Omalla autolla Viroon lomalle? Vohkitaanko vanteet – vai katoaako peräti koko auto jäljettömiin kuin maan nielemänä? Ajetaanko siellä kuin viimeistä päivää? Ja onko se Kuressaare niin kaunis kuin sanotaan? Selvitetään.

Jokainen Virossa vähänkään enemmän matkaillut tietää vastaukset. Olen kuitenkin niin kokematon Vironmatkaaja, että mietin noitakin kysymyksiä puolivakavissani. Olen käynyt Virossa alle kymmenen kertaa, ja nekin vain Tallinnassa laivalla tai veneellä.

Elokuussa oli hyvä syy matkustaa syvemmälle Viroon. Aikaa olisi hulppea kokonainen lomaviikko, joten oma auto olisi helpoin valinta. Maanantaina menisimme yli TallinkSiljan uudella ja uljaalla Megastarilla, ja takaisin tulisimme vasta sunnuntai-iltana. Päätimme aloittaa autolomamme Saarenmaan Kuressaaresta.

Kuressaaresta löysin majapaikaksemme ihanan, luonteikkaan ja pikkuisen putiikkihotellin, Ekesparren, joka kaiken lisäksi sijaitsi huikean hienolla paikalla. Aivan linna-linnoituksen portilla!

Kuressaari vaikutti ennakkotietojen perusteella hyvältä kohteelta myös koko Saarenmaan tutkiskeluun, joten päätimme pyhittää sille kaksi yötä.

∞

Lähdetään siis koko Itämeren neljänneksi suurimmalle saarelle, Saarenmaalle, ja hurautetaan suoraan Kuressaareen. Maanantaina aamupäivällä matka Tallinnan satamasta Saarenmaalle vie autolauttakyyteineen kolmisen tuntia.

Kuressaare

Kuressaare on Saarenmaan ainoa kaupunki. Kuressaaren sydämen, Piispanlinnan rakentaminen aloitettiin 1200-luvulla. Kuressaaren kaupunkia on vuoteen 1917, ennen Viron ensimmäistä itsenäistymistä, kutsuttu saksankielisellä Arensburg-nimellä. Vuosina 1958-1988 sen nimi oli Kingissepa.

Mutta entisistä nimistä viis, haluan nähdä nykyisiä paikallisia ihmisiä. Kuressaaren vaakahuoneen viereisellä torilla käyn ihailemassa hymyilevien mummojen käsitöitä. Tammesta ja lepästä veistettyjä pannunalusia, kudottuja pellavaviittoja, villapuseroja ja -huiveja ja lampaantaljoja.

Mummot ovat rautaisia kauppamiehiä. En tiedä viedäänkö minua kuin litran mittaa, ja kuka ostamani käsityöt on lopulta tehnyt, mutta olen itse hankintoihini tyytyväinen. Luulenpa että niin ovat mummotkin.

Auton takakonttiin siirtyy tumma villahuivi, ruskea lampaantalja, villapaita ja kauniit villasukat ,joiden lanka on osittain peräisin koirasta.

Winter is coming!

Ja onhan niin, että ihmisellä ei koskaan voi olla liikaa lämpimiä villavaatteita ❤ 

Kuressaaren piispanlinna

Kuressaaren piispanlinna on yksi Viron, kenties koko Baltian, parhaiten säilyneitä puolustusrakennelmia. Hämmästyttävää sikäli, historian hammas ei nakertanut linnaa, vaan sitä kehitettiin vähä vähältä, niin että keskiaikaisen linnan ympärille kasvoi monikerroksinen ja mehevä historiallinen kudelma.

Kun uutta rakennettiin, ei vanhaa purettu, vaan kaikki olemassa olevat rakenteet otettiin käyttöön, siellä missä se suinkin oli mahdollista. Linnan vanhimman osan, konventtirakennuksen, historia ulottuukin 1300-luvulle. Tuolloin rakennettiin myös ensimmäinen ympärysmuuri, mutta siitä ei ole meidän päiviimme säilynyt kuin maanalaisia osia.

Polveilevan historian käänteissä Kuressaaren piispanlinnan omistajat vaihtuivat, ja keskiaikaisesta linnasta kehittyi vankoilla maamuureilla suojattu linnoitus. Linna sai maistaa niin sotaa, kuin venäläisjoukkojen dynamiittia ja tultakin.

Irrotettiinpa jossain vaiheessa linnoituksen muureista surutta kiviä kuressaarelaiseen uudisrakentamiseenkin.

Onkin eräälainen ihme, että linna on nyt entisessä loistossaan. Piispanlinna ja vallitukset on entisöity vaivaa ja varoja säästämättä. Tämä onkin kiistatta vaikuttavin ikäluokkansa edustaja jossa olen milloinkaan käynyt. Linnassa toimii myös Saarenmaan museo.

Linnoituksen nurmikentillä ja vallituksilla voi kävellä vapaasti museon aukioloaikana, pääsymaksulla avautuvat myös linnan vaikuttavat sisätilat ja museon kokoelmat.

Kävelemme pihamaalla ja valleilla parikin kertaa ennen kuin lunastamme sisäänpääsyn. Jo pelkkä vallitus ja päärakennus ulkoa on visiitin arvoinen.

Saarenmaan museon kokoelma on kellarissa sijaitsevine luonnonhistoriallisine osastoineen niin laaja, että museoon ja linnaan tutustuessaan voisi helposti kuluttaa kokonaisen päivän.

Vaan lienee aikaa huonompaankin käytetty.

Historia on harvoin näin elävää ja mieleenpainuvaa.

Yhdessä linnan torneista toimii tornikahvila, jossa porrasnousun päälle voi juoda kahvit – tai vaikka viinit – komeita maisemia katsellen. Samalla vaivalla kannattaa käydä kävelemässä myös ulkomuurien päällä oleva metrin levyinen puolustuskäytävä eestaas.

Linnan tarinat – vankitornista, leijona-aukosta ja muuratun ritarin kellarista – saattavat innostaa linnavisiittiin kenties normaalisti museovastaisempaa, nuorempaakin väkeä? – Ja kun unohdetaan tarinat, ja pitäydytään faktoissa, on hyvä tietää, että linnan pihalla päivystää Viron vanhin taistelukuntoinen tykki.  Erikoisuudentavoittelijoille tiedoksi, että tykinlaukauksenkin voisi halutessaan tilata museolta kohtuullista korvausta vastaan.

No entäpä missä Piispanlinnan muhkeasta atmosfääristä parhaiten pääsee osalliseksi? Missä voi nauttia aamiaista piispanlinnan vallituksia ja vallihautaa ihmetellen, vallitusten koloissa pesiviä pääskyjä katsellen?

Tunnelmallinen Hotelli Ekesparre

Yhteistyössä Hotelli Ekesparren kanssa

Vain kivenheiton päässä Piispanlinnasta, aivan linnoituksen portin tuntumassa, linnoituksesta katsoen oikealla, sijaitsee pieni ja luonteikas Hotelli Ekesparre.

Eikä tarvitse olla kummoinenkaan kivenheittäjä, kun vihreäsävyisen puuhuvilan pihasta saa kiven nakattua vallituksen yli.

Vihreä puuhuvila on rakennettu 1900-luvun alussa aatelisperheen asumukseksi, ja nykyisin sen estetiikasta ja loistavasta sijainnista saavat nauttia kauneutta arvostavat matkailijat. Tänään sen pihamaan salossa liehuu myös siniristilippu.

Ekesparressa on vain kymmenen huonetta, ja hotelli tarjoaa miellyttävää, yksilöllistä palvelua.

Tykkään juuri tällaisista pienistä perheomisteisista hotelleista, joissa on rauhaa ja tunnelmaa, ja joiden huoneita ei ole väkisin tiristetty samaan muottiin.

Aamiainen on erinomainen ja palvelu ystävällistä. Yleiset tilat ja huoneet ovat viihtyisiä ja moitteettoman siistejä.

Hotellissa vallitsee rauhallinen tunnelma, joka mahdollistaa kiireettömän rentoutumisen. Ylimmässä kerroksessa sijaitsee myös tunnelmallinen kirjastohuone, jonka porraspäädystä on erityisen upea näkymä Piispanlinnalle.

Oman elämänsä tutkimusmatkailijoille hotelli vuokraa sopuhintaan soutuveneitä ja fillareita, ja molemmilla olisikin kiva tutkia lähiympäristöä.

Huonehintamme sisältää myös sisäänpääsyn kauniin kävelymatkan päässä sijaitsevaan moderniin Georg Ots -kylpylään. -Meillä tosin on niin paljon omia tutkimusretkiä tehtävänämme, että tuo kylpyläkortti jää tällä kertaa kokonaan kääntämättä.

 

Nukumme makeat unet ikkuna auki, vaikka huoneemme ikkunat ovat suoraan Piispanlinnan portille vievän mukulakivikadun yläpuolella. Liikennettä tiellä ei paljon ole, sillä katua saavat ajaa vain hotellivieraat ja viereisen puuhuvilan asukkaat.

Havainnoin aina yksityiskohtia, välillä turhankin innokkaasti. Tämän pienen erikoisuuden tosin huomaa havainnoimattakin. Huoneen numero neljä kylppärissä joudun laittautumaan varpaillani seisten. Joku hillitön hongankolistaja on ruuvannut meikkipeilin kiinnityksen sellaisiin korkeuksiin, etten kompaktina avaruusajan henkilönä 163 senttisessä varressani meinaa millään ylettyä tarpeeksi ylös.

Muualla hotellissa yksityiskohdat ovat kohdillaan. Perhoset liihottavat pihaistutuksissa, ja kaunis musiikki kuuluu vaimeana ulos asti.

Hotellin sievää ja suojaisaa pikkupihaa aurinko hellii aamusta alkuiltaan.

Koska yövymme hotellissa kaksi yötä, ehdimme nauttia aamiaista sekä aurinkoisessa puutarhassa, että viehättävässä alakerran salissa.

Hedelmiä, smoothieta, tilaustyönä tehtyjä lämpimiä.

Aamiaisella tarjotaan paikallisia Saarenmaan herkkuja – ja halutessaan lomapäivän palan painikkeeksi saa myös lasillisen kuplivaa ranskalaista ihmejuomaa.

• Yövyimme Hotelli Ekesparressa kaksi yötä, joista ensimmäisen yön majoituksen tarjosi hotelli, toisen maksoin itse. 

Ravintola Ku-Kuun suussasulavat kalaruoat

Kolmas puurakennus Vallihaudan partaalla on 1889 rakennettu Kuressaaren Kuursaal. Rakennuksessa toimii myös ravintola Ku-Kuu, jonka ulkoterassille jäämme nauttimaan illallista.

Eihän tällaista näkymää kovin usein ole tarjolla, otetaan tästä nyt kaikki saatavissa oleva ilo ja nautinto!

Näkymä on vertaansa vailla, mutta ruoka ei juuri maisemalle häviä. Kala on suussasulavaa ja lisukkeet maistuvia.

– Ja kun valoakin on kerrankin tarpeeksi annoskuviin, laitanpa tähän miltä paikallisilta kalastajilta hankittu, turhia konstailematon, kauniisti tarjottu herkkuruoka näyttää!

Laskeva aurinko värjää viime säteillään idän taivaan hennon vaaleanpunaiseksi. Ilma viilenee.

Terassilämmittimet sytytetään, mutta me lähdemme kävelemään muutaman minuutin matkaa hotellillemme.

Kahden vuorokauden kokemuksella on sanottava vailla epäilyksen häivää:

Saarenmaan Kuressaare on maailmanluokan kaunotar.

Tänne on tultava uudelleen.

Omalla autolla – jossa on kaikki pyörätkin tallella. 

∞

Ethän käytä tämän artikkelin kuvia luvatta?

Copyright © 2017 -2019 Johanna Suomela. All rights reserved.

Kiitos ruudun sille puolelle että luit!

Tykkäämistaloutta ja seurantamahdollisuuksia:

Facebook | Instagram | Twitter | Blogit