Norjan Jotunheimenin huikea Besseggen – yksi maailman upeimmista patikkareiteistä?

Norjalaista Jotunheimenin kansallispuistossa sijaitsevaa Besseggenin vaellusreittiä pidetään yhtenä maailman hienoimmista.

Aika monta kaunista patikkapolkua kokeneena pidän minäkin. Mutta jos joskus patikoin sen uudelleen, tiedän mitä teen toisin.

National Geographic listasi Besseggenin listalleen World ´s Best Hikes: Thrilling trails. Samalle listalle pääsi myös – ennen kunnostustaan kovin pahamaineinen – espanjalainen Caminito del Rey, muttei täysin eri syistä.

Besseggen kävellään yleensä Memurubusta Gjendesheimiin, eli ensin otetaan Gjendesheimista laiva, jolla matkataan Memurubuun. Näin toimien voi patikoida reitin läpi kiireettömästi ja maisemista nauttien, kun ei tarvitse pelätä että jää päivän viimeisestä paluukyydistä.

Me päätimme toisin. Ennen päivänlaskua tietäisimme tehneemme virheen.

Patikoiden taipaleelle

Olemme yöpyneet Maurvangenin leirintäalueella, josta on noin kahden ja puolen kilometrin kävely laivan lähtöpaikalle Gjendesheimiin. – Laivakyydin asemesta päätämme kävellä poispäin, ja tulla laivalla pois. Lähdemme siis puskemaan vuorenrinnettä ylös paikassa, jossa moni muu astuu laivaan.

Emme kuitenkaan ole yksin valintoinemme, vaan kanssamme samaan suuntaan kävelee iso joukko kohtalotovereita.

Haen yleensä lomiltani luonnonrauhaa ja kauniita maisemia. Täällä olisi tarjolla vain viimeksi mainittuja.

Jotunheimenin Besseggen on yksi Norjan suosituimmista vaellusreiteistä. Lyhyen lumettoman sesongin aikana, kesäkuusta lokakuulle, sen maisemista käy nauttimassa noin 60.000 ulkoilmaihmistä. Tänä heinäkuisena päivänä kohtaamme reitillämme satoja muita.

Odotan ennakkotietojen perusteella kivikkoista vaellusta, en vuoristokiipeilyä.

Kun nousu jyrkkenee ketjuavusteiseksi, alkaa ohuesti huolettaa.

Nuorempi chesapeakelahdennoutajamme on mukanamme.

Koira on kiinnitetty valjaistaan joustavalla liinalla vyötärölle kiinnitettyyn vetovyöhön. Juoksulenkeillä kiinnitys mahdollistaa hands free -liikunnan, mutta tänään ei juosta.

Lyhyen ketjukiipeilyosuuden jälkeen nousu jatkuu hiljalleen, ja maisema muuttuu kiviseksi ja kurjaksi etenkin koiran kävellä.

Useassa paikassa on lunta vielä montakymmentä senttiä, vaikka heinäkuu on yli puolen välin. Ilma kylmenee ylöspäin noustessa, ja tuuli puree yllättävän kovaa.

Noin puolentoistatunnin patikoinnin jälkeen näemme lauman sarvipäitä.

Ronja-koiraa jännittää sen elämän ensimmäisten porojen kohtaaminen. Se ei taida oikein tietää mitä noista otuksista ajattelisi.

Onneksi olemme turvallisen välimatkan päässä.

Tässä reitin korkeimmalla kohdalla maisema on kivinen ja karu.

Tuntuu käsittämättömältä, että tuolta, juuri lumesta vapautuneesta kivikosta, löytyisi poroille yhtään mitään syötävää.

Vuoren laki on pelkkää hankalakulkuista kivikkoa, niin kauas kuin silmä kantaa.

Mutta pitkään ei tarvitse patikoida, kun tarjolla on entistä komeampia vuoristomaisemia.

Pudotusta Gjende-järven pintaan olisi tästä peräti 1300 metriä. Hui kauhistus!

En halua pudota, enkä siis mene lähellekään reunaa.

Maastokenkäni tuljuu ikävästi kivikossa. Pitää koko ajan silmä kovana tarkkailla minne jalkansa asettaa.

Tuntuu käsittämättömältä ja röyhkeästi kuolemaa ja luunmurtumia halveksuvalta, että tämän reitin on Herra Reidar Andreassen juossut vuonna 1963 aikaan tunti ja 16 minuuttia!

Matkaa kun on, ja nousuakin melkein 1000 metriä!

Besseggenin opaslehtinen kehottaa varaamaan patikointiin aikaa kuudesta kahdeksaan tuntia. Meillä on koko ajan kiire, sillä emme emme ole aivan varmoja jäljellä olevan matkan pituudesta. – Sillä missään ole mitään muita opasteita kuin vaivaisia kiviin maalattuja punaisia T-kirjaimia.

Olisi sangen ikävää myöhästyä päivän viimeisestä vuorolaivasta, ja joutua yöpymään vastoin suunnitelmia Memurubussa. – Todennäköisesti Memurubun 150 vuodepaikkaa ovatkin kaikki näin korkeasesongin aikaan etukäteen varattuja.

Korkein kohta 1743 metrissä

Besseggenin vaelluksen korkein kohta on 1743 metrin korkeudella. Huipun merkkinä seisoo valtava kivikasa, joka ei kiireisimmältäkään voi jäädä huomaamatta.

Huipulla tulee, ja on käsittämättömän kylmä – heinäkuuksi. Pidämme virkistystauon ja haukkaamme suklaata. Kaverille kanssa.

Täällä moni kokeneempi kanssavaeltaja kaivaa esiin trangian ja syö ihan kunnolla.

Varasukilleni löytyy vaihtoehtoista käyttöä sormettomina lapasina. Lähden aina retkelle ajatuksella ”tarpeeksi päälle”. Vaatteita voi aina vähentää jos niitä on liikaa – mutta jos niitä ei ole edes mukana on tyhjästä paha nyhjäistä. Päiväretkilläkin voi sää yllättää. Jopa kauniilla ilmalla. Varsinkin täällä ylhäällä vuoristossa.

Reitti lähtee kulkemaan pitkin aaltoilevaa kiviharjannetta.  Mitä ihmettä nyt on edessä?!

Kammoa Besseggenin kalliojyrkänteellä

Reitti kapenee ja alkaa laskea jyrkästi.

Pudotus Gjende-järven puolelle saa sydämeni hakkaamaan ja polveni vatkuliksi. Tämä myytiin minulle ”helppona” reittinä, jolla reitin kapeimmatkin kohdat olisivat tien levyisiä.

Mutta joku unohti mainita että kävely pitäisi vaihtaa kiipeilyyn  – ja paikoin kytkeä jopa neliveto päälle. Tässä ymmärrän, että tämä reitti on korkeuserojensa takia vaativa.

Ilmeeni kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, lienen valahtanut kasvoiltani lakananvalkoiseksi. ”Käännytäänkö takaisin?”, minulta kysytään. No ei todellakaan!

Joku viisas on joskus sanonut että kehitys alkaa epämukavuusalueelta.

Mennään nyt sitten, kehittymään.

Josko se korkeanpaikankammo vaikka tästä siedättyisi?

Eräjormailuhousujen takalisto on kovilla. Paikoin tuntuu että ainoa tapa miten voin edetä on sovellettu hämähäkkiasento.

Ylöspäin kiipeäminen näyttää niin paljon vähemmän pelottavalta. Ainakaan ei tarvitse koko ajan katsella alhaalla vaanivaa satojen metrien pudotusta kivikkoiseen vuorenrinteeseen. Voi miksei päätetty kävellä tätä toisin päin?!!!

Jossain kaukana alhaalla näkyy pieni piste, se on patikoitsijoita kuljettava vuorolaiva. Samalla myös aurinko menee pilveen.

Kukapa tässä olisi aurinkoista rohkaisua kaivannutkaan! Kaikki pelottava näyttää aina moninverroin pelottavammalta ilman auringonpaistetta.

Ronja-koira ponnahtelee kuin gaselli kiveltä toiselle. Koirat eivät taida kärsiä korkeista paikoista? Vetoliina on irrotettu vyötäröltä turvallisuussyistä.

Vastaan tulee koiria, joita kannetaan hartiolla. Minkähänlaista tällä jyrkänteellä on kiipeillä koira hartioilla? Onneksi tämän 35-kiloisen kanssa ei tarvitse kokeilla.

Jyrkimmästä kohdasta en saa yhtään kuvaa. En yksinkertaisesti pysty irrottamaan käsiäni vuorenharjanteesta edes käyttääkseni kaulallani roikkuvaa kameraa. Ja jos nyt yrittäisin kaivaa kännykkää taskustani, varmasti pudottaisin sen vapisevin käsin alhaalla odottavaan vuorenvarmaan tuhoon.

Ihmisiä tulee pahimmissa paikoissa vastaan niin paljon, että jumiudun sijoilleni minuuteiksi.

– Tai ainakin se tuntuu siltä. Hetkittäin tuntuu siltä, kuin painovoimaankaan ei voisi luottaa.

Kun vihdoin pääsemme jyrkimmästä kohdasta alas, otan kameran käyttöön ja kuvaan rinteen ruuhkan.

On siellä tulijoita samaankin suuntaan. Tätä reittiä ei päiväsaikaan tarvitse patikoida yksin.

Huh, huokaisen syvään. Minä selvisin siitä!

Onkohan pelottavin jo ohi?

Lähestymme kapeaa kannasta, joka erottaa toisistaan Gjende ja Bessvatn järvet.

Järvien pintojen keskinäinen korkeusero on uskomattoman suuri, lähes 400 metriä!

Maisema palkitsee ja kuivaa tuskanhien

Vihdoin hirviöharjanne jää taakse.

Seisahdumme jyrkänteen reunalle.

Huomaan, että eihän tämä tunnu enää miltään! Siedätyshoito auttaa!

Samalla hetkellä kaivattu aurinko tulee esiin pilvien takaa, ja Gjenden vesi säihkyy hetken houkuttelevan turkoosina.

Tekisi mieli suudella maata jalkojen alla. Maastokenkieni alla on vihdoin multaa!

Joku pieni sinnikko yrittää kukkia kallion raossa, tässä uskomattoman jylhässä maisemassa.

Elämä voittaa, ja maailma hymyilee!

Suurin jännitys laukeaa.

Vihdoin pystyn nauttimaan taas myös maisemista.

On se kumma miten paljon kauniimmalta maisemakin näyttää, kun ei enää tarvitse (irrationaalisesti) pelätä lipeävänsä alas jyrkänteeltä varmaan hengenmenoon.

Ohikulkiessa ihailen kiven kainalossa istuvan pariskunnan taukonäkymiä tulosuuntaamme. Tästä eivät taida taukomaisemat tällä reitillä parantua?

Mutta edelleenkään emme tiedä kuinka pitkä matka on laivan lähtöpaikalle, joten taukoilu jää haaveeksi. Matkaan siis.

Aurinkokin menee taas pilveen, ja pian alkaa sataa ripottaa.

Hoksaan, että jotain todistusaineistoa olisi olla siitä että olen itsekin ollut täällä mukana! Nyt jo melkein hymyilyttääkin, mutta ei aivan. Väkinäisen poseeraukseni hetkellä jotenkin oivallan, että taidan tietää miltä voittajasta tuntuu. Sillä tällä reissulla olen voittanut itseni. Yhdessä kauneimmista patikointimaisemista joissa olen maastokenkiäni ulkoiluttanut.

Kuvauspysähdyksen jälkeen matkamme jatkuu, ja sitä onkin vielä monta kilometriä edessä.

Pilvet matavat alhaalla, ja ripottavat pisaroita päällemme. Pakkaan kameran ja kännykän suojaan, ja joudun jättämään monta kuvaa ottamatta.

Vihdoin auringon kanssa samaan aikaan esiin putkahtaa taas kaunis turkoosi järvi.

Pian polku kaartaa alas jyrkkää rinnettä, kohti Memurubun laivasatamaa. Joku harmaa pantteri liukastuu edellämme irtokivissä, onneksi ei käy pahemmin.

Perillä Memurubussa

Alas Memurubun rantaan päästyämme meille selviää, ettei kovin kiire olisi ollutkaan. Sitä mukaan kun ihmisiä valuu rantaan, otetaan tulijoiden nimet listaan.

Meille ilmoitetaan, että saamme odottaa tunnin ennen kuin pääsemme laivaan! Pois lähtijöitä on tänään aika paljon muitakin.

Palaamme vähän matkaa takaisin tulosuuntaamme, ostamme ravintolasta ansaittua evästä, ja istumme ulos aurinkoon kuivattelemaan sukkiamme.

Sateesta ei ole enää tietoakaan, Memurubussa on kaunis ja lämmin t-paitakeli.

Vihdoin pääsemme vuorollamme astumaan laivaan, ja paluu lähtöpisteeseen voi alkaa.

Järveltäkin katsottuna kaukainen Besseggenin harjanne näyttää huikealta.

Ja me patikoimme tuolta!

Jäämme koiran kanssa suosiolla kannelle aurinkoon.

Koiran voisi laittaa myös laivan perässä sijaitsevaan häkkiin, jolloin me voisimme mennä sisään istumaan. Mutta näin on meille kaikille mukavampi, sillä pitkän päivän tehnyttä koirakaveriakaan ei jätetä.

Kun vihdoin rantaudumme takaisin ”kotirantaan” annamme urheasti matkaa taivaltaneelle koirakaverillemme pienen virkistystauon. Silläkin on ollut rankka päivä.

Vesi on kylmää, raikasta ja puhdasta.

Maurvangenin leirintäalueen ilta

Illalla otan vielä muutaman kuvan Maurvangenin leirintäalueen sivuitse virtaavasta komeasta Sjoa-joesta.

Aurinko painuu mailleen.

Leirintäalue nukahtaa.

Vain perhokalastajat kahlaavat tummuvassa illassa.

Tämä retkipäivä jää varmasti mieleeni.

Olen elänyt aivan huikean seikkailun.

Pimeän laskeuduttua tiedän, että voisin hyvin tehdä tämän vielä uudelleen.

Mutta silloin ehdottomasti toisin päin. Ensin laivalla Memurubuun, ja maastokenkäillen kiireettömästi, näistä huikeista maisemista ja korkeuseroista nautiskellen takaisin.

Lisätietoja ja linkkejä:

Sports Tracker piirsi kartalle viivaa, ja otti aikaa vain silloin kun olimme liikkeessä. Harjanteen kivien päällä istuskelua ei kellotettu mukaan. Näin mitaten aikaa kului 4 tuntia 36 minuuttia.

Suosittelen tätä noin 13 kilometrin päivävaellusta kaikille Jotunheimenin suunnalla matkaaville luonnonystäville. Tosin korkeanpaikankammoisten on syytä etukäteen tiedostaa kallioharjanteen aiheuttama, lievää pahempi epämukavuuden tunne.

Hyvästä kunnosta on täällä apua, mutta maratonkin juostaan askel kerrallaan. Vauhdista voi hyvin tinkiä, mutta kenkien pitää olla tukevat.

Yhdensuuntaiseen patikointiin on hyvä varata kuudesta kahdeksaan tuntia. Varaudu myös siihen, että ylhäällä on paljon viileämpää kuin lähtöpisteessä.

Laivakyydin jopa tuntien odottelun voit välttää ostamalla laivalipun etukäteen.

Besseggenin reitistä, ja sen lähimajoituksista löydät kaiken tarpeellisen tiedon täältä.

Besseggenin patikoinnista Jotunheimenin kansallispuiston sivuilta löytyy tietoa täältä.

Besseggeniin on syytä suhtautua kunnioittavasti, sillä siellä voi päästä myös hengestään. Tässä juttu kuolemaan johtaneesta putoamisesta kesältä 2018.

❤

Ilahtuisin jos seuraisit retkiäni myös Facebookissa.

Kuviani löydät Instagramista ja Twitteristä.

Blogiani voit seurata myös Blogit.fi -palvelussa.

Ethän käytä kuviani ilman lupaani.

Copyright © 2019 Johanna Suomela. All rights reserved.