Juustoaddiktin pyhiinvaelluskohteissa Englannin Cheddarissa ja Sveitsin Gruyeresissä on jo käyty. Nyt on Emmentalin vuoro. Viikon patikointiloman aloitusta, ja siskon vuoristopatikointineitsyyden menetystä pitäisi juhlistaa ottamalla skumppaa kuksasta. Mutta kuinkas sitten kävikään?

On loman ensimmäinen päivä. Puolen päivän maissa patikointiseurueemme on vihdoin kasassa, viimeinenkin meistä on löytänyt tiensä Zurichin lentokentältä Sveitsin kellontarkan rautatieverkoston avulla määränpäähän. Etukäteen on suunniteltu vuorten kuningattaren – kuten sveitsiläiset itse Rigiään kutsuvat – valloitusta. Koska olemme päättäneet kävellä vain ylöspäin, ja tulla konevoimin alas, kello on liian paljon. Ei olisi kiva kiivetä ylöspäin kieli vyön alla, kelloa vastaan, tietäen että yllättävä viivästys saattaisi tietää viimeisestä kyydistä jäämistä – ja alaspäintuloa omien polvien varassa.

Niinpä muutamme suunnitelmaamme lennosta. Päätämme ottaa iltapäiväpatikkamme kohteeksi Emmentalin ja Entlebuchin välisen alueen korkeimman kukkulan, Napfin. Sveitsiläisittäin vaatimaton huippu on 1406 metrissä, eli varahappea ei todellakaan tarvita. – Mutta parasta tässä on se, että paikkaan ei vie tietä eikä köysirataa, joten ylöspääsy vaatii viitseliäisyyttä ja hiukan kuntoakin. Eli perillä ei kuhise aasialaisia nappaskenkäturisteja.

Alkumatka taitetaan veljen kyydissä. Loppumatka kullanhuuhdontajoen viertä. Parkkipaikalla heitetään päiväreput selkään, ja reerataan kokoontaittuvat vaellussauvat käyttökuntoisiksi. Ja matkaan!

Opasteet Sveitsissä ovat erinomaisia. Etäisyyksiä ei kerrota kilometreissä, vaan siirtymiseen tarvittavassa ajassa. Lyhyin reitti huipulle veisi tunnin, me otamme vähän pidemmän.

Aurinko paistaa loimottaa siniseltä taivaalta, toisistaan irrallisina kelluvien ”simpsonpilvien” lomasta, nousu hengästyttää. Ympärillämme humisee metsä. Tämä alue on kuuluisa tyylikkäästä metsänhoidostaan. Puut kaadetaan yksi kerrallaan, avohakkuita ei tunneta täällä.

Ensimmäinen mahdollinen taukopaikka kukkivalla niitynlaella jää hyödyntämättä, paikka on vielä ”geschlossen”. Myös laitumet ammottavat tyhjyyttään.

Ryhmä sveitsiläisiä patikkaherrasmiehiä tulee vastaan, kertovat että huipun ravintola on auki, mutta tarjoilut alkavat olla vähissä. Niinpä laitetaan vähän vauhtia etenemiseen, energisimmät ja lapsenmielisimmät ihan juoksuksi asti.

Onneksi koskaan ei ole niin kiire ettei ehtisi kuvata. Otetun kuvan voi aina deletoida, mutta ottamatta jäänyttä ei saa koskaan ilokseen – muuten kuin menemällä paikkaan uudelleen – ja toivomalla samanlaista säätä ja samanlaista valoa.

Kun päästään ylös 1408 metriin, katsellaan ensimmäiseksi maisemia. Että minne sitä oikein ollaankaan punnerrettu. Mobiilisovelluksen kautta tutkitaan näkyvien huippujen nimet. Kaukainen kolmetonninen, aiemmilta reissuilta tuttu Titliskin näkyy.

Huipun Berghotel Napfissa nautitaan lounasta. Ei ole halpaa, mutta miten voisikaan olla kun tarjoilut rahdataan tänne?

Pidempää matkaa patikoivat voivat täällä myös yöpyä.

Viiden tähden retkijuomitus

Kun lounas on syöty, poistumme hyvästä syystä hotelliravintolan aidatulta alueelta. Asetumme läheisen vajatyyppisen rakennuksen ”terassin” reunalle, tukevan lankun päälle.

Suunnitelmissani oli, että tarjoaisin yllätyksenä nelihenkiselle patikkaseurueellemme kuohuvaa ensimmäisen retken huiputuksessa, alkaneen loman ja sisareni vuoristopatikointineitsyyden menetyksen kunniaksi. Sen piti olla skumppaa kuksasta, kuten Maailman Äärellä -blogiystäväni Heidi on Savonlinnan idyllisissä maisemissa kekseliäästi ideoinut.

Yllättävää sinänsä, ”skumppaa kuksasta” vaihtui taloudellisista ja tuotannollisista syistä versioon ”samppaa wirkkalasta”.

Luottolentoyhtiölläni Finnairilla sattui sopivasti olemaan toukokuussa ennakkotilaustuotteiden 20-prosentin alennusmyynti Finnair Plussan 25-vuotispäivien kunniaksi. Niinpä Zurichin koneessa istuessani saan haltuuni tilaukseni, neljä Wirkkalan Ultima Thule -sampanjalasia, ja pullon Suomi100-sampanjaa. Neljän hyvälaatuisen kuksan ja kuohuviinin hankkiminen olisi ollut kalliimpaa – ja monin verroin vaivalloisempaa. Kaiken kukkuraksi lasit oli pakattu erittäin käytännöllisiin kolisemattomiin – ja päivärepussa mukavasti kulkeviin pahvipakkauksiin.

Niinpä meillä onkin tässä nyt tarjolla viiden tähden retkijuomitus, mukaillen ihanan Kaukokaipuu -matkablogin Nellan viiden tähden retkimuonitusta. Olen muuten Nellan kanssa aivan samaa mieltä siinäkin, että ”luonto on retkeilijän paras mauste”.

Ulkona hankittuun nälkään mikään ei tehoa niin hyvin, kuin ulkona nautittu ruoka. 

Ja ulkona hankittuun janoon toimii parhaiten ulkona siemailtu juoma. 

Sir Winston Churchill tykkäsi, että sampanja on parhaimmillaan silloin kun se on kuivaa, kylmää ja ilmaista. Tämä Suomen juhlavuoden kuplajuoma on kuivaa, kylmää (neopreenisukan alla jääkaappiviileys säilyy) – ja ilmaistakin – muille paitsi allekirjoittaneelle. Näin päiväretkiolosuhteissa Iittalan lasit ovat kieltämättä ehkä aavistuksen överit, mutta ehkä näin sveitsiläisolosuhteissa tämä pieni keekoilu sallitaan? Jotenkin tämä kuitenkin sopii tähän vähintään viiden tähden maisemaan. 1830 kilometrin päähän Helsingistä.

Aurinko paistaa, elämä on hyvää.

Kolmeen sisarukseen ja yhteen siippaan sampanja on pian nautittu. Upouusi päiväreppuni on kevyempi kantaa.

Vällillä kuvataan kuvaajia. Lapsuudenkodissa asuessamme meillä sisaruksilla ei ollut yhteisiä harrastuksia. – Sitäkin hienompaa on nyt aikuisina olla tällä kokoonpanolla päiväpatikoimassa sveitsiläismaisemissa.

Alun kiipeämisen jälkeen paluumatkan alamäki sujuu rallatellen. Melkein liian helposti.

Pian luulemme saapuvamme maatalon pihapiiriin, mutta kurvattuamme nurkan ohi, meille selviää että paitsi maatalo, on kyseessä myös outdoor-baari, tilamyynti – ja retkeilymajoitus.

Tarjolla on ainakin viinaa, siirappia, hunajaa, kuivattuja hedelmiä ja yrttiteetä, vuohenjuustoa ja makkaraa. Siis mitä ihmettä? Miten sveitsiläiset voivat pysyä hengissä jos tällainen on sallittua? Onko maatilan sedällä hygieniapassi voimassa? Tässähän kylmäketju ei ole katkennut, sillä sitä ei ole! Ihan suoralta kädeltä voin todeta, että juuston myynti lankkupöydältä ei ikimaailmassa olisi sallittua Suomessa. Viinasta puhumattakaan. Meillä saa kyllä juoda itsensä hengiltä – mieluiten verottomalla tuontiviinalla – mutta tällainen yritteliäisyys ei tulisi kuuloonkaan.

Sääntelyn kurittamasta maasta tulleina tuemme ilomielin tällaista, retkeilijöitä palvelevaa yritteliäisyyttä. Ostamme kuivattuja hedelmiä, kutunjuustoa ja taisipa joku maistaa vähän terästettyä kahviakin.

Pihapiirissä laiduntavat vuohet, ja kenties maailman onnellisin mehevänruskea kana – ainakin mitä maisemiin tulee.

Tietääköhän kananen että muutaman metrin päässä vaanii satojen metrien pystysuora pudotus alaspäin? Kenties joku sen tovereista on joskus kokeillut siipiensä kantavuutta, ja todennut ettei kannata. Että tässä on ihan hyvä.

Ja kyllä, tämä kuva on lainattu sveitsiläisen matkailunedistämisjulkaisun kannesta, omat tärisevin käsin vastavaloon otetut kuvani eivät antaneet paikalle oikeutta.

Mikä järisyttävä paikka! Maatila on rakennus vasemmalla vasemmalla, ei-niin-turvallisen-matkan-päässä-reunasta. Hui kauhistus.

Paluumatka soljuu painovoimaisesti kuin itsestään metsäpolkuja ja -teitä pitkin. Lopuksi ylitetään kuivunut joenuoma.

Vasta jälkeenpäin huomaan, että Emmentalissa ei syötykään Emmentalia – joten uusi juustovaellus pitänee ottaa ohjelmaan.

Ja ehkä joku päiväpatikointi Champagnen alueellekin pitää ottaa pitkän tähtäimen suunnitelmiin? Nyt kun on nuo päiväreppuun sopuisasti solahtavat lasitkin hankittuna…

Päiväpatikointiterveisin Johanna ❤

∞

SportsTrackerin piirtämä kämmenen muotoinen reittikuvio ja kaikki retken numerot löytyvät täältä. Liikkelläoloaikaa kului 2 tuntia, 8,3 kilometriä (vaikkei niitä lasketakaan) ja nousua 880 metriä.

Emmentalin alueen oman matkailusivuston löydät täältä.

Sveitsin matkailunedistämissivut löydät täältä.

Ja jos tykkäät omilla lomillasi Suomen rajojen ulkopuolella viettää aikaa patikkapoluilla maastokengät jalassasi, liity ihmeessä uuteen Facebookin ryhmäämme Päiväpatikoimassa Maailmalla!

∞

Ethän käytä kuviani ilman lupaani.

Copyright © 2017 Johanna Suomela. All rights reserved.

Kiitos ruudun sille puolelle että luit

Tykkäämistaloutta ja seurantamahdollisuuksia:

Facebook | Instagram | Twitter | Blogit