Maailman parhaat luontogeenit – ja Savukosken ruska

savukoski_20150912_16_44_49_pro

Olen saanut huikeat perintötekijät. Maailman parhaat luontogeenit.

Olen saanut verenperintönä rakkauden luontoon ja eläimiin.

Luontosuhteeni vankka perusta valettiin kaukana lapsuudessani. Jo pienenä opin kunnioittamaan luontoa ja eläimiä.

savukoski_20150912_11_11_10_pro

vanha koira

Parhaita opettajia ja arjen kriisiterapeutteja ovat olleet elämäni koirat. Siksi olen vanhemmilleni suunnattoman kiitollinen siitä, että meillä on aina ollut koira.

Olemme eläinrakasta sukua.

Vanha koira

Sain myös viettää huolettomia lapsuuden aurinkoisia kesiä pienen maatilan idyllisessä pihapiirissä.

Vastuulliset ja välittävät aikuiset antoivat kiireettömästi aikaansa, opettivat elämään ympäristöä kunnioittaen.

Turvallisten aikuisten kanssa puuhasteltiin pientilan askareissa ja hoidettiin eläimiä.

savukoski_20150910_14_32_53_pro

Oli koiria, lampaita, ankkoja, vasikka, kaneja – hevosiakin. Opin, että jokaisen niistä piti saada elää onnellista, lajityypillistä elämää.

Vuosia myöhemmin opin, että ilman luontoa ei ole meitäkään.

savukoski_20150910_18_04_15_pro

Kun tapamme pölyttäjät myrkyillämme, loppuu meidänkin ruokamme.

savukoski_20150912_14_38_10_pro

Puhdas luontomme on hyvinvointimme ja terveytemme tärkein lähde.

Ihan meidän kaikkien.

savukoski_20150914_06_07_29_pro

Suurimman surun ja myrkyllisimmän pettymyksen kohdatessa varmimman helpotuksen murtuneelle mielelle tarjoaa luonto.

savukoski_20150912_13_20_10_pro

Luonto hyväksyy meidät juuri sellaisena kuin olemme.

savukoski_tulppio_20150910_14_30_59_pro

Raitis ilma ja vihreä ympäristö elvyttävät arjen oravanpyörässä nuupahtaneen mielen.

savukoski_20150912_12_31_06_pro

Luonto parantaa.

savukoski_20150911_10_09_58_pro

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra julkaisi vuonna 2013 kirjasen ”Vihreää hyvinvointia, jolla on pysyvä paikka työpöydälläni.

savukoski_20150910_14_52_46_pro

Jo pelkän kauniin vihreän kannen katselu kiireen keskellä rauhoittaa.

savukoski_20150911_10_23_15_pro

Sisältö rauhoittaa vielä enemmän:

savukoski_20150912_13_15_37_pro

”Luonnossa liikkumalla kohollaan oleva verenpaine, syke ja lihasjännitys alenevat. Vastustuskykyä parantavien valkosolujen määrä veressä nousee ja stressihormoni kortisolin määrä vähenee.”

savukoski_20150913_13_08_59_pro

”Jo 20 minuutin luonnossa olon jälkeen havaitaan mitattavia hyödyllisiä vaikutuksia, kuten kohonneen verenpaineen laskua.”

savukoski_20150913_15_24_50_pro

”Maksimivaikutus saavutetaan noin kahdessa tunnissa, ja se kestää useita päiviä.”

savukoski_20150910_14_48_53_pro

”Luonnossa käveleminen laukaisee tehokkaasti stressiä, joka on usein takana nykyajan sairauksissa.”

savukoski_20150912_14_11_06_pro

”Lukemattomine yksityiskohtineen luonto auttaa johdattamaan huomion pois ajatuskehistä, jolloin ihminen on enemmän läsnä hetkessä ja kielteiset tunteet sekä levottomuus vähenevät.”

savukoski_20150911_07_30_02_pro

”Myös konfliktit helpottuvat ja asiat saavat uudet mittasuhteet.”

savukoski_20150911_10_32_16_pro

”Luonnossa oleskelun jälkeen ihminen kokee itsensä terveemmäksi ja toipuu nopeammin psyykkisistä kriiseistä.”

savukoski_20150910_16_11_56_pro

”Luontokokemukset lisäävät tutkitusti suvaitsevaisuutta, avuliaisuutta ja tyytyväisyyttä elämään.”

savukoski_20150913_14_52_30_pro

”Stressiä voi hälventää sisätiloissakin ihan vain ajattelemalla mielipaikkaansa luonnossa.”

savukoski_20150913_15_19_35_pro

”Myös lapsuuden luontokokemukset ovat erittäin merkittäviä: ne muistetaan huippukokemuksina läpi elämän.”

savukoski_20150911_13_31_59_pro-2

”Luonto edistää liikkumista: fyysinen suoritus ei tunnu ulkona yhtä raskaalta kuin sisällä. Kuitenkin itse vapaasti valittu kävelyvauhti on tutkitusti ulkona reippaampi kuin sisällä.”

savukoski_20150910_14_46_50_pro

”Mikäli asuinympäristössä on vihreää ja puistoja, tulee kävelylle lähdettyä helpommin. Tällä on tutkitusti vaikutusta jopa eliniän pituuteen.”

savukoski_20150911_07_31_14_pro

”Lapsilla on todettu, että luonnossa liikkuminen vapaan leikin aikana kehittää fyysistä kuntoa tehokkaammin kuin muu liikunta.”

savukoski_285

Olen saanut ehkä maailman parhaat luontogeenit. Kiitos Isä ❤

Kiitos myös kaikille teille kiireisille ja arjen vaatimusten raastamille isille, jotka viette lapsenne luontoon!

Ja kiitos kaikille teille, jotka taistelette luontoarvojen ja lähiluonnon säilyttämisen puolesta. Kerran maan tasalle lanattua lähimetsää ei saa milloinkaan takaisin.

Luontoterveisin Johanna ❤

Kaikki jutun kuvat on kuvattu Savukoskella, kahden sukupolven eräretkellä, syyskuussa 2015.

(paitsi alla oleva kuva Kuusamon Käylänkoskelta, päivänä jolloin Kuusamo-kuumeeni alkoi itää)

kaylankoski_20150914_11_30_21_pro-2

Retkiäni voit seurata myös Facebookissa.

Kuviani löydät Instagramista ja Twitteristä.

Blogia voit seurata myös Blogit.fi -palvelussa.

Ethän käytä kuviani ilman lupaani.

Copyright © 2019 Johanna Suomela. All rights reserved.

 Kiitos ajastasi ❤

savukoski-761-kb