Takinkääntö Teneriffalla

Stressiä purkavan neljän päivän La Gomeran luontomatkailun jälkeen on aika hypätä juuri siihen kliseeseen, jonne en ole koskaan intopinkeästi halunnut.

Teneriffan tiiviiseen, turismin läpitunkemaan hotellihelvkeskittymään ryystämään halpaa viinaa, ja tilaamaan lihapullia rantabaarien suomenkielisiltä listoilta. Vai miten se meni?

Onko se niin, että Kanariaa mollaavaat vain ne, jotka eivät ole siellä edes ikinä käyneet, kuten Fiftyfifty -blogin Sonja asian muotoili? Onko se niin, että stereotypia turismin läpitunkemasta saariryhmästä on niin vahva, että jäädään mielikuvan vangiksi eikä edes haluta päästää siitä irti?

Hoetaan samaa kulunutta mantraa, halveksitaan Kanariaa vain siksi, että se on massojen valinta? Ettei viitsitä ottaa asiasta selvää, vaan matkustetaan mieluummin jonnekin ”aidompaan ja alkuperäisempään”, trendikkäämpään kohteeseen, jonne kaikki muut eivät vielä ole löytäneet?

Minulle oli vähällä käydä niin. Onneksi sukulaiset ”pakottivat” antamaan Teneriffalle mahdollisuuden. La Gomeran alkuloman jälkeen pakkasimme tavaramme ja  palasimme Fred Olsen Expressin kyydissä Teneriffan Los Cristianokseen. Sieltä taksilla Costa Adejeen, jossa meitä jo odotettiin. Juuri siellä.

Saimme kutsun liittyä siellä vietettävien ympäripyöreiden sukulaissynttäreiden juhlintaan. Hotellinkin olivat valinneet puolestamme, joten Suomelan matkatoimiston ei tarvinnut kuin päättää huoneen taso ja liittyä seuraan.

Costa Adeje Gran Hotel, täältä tullaan!

Costa Adeje Gran Hotel

”Tenskun” rannan hotellivyöhykkeen valtava hotellikolossi tarjoaa lomalaiselle viisi tähteä, ja kaiken mahdollisen all inclusive -täysihoidosta kampaamoon ja pikkuputiikkeihin,  autonvuokrauksesta ja a-la-carte -ravintolasta valokuvauspalveluihin. Täältä löytyy spata, saunaa, tenniskenttää ja vuokrafillareita. Melkein kaikille kaikkea.

Ateriavaihtoehdoista meille riittää kuitenkin pelkkä aamiainen. – Miten muuten ehtisimme löytöretkeillä luontoelämysten perässä, jos tietyllä kellonlyömällä pitäisi olla ”kotona syömässä”!

Mennään päiväretkillä fiiliksen ja auringonvalotuntien, ei kellon mukaan.

Pikku seikkailuille pitää löytyä tilaa.

Päivä uima-altaalla tuntuisi melkein lomapäivän tuhlaukselta. Hukkaan heitetyltä tilaisuudelta tutustua saaren kauniiseen ja omaleimaiseen luontoon. Näin siitäkin huolimatta, että täältä löytyisi kahden ison ala-altaan lisäksi myös rauhallisempaa aurinkoloikoilua lupaileva kattoallas. – Rauhallisempi kenties siksi, että lapset saavat mennä sinne vain aikuisseurassa.

Kun ensimmäinen Teneriffan aurinkoni nousee, ihailen ujon vaaleanpunaisen sarastuksen omalta parvekkeeltamme. Lomalaiset nukkuvat vielä, allassiivooja tekee työtään. Kanariankyyhkyt lentelevät.

Kummaksun altaan pohjassa olevia sisääntulokerroksen kattoikkunoita. Varsin erikoista rakenneratkaisua, joka lienee tullut aulassa remonttiasemissa olevan henkilönostimen perusteella hotellille myös varsin kalliiksi.

Aamiaisella tarjolla on paljon kaikkea, myös hedelmiä – ja jopa himoitsemaani tummaa saksalaistyyppistä siemenleipää. Sen löytäminen hyvänkin hotellin valikoimasta on niin harvinaista, että kannattaisi saman tien laittaa lotto vetämään.

Ruoka on kauniisti tarjolla, ja sitä on riittävästi. Mutta aamiaisruuhkan aikaan vapaata pöytää on hankala löytää, ja aamiaisravintola on hälyisä. Ellei ole ajoissa liikkeellä kuten se kuuluisa aikainen lintu.

Aamiaisen jälkeen tutustun kattoaltaaseen, jota puhdistetaan vielä. Sieltä on näkymä merelle, ja tunnelma on rauhallinen. No, tietysti on, allas ei ole vielä edes auki, olen siellä yksin.

Vaikka hotelli on jättiläismäinen, peräti 457 huonetta, on arkkitehtuuri varsin miellyttävä ja ihmisen kokoinen. Siellä täällä on kasvi-istutuksia, pergolarakennelmia ja pylväikköjä. Kattoaltaalla myös pieniä suojaisia lokosia joihin voisi asettua omaan rauhaansa, vaikka hyvän kirjan seuraan.

Tuuli on tyyntynyt. On aurinkoista, ja ennen matkaa luettuihin sääennusteisiin nähden järkyttävän lämmintä. Huomaan että matkalaukkuni pakkaus ei mennyt näitä hellepäiviä ajatellen ihan nappiin. Vaellushousuja on kahdet, farkkuja yhdet. Hellemekkoja ei yhtään, ja vain yksi tumma iltamekko. Farkut ovat liian kuumat, ja illallismekko liian juhlava. Uimapuvun ja vaellusvarusteiden väliltä ei löydy mitään. Klassinen naisten pukeutumisongelma siis, ei mitään päälle pantavaa.

Onneksi hotellin ala-aulassa on pikkuisia putiikkeja, suuntaan sinne. Lyhyen mutta intensiivisen valikoiman selailun jälkeen 25 eurolla löytyy näpsäkkä, vaikkakin ryppyinen, hätävarahellemekoksi soveltuva valkoinen viskoosikolttu. Väljän mitoituksen mekossa on kasvunvaraa, ostan sen. Se on helteessä tummia farkkuja merkittävästi miellyttävämpi vaihtoehto.

Pian huomaan istuvani mekko päällä hotellin kellarista vuokratun auton kyydissä, matkalla kohti Mascan ikonista serpentiinitietä.

Mascan mutkatiellä

Teneriffan pakko-nähdä -kohteisiin kuuluu ehdottomasti Masca. Tai ainakin sitä sivuava, jännitystä tarjoava ja kaunis vuoristotie. Kun tie Santiago del Teidestä pingertää ensin korkeimpaan kohtaansa, ja lähtee  sitten kiemurtelemaan alas Buenavista del Norten suuntaan, seuraa huikea näköala toistaan.

Ylimmällä näköalapaikalla seisoo kioskiauto, josta saa kaikkea. Kuten jäätelöä kuljettajalle, ja vaikka rohkaisuryypyn kartturille, jos tuleva serpentiini ja sen kaiteiden kunto huolettaa.

Otamme virvokkeet, ja muutaman kuvan. Oma synttärikuvani asettuu huikeaan maisemaan. Väljän viskoosimekon estetiikka jättää toivomisen varaa, mutta säilön kuvan silti muistoksi tänne.

Seuraavallakin näköalapaikalla on onneksi pikkuauton verran tilaa. Ja muutama upea sisilisko päivänpaisteessa, maisemaa elävöittämässä.

Hämmästyttävän vähän tämä nyt näkemäni muistuttaa ennakko-odotuksia hotellikolossien peittämästä, suomalaisten känniörveltäjien kansoittamasta, turismin pilaamasta saaresta.

Maisema on järkyttävän kaunis. Sisiliskot olisivat voineet huonomminkin päivystyspaikkansa valita.

Jos Mascansa haluaisi ”täytenä”, pitäisi maastokenkäytyä ja kävellä suosittu reitti sadan asukkaan pikkukylästä alas meren rantaan ja takaisin. Lähteestä riippuen edestakaiseen patikointiin pitäisi varata neljästä seitsemään tuntia. Meillä ei nyt kuitenkaan ole mukana maastokenkiä – eikä parkkipaikkaakaan löydy, niin että voisimme edes pysähtyä.

Masca oli aikoinaan merirosvojen piilopaikka. Sinne ei kulkenut minkäänlaista tietä, ja mereltä kylään vei pelkkä muulipolku. Tie rakennettiin vasta 60-luvulla.

Matkan jatkuessa tie vie meidät pilveen. Viimeiseltä näköalapaikalta, Mirador de Baracanilta, ei näe enää juuri mitään.

Hetki sitten oli hellemekkokeli, nyt päällä pitäisi olla vaellushousut ja merinovillahuppari. Teneriffalla sää vaihtuu korkeuskäyrien, ja sijaintipaikan mukaan. Saaren pohjoisessa pääkaupungissa, Santa Cruzissa, sataakin enemmän kuin etelän hotellivyöhykkeellä.

Road tripin valokuvaaja rauhoittuu kylmässä sumussa, tarve kuvauspysähdyksiin loppuu. Matka jatkuu lonkeronvärisessä maisemassa kohti pohjoisrannikkoa.

Garachicon kovan onnen kaupunki

Jäi laavavirran nielaisemaksi 1706. Sitä ennen siellä sijaitsi koko saaren merkittävin satama. Vain muutama rakennus säästyi tuholta, yksi niistä oli rannan pieni mutta vanttera kivilinna, Castillo de San Miguel.

Garachico jälleenrakennettiin laavan päälle, ja kesäisin laavan muodostamissa vuorovesialtaissa uidaan. Tänään, koleassa pilvisäässä, meren tyrskytessä, ei uimareista näy jälkeäkään.

Teemme pienen kävelykierroksen, ja nautimme lounaan.

Lounaan jälkeen retkemme jatkuu. Kanarianpottujen runsas suola maistuu vielä  huulilla, kun kuljettaja ohjaa meidät kohti sumuisia La Orotavan rinteitä, ja pian aukeavaa Teiden kansallispuistonäkymää.

Teide

Muodostui noin 3 miljoonaa vuotta sitten. Vuonna 1954 tulivuori ja sitä ympäröivä alue julistettiin kansallispuistoksi.

Unescon maailmanperintölistaan Teiden kansallispuisto lisättiin vuonna 2007. Eikä ollenkaan suotta, sillä yli 3,7 kilometriin kurotteleva Teide on Espanjan korkein vuori, ja luonto sen ympärillä hakee vertaistaan. Kaikki Espanjan Unesco-kohteet löydät tämän linkin takaa.

Vuonna 2007 Teiden kansallispuisto äänestettiin myös ”12 Treasures of Spain” -luetteloon, Espanjan kauneimpien ja tärkeimpien kohteiden joukkoon, mm. Sagrada Famiglian ja Alhambran seuraan.

Teideä pohjoisen suunnasta lähestyessä tie halkoo komeita havumetsiä. Ensin olemme sankassa pilvessä – ja sitten yhtäkkiä pilven yläpuolella.

Tänään on määrä vain ajaa puiston läpi, ”tunnustella maastoa”, ja katsoa missä Teiden hissin ala-asema sijaitsee. Huomenna tulemme tänne koko päiväksi. Käymme Teidellä jos hissi toimii, ja patikoimme Rogues de Garcian kivimuodostelman ympäri.  Ilta on jo pitkällä, pian pimeä laskeutuu. Täällä olisi hieno katsoa auringon laskua ja valosaasteetonta tähtitaivasta, mutta meidän pitää palata hotellille.

Niinpä kuljettaja sallii vain yhden teknisen pysähdyksen, joten kuunmaiseman kuvaaminen jää vähiin.

Ajamme hotellille pimeän jo laskeuduttua ja palautamme auton. Huoneessa 3111 odottaa yllätys.

Hedelmiä ja pullo punaviiniä – ja punainen ruusu kylppärissä ❤

Siistiydymme ja siirrymme hotellin omaan á la carte -ravintolaan, La Lajaan.

Jännitämme kaikki etukäteen miten juhlaillallinen sujuu, sillä yksi seurueemme nuorista on moniallerginen. Huokaan helpotuksesta, kun kokki jalkautuu saliin ja vastaanottaa tarkkaavaisesti kuunnellen listan allergeeneistä. Saamme vaikutelman että rajoitteisiin halutaan perehtyä huolellisesti. Ja niin tapahtuu.

Nautimme erinomaisessa seurassa herkullisen, ystävällisesti tarjoillun juhlaillallisen. Ja sen päälle vielä Savon parhaan musiikkikauppiaan synttärikakkua.

Rusinoita elämän pullasta ❤

Päivän päätteeksi käännän takkini niin että napit sinkoilevat.

Teneriffa on hotellihelvkeskittymistään huolimatta paljon mainettaan parempi. Mutta Teneriffalle pitää antaa reilu mahdollisuus.

Uima-altaalta tai rannan Suomibaarista luontoon ei ole pitkä matka, mutta takalisto pitää nostaa aurinkotuolista. Rantakaistaleen tuolla puolen odottavat elämykset.

Ja ainutlaatuisen kaunis luonto!

∞

Autonvuokrauksen hinnat vaihtelevat. Hotellimme kellarista vuokratut, viiden henkilön pienet perhautot maksoivat 70-80 euroa per päivä. Tiet ovat hyviä, mutta paikoitellen kapeita, joten kokenein kuljettaja on parasta laittaa rattiin.

Samalla reissulla olisimme helposti voineet käydä katsomassa Teneriffan puujulkkista, paikallista ”Paavolan tammea” Icod de los Vinoksessa. Meiltä se jäi väliin, mutta Reissuesan blogissa on puusta hienoja kuvia. Linkitän jutun tähän.

La Orotavan kaupunki Puerto de la Cruzin yläpuolisella rinteellä olisi varmasti ollut pysähdyksen arvoinen, mutta kylmässä, harmaassa sumussa kuljettajamme jatkoi matkaa. Onneksemme Reissuesa on käynyt kameransa kanssa sielläkin, joten hyviä kuvia La Orotavasta löytyy täältä.

∞

Ilahtuisin jos seuraisit retkiäni myös Facebookissa.

Kuviani löydät Instagramista ja Twitteristä.

Blogiani voit seurata myös Blogit.fi -palvelussa

Ethän käytä kuviani ilman lupaani.

Copyright © 2017 Johanna Suomela. All rights reserved.