Ihmisen elämä on kuin ruoho. Kun tuuli käy ylitsemme ei meitä enää ole.

Kukaan meistä ei tiedä päiviemme määrää. Niinpä niillä päivillä jotka meille on suotu, meidän pitäisi tehdä sitä mitä rakastamme. Ja antaa hyvän kiertää.

Tämä blogini täytti hiljattain radiohiljaisuuden vallitessa kaksi vuotta. Alkuni oli hankala, aihepiiri oli liian laaja, eikä omaa linjaa tuntunut löytyvän.

Yhtenä päivänä kirjoitin vaihtoehtoisesta uuden vuoden vietosta paukkuaran koiran ehdoilla metsäkodassa, toisena ihmettelin joulupäivänä esiin yllättäen ilmestynyttä kirkkautta, aurinkoa. Kirjoitinpa jopa joulukalkkunan reseptin. Jestas!

Vilkkaan alun jälkeen olin yllättäen metsässä – muutenkin kuin kuva-aiheissani. Koska Instagramin puolelta tuli blogiin paljon liikennettä, kirjoitin jossain vaiheessa sekä suomeksi että englanniksi. Lopputulemana sillisalaatti, joka ei näytä hyvältä yhtään minkäänkieliselle lukijalle. Googlekin oli ymmällään. Lukijoita oli vähän, tuntui että kirjoitin turhaan, vain itselleni. Niinpä blogivuodessani 2015 oli vain neljä kuukautta. En kirjoittanut yhtään mitään kahdeksaan peräkkäiseen kuukauteen.

En tiedä olenko löytänyt suuntaani kunnolla vieläkään. Välillä tuntuu että olen yhtä hukassa kuin alkuaskeleissani.

Tänä vuonna olen kirjoittanut tasaiseen tahtiin, tosin lomakuukausina on ollut hiljaisempaa. Kirjoittamisen asemesta on pitänyt keskittyä kuvaamiseen – ja ulkoilmaseikkailuihin.

Viime viikkoina olen uinut syvissä, tummissa vesissä, kahlannut polven yläpuolta myöten pohjamudissa. Joten juuri nyt on oikea aika palata muutama viikko taaksepäin ja miettiä, mitä hyvää olen osakseni saanut.

Blogger Recognition Award

Marraskuun synkkyydessä sain muista blogeista osakseni paljon hyvyyttä ja kauniita sanoja. Sain osakseni bloggareiden toisilleen antaman kauniin tunnustuksen, Blogger Recognition Awardin, peräti kolmelta taholta.

Ensimmäisenä asialla oli 2. marraskuuta Marjon Matkassa -blogin aina aktiivinen ja hengästyttävän nopealiikkeinen Marjo:

”Out of Office – Blogi on täynnä huikeita kuvia ja matkakertomuksia sekä lähiseuduilta että muualtakin maailmalta. Johannan runsas kuvakerronta piirtää kauniita maisemia silmien eteen. Bloggaaja liikkuu paljon luonnossa ja arvostaa erämaan rauhaa siinä missä Thaimaan eksotiikkaa tai Sveitsin huikeissa vuoristomaisemissa vaeltamista piipahtaen välillä Englannissa.”

Seuraavalla viikolla 10.11. sain tunnustuksen sanan käytön rautaiselta ammattilaiselta, Rouva Sanalta:

 ”Matkablogien eliittiin kuuluu ehdottomasti myös tämä. Offiisin ulkopuolella liikutaan erityisen paljon luonnossa, ja sehän se juuri tähän rouvaan niin kolahtaa. Plussaa on annettava bloggaajan juoksuharrastuksesta, vink, vink..”

Sitten 18.11. tunnustus tuli ihanalta Maailman Äärellä – matkablogin Heidiltä, jonka korvaamaton apu on tasoittanut suurimmat kivenmurikat alkumatkaltani. Ilman Heidin apua en olisi tässä, olen hänelle suuressa kiitollisuudenvelassa.

”Out of Officen ihana Johanna on maisemaonnellinen maastokenkänainen. Hän kuvaa niin kauniisti ja hauskalla otteella retkiään, että saa minut aina matkakuumeen valtaan: milloin haluan lähteä Johannan jalanjäljissä Kuusamoon eräilemään, milloin Italiaan tai Englantiin luksuslomailemaan. Ihana, ihana blogi!”

Kaunis kiitos ja syvä kumarrus kaikille teille ihanille Leideille tästä Blogger Recognition Awardista!  Ilman näitä kauniita sanoja kyntäisin vielä syvemmällä.

Jos nyt seuraisin tarkasti ohjeistusta, minun pitäisi seurata näitä askelmerkkejä:

1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen.
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajaksi.

Niinpä kohta neljä on jo hoidettu, ykkönen on työn alla. Lyhyt siitä ei tosin tule, sen tiedän jo nyt.

Mutta miten kaikki alkoi?

Olen aina rakastanut valokuvausta, halunnut intohimoisesti dokumentoida niitä paikkoja, jotka ovat tehneet minut maisemaonnelliseksi. Ensimmäisen Canonin järjestelmärunkoni ostin teininä.

Olen aina rakastanut sanoja.

Niiden viiltävällä voimalla vihataan, ja niiden hyväilevällä suloisuudella rakastetaan.

Ymmärsin jo varhain sanojen mahtavan voiman. Yläasteen äidinkielenlehtorini ennusti minusta mainostoimistoihmistä tai toimittajaa, kumpaakaan minusta ei sukurasitteesta huolimatta tullut. Ei, vaikka äidinkielen Laudaturiin yhdistettynä olisi kuvaamataidon ja psykologian lukion päästötodistuksen kympeistä voinut tulla yhdessä ihan hyvää jälkeä.

Mutta tulipa omanilonbloggari, tosin vasta myöhemmällä iällä. Vasta kun pari miestä sanoi että tee jotain. ”Kirjoita. Muuten tuo kyky menee ihan hukkaan.”

Ensimmäinen oli kollegani Pär. Hän loi yrityksellemme blogin jonka kirjoittajiksi hän sai ”kääritään hihat” -asenteellaan, ja positiivisella esimerkillään, koottua yhteen kaikki kirjoitusintoiset.

Ensimmäinen blogikirjoitukseni ikinä ilmestyi yritysblogissa, ja se oli nimeltään Elämän tärkeimmät päätökset – tunteella vai tiedolla?

Toinen oli hyvän ystäväni mies Caj. Kerran illanistujaisissa hän totesi että ”Kirjoita. Muuten tuo menee ihan hukkaan”.

Vaati kuitenkin vielä paljon, ennen kuin oma blogini näki päivänvalon. Piti törmätä kovalla vauhdilla seinään, ja tulla vedetyksi kölin ali. Piti tulla rullatuksi mankelin läpi.

Painajaismaisten tapahtumien jälkeen piti löytää keino toteuttaa itseään. Tehdä sitä mitä rakastaa. Silloin perustin tämän blogin.

Sanotaan että se mikä ei tapa, vahvistaa. Tiettyyn rajaan uskonkin että niin on. Sillä vahvinta ihmisessä on mieli.

Mutta lopulta vankinkin metalli väsyy, ja vahvinkin mieli murtuu. 

Ohjeita aloitteleville bloggaajille

Jos sinulla on ajatuksia, jotka ansaitsevat ulospääsyn, tai kuvia, joita muidenkin olisi kiva nähdä, perusta blogi. Jos olet kunnianhimoinen ja kirjoitat muutakin kuin päiväkirjaa itsellesi, perusta blogi suoraan WordPressiin, pääset paljon helpommalla jatkossa.-  Ja oikeastaan, vaikka kirjoittaisitkin vain päiväkirjaa itsellesi, suosittelen silti WordPressiä. Blogien muutot alustalta toiselle ovat työläitä ja aikaavieviä. Ja aikaahan meillä kaikilla on vain se 24 tuntia vuorokaudessa. Tätä kirjoittaessani WordPressillä on noin 30 prosentin globaali markkinaosuus – ja se ei ole ihan vähän se.

Itse varasin heti kättelyssä oman domainin, ja maksullisen, responsiivisen eli mukautuvan teeman. En tiedä onko niistä koskaan mitään konkreettista hyötyä, mutta jos blogini nimi muuttuu, osoite pysyy. – Ja yllättävää kyllä, blogien nimet muuttuvat joskus. Täälläkin mietinnässä, mutta en ole vielä keksinyt parempaakaan.

WordPressissä saa hienon blogin aikaiseksi ilmaisteemoillakin, mutta mahdollisista bugeista on helpompi nostaa meteli maksavana asiakkaana.

Responsiiviinen teeman pitää olla, olkoon blogi millä tahansa alustalla, ja olkoon aihe mikä tahansa. Kaikkiin blogeihinkin pitää päästä tuskattomasti myös mistä tahansa mobiililaitteesta.

Ja ne kuvat. Niistä ei minun pitäisi oikeastaan sanoa yhtään mitään. Laitan niitä kotirintamakriitikkoni mielestä aina liikaa. Se taas johtuu siitä, että haluan että voin joskus itse palata blogijuttuni paikkaan pelkän jutun lukemalla ja kuvat katsomalla. Oman sohvan nurkasta, labradorinnoutaja kainalossa. Vaikka sille pelottavalle vuorelle Sveitsissä, jonne kiipesin kauhusta jäykkänä, enkä päässytkään huipulle, kun polku oli viimemetreiltään lumen vallassa.

Mutta on niitä kuvia sitten vähän tai paljon, niiden laatu ja koko on tärkeä. Mahdollisimman isoja, ja mahdollisimman hyviä. Jätän blogijutun lukematta ja poistun sivulta välittömästi, jos suttuisessa teemassa on pikkiriikkisiä synkäntummia kuvia. Elämme visuaalisessa maailmassa. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, se pitää edelleen paikkaansa.

Jo yksi kuva voi määrittää haluanko lukea enemmän, vai jääkö juttu lukematta. Ja sen jääkö jutun kohde mielenkiinnottomien joukkoon, vai iskeekö hullu himo päästä juuri tuonne!

Matkablogissa kuvat ovat yhtä tärkeitä kuin sanat! Elleivät jopa tärkeämpiä!

Ja sitten tämä teksti. Teen virheitä koko ajan itsekin. Mutta silti häiriinnyn jos teksti on liian puhekielistä. Erityisen allerginen olen yhdyssanavirheille. Silti kenties blogihistoriani suurimman kehitysaskeleeni blogin visuaalisen ilmeen suhteen otin itsekin vasta aivan hiljattain. Roomassa asuva Heli kirjoitti Näkymiä vihreältä kukkulalta -blogissaan omassa ohjeosiossaan ”Muutama semikiinnostava blogi jää lukematta, koska niissä on vaikkapa teksti keskitetty tai vääränlainen fontti tai se on liian pienellä/ isolla.” Auts. Sattuu vieläkin.

Helin blogijutun luettuani lähes välittömästi ryhdyin asemoimaan omien juttujeni tekstejä uudelleen. En ollut lainkaan kyseenalaistanut tekstin keskitystä, sehän näytti ”ihan hyvältä” jos tekstiä on yksi tai kaksi lausetta kuvien välissä – kuten alussa monesti olikin. Mutta heti kun tekstiä on enemmän, näyttää vasemmalle tasattu epistola niin paljon paremmalta. Kiitos vinkistä Heli – ja anteeksi lukijani! Jatkossa omat uudet juttuni ovat vasemmalle tasattuja – ja pyrin päivittämään helppolukuisemmiksi myös vanhat juttuni.

Mutta kaikkein tärkeinta bloggauksessa on kirjoittaa siitä mitä rakastaa. Ja juuri niin kuin hyvältä tuntuu.

Omalla tavalla, omalla sydämellä.

Anna hyvän kiertää

Koska tämä blogitunnustusten tsunami on jo peittänyt moneen kertaan alleen kaikki blogit joita ehdin lukea, ja joille tunnustuksen olisin halunnut antaa, pitää soveltaa.

Moni bloggari kirjoittaa rakkaudesta lajiin, harrastuksenaan, oman toimen ohessa. Öisin, myöhään iltaisin, kun muut jo nukkuvat. Jos joku kirjoitus koskettaa tai ilostuttaa, kerro se. Blogin kommentointi on yllättävän helppoa. Ainakin WordPressissä. Vaikka sähköpostiosoitettasi kysytään, sitä ei julkaista missään.

Annan haasteen sinulle, hyvä lukijani. Tee jonkun kanssaeläjän maailmasta parempi paikka.

Kiitä kun on sen aika, ja kehu kun on sen paikka. Kiitos ei maksa mitään, mutta kauniit sanat voivat pelastaa jonkun päivän. Viikon, kuukauden – tai koko vuoden.

Ihminen joka saa kiitosta ja arvostusta osakseen, tekee parhaansa ollakseen arvostuksen arvoinen. Arvottomuuden tunne vie syvälle synkkään metsään. Eikä ulospääsy aina ole helppo.

Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo.

Ole ihminen ihmiselle.

Anna hyvän kiertää. Kotona, työpaikalla, kassajonossa ja täällä somessa.

Kiitos kaikille teille, jotka olette olleet myötävaikuttamassa tämän blogin synnyssä. Kiitos myös kaikille teille, jotka antavat kommenteillaan voimaa jatkaa. Ja kiitos kaikille teille, jotka luette!

Kiitos Marjon Matkassa Marjo, Kiitos Rouva Sana ja kiitos Heidi siellä kaukana Maailman Äärellä. Kiitos ❤

Kiitollista joulua!

∞

Ilahtuisin jos seuraisit retkiäni myös Facebookissa.

Kuviani löydät Instagramista ja Twitteristä.

Blogia voit seurata myös Blogit.fi -palvelussa.

Ethän käytä kuviani ilman lupaani.

Copyright © 2016 Johanna Suomela. All rights reserved.

 Kiitos ajastasi ❤