Preikestolenin patikointi

Maailmassa on paljon kauniita paikkoja, joihin kaikki tunkevat. Usein jopa lähes yhtä aikaa lyhyen sesongin aikana.

Stavangerin lähellä Norjassa sijaitsevalle Preikestolenille punkee joka vuosi yli 200.000 kävijää. Niinpä minäkin kiipesin ”saarnastuoliin”. Tai ainakin melkein.

Heti alkuun on tunnustettava että ilman Instagramia tuskin koskaan olisin saanut päähäni ajatusta tuonne menosta.  Mutta upeat, pienissä kuvissa näkemäni maisemat periltä –  ja sadattuhannet vuotuiset kävijät eivät voi olla väärässä! Sinne siis!

Olimme ajaneet pitkän matkan, ja kello lähenee jo viittä, kun pysäköimme vuokraamamme matkailuauton maksulliselle pysäköintipaikalle.

Kerrospukeudumme merinoihimme ja kiskomme vaelluskengät jalkaan, ja aloitamme nousun kohti Preikestolenia. – Vähän jännittää jaksaako sää pysyä poutaisena, synkän harmaita pilviä on noussut taivaalle iltapäivän aikana.

Ohjeissa kehotettiin varaamaan kaksi tuntia suuntaansa – taukoineen. Ajattelemme että hyväkuntoisina meiltä ei ihan niin pitkään voisi mennä. Tosin oma aikansa menee kuvauspysähdyksiini, vaikka otankin kaikki kuvat hädin tuskin pysähtyen.

Harmikseni jännitän tulevia korkeuksia, ja unohdan ottaa toisen kännykkäni mukaan – piirtämään reittiä ja ottamaan aikaa SportsTrackeriin. Ihan tarkkaa statistiikkaa reissun kestosta siis ei tule, mutta korkean ”kääntöpaikan” tauko mukaan lukien jälkikäteen huomaamme, että aikaa meni noin kolme tuntia.

Reittikartan kuvasta selviää havainnollisesti tulevan retken profiili.

Menomatka on lähes pelkkää nousua, kunnes 604 metriä on saavutettu, ja paluumatka sitten tullaankin arvattavasti alaspäin. Hyvät kengät pitää jalassa olla, paikoitellen reitti kulkee isokivisessä louhikossa.

Matkaan!

Alun juurakkoista, melko jyrkkää ja kivettyäkin nousupolkua seuraa pitkä puinen ”kävelysilta”.

Aurinko pilkahtelee pilvien lomasta, eikä puinen reitti onneksi ole sateesta liukas. Myöhäisen liikkeellelähtöaikamme ansiosta mitään varsinaista väentungostakaan ei reitillä enää näy.

Muutama merkittävästi meitä kauempaa tullut, huohottava nappaskenkäturisti ohitetaan jyrkimmissä nousuissa. En voi olla miettimättä, että kuinkakohan paljon kättä jalkaa menee poikki näillä suosituimmilla reiteillä – ihan sen takia että ihmiset varustautuvat kuin sunnuntaiselle puistokävelylle?

Reipas vauhtimme saa vaelluskoiramme läähättämään. Onneksi siellä täällä on pikkupuroja ylitettävänä,  ja kaikenlaisia (koiran näkövinkkelistä) huippumukavia viilentäviä rutakoita tarjolla.

Tälläkin retkellä on hyvä aina välillä muistaa kurkistaa myös takaisin tulosuuntaan.

Preikestolenin nousussa puinen reitti erottuu hienosti alempana, ja jopa meri häämöttää kaukaisuudessa!

Puhtaankin oloista vettä on tarjolla matkan varrella. Nelijalkainen räpylävarvas virkistäytyy sisäisesti ja ulkoisesti, ja matkamme saa taas jatkua.

Preikestolenin jyrkänteellä iskee korkeiden paikkojen kammo

Kun pääsemme ylös jyrkänteen reunalle, se iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta. Kauhea korkeanpaikan kammo. 604 metriä vuonon pinnan yläpuolella olevassa kalliojyrkänteessä on järkyttävän oloinen halkeama.

Mikäs sitä muka olisi vantteralla kalliolla seistessä, mutta tuohan näyttää siltä että tuo kuuluista”saarnastuoli” voisi minä hetkenä hyvänsä irtautua emokalliosta ja romahtaa vuonoon. En siis voi ylittää halkeamaa. Joten en varsinaisesti pääse perille asti.

Matkani jää noin 30 metriä vajaaksi. Seikka jota en ehkä halua koskaan myöhemminkään korjata – sillä jonain päivänä tuo kallioheltta sieltä putoaa. Ehkä.

Niinpä tyydyn maitojunailemaan turvallisemman ja tukevamman oloisella alustalla, – joka sekin kyllä tuntuu varsin kuumottavalta.

Yritän väkinäistä hymyäkin, mutta melkein tekisi mieli itkeä vollottaa, tai huutaa silkasta kauhusta. Sekin pelottaa, että mitäs jos muuten arkijärkiseen noutajamalliseen koiraan menee joku pannahinen, ja se ryntää ykskaks sumeilematta ja suinpäin rotkoon? Että päästänkö hihnasta irti vai menenkö mukana. Niinkin epärationaalinen voi epämukavaksi olonsa tunteva henkilö olla.

Tuntuu jopa pahalta katsoa kun toiset menivät kielekkeelle.

Preikestolen on korkeanpaikankammoiselle hirveä paikka.

Yllättävän harva siellä kuitenkaan on hengestään päässyt, ja nekin onnettomat ilmeisesti omasta halustaan. Wikipedia tietää kaiken, myös Preikestolenista. Ja Wikistä löytyy myös kuva siitä ”irtoamispisteessä olevasta” kielekkeestä, josta en itse kyennyt ottamaan kuvaa.

Muutenkin kuvausolosuhteet matalalla roikkuvien pilvien vuoksi vastavaloon ovat haasteelliset, mutta eipä tänne lopulta tietenkään vain kuvien vuoksi tultu.

Paluumatka ”perusleiriin”

Jostain syystä jännittäviin paikkoihin mennessä kuvia tulee otettua menomatkalla vähemmän. Johtuukohan se jännityksestä?

Sitten tulomatkalla, kun huomaa vastoin odotuksiaan olevansa edelleen hengissä, mieli jotenkin rentoutuu ja kuvia tulee otettua enemmän.

Ja niinpä paluumatkalla otan huojentunein mielin monta kuvaa reitistä ja sen varren kauniista luonnosta.

Niinhän se tahtoo olla, että suuret massat voivat olla myös oikeassa.

Preikestolen on ehdottomasti pikkupatikoinnin arvoinen.

Sitä mieltä on ollut myös CNN Travel, joka listasi sen peräti ykköseksi jutussaan 50 natural wonders.

∞

Harmikseni jännitin tulevia korkeuksia, ja unohdin ottaa toisen kännykkäni mukaan – piirtämään reittiä, ja ottamaan aikaa SportsTrackeriin. Ihan tarkkaa statistiikkaa reissun kestosta siis ei ole, mutta korkean ”kääntöpaikan” tauko mukaan lukien jälkikäteen laskemme, että aikaa Preikestolenin huipulle ja takaisin meni noin kolme tuntia.

Itse päiväpatikasta ja reitin alkupisteeseen pääsystä julkisin kulkuvälinein löytyy lisää tietoa Stavangerin alueen virallisilta matkailusivuilta englanniksi täältä. 

Ja teille jotka tykkäätte huimapäisistä ekstremevideoista, tässä teille yksi huima ja hyvälaatuinen Youtuben syövereistä.

Norjassa vedimme maastokengät jalkaamme myös Euroopan suurimmalla tunturiylängöllä Hardangerviddassa ja ikonisella Jotunheimenin Besseggenillä.

∞

Kiitos mukanaolostasi!

Mikäli pidit lukemastasi, blogiani voi seurata myös Facebookissa.

Mikäli pidit kuvistani, polkujani voit seurata myös Instagramissa.

Kaikki kuvat ovat minun, ethän käytä niitä ilman lupaa.

Copyright © 2016 – 2023 Johanna Suomela.

All rights reserved.

∞