Gruyèresin juustomaisemissa

Jotkut käyvät Sevillassa parturissa.

Koska haluan säilyttää pitkät hiukseni, ja arvostan hyvää ruokaa, käyn mieluummin syömässä Cheddaria Cheddarissa – tai Gruyerea Gruyèresissa.

Gruyères on suloinen pieni keskiaikainen kylä Sveitsin ranskankielisellä alueella.-  Tosin olen sitä mieltä että jokaisen pitää itse saada päättää onko jokin suloinen vai ei. Mutta tuo pikkiriikkinen kylä pienellä kukkulalla, se on kiistatta suloinen. Jos et usko käy katsomassa. Joku muukin on ollut samaa mieltä, sillä  kylä on saanut nettisivuilleen prenikan ”THE MOST BEAUTIFUL VILLAGE IN WESTERN SWITZERLAND”.

Jos pikkiriikkiset ja suloiset keskiaikaiset kylät eivät todellakaan ole sinun juttusi, mene sinne silti ja käy vaikka Alienin isän, Oscarillakin palkitun H.R.Gigerin museossa. Se ei ole lainkaan suloinen.

Tai jos pelottavat Alienit eivät ole juttusi, vaihtoehtoja löytyy lisää. Miltä kuulostaisi Tiibet Museo – tai vaikkapa käynti siinä pikkukylää hallitsevassa keskiaikaisessa linnassa?

No, miltä se kuuluisa ja lähes ”kaikkea kaikille” tarjoava kylä oikein näyttää?

Autolla lähestyttäessä Gruyeres on pieni kyläpahanen vuorten varjossa.

Kun auto on saatu ruuhkaisena lokakuisena päivänä ylivuotoparkkiin, on edessä reilun kilometrin kävely ylämäkeen.

Mutta sepä ei haittaa lainkaan! Kävelysiirtymien aikana voi aina ottaa kuvia helpommin kuin liikkuvasta autosta.

Autosta harvemmin saa onnistuneita otoksia, etenkään mukanani olevalla Lumialla, jonka mekaaninen suljin ei usein ole vielä ehtinyt edes käyttövalmiiksi – kun kuvaustilanne on jo ohi.

Mutta hetkeen sillä voi pysähtyä oikein hyvin.

Kuten nyt vaikka tähän, ylös kylään vievälle jyrkälle ja kivetylle kävelytielle, jolle syksyiset lehdet ovat pudonneet, ja alkava sade täplittää pieniä pisaroita.

Ja aina ehtii kuvata muihinkin suuntiin.

Tämähän on oikein viehättävä paikka!

Taivas tosin näyttää siltä kuin se voisi minä hetkenä hyvänsä pudota päällemme.

Kiipeämme portista sisään…

…ja olemmekin heti perillä ”pääkadulla”. Eipä täällä juuri muita katuja taida ollakaan.

Joskus jostain paikasta tavataan sanoa sen olevan ”ihmisen kokoinen”. Tämä jos mikä on, mutta sen ihmisen pitää todellakin olla pieni. Jopa minua pienempi.

Pääkatu on hetkessä strollattu läpi.

Päivän tärkein rasti on löytää jostain viihtyisä paikka juustofonduen nautintaan. Ravintolat ovat täynnä, ja meteli on melkoinen. Onneksi meillä on kunnolla päällämme, joten jäämme ulos pääkadun terassille.

Matalalla riippuvat pilvet ropsauttavat vettä alas. Se ei haittaa, sillä terassimarkiisit suojaavat – ja lämmin juustofondue lämmittää.

Kun fondue on saatu tuulensuojaan, seuraa fonduensulatusaktiviteetteja. Puolet seurueestamme lähtee kohti Gigerin kauhumuseota, puolet suuntaa turisti-infon karttahyllyn kautta vihreille alppiniityille.

Arvaatko kumpaanko puoliskoon kuulun? Eihän tällaista vuoristoilman nautintahetkeä voi jättää käyttämättä. Eli taas patikoidaan.

Sää ei näytä suosiolliselta, mutta sateen sattuessa vedetään kuoritakin huppu pään yli. Ja otetaan vähemmän kuvia kuin poutasäällä.

Nyt suunnataan kohti Moleson-sur-Gruyèresiä, maisemiin joissa valmistetaan sitä kuuluisaa juustoa!

Olemme hädin tuskin päässeet keskiaikaiselta kukkulalta alas, kun on jo ryhdyttävä kuvaamaan… Kaukana laiduntavia nuppineulan pään kokoisia lampaita.

Ja sveitsiläisiä taloja – että niidenkin pitää olla niin turkasen suloisia!

Pringyn kylän läpi kulkevan pikkujoen törmillä lehtipuut ovat saaneet hienon syysvärinsä.

Ruska näyttää upealta. Vielä kun olisi se aurinko.

Mutta tällä retkellä meidän aurinkomme on aristokraattinen, pieni lainakoiramme Emily. Omat koiramme ovat hyväksi havaitussa hoitolassa Lohjalla.

Emily lähtee urheasti matkaamme, eikä lainkaan tiedä mikä ”uitetun koiran kävelykierros” sitä odottaa.

Ensin ylitämme pikkujoen, ja pian sade yltyy rankaksi.

Ikuisuudelta tuntuneen vartin jälkeen sade tasoittuu tihkuksi.

Voin taas kaivaa esiin kamerani joka toimii myös puhelimena.

Nousemme ylöspäin, ja vastassamme on ensimmäinen navetta. Olisiko täällä kesäkuukausina sitä maailmankuulun juuston valmistusta?

Nyt on kuitenkin lokakuu jo yli puolivälin, näyttää hiljaiselta.

Onneksi on ainakin koirabaari. Emily pitää hyvin ansaitun, avustetun virkistystauon.

Matka jatkuu. Tulosuunnassamme pilvet raahautuvat matalalentoa.

Selkeällä säällä täällä näyttäisi tyystin toiselta. Mutta tässäkin sateessa, tässä maisemassa on oma viehätyksensä.

Juuri kun alan luopua toivosta että näemme vilaustakaan nelijalkaisista, kävelemme nuorisolaitumen ohi.

Sinne nekin suloiset jäävät puun alle, ja reittimme jyrkkenee ylöspäin.

Jossain kaukana auringon kapeassa kiilassa hohtavat lumihuippuiset vuoret.

Nämä alppiniityt joka puolella ympärillämme ovat sitä raaka-ainetta, joka maailman kauneimpien lehmien suosiollisella myötävaikutuksella muuntautuu huippumaukkaaksi juustoksi.

Täältä Gruyère on kotoisin!

Patikkaseuralaiseni mennä paahtavat edelläni.

Mutta maastokenkänaisen täytyy kuvata kun on sen aika.

Otetun kuvan voi aina deletoida, mutta ottamatonta ei saa koskaan takaisin.

Reitti kulkee laidunniittyjen välissä.

Rehevät puut antavat kuvaushetkille suojaa.

Niityllä kulkeva ura on paikoin todella liukas.

Mutta näistä maisemista nautin silti, satoi tai ei. Tällaista ei ole kotona, vaikka Kauniaisia onkin joku irvileuka joskus kutsunut Suomen Sveitsiksi.

Lainakoiramme Emily on kastunut läpimäräksi, ja tuntuu että sen pikkujalat ovat saaneet tälle päivälle kylliksi liikuntaa.

Emilyn on aika päästä ”kantoon”.

Onneksi meitä tullaan reitin päätepisteen vuoristokylään, Moleson-sur-Gruyèresiin, autolla vastaan.

Emilyn isäntä, veljeni odottaa siellä.

Kun puhelinsoitto selvittää sijaintimme, olemmekin jo yllättävän lähellä noutopistettä.

Reitti jää tällä kerralla Sports Trackerin mukaan hiukan odotettua lyhyemmäksi, mutta tässä säässä se ei harmita. Lokakuussa määränpäässämme ei kuitenkaan enää odota reittikuvauksessa mainittu kävelydiplomin luovutus ja mahdollisuus seurata juustonvalmistusta. Niistä pääsee osalliseksi vain syyskuun loppuun asti.

Niinpä riisumme saviset maastokengät ja läpimärät kuoritakit auton takahutlaariin.

Emily kuivataan pyyhkeeseen, ja urheasti kävellyt pikkukoira pääsee takapenkille katselemaan koiranunia froteepyyhkeeseen käärittynä.

Takana on taas yksi hieno aktiivilomapäivä, paikassa jonne tulisin mielelläni kesällä uudelleen.

Jo kauan sitten edesmennyt presidenttimme Kekkonen mainosti liikuntaa sanomalla kutakuinkin: ”Jos ei lisää päiviä elämääsi, niin lisää elämää päiviisi”. Niinpä.

♥

Sveitsin Gruyèresistä käveltiin vesisateessa Moleson-sur-Gruyèresiin  18.10.2015

♥

Mikäli pidit lukemastasi, voit seurata blogiani myös Facebookissa.

Mikäli pidit kuvistani, voit seurata Lumiani jälkiä Instagramissa.

Valokuvat ovat minun, ethän käytä niitä ilman lupaani.

Copyright © 2016 Johanna Suomela. All rights reserved.