Norja on maastokengissä viihtyvän ulkoilmaihmisen paratiisi.
”Norway, powered by nature” lupaavat viralliset matkailusivustotkin. Paljon luvattu, muttei lainkaan liikaa.
Norjan road tripillämme latasimme omia akkujamme tuosta mahtavasta luonnosta nauttien. Kiipesimme Preikestolenille ja patikoimme läpi kuuluisan Jotunheimenin Besseggenin. Ohiajomatkalla emme voineet vastustaa karun kaunista Saudan ylänköä, vaan päätimme yöpyä siellä. Upeassa heinäkuisessa ”kevättunnelmassaan” Sauda esitti parhaat puolensa. Hardangervidda sen sijaan oli niin hard ja että meinasi jo anger iskeä. – Jopa niin rankasti että vesisateessa ja tuulen pieksemässä maisemassa tarpoessa välillä suorastaan viddatti.
Jo aiemmin Preikestolenille ajaessamme olimme toki nähneet kauniita vuonomaisemia. Nyt tavoitteenamme on majoittua maailman toiseksi pisimmän vuonon, Sognefjordin sivuhaaran Aurlandfjordin rannalla.
Sinne suunnatessamme osumme sattuman oikusta satumaisen kauniiden heijastusten luo.
Kuljettajalle ei jää muuta mahdollisuutta kuin pysähtyä, sillä eihän minulle jää muuta mahdollisuutta kuin kuvata!
Kuvauskohde on Lærdalsøyri, ja sen joenvarren suojeltu puutalorykelmä.
Onneksi vuonna 2014 syttynyt tulipalo oli saatu rajattua, vaikka koko kylä oli vaarassa palaa.
Laerdalista pääsisi nopeimmin Aurlandiin maailman pisintä, 24,5 kilometriä pitkää maantietunnelia pitkin.
Matkustamme kuitenkin mieluummin hiukan hitaammin, raittiista ilmasta ja maisemista nauttien, vaikka tuo tunneli tarjoaisi varmasti ihan omanlaisensa elämyksen.
Italian vuosiemme aikana jouduimme ajamaan useamman kerran pahamaineisen Gotthardin 14 kilometrisen tunnelin kautta Sveitsiin, ja noiden syvällä vuoren uumenissa kuljettujen kilometrien vuoksi vältän tunnelimatkailua aina kun suinkin vain voin.
Aurlandin vuonoa lähestyessämme pohdimme majoituspaikkaamme.
Flåm risteilyturisteineen kuulostaa rauhattomalta rauhaarakastavan korvaan, joten päätämme jäädä Aurlandin viehättävään kylään, Lunden leirintäalueelle.
Täytettyämme matkailuautomme tilavan jääkaapin Aurlandin kylän hyvin varustellun kaupan antimilla, suuntaamme iltakävelylle kohti Otternesin perinnekylää.
Reitti on helppokulkuinen, ja nousukulma maltillinen.
Varsin pian saamme ensimmäisen näköhavainnon Flåmiin ankkuroituneesta vuonoristeilijästä.
Pilvipoutainen sää on lämmin ja hiostava, eikä vaelluskoirallemme löydy lainkaan puroja juotavaksi.
Hardangerviddassa vettä oli jokainen maaston kolo (ja usko kun sanon että niitä riitti) ja taivas täynnä, täällä juotavaa ei ole muualla kuin vuonossa. Soimaan itseäni etten älynnyt ottaa koiralle vesipulloa mukaan.
Alkuun reitti kulkee tietä pitkin.
Norjalainen maaseutu tarjoaa kuitenkin viehättäviä sävy-sävyyn -elämyksiä myös tienvarren kulkijalle
Varsin pian saamme kuitenkin huomata että meitä tuijotetaan.
Valkoiset sarvipäät naulitsevat killisilmänsä koiraamme, joka tuntuu kiusaantuvan viiden blondin herkeämättömästä tuijotuksesta.
”Mikä tuo ruskea eläin on? Onko se vaarallinen?” tuntuvat pikkuvuohet ajattelevan. Ja voihan olla että koiramme Ronja oli ensimmäinen chesapeakelahdennoutaja jonka nämä kaverukset ovat ikinä elämässään nähneet.
Pian vuohien kohtaamisen jälkeen saan vanhan Canonin objektiivin tarkennettua Flåmin suuntaan. Risteilijöitä näyttää olevan ruuhkaksi asti.
Ja sitten löytyy myös oikea suunta.
Viitoitus on selkeä, ja se ohjaa meidät metsäpolulle. Vihdoinkin!
Tiet on tehty autoille, maastokenkäihmisen pitää päästä maastoon!
Metsäreitti lähtee laskemaan alaspäin. Vaikkei tämä mikään Besseggen olekaan, täälläkin saa katsoa mihin jalkansa asettaa.
Pian kohtaamme lisää uteliaita norjalaisia vuohia – ja määränpäämme häämöttää!
Perillä saamme huomata että olemme liikkeellä liian myöhään. Puomi sulkee reitin kylään, emmekä tottelevaisina suomalaisina uhmaa puomia ja lähde luikkimaan rakennusten väliin.
Pikkukylä koostuu 27 vanhasta rakennuksesta, joista vanhimmat ovat yli 300 vuotiaita. Olisin halunnut nähdä ne – mutta ehkä me ajamme tätä ”kautta” kun jatkamme matkaa Aurlandista eteenpäin?
Emme kuitenkaan jää suremaan kohtaloamme, vaan käännymme takaisin.
Paluumatkalla kohti Aurlandia pysähdymme ihailemaan maisemia, ja jossain vaiheessa valitsemme väärän polun risteyksen.
Päädymme kävelemään vilkasliikenteisen tien reunaan, jossa pientareet loistavat poissaolollaan. Ohitse viuhuu isoja rekkoja, eikä kahden sellaisen kohdatessa kuljettajille jää tilaa kohteliaasti väistää meitä hulluja suomalaisia.
Jostain syystä en ota tuolla loppumatkalla yhtään kuvaa. Vaaralliset reitit ovat vaarallisia, joka paikassa. Mitä nopeammin niistä pääsee pois, sen parempi. Ja rekkojen viuhuessa ohi vain mieltä vailla oleva ryhtyisi fotaamaan. Ja sitä paitsi, eipä siinä valtatien pientareessa ole edes mitään kuvattavaa.
Teen yrityksen päästä pois kuumottavalta tieltä. Tien ja vuonon välinen maasto vaikuttaa ensin lupaavalta, mutta periltä löytyykin vanha venevaja, jonka jälkeen ranta muuttuu mahdottomaksi kulkea. Joudun palaamaan kiukkuisena takaisin tielle.
Pääsemme kuitenkin takaisin lähtöpisteeseemme onnellisesti. SportsTracker on piirtänyt kartalle nolon paluureitin. Huomenna odottavat uudet seikkailut, ja huikeat näköalat!
♥
Kiitos mukanaolostasi!
Mikäli pidit lukemastasi, blogiani voit seurata myös Facebookissa.
Mikäli pidit kuvistani, Lumiani jäljet näkyvät Instagramissa.
Kaikki kuvat ovat minun, ethän käytä niitä ilman lupaa.
Copyright © 2016 – 2024 Johanna Suomela. All rights reserved.
♥
MAISEMAONNELLINEN 
Stunning photos!
TykkääLiked by 1 henkilö
Thank you so much! 🙂
TykkääTykkää
Hmm, en minä ihan arvannut, että Flåm näyttäisi näin turistirysältä, kun minä sieltä hotellin varasin. Jotenkin silmääni osuneet kuvat näyttivät… erilaisilta. Kyllä minä nyt mieleni pahoitin… No ei, en pahoittanut, kaunistahan tuolla silti on! Ja kun ollaan julkisilla liikenteessä ja aikaa on rajoitetusti, ei voi olla liian ronkeli. Tuolla mekin sitten hypätään laivaan junamatkan jälkeen. Ja lisää postauksia lähiseuduilta jään kieli pitkällä odottamaan ❤️. Kiitos taas kauniista kuvista ja kerronnasta 😊.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos Heidi, mutta en usko että on syytä huoleen ❤ Ruuhkainen oli välitön ydinkeskusta, ja nimenomaan sen leirintäalue, jonne meidän olisi pitänyt matkailuautolla majoittua. Siitä jos menee hiukankin sivuun (kuten varmasti menette, tuskin siinä laiturissa majoitutte?) on varmasti kauneutta ja rauhaakin tarjolla.
Oli taas niin paljon kuvia että päätin jakaa postauksen kahtia, seuraavassa tulee enemmän näköaloja – ja ne ovat kyllä tuolla hienoja!:)
TykkääLiked by 1 henkilö