Aamulenkillä autiossa Roomassa

Rooma Espanjalaiset portaat

Huhtikuussa lensimme Roomaan. Edellisestä visiitistä olikin vierähtänyt jo useampi vuosi.  Pitkä viikonloppu kauniissa ympäristössä hyvän ruoan ja erinomaisen viinin äärellä pursui suuria odotuksia.

Mutta huhtikuun lopun viikonloppuna kaupunki oli kuin nuijalla lyöty.

Joka paikassa velloi valtava ihmispaljous.

Ja minä poloinen rakastan rauhaa ja hiljaisuutta. – Ja silti halusin nähdä – ja kuvata – kaikki turistirysät uudelleen. Niinpä päätimme ottaa aikaisen aamuherätyksen ja ulosmitata sunnuntain varhaiset tunnit. Onneksi lenkkirensselit oli pakattu. Löytäisikö juokseva varhainen lintu madon – tai jopa useamman?

Hotellimme Splendide Royal sijaitsi Espanjalaisten portaiden lähettyvillä. Juostessamme portaita alas heti päivän valjettua olimme ainoat ihmiset lähimailla.

Rooma Piazza di Spagna

Autio Piazza di Spagna oli hämmentävä näky

Rooma Espanjalaiset portaat

Fontana di Barcaccia ja autiot Espanjalaiset portaat.

Koko aukiolla siis vain kaksi suomalaista juoksevaa turistia – ja kaksi pulua.

Rooma Fontana di Trevi

Fontana di Trevi oli remontissa.

Rooma Trajanuksen pylvas_20150419_07_47_40_MR

Trajanuksen pylväs tervehtii nousevaa aurinkoa.

Rooma Via dei Pastini

Typötyhjä Via dei Pastini

Rooma Pantheon

Pantheonin yhden miehen show

Rooma

Melkein tyhjä katu.

Rooma Piazza Navona

Piazza Navona heräilee hiljalleen sunnuntaihin.

Rooma ja pulut

Rooma Castel Sain´t Angelo

Castel Sant´Angelon siltaa siivotaan.

Rooma Tiberjoki

Tiberjoki aamuauringossa

Rooma Tiberjoki

Näissä samoissa maisemissa joen penkereellä myös James Bond kaahaili uusimmassa elokuvassaan ”Spectre”.

(Niinpä en voinut olla hihkumatta innokkaasti ensi-illassa: ”Tuolla me juostiin!” Anteeksi kaikki kanssakatsojat!)

Rooma Vatikaanivaltio

Vatikaani yllättää

Vatikaanivaltio on paikka jossa on joka päivä hirmuisesti ihmisiä.

Aikaisin sunnuntaina näytti aika lailla toisenlaiselta.

Rooma Vatikaanivaltio

Mutta Pietarinkirkon eteen alkaa jo muodostua jonoa…

Rooma Vatikaanivaltio

Rooma Vatikaanivaltio

Rooma Gianicolo

Gianicolon kukkula

Täälläkin, plataanien reunustamilla teillä James kaahaili vastuuttomasti.

Rooma Villa Lante_20150419_08_58_24_MR

Villa Lante

Suomen Rooman Instituutti, Villa Lante sijaitsee myös Gianicolon kukkulalla.

Kukkulalta on hienot näkymät kaupungille.

Rooma Gianicolo

Rooma

Rooma Gianicolo

Rooma Gianicolo

Giuseppe Garibaldin patsas vartioi kukkulaa.

Rooma Gianicolo_20150419_09_09_32_MR

Rooma Gianicololta kohti Trasteverea

Sitten juostaankin portaat alas, kohti rouheaa Trastevereä.

Rooma

Trastevere

Rooma Trastevere_20150419_09_18_50_MR

Rooma Trastevere_20150419_09_27_28_MR

Rooma Trastevere_20150419_09_27_37_MR

Rooma Trastevere

Kukkiva sinisade – Wisteria sinensis – on ryöppyävine kukintoineen kaunis ja huumaavantuoksuinen.

Rooma Tiberjoki

Rooma Tiberjoki Ponte Rotto

Ponte Rotto

Rooma

Rooma

Rooma Forum Romanum

Forum Romanum

Rooma

Juoksulenkki Roomassa

Rooma Forum Romanum_20150419_10_04_57_MR

Rooma Forum Romanum

Rooma Forum Romanum

Rooma Colosseum

Colosseum

Rooma Colosseum_20150419_10_15_52_MR

Rooma Colosseum_20150419_10_27_45_MR

Rooma Colosseum

Rooma

Rooma

Rooma

Koko kierros vei monta tuntia vaikka se juostiin. – Koska kyllähän te tiedätte. No näitä kuvia piti tietenkin ottaa useampia.

Kun kerrankin sain sellaisia jossa ei ollut kovin montaa tuntematonta henkilöä pois rajattavaksi. Lämmin suositus aikaisista aamulenkeistä kaikille aamuvirkuille!

Aution Rooman aamulenkki oli unohtumaton elämys.

Ainoa katumuksen aihe oli Sports Tracker. Se ei ollut päällä.

Rooma-terveisin Johanna ❤

Kiitos mukanaelostasi aamuisella juoksulenkillä maailman suurimmassa ulkoilmamuseossa – Roomassa!

Ilahtuisin jos seuraisit retkiäni myös Facebookissa.

Kuviani löydät Instagramista ja Twitteristä.

Blogiani voit seurata myös Blogit.fi -palvelussa.

Kaikki kuvat ovat minun, ethän käytä niitä ilman lupaani.

Copyright © 2015 Johanna Suomela. All rights reserved.