Hotellihelvetistä luontoparatiisiin?

Oikeassa oleminen on mukavaa. Mutta vielä paljon mukavampaa onkin huomata olleensa väärässä, ja saada kääntää takkia vauhdissa niin että napit sinkoilevat.

Varaan ennakkoluuloisena, pitkin hampain ja ”tikkuja-kynsien-alle” -fiiliksillä lennot Teneriffan hotellihelvettiin – mutta löydänkin itseni vihreästä luontoparatiisista. Mitä tapahtui?

Lukemalla ihminen oppii – ja muuttaa suunnitelmiaan

Onneksi tapanani on ollut varata pelkät lennot kohteeseen. Niinpä kun mietin tulevan lomaviikon ohjelmaa, oli helppo tehdä suunnitelmia, kun kiveen ei oltu hakattu muuta kuin Finnairin meno- ja tulolennot Teneriffan eteläiselle kentälle. Kaikki muu oli auki. Alkuun oli tarkoitus majoittua alkuloma Teiden kansallispuiston reunalla, nousta Espanjan korkeimman vuoren, Teiden huipulle, ja tutustua sen kansallispuistoon, ja mennä vasta lopuksi Costa Adejen ”hotellihelvettiin” juhlistamaan Savon parhaan musiikkikauppiaan synttäreitä.

Mutta. Onneksi lukemalla oppii – ja Google tietää paljon. Ajauduin Teneriffan ja sen lähiympäristön luontokohteista tietoa etsiessäni Tämä Matka -blogiin, ja löysin houkuttelevan jutun La Gomeran -saaresta.

La Gomeran saaren keskellä sijaitsee Garajonay-vuori (1487 m), joka on antanut nimensa myös saaren kansallispuistolle. Garajonayn luonnonpuistossa sijaitsevat Euroopan viimeiset aarniometsät. Ikivihreä laakeripuumetsä Laurisilva esittäytyy edelleen 30 miljoonan vuoden takaisessa muodossaan. Tuo ajanjakso oli aikaa jolloin Antarktis suli ja jäätyi, mantereet siirtyivät nykysille paikoilleen, Afrikka törmäsi Eurooppaan ja Alpit alkoivat nousta. Paikka ruokkii mielikuvitusta. Tällaisenko kasvillisuuden keskellä dinosaurukset tallustelivat?

…Jos rakastat patikointia, tule tänne.

Matkasuunnitelman palaset alkoivat loksahdella kohdilleen.  

Aarniometsää. Unescon maailmanperintökohde. Vihreä paratiisi.

Moni Teneriffalla majoittuva turisti tulee Gomeralle pelkälle matkatoimiston päiväretkelle. Tiesin heti että minulle se ei riittäisi, ei sinne päinkään. Hotellien kartoituksen jälkeen varasin neljä yötä Gomeralle, vaikka mietin riittäisikö sekään. Lomaviikon öistä kolme viimeistä vietettäisiin Teneriffalla.

Lento Teneriffan Reina Sofian kentälle

Niinpä lähdemme lomalle. Annamme Kanarialle mahdollisuuden.

Lento Helsingistä Teneriffalle on omanlaisensa. Hyvin erilainen kuin ne tavanomaisimmat työmatkalaisten täyttämät reittilennot joilla enimmäkseen olen lentänyt. Finnairin Airbusiin on tarjolla vain turistiluokan paikkoja, ja ainoa mitä saatan kuusituntisen lennon mukavoittamiseksi tehdä, on lisämaksullisten, hulppeat jalkatilat tarjoavien istumapaikkojen varaus riviltä 10. Ihan läheltä, riviltä 9 kajahtavat ylösnostetuin, paljon tehnein käsin paukutetut taputukset kun kenttä on saatu alle. ”Harmaat taputtavat pantterit ovat katoava luonnonvara”, muistuttaa kaveri viisaasti Facebookissa. ”Tekisi mieli joskus itsekin taputtaa, mutten kehtaa”, kuittaa toinen.

Koska pidän erityisesti uutisista, mutta en varsinaisesti pidä lentämisestä, jäävät lento-onnettomuudet jostain syystä hyvin mieleeni. Muistini sopukoista pyristelee pintaan kaukainen muisto siitä, miksi Teneriffa on  jäänyt ilmailun historiaan. Lähes 600 ihmistä kuoli sumussa pohjoisella Los Rodeosin kentällä, uskomattomien sattumien sumana, kahden jumbon törmäyksessä vuonna 1977. Tuo maaliskuun 27. päivän katastrofi on jäänyt ilmailuhistoriankirjoihin maailman tuhoisimpana lento-onnettomuutena.

Teneriffa on kiehtonut suomalaisiakin matkailijoita vuosikymmenet. Juuri suurten massojen suosio, ja ne vähemmän houkuttelevat mielikuvat giganttisista hotellikeskittymistä vieri viereen pakattuine, jo aamulla ennen aamiasta varattuine aurinkopeteineen, ja halvan viinan ravintolamaailmat suomalaisine baareineen huolestuttavat. Mitähän tästä oikein tulee?

Trimaraanilla Los Cristianoksesta San Sebastianiin

Lentokentältä matkustamme taksilla Los Cristianoksen satamaan. Tällä kertaa ihan upouudella Skodalla. Lokakuinen Dubrovnikin kauhukyyti on liian tuoreessa muistissa.

Meillä on runsaasti aikaa La Gomeralle liikennöivän lautan lähtöön. Niinpä ”talletamme” matkalaukkumme satamassa nököttävään lukolliseen tavaraperäkärryyn, jossa matkalaukut on määrä vetää laivan autokannelle. Näin vältymme raahaamasta painavia matkalaukkujamme laivan portaikoissa. Sanon mielessäni hiljaa hyvästit pakaaseillemme, sillä eihän kolikkopantillinen pikkulukko voisi mitenkään taata tavaroiden koskemattomuutta vartioimattomalla  parkkipaikalla. Niin uskoin.

Sitten kävelemme satamasta rantakadulle, ja syömme hyvää pastaa aidossa italialaisessa ravintolassa. Ihmettelemme ohihuristelevien invamopojen määrää. Niitä näemme kymmeniä, mutta vain muutaman koiran. Yleensä koira-invamopo -suhde on prikulleen toisin päin.

Olemme ostaneet etukäteen liput Fred Olsenin alukseen, jännältä nimeltään Benchijigua Express. Halusin että lippuihin olisi tarvittaessa mahdollisuus tehdä muutoksia, joten flexible-lippu oli minimi. Halvin yhdensuuntainen yhden henkilön lippu maksoi 34 €, muutokset mahdollistavan lipun hinta oli 42 €. Jotenkin tilatessa täppä osui kuitenkin kohtaan ”Oro”, 46 €.

Kun sitten nousemme laivaan, meille selviää että matkustamme ylimmällä kannella – ja että kaikki siellä tarjolla olevat valmiit ruoka-annokset ja juomat kuuluvat Oro-lipun hintaan. Laiva on trimaraani, joka kulkee tuulisessa säässä rauhallisen tasaisesti. Sisätilat näyttävät siltä että ovat alkuperäisessä kunnossaan vesillelaskuvuodelta 2005, joten osa penkeistä on jo nähnyt parhaat päivänsä.

Matka Teneriffan Los Cristianoksen ja La Gomeran välillä vie vain 50 minuuttia. Toinenkin vaihtoehto välin ylitykseen laivalla olisi ollut, Naviera Armas-varustamon perinteisempi, keulaportillinen alus. Armas olisi ollut vähän hitaampi, ja todennäköisesti myös edullisempi. Mutta tämä on elämys!

Perillä nousemme maihin, eikä aikaakaan kun ”matkalaukkujuna” ajetaan ulos laivasta. Saan suureksi helpotuksekseni todeta kaikkien laukkujemme olevan koskemattomia ja tallessa.

La Gomeran Paradorista nautintoja kaikille aisteille

San Sebastianin satamasta otamme taksin, ja nuoren naiskuljettajan rauhallisessa kyydissä kiemurtelemme kaupungin läpi ylärinteeseen, sataman yläpuolisella jyrkänteellä odottavaan tyylikkääseen Parador-hotelliin. Edellisestä Espanjan lomastamme on jo yli kymmenen vuotta, joten tämäkin vinkki löytyi Tämä Matka -blogista. Tuskin muuten olisin osannut varata majoitusta Espanjan valtion  omistamasta hotelliketjusta. Näin Tämä Matka -kirjoitti Paradoresin ominaispiirteistä:

Koska Paradores-hotellit ovat valtion suojelussa olevia rakennuksia, ei entisöinnillä ja kunnossapidolla ole niin tarkkaa kustannusrajaa. Siksi hotelleista löytyy hämmästyttävä määrä vanhaa antiikkia, sekä todellakin viimeisen päälle tyyliin sovitettuja sisustusratkaisuja. Julkiset tilat, sekä puutarhat ovat näyttäviä. Portaat vanhoissa rakennuksissa ovat jykeviä ja nousut ihanasti kaikki eri korkuisia. Saranat, ovenrivat, istuimet, kaapistot, matot – kaikki täydellisesti henkeen sopivia.

Huoneet ovat rakennuksen ajan mukaisia. Mitään bling-blingiä näistä hotelleista ei löydy, vaan matkailijan on hyväksyttävä huoneessaan mm. alkuperäisen upea, mutta äärimmäisen kylmä kivilattia. Muutenkin huoneet ovat enemmän tyylikkään askeettisia, kuin runsaan yleellisiä. Silti laatu on kaikkialla erinomainen. Matot ovat villaa, peitteet untuvaa ja kalusteet antiikkia tai uusvanhaa massiivipuuta.

Ja lähes kaikkea sitaatissa mainittua meille on tarjolla, vaikka Gomeran Parador onkin 1970 valmistunut, siirtomaatyyliin rakennettu uudisrakennus. Huoneemme on vanhahtavaan tyyliin tummalla puulla sisustettu vaalea perushuone, jonne myös poikasen lisävuode mahtuu mukavasti. Kylppäri on varustettu suihkullisella kylpyammeella, bideellä ja kahdella pesualtaalla. Kylppäriin pääsee erillisestä eteisestä, jossa sijaitsevat myös vaatekaapit. Eteisen lisäovi eristää kaikki äänet käytävältä – ja kylppäristä – joten sen ollessa suljettuna huoneeseen kuuluu vain kovan tuulen pauhu puutarhan puolelta. – Ja lintujen laulu tuulen tyynnyttyä.

Hotelli on luonteikas ja tunnelmallinen, täynnä yksityiskohtia.

Voisin hyvin kuvitella Neiti Marplen siemailemaan teetään atriumpihan kiireettömään tunnelmaan, tarkkailemaan muita asukkaita pienillä mutta terävillä, kaikennäkevillä silmillään.

Tai itse mestarietsivä Hercule Poirotin kävelemään hotellin käytävää, vahattuja viiksiään sukien.

Koska ilta on jo pitkällä, ja on säkkipimeää, jää pihan tutkiminen aamuun. Nautimme runsasta iltapalaa hotellin baarissa. Sitten kiipeämme nukkumaan korkeisiin sänkyihimme, kauniisti aplikoitujen puhtaiden, sileiden lakanoiden väliin, lämpimien peittojen alle.

Voimakas tuuli pauhaa merellä – kuin jossain kovin lähellä, mutta puiset säleiköt puutarhan puolen ovessa takaavat rauhaisat yöunet.

Aamulla kova tuuli jatkuu, mutta aurinko pilkottaa säleikön raoista. Avatun oven takaa paljastuu upea, laaja, vehreä puutarha. Joka puolelle on ripoteltu viehättäviä istumaryhmiä kiirettömien hetkien viettoon.

Puutarha muistuttaa nimikyltteineen kasvitieteellistä puutarhaa. En muista milloinkaan aeimmin Euroopassa nähneeni vastaavan laajuista ja yhtä hyvin hoidettua hotellipuutarhaa.

Harvalla yksityisellä tällaiseen olisi varaa ja liiketaloudellisia mahdollisuuksia sen ylläpitoon, onneksi Espanjan valtiolla on.

Viehättävät sisäpihat tarjoavat suojaa tuulelta. – Ne tarjoavat myös yhteydet ulkomaailmaan, sillä Wifi toimii vain yleisissä tiloissa.

Mikä ihana syy istua kiireettömästi vehreässä atrium-pihassa suihkulähteen solinassa ja selata sosiaalista mediaa ja päivän uutisia! Siemailla kahvikupposta, tai nauttia viinilasillisesta.

Puutarhasta itään katsoessa saa nauttia näkymistä Teneriffalle – näin hyvällä säällä Teiden huippukin näkyy. Lännen suunnassa aukeaa näkymä San Sebastianin satamaan. Myös uima-altaan aidan yli kuikuillessaan näkee sataman. Sääli että itse altaaseen ei tällä myrskytuulella tee lainkaan mieli. Vaikka eipä tänne aurinkoon tultukaan lojumaan. Tänne tultiin luontoelämysten perässä.

Vielä vähän lännemmäs katsellessa tarjolla on kaunis näkymä vuoren rinteelle levittäytyvään San Sebastianin pikkukaupunkiin. Hotellin sijainti jyrkänteellä kaupungin yläpuolella on huikea.

Täällä majoittuessa kannattaakin auringon laskiessa olla ”kotona”, ja nauttia auringonlaskun väreistä, hetkestä valon ja pimeän välissä, ja kaupungin valojen syttymisestä.

Toisaalta saan huomata, että täällä kannattaa olla tervehtimässä myös auringonnousua.

Asumme La Gomeran Paradorissa kaksi vuorokautta. Palvelu on ystävällistä, ja ruoka hyvää. Aamiainen on kattava, eikä jätä mitään toivomisen varaa, ja illallisruokakin on erinomaista.

Kun vielä hintataso on erittäin kohtuullinen, ja ympäristö rauhallinen ja sielua hivelevän kaunis, ei tätä voi kuin suositella. Tänne voisin tulla uudelleen, mutta seuraavalla kerralla pidemmäksi aikaa. Koko viikoksi! Jo tämän hotellin takia tänne kannatti tulla!

Jo ensimmäinen matkapäivämme näyttää Kanarian saarten toisenlaiset kasvot.

Kanarialta löytyy myös luonnonystävälle mielenrauhaa ja kauniita luontokohteita, kun vain tietää mistä etsiä – ja näkee hiukan vaivaa matkustaakseen sivuun vuolaimmista turistivirroista.

Mutta entäpä se alussa hehkutettu Garajonayn kansallispuisto, Unescon maailmanperintökohde, jossa sijaitsevat Euroopan vanhimmat metsät? Kannattiko sen takia tulla?

Sen kerron seuraavassa jutussa jossa vien sinut Garajonayn kansallispuiston laakeripuumetsään. Pysythän kuulolla?

Kanarian saarten Teneriffalle ja sieltä edelleen La Gomeralle matkustettiin 5.1.2017

∞

Ilahtuisin jos seuraisit retkiäni myös Facebookissa.

Kuviani löydät Instagramista ja Twitteristä.

Blogiani voit seurata myös Blogit.fi -palvelussa.

Ethän käytä kuviani ilman lupaani.

Copyright © 2017 Johanna Suomela. All rights reserved.