Viime talvena kävimme kartoittamassa mitä kaikkea muuta Rukan henkeäsalpaavissa tykkylumimaisemissa voi tehdä kuin pöllyttää puuteria tai pörrätä baareissa.

Kuusamon talvinen luonto lumosi. Oli pakko palata kesäkuussa.

Katsastamme Kuusamon korkeimman vaaran huipulle vievän, upeita maisemia tarjoilevan reitin, Valtavaaran huiputuksen. Reitin lähtöpiste on Rukan keskustassa.

Upean ja maastoltaan vaihtelevan reitin pituus on vain kuusi kilometriä, ja kohtuullisen suurista korkeuseroistaan huolimatta se on suhteellisen helppokulkuinen. Valtavaara tarjoaa luontoelämyksiä monen kuntoisille – ja varusteisille.

Vanha liikkujan viisaus toimii täällä. Tällä reitillä ”ei matka tapa, vaan liian kova vauhti”. On kuitenkin hyvä tietää, että Valtavaara on Pohjois-Pohjanmaan korkein kohta. Vaara kurottautuu 492 metrin korkeuteen. Huonokuntoinen joutuu pitämään hengähdystaukoja vaaran laelle noustessaan, mutta tällä reitillä pysähtely ei ole lainkaan hassumpi ajatus.

– Etenkin jos muistaa samalla ihailla ympärillä avautuvia maisemia.

Kun reitin kiertää myötäpäivään, saa jo alun nousuissa hyvät alkulämmöt.

Saaruan parkkipaikalta ylöspäin noustessaan pääsee ensin askeltamaan puuportaita, sitten juurakkoista rinnettä.

Enimmäkseen reitti on kuitenkin leveää, päällystettyä, helppokulkuista polkua.

Heti ensimmäiseltä kunnon näköalapaikalta bongaamme Vuosselijärven, jonka rannalla majoitumme hyvin varustellussa kelohuvilassa.

Toiseenkin suuntaan maisemat alkavat hivellä maisemaonnellisen sielua.

Reittiä myötäpäivään kiertäessä kulkija saa nousta Valtavaaran kylkeen koverrettuja ”portaita”.

Nousen tälläisessa maastossa aina mieluummin ylöspäin kuin laskeudun alaspäin. Ylöspäin kiivetessä ei voi liukastua. (Yksi nilkkamurtuma on yhteen elämään tarpeeksi.)

Valtavaaran huipulla pidämme virkistystauon. Muitakin retkeilijöitä on liikkeellä, mutta ei ruuhkaksi asti.

Vaaran huipun pikkuruinen, kamiinalla varustettu päivätupa, on alunperin rakennettu palovartijan majaksi.

Täällä myös mukana oleville retkeilykoirille tarjoillaan vettä – vaikka ne kävivätkin uimassa ja juomatauolla jo matkan varrella, Valtavaaranlammella.

Lammen rannalta olisi löytynyt ensimmäinen taukopaikkakin, laavu.

Valtavaaran laelta aukeavat upeat, avarat näkymät joka suuntaan.

Kyllä täältä on kelvannut palovartijan tähystellä!

Olemme maisemista niin tohkeissamme, että tauon jälkeen lähdemme epähuomiossa väärään suuntaan.

Lähdemme jatkamaan Karhunkierroksen reittiä pohjoiseen, Suolammen suuntaan, kun Valtavaaran laelta, päivätuvan takaa, olisi pitänyt kääntyä itään.

Maisemat ovat niin kyllä niin komeita, että mikäs tässä olisi jatkaessa! Jalat veisivät mielellään Karhunkierrokselle, mutta sen aika ei ole nyt.

Pienen kännykkäkartan tarkastelun jälkeen käännymme kuitenkin takaisin. Aina pitäisi olla kunnon kartta mukana! Nolottaa tunnustaa että nyt meillä ei ole. Tänään on helposti varaa tähän puolen tunnin ketunlenkkiin, väsyneenä tai huonossa säässä tuonkin matkan olisi mieluiten taivaltanut oikeaan suuntaan.

Kiipeämme takaisin Valtavaaralle. Päivätuvan kulmalta käännymme tällä kertaa oikeaan suuntaan. Miten saatoimmekaan jättää ison ja aika huomiota herättävän opasteen huomiotta?

Muutaman sadan metrin päässä Valtavaaran laelta odottaa taukopaikka. – Ja millainen! On toiletti…

…Ja on laattalattiainen luksuskota. Keskellä kotaa nälkäisiä ja viluisia kulkijoita odottaa kodan sydän, kotakeittiö.

Täällä kelpaisi tulistella ja viivähtää pidempäänkin, mutta me jatkamme hyvävoimaisina matkaamme.

Reitti jatkaa laskuaan alaspäin. Leveää polkua kulkee rallatellen, matka taittuu kuin itsestään.

Kauniit vanhat puut todistavat matkaamme.

Alkukesän tuore vihreys hehkuu pilvipoutaisessa säässä.

Pitkospuut kielivät että edelläni poikien kanssa kulkevat räpylävarpaamme ovat etevästi löytäneet kosteutta reitin varrelta.

Metsä ympärillämme on upea.

Mutta reitti tarjoaa vielä lisää silmänruokaa, hienon pitkospuuosuuden. Pitkospuut ovat kiehtovia. Ne ovat niin helppoja.

Pitkospuureitillä voi huolettomasti vaipua vaikka kuinka syvälle omiin ajatuksiinsa, eikä reitiltä voi eksyä.

Joku muu on miettinyt puolestasi minne jalkasi asetat.

Siitäkö johtunee että menetän täysin kuvauskontrollini pitkospuilla kävellessäni?Vauhtini hiipuu ja väijyn alati kuvauskulmia edestäni ja selkäni takaa. Ikään kuin pitkospuukuvia ei muka voisi olla koskaan liikaa. Voi.

Lyhyt pitkospuuosuus päättyy, ja polku sukeltaa jyrkemmin alamäkeen. Keskityn kuvaamisen asemesta kiristämään vauhtiani, ja saan etujoukot kiinni.

Humpsahdamme puoliyllättäen takaisin Saaruan parkkipaikalle.

Olipa upea reitti. Tällaisia maisemia lisää, kiitos!

∞

Ja kyllähän niitä nähdäänkin. Muutaman päivän kuluttua kävelen Oulangan Kansallispuiston Pienen Karhunkierroksen ensimmäisen kerran elämässäni. – Ja heti seuraavana päivänä uudelleen – toisin päin.

Valtavaara huiputettiin 12.6.2016.

Lisää tietoa Valtavaaran alueen upeista vaellusreiteistä löydät täältä.

∞

Retkiäni voit seurata myös Facebookissa.

Kuviani löydät Instagramista ja Twitteristä.

Blogia voit seurata kirjautumalla myös Blogit.fi -palvelussa.

Kaikki kuvat ovat minun, ellei toisin ole mainittu. Ethän käytä niitä ilman lupaani.

Copyright © 2016 Johanna Suomela. All rights reserved.