Kesäpäivän lämpötila hätyyttelee hädin tuskin kymmentä. Paksu pilvimassa dominoi näkyvää taivasta, tuntuu kuin se olisi ankkuroitunut paikalleen. Sataa tihuttaa. Itikat inisevät korvan juuressa ja paarmat pörräävät. Ollapa äkkilähtö, lentäsin jonnekin lämpimään. Niinkö?

Kesällä pitäisi olla kaunista. Tarkoitan sellaista kauneutta, jonka kuka tahansa voisi todistaa omin silmin ulkolämpömittariin katsomalla. Mielellään vähintään plus 25. Ja ellei ole, niin jos nyt ei aivan koko vuosi, mutta ainakin se kesä on sitten peruuttamattomasti tärviöllä.

Umpihullua oli se kansa, joka tänne pohjolan perukoille hirvenlihan himoissansa asettui.

Vai oliko?

Juhannuksen jälkilämmöissä nyöritämme maastokenkämme Tammisaaren saaristossa. Taivas on harmaa, ja holtiton lounaistuuli vääntelee nuoria puita kuin heinänkorsia. Sadetta olisi luvassa, ihan surkeaa siis kerrassaan. Mukavuuden maksimoija pysyisi nyt visusti mökissä, ja vetäisi villaista vilttiä korville sohvan nurkassa. Antaisi somen soida.

Storträsketille

Laitetaanpa oikein kuoritakit päälle, kun kerran se sadekin on tulossa. Mennään ja käydään Storträsketin rannassa, siellä tutun kallion päällä. Katsellaan vähän maisemia, ja nuuskitaan joukolla suopursujen kukintaa. (ja ehkä ihan pikkuisen kurkataan sinne Rödjanin luontopolullekin, ellei ihan hirveästi sada.)

Kilometrin kävelyn jälkeen kallion laella seistä nököttää peura. Olemme tuulen alapuolella, ja pääsemme yllättävän lähelle, ennen kuin eläin pingahtaa liikkeelle kalliolta, painovoimaa uhmaten kuin superpallo. Onpas hirveä ruuhka täällä.

Patikoimme Älgön saaren itäisimmästä, hirvenpäätä muistuttavasta niemennokasta länteen. Matkaa Storträsketille tullee jokunen kilometri. Suopursuisessa suomännikössä yhytämme luontopolun, ja jatkamme sitä pitkin vastapäivään.

Luvattu sade meneekin muualle. Meille tulee kuoritakkeinemme kuuma. Ollapa nyt päiväreppu jonne survoa ylimääräiset vaatteet. Vaan ei ole, liihotamme takit vyötäisille solmittuna – ja keräämme helmoihimme varmasti ennätysmäärän metsän vaarallisimpiäa eläimiä – punkkeja.

Rödjanin kalastajatila

Putkahdamme metsästä Rödjanin punaisen tuvan pihamaalle. Kalastajatilana Rödjan toimi 60-luvulle asti, sen jälkeen tila jäi kesämökkikäyttöön. Kukoistusvuosinaan kalastajan perheen kotina tila tuotti  Suomelle maailman parhaan melojan, ”Rödjanin hauen”, Thorvald Strömbergin. Thorvald voitti 50-luvulla paitsi maailmanmestaruuden, myös olympiakultaa.

Nykyisin tila toimii Tammisaaren saariston kansallispuiston luontotupana, ja sen ovi on useimmiten auki. On hyvä tutustua näihin taloihin joilla on historia, ja oma roolinsa satavuotisella taipaleellamme.

Rannassa on venevaja, sielläkin on näytillä vanhaa tarpeistoa. Venevajan vieressä on vierasvenesatama, joka tarjoaa veneilijöille – kuten muillekin saarelle löytäville retkeilijöille – mahdollisuuden saunan, puuseen ja grillipaikan käyttöön. Helpoiten tänne pääseekin omalla veneellä, sillä säännöllistä liikennettä ei ole. Taksiveneellä tänne voisi tulla, lähin paikka josta sellaisen voisi järjestää on Sommaröstrandin hyvän palvelun satama. Tänään taksiveneitä ei näy, ja rannassa on kiinnittyneenä vain yksi vene. Se, ja huonoksi manattu kesä selittänee luontopolun autiuden. Polku on sitäpaitsi paikoitellen niin kostea sateiden jäljiltä, että fiineillä purjehdusjalkineilla saattaisivat nilkat kostua.

Perinnemaisemanhoitajat – lampaat – lienevät vähän aikaa sitten tulleet. Niityn ruoho on pitkää, ja sitä on paljon. Näissä maisemanhoitohommissa olevia lampaita nähdessään on hyvä muistaa että näitä ei saa millään tavoin häiritä – eikä mitenkään ruokkia. Päivänselvää jokaiselle koiranomistajalle pitäisi olla, että koiran paikka kansallispuistossa on hihnassa.

Rödjanin pihasta lähtee kahden kilometrin mittainen, sinisin käpymerkein hyvin merkitty luontopolku. Vastapäivään polkua kierrettäessä reitti lähtee heti nousemaan ylös kalliolle. Seuraavat 250 metriä noin kahden kilometrin reitistä ovatkin reitin raskaimmat, pelkkää nousua aina näkötornille asti. Reitillä on myöhemmin myös yksi portaikko, jonka askelmat ovat korkeita. Liikuntaesteisille tämä polku ei sovellu.

Kiipeän torniin, mutta maisema on vaisu. Isojen vihreiden metsäalueiden puiden latvat kurottelevat niin korkealle, että vain kauemmas näkee. Joku majakkakin erottuu merellä. Liekö Jussarö vai joku muu?

Mejholmenin flada

Tällä retkellä opin uuden sanan, fladan. Fladat ovat maankohoamisen vuoksi hiljalleen omiksi altaikseen muotoutuvia vesialueita, jotka ovat mereen yhteydessä kapean salmen tai väylän kautta, ja saavat merivesitäydennystä mahdollisesti vain korkean veden aikana. Siitä syystä niiden suolapitoisuus voi laimentua merkittävästi meriveden pitoisuuteen verrattuna.

Juuri tällainen flada on kaunis Mejholmenin allas, jolle on kaunis näköala reitin varren kalliolta. Varsinainen vesilintujen paratiisi.

Kaksikilometrinen luontopolku on pian kierretty. Reitti nousee rannasta ylöspäin, vanhan metsän sisään, kahden kalliojyrkänteen väliin. Maassa on outoja, ihmisen tekemiltä näyttäviä muotoja, järkeilen että kaivannot juontuvat sota-aikaan.

Kesäpäivä on kuuma. Palaamme suolle, ja yritämme seurata peurojen kapeaa polkua. Jalkani humpsahtaa reittä myöten suohirviön koloon. Uups, onneksi vauhtia ei ollut liikaa ja matka jatkuu ilman suurempia vaurioita. Onneksi on korkeavartiset maastokengät. Maastokenkäonnellisena jatkan matkaa – toinen housunlahje märkänä.

Reittimme sivuaa taas Storträsketiä. Tämä suuri järvi syntyi 500-luvulla maankohoamisen seurauksena, ja siinä on neljä pientä saarta. Paikallisen saaristolegendan mukaan yhdessä saaressa on pieni järvi. (Mutta jos onkin, se on niin pieni ettei sitä löydä Googlen satelliittikartan kuvasta. Tarkistin)

Huonosta päivästä kehkeytyikin hieno. Sää ei oikeastaan olisi voinut parempi olla. Aurinko paistoi, Suomen kesä on kauneimmillaan. Ja niitä hyttysiä matkan varrella tuli vastaan yksi kokonainen, joka ei lennä enää.

Voihan sitä mennä kaukokaipuussaan maailman ääriin, mutta tällaista luontoa ei ole muualla.

Suomessa on maailman kaunein saaristo ❤

∞

Vasta kotona tarkemmin netistä löytynyttä karttaa tarkastellessani huomaan, ettei Storträsketin rantaan olisi sen eteläsopukkaa lukuunottamatta saanut nyt lainkaan mennä. Lohdutan itseäni ettei pesiviä lintuja näkynyt. Onneksi. Laiha lohtu silti. Kartasta selviää myös, että Älgön saarella on kaksi aluetta, joilla liikkuminen on ympäri vuoden kiellettyä, joten karttaa on täällä kulkiessa hyvä lukea tarkasti, ettei tietämättömyyttään aiheuta suurta vahinkoa.

Tammisaaren saariston kansallispuisto ulottuu Älgön saaresta kaakkoon, aina Jussaröhön asti. Tietoja Tammisaaren saariston kansallispuistosta ja kulkuyhteyksistä löydät täältä.

Esitteen – ja sen kartan josta löytyvät tiedot 1.4. – 31.7. rauhoitetuista rannoista ja saarista joille maihinnousu on kokonaan tuona aikana kielletty, löydät täältä. Välille Älgö – Jussarö sijoittuu useita saaria, joilla on ympärivuotinen maihinnousukielto arkojen lajien suojelemiseksi.

Luontopolun varren luontoa ja saaristomeren ympäristöä esittelevän vihkosen löydät halutessasi täältä.

Tammisaaren saariston luontokeskus sijaitsee Tammisaaren keskustassa.

Kansallispuistoterveisin ❤ Johanna

Ilahtuisin jos seuraisit retkiäni myös Facebookissa.

Kuviani löydät Instagramista ja Twitteristä.

Blogia voit seurata myös Blogit.fi -palvelussa.

Ethän käytä kuviani ilman lupaani.

Copyright © 2017 Johanna Suomela. All rights reserved.