Teneriffan huippupäivä Teiden kansallispuistossa

Kanarian matkailijalle on Teneriffalla tarjolla tilaisuus päästä haukkomaan ohutta ilmaa Espanjan korkeimmalle vuorelle. Tarjolla on elämys jollaista luontomatkailija ei voi jättää väliin. Etenkään kun sää on suosiollinen ja köysirata liikennöi.

Teiden kansallispuistoa ei voi jättää väliin!

Lomamme ensimmäiset päivät vietimme kauniilla ja rauhallisella La Gomeran saarella, vajaan tunnin laivamatkan päässä Teneriffasta. Tälle matkalle matkalaukkuun oli pakattu maastokengät, kuoritakki ja paljon merinovillavarusteita, jotta luontoon pääsisi, satoi tai paistoi.

Teiden kansallispuiston retkipäivän aamuna testailin aivan vakavissani merinovillamamiksia vaellushousujeni alle, mutta onneksi tulin toisiin aatoksiin. Ei helkkuri. Mieluummin palelen tunnin Teidellä, kuin marinoidun kalsareissani 6 tuntia.

Jalkineissakin piti tehdä valinta lenkkitossujen ja maastokenkien välillä. Siinäkin tein oikean ratkaisun päätyessäni maastokenkiin.

∞

Lähdemme Costa Adejesta, hotellimme kellarista vuokratulla autolla suunnistamaan kohti pohjoista.

Koska autoillen tehtyihin päiväretkiin pätee sama kuin patikointiin, ja rengasreitti on aina saman reitin edestakaista jyystämistä parempi, valitsemme lähestymisreitiksemme tien TF-38.

Tie kiipeää ylöspäin. Ensin ajamme sankassa pilvessä, sitten ohitamme metsän rajan.

Eikä aikaakaan kun katselemme ensimmäiseltä levähdyspaikalta pilvikerrosta – ylhäältä päin!

Metsäkaistale loppuu ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan, ja tumma laavakivi valtaa maiseman. Pysähdymme heti ensimmäisellä näköalapaikalla Mirador de Chiolla, ja jalkaudumme laavakivimaastoon.

Laavakivillä kävely osoittautuu hankalaksi, jopa maastokengillä.

Isokaan kivenmurikka kun ei paina juuri mitään, ja saattaa yllättäen lähteä jalan alla liikkeelle.

Pian Espanjan korkein vuori, majesteettinen Teide itse, ilmestyy maisemaan.

Katsotaanpa mitä melkein kaiken tästä maailmasta tietävä Wikipedia kertoo Teidestä. Tärkeintä lienee:

Pico del Teide on KanariansaartenTeneriffalla sijaitseva tulivuori. Se on Espanjan korkein huippu joka nousee 3 718 metriä merenpinnasta ja noin 7 000 metriä ympäröivän meren pohjasta. Se on maailman kolmanneksi suurin tulivuori ja korkein Atlantin saarten vuorista.

Teide on viimeksi purkautunut vuonna 1909. Sitä edeltäneet merkittävät purkaukset sattuivat vuosina 1704–1706 ja 1798. Teideä on pidettävä edelleenkin toiminnassa olevana ja se kuuluu niiden 16 tulivuoren joukkoon, jotka luonnonmullistusten aiheuttamien tuhojen ehkäisemiselle omistautunut kansainvälinen vulkanologien yhdistys IAVCEI on määritellyt tarkimmin maailmassa seurattaviksi.

Vuori ja sitä ympäröivä 48-kilometrinen kaldera Las Cañadas kuuluvat Teiden kansallispuistoon. Puisto on perustettu vuonna 1954, ja se on Kanariansaarten suosituimpia matkailukohteita. Se on ollut Unescon maailmanperintökohde vuodesta 2007.

Las Cañadasin kalderan synnytti noin 150 000 vuotta sitten sattunut voimakas räjähdyspurkaus. Puistoa halkoo koillisesta lounaaseen tie, jonka varrella 2 356 metrin korkeudessa sijaitsee huipun tuntumaan nousevan köysiradan ala-asema.

Köysiradan yläasema on 3 555 metrin korkeudessa. Sieltä on mahdollista sään salliessa nousta itse huipulle kiipeämällä viimeiset 200 metriä jalan. Nousu edellyttää kirjallista lupaa, jonka voi itse tulostaa Teneriffan kansallispuistojen verkkosivuilta http://www.reservasparquesnacionales.es.

Teiden kansallispuisto, täällä ollaan!

Näkymät olla aika ikonisia.

Maisema on karuudessaan kaunis.

Matkailijoita on täällä aika paljon, joten aina kun edestä löytyy maiseman ihailupaikka jossa on tilaa pysähtyä, kannattaa painaa jarrua.

Kotimaan kansallispuistoissa patikoidessa olen huomannut, että jos suinkin mahdollista, uuteen kansallispuistoon tutustuminen kannattaa aloittaa infokeskukselta. Sieltä saa yleensä kartan, ja parhaat vinkit toiveisiinsa ja omaan kuntoonsa parhaiten sopivaan maisemanvalloitukseen.

Niinpä pysähdymme  Parador-hotellin vieressä sijaitsevaan vierailijakeskukseen. Sieltä saan mukaani alueen kartan – ja tiedon siitä että ylös Teidelle vievä köysirata liikennöi tänään.

Jos sää olisi huono, kovin tuulinen tai sumuinen, ei hissimatkalle pääsisi, ja ajo hissin ala-asemalle olisi turha.

Tänään on onneksi kaunis, kirkas sää, joten retki lähes neljään kilometriin voi alkaa.

Ajamme auton köysiradan parkkipaikalle ja kävelemme ylämäkeen lipputoimistoon. Hissilippu maksaa 27 euroa, ja sillä saa olla perillä maksimissaan yhden tunnin. Lippuja ostaessamme saamme hissinousumme numeron, 36, lähtöaika 14:50. Vaikka on 11. päivä tammikuuta eikä matkailijoita ole kovin paljon, joudumme odottamaan nousuaikaamme tunnin.

Lipun olisi voinut ostaa netistä myös etukäteen tämän linkin kautta, mutta silloin olisi pitänyt olla varmasti hyvissä ajoin paikalla. Ruuhkaisina päivinä se saattaa olla ainoa järkevä vaihtoehto.

Istumme kahvilassa ja nakerramme sämpylöitä. Sämpylät ovat kovia ja askeettisia, mutta ei kai täällä kukaan herkullisen ruoan takia istu, vaan aikaa tappaakseen. Hissivuoroa odottaessaan voi myös vierailla kahvilan viereisessä matkamuistomyymälässä, vaikka ostamassa pipon ja käsineet jos sää on kylmä.

Kumpiakaan ei tänään tarvita, sillä aurinko paistaa lämpimästi. Huipulla on kolme astetta plussan puolella, ja tuuli on vaivaiset 30 km/h. Onneksi jätin merinovillakalsarit hotellille!

Kuvaan maisemia ikkunan läpi. Kalderan maisemassa erottuvat hyvin eri aikoina tapahtuneet laavapurkaukset, hiukan eri värisinä massoina.

Köysiradalla Teidelle

Kun hissinousuvuoromme koittaa, tiedän että ihan ylös asti, kraaterin reunalle 3718 metriin emme pääse. Joka päivä huipulle päästetään vain rajattu määrä ihmisiä.

Olen yrittänyt viikkoja ennen lomaamme varata kansallispuiston nettisivulta nousulupaa ylös, mutta ne oli varattu paljon aiemmin.

Tätä kirjoittaessani 24.2. ensimmäinen mahdollinen päivä jolle nousuluvan saisi on 25.4! Eli jos ihan ylös, kraaterin reunalle mielii, pitää olla todella aikaisin liikkeellä! Nousulupavaraus hoituu tämän linkin takaa. (*myös muita keinoja on, ne kerron lopussa)

Hissi nousee 3.555 metriin, ja sieltä lähtee kolme lyhyttä patikkareittiä. Numero 10:n, ”Telesforo Bravon”, reilun 600 metrin nousu johtaa kraaterin reunalle. Neljänsadan metrin pituinen numero 11 ”Mirador Le Fortaleza” lähtee hissiltä katsoen oikealle, ja  730 metrin pituinen numero 12 ”Mirador de Pico Viejo” hissin yläasemalta vasemmalle. Huipun pikkureiteistä löytyy englanninkielinen reittikuvaus täältä. Numero kymppiin ei päästä (vaikka haluttaisiinkin), numero 11 on suljettu koska siellä on lunta (vaarallista) joten numero 12 on ainoa saavutettavissa oleva tänään.

Sinne siis. Maastokenkää toisen eteen. Ohut ilmanala tuntuu kummalliselta päässä. On jotenkin eteerinen olo. Laavakivinen polku on epätasainen, pojat sanovat ääneen että toivoisivat olevansa liikkeelle maastokengissä. Bingo! Lenkkareilla joutuu todella tarkkaan katsomaan minne jalkansa asettaa – kun jalassani olevilla korkeavartisilla ja tukevilla maastokengilläkin on pakko.

Mutta vaikka päätä huippaa, hengästyttää, ja jalan alla tuljuu, maisema perillä on ehdottomasti ”vaivan” arvoinen.

Pico Viejon huippu reilun 3100 metrin korkeudessa on kaunis. Onneksi pilvimassa peittää näkymän vain osittain.

Vaikka matka näköalapaikalle on mitätön, alle 800 metriä, vauhdikas kävely  täällä hengästyttää ohuen ilman vuoksi. Puhelinten välppäys (kamera toisessa, Sports Tracker toisessa) tuntuu siksi paremmalta istuen.

Koska tullessa aurinko paistoi vastaan, alla kuvia kävelystä takaisin hissin yläaseman suuntaan.

Lunta on paikoitellen tämänkin reitin varrella, mutta polulla onneksi vain vähän. Tennarituristitkin pysyvät pystyssä.

Näkymä Las Canadasin kalderaan on vaikuttava.

Ollaan niin korkealla, että näyttää melkein siltä kuin horisontti kaartuisi.

Kävely näköalapaikalle vie noin 15 minuuttia suuntaansa. Jos hissillä pääsee ylös, eikä nuppi tuljua niin paljoa että se estäisi etenemisen, kannattaa jompi kumpi näköalareitti ehdottomasti kävellä. – Ellei sitten ole niiden onnekkaiden joukossa jotka pääsevät kurkistamaan kraateriin.

Lähes Teiden huipulla voisi myös viettää yönsä. Mitään viittä tähteä täältä ei tarvitse kuvitellä löytävänsä, sillä täällä sijaitsee Altavista Refuge – eräänlainen retkeilymaja – jonka suojissa patikoijat voivat viettää yhden yön 25 euron hintaan. Mutta säännöt ovat tiukat, ne löytyvät täältä.

Tänään ei jäädä yöksi. Palaamme hissillä takaisin alas, ja suuntaamme autolla seuraavaan, lähellä sijaitsevaan kohteeseen.

Roques de Garcia – patikointi

Roques de Garcian kivet ovat Parador -hotellin ja Teiden kansallispuiston läheisyydessä sijaitseva turistipyydys. Eikä suotta. Muinaisten tulivuorten kivettyneet purkauskanavat ovat huikeita kivimuodostelmia, joiden ympäri kannattaa patikoida. Jos patikointiin ei ole kunnon kenkiä tai aikaa, voi maisemia ihailla kääntöpaikaltakin.

Reitti numero kolmea kuvataan sanoilla ”A walk through the roots of old volcanoes”. Se on 3,5 kilometriä pitkä, vaikeustasoltaan ”medium”. Reittitaulussa on huomautus ”The last part of this trail has a steep incline of more than 60%” Eli keskitason polun loppupäässä on nousua luvassa. Lähdemme kulkemaan reittiä vastapäivään, kuten ohjeistetaan.

Heti alussa nököttää ”Jumalan sormi” -niminen kivimonoliitti, jonka taustalla komeilee Teide. Iltapäivä alkaa olla pitkällä, niin ovat varjotkin.

Espanjan valtion omistama Parador -hotelli – ja kansallispuiston toinen neuvontapiste – näkyvät reitille.

Tässä kohden tällä kolmospolulla on pieni esteetön edestakainen reitti, jonne pääsee myös lastenrattaiden tai pyörätuolin kanssa.

Ensin reitti on tasainen, sitten se lähtee kääntymään kivien ympäri, ja laskeutuu alas vasemmalle.

Täällä olen maastokenkäonnellinen. Vaikka allani on mukaviksi sisäänkävellyt, hyvin pitävät Vibramin pohjilla varustetut uudenkarheat vankat vaelluskengät, lähtee jalka muutamassa kohdassa alamäessä pyörimään pieneksi rouhiintuneen laavakiven päällä. Kavereillani on lenkkitossuissaan liukkaampaa.

Maassa on erilaisia, erivärisiä, kiehtovan näköisiä laavakerrostumia eri ajoilta, eri purkauksista.

Nuoriso mennä viuhtoo edellä, minulla menee kuvauspysähdyksissä aikaa…

Maasta törröttävät valtavat kivimonoliitit ovat vaikuttavia.

Ja kun lähdemme nousemaan reittiä ylöspäin, aukeaa taaksepäin hieno näkymä Teidelle.

Jäämme hetkeksi seuraamaan vasemmanpuoleisen jättiläisen rinnettä kiipeävän kalliokiipeilijän etenemistä. Vaikka uskonkin korkeanpaikankammon siedätyshoitoon, ihan heti en lähtisi tuonne kokeilemaan.

Lopun nousu hengästyttää. Ihailemme vielä hetken reitin alkupään maisemia, ja päätämme suunnistaa illalliselle läheiseen Paradoriin.

Marssimme laavakivipölyisinä sisään, mutta lienevät nämä paradorilaiset nähneet reissussa rähjääntyneitä patikoijia aiemminkin.

La Gomeran saarella ihastuin San Sebastianin Paradoriin, ja tämäkin Parador näyttäisi yöpymisen arvoiselta.

Tänään kuitenkin tyydymme syömään hyvin. Paikallista, espanjalaista ruokaa. Kuljettajan jänispata saa erityismaininnan.

Hieno luontomatkailupäivä ei olisi paremmin voinut päättyä.

Illallisemme ajoittuu auringon laskun aikaan. Kun lasku on maksettu ja ateriasta kiitetty, onkin ulkona jo pimeä.

Kylläisinä, hyvät maut suussamme, näkemästämme ja kokemastamme vaikuttuneina, istumme autoon ja lähdemme laskeutumaan kohti Costa Adejea. Korkeanpaikanretkipäivä upeissa maisemissa tarjosi unohtumattomia elämyksiä.

Kanarianmäntyvyöhykkeellä ajovalojemme kiilaan osuu kiireinen jänis, jota ehtii tuskin huomata kun se on jo poissa.

∞

Päivä Teiden kansallispuistossa vietettiin 11.1.2017. Sports Trackerin mukaan Garcian kivien kiertämiseen meni tunti, reitin pituus 3,9 km.

Lisää tietoa englanniksi Teiden kansallispuistosta löytyy täältä.

* Vinkki huipulle mieliville kraateribongareille:

Kotiuduttuani, tätä juttua kirjoittaessani minulle selviää, että ostamalla lisähintaisen erikoislipun olisi Teiden huipulle päässyt ”jonon ohi”.

Teiden huipulle on mahdollista päästä myös jonon ohi Refugen yöpymismaksulla (25 €) ilman lupaa, kunhan huippuretken tekee ennen aamuyhdeksää.

You do not need to apply for the National Park permit to visit the Teide Peak crater before 9.00am, because it is automatically granted when you stay at the Refuge.

Lisäys 8.3.2017: Kati Lähinnä Kauempana -blogista kommentoi tätä postausta: ”Työkaverini olivat olleet yötä siellä refugessa ja olivat tykänneet. Majapaikka oli aika askeettinen erämaja, mutta ihan mukava. Olivat majoittuneet noin 16 hengen huoneessa kerrossängyissä. Yhteensä majapaikkoja taisi olla noin 40 hengelle, kolmessa huoneessa. Erämajassa oli myös keittiö, missä porukka teki ruokaa. Aamuviiden aikaan olivat kiivenneet otsalamppujen valossa huipulle ja katselleet auringonnousun. Tulivat alas sillä köysihissillä. Kehui kokemusta suuresti, oli ollut hieno juttu kaiken kaikkiaan ja sai isot suositukset heiltä!”

Kiitos Kati kommentistasi! Tällä suosituksella tuota Refugeta kannattaa varmasti lähteä testaamaan! 🙂

∞

Ilahtuisin jos seuraisit retkiäni Facebookissa.

Kuviani löydät myös Instagramista ja Twitteristä.

Blogiani voit seurata myös Blogit.fi -palvelussa

Ethän käytä kuviani ilman lupaani.

Copyright © 2017-2022 Johanna Suomela. All rights reserved.