Olit ensimmäinen oma koiramme. Ensimmäinen itse valittu, Internetin ihmeellisestä maailmasta löydetty. Rotu jossa yhdistyisi noutava työkoira ja kotiaan puolustava vahti. Chesapeakelahdennoutaja. Erikoisuus jostain kaukaa suuren veden takaa.
Ymmärsin, että rotusi on pieni. Noin sata koiraa Suomessa, pientä marginaalia siis. Soitin jalostusneuvojalle, jotta tietäisin mistä pentu olisi viisainta hankkia. Jospa se joskus osoittautuisi sellaiseksi, jonka geeneistä Suomen pieni kanta voisi mahdollisesti jotenkin hyötyä? Pitkän ja perusteellisen kuulustelun jälkeen ymmärsin, että lapsia saa tehdä kuka vaan, mutta kaltaistasi koiraa ei niin vain hankittaisikaan. Puhelinkuulustelun jälkeen seurasi soveltuvuustesti. ”Tule Hyvinkäälle Suomen Noutajakoirajärjestön näyttelyyn, siellä näet minkälainen rotu oikeasti on.” Ja minä menin.
Pääsin jatkoon. Sinä löydyit Englannista. Synnyit lokakuussa 2003 hevostilalle, vihreälle maaseudulle Lontoon eteläpuolelle. Arnac Bay Vigilant. Valpas, se sinä olit jo ilmestyessäsi sinä kylmänä ja lumisena joulukuisena iltana ovemme taakse. Matkustit Finnairin matkustamossa isännän laukussa, vain pientä vikinää pidit, mutta siitä ei ollut kenellekään haittaa.
Kun näin sinut ensimmäisen kerran, odotit portaalla ja tuijotit pienillä sinisillä silmilläsi kuin et olisi koskaan mitään muuta tehnytkään.Ruskea kiharaturkkinen sinisilmäinen koiraeläin. Suklaanruskea. Ensimmäinen itse valittu ja ihan ikioma.
Kotimme liukas lattia oli verhottu matoilla, jotta et kehittyvänä pentuna satuttaisi itseäsi. Nukahdit isännän viereen pitkäkseen matolle, olitte molemmat matkanteosta uupuneita.
Opit uskomattoman nopeasti sisäsiistiksi, kasvoit pojan kanssa kilpaa. Vedit pulkkaa ja kelkkaa. Möyritte pihalla lumessa, ja sisällä lattialla. Jokaisen lapsen pitäisi saada kasvaa yhdessä koiranpennun kanssa. Saada altistua koirankarvoille ja mudalle, bakteereille ja lialle, uskollisuudelle ja kiintymykselle. Kasvaa vastuuntuntoon ja muiden lajien kunnioitukseen.
Joka päivä ulkoillessamme treenasimme vähän, enimmäkseen sosiaalisia taitoja ja tottelevaisuutta. Olit yhdeksänkuukautinen, kun ensimmäisenä kesänä rotujärjestön leiriltä tulimme kotiin kaikki jaossa olleet pokaalit kainalossa. Metsästystestin lupaavin nuori uros, näyttelyssä rotunsa paras. Hiomaton timantti. Samana syksynä menit isäni kanssa ensimmäiselle eräretkellesi Lappiin. Tiesit heti mitä tehdä, myös silloin kun haavakko oli vähällä kadota. Ei kadonnut. Vaikka sukusi oli kasvanut Englannin nummilla, tiesit heti miten Mettäkoirana kairassa ollaan, vaikkei kukaan sitä opettanut.
Johdatit meidät luontoon ja eräelämään, ja jo seuraavana vuonna isäntäsi oli mukanasi kanalintujahdissa. Meidän yhteinen juttumme oli jäljestäminen. Monta kesäistä viikonloppua rymysimme metsissä ympäri maan hirvikärpästen ja hyttysten syötävänä. Ja lopulta, pienen molemminpuolisen tuumaustauon jälkeen, sinusta tuli kuin tulikin Suomen jäljestämisvalio. Rotusi ensimmäinen.
Savukosken kämpällä kävit eräretkellä 12 kertaa. Kunnes kanalinnut kävivät vähiin. Linnut loppuivat ennen sinua.
Sinä lopuit eilen.
Sinä opetit meille elämän tärkeimmän asian. Opetit kuinka syvästi tuntevia olentoja ja suuria persoonallisuuksia koirat – ja muut elävät luontokappaleet ovat.
Opetit kunnioittamaan luontoa ja elämää tavalla, joka ei olisi ollut mahdollista ilman syvää ystävyyttäsi.
Se on sinun testamenttisi.
Vain ihminen, joka on saanut kokea vanhan koiran rakkauden ja uskollisuuden, tietää miltä tämä tuntuu. Miltä tuntuu kun joku rakastaa ehdoitta. Ja miltä tuntuu kun on jotain johon voi luottaa kuin kallioon. Niin kuin me sinuun luotimme. Ja sinä meihin.
Olit englantilainen herrasmies, ihan joka suhteessa. Vanha arvokas harmaantuva mies, jolla oli periaatteita, ja elegantteja käytöstapoja. Oli asioita joihin pyysit katseellasi aina luvan, kerran toisensa jälkeen – vaikka tiesit että sen saisit. Jos olisit osannut puhua, tärkein sanasi olisi ollut Please.
Vain kaksi viikkoa sitten juoksit vielä mökkipolulla könkkälaukkaa alas rantaan isäntääsi vastaan. Ja lähdit yllättäen, pitkän tauon jälkeen, uimaan syvään veteen juniorille heitetyn damin perään. Olin varma että hukut. Että heikko takapääsi ei enää jaksaisi. Mutta et sinä hukkunut, sinähän synnyit räpylät varpaiden välissä. Mestariuimari.
Vain ihminen, joka on menettänyt sinunlaisesi, vanhan rakkaan koiransa, tuntee tämän sydäntä riistävän surun. Kuinka raskasta on tehdä päätös viimeisestä päivästäsi. Ja kuinka paljon tuskaa ja murhetta se tuottaa. Vaikka me kaikki tiesimme, että aikasi oli tullut.
Järkesi toimi kuin partaveitsi, mutta suklaanruskean turkkisi alla tukirankasi rapistui, eikä heikentynyt takapääsi pysynyt enää mukana. Kipulääkitys toi meille paljon yhteisiä kuukausia, mutta lopulta ei ollut enää vaihtoehtoja. Oli pakko päästää irti.
Viimeisinä päivinäsi et syönyt enää koiranruokaa. Peuran jauheliha maistui, sait kunnon annokset. Välipaloiksi suurta herkkuasi ruisleipää. Sinä jos kuka ne olit ansainnut, Vanha Ystävä.
Viimeisenä iltana rusakko näyttäytyi edessäsi kotikadullamme. Eräänlainen jahtihan sekin oli, vaikka vauhtisi kiihtyi parhaimmillaan enää reippaaksi kävelyksi. Illalla kynttilät paloivat, ja isäntäsi nukahti olohuoneen lattialle viereesi. Ihan niinkuin joulukuussa 2004, ensimmäisenä iltanasi.
Viimeisenä päivänäsi teimme viimeisen yhteisen lenkin metsään. Nuuhkit kaljuuntuvia mustikanvarpuja ja kantoja, ja kaikkia naapuruston koirien niihin jättämiä viestejä. Isäntäsi valmisti illallisen. Söimme noutamaasi Savukosken riekkoa. Kokkauksen aikana sait maistella lihaa raakana, lopulta meidän kummankin annoksen suoraan posliineilta. Meidän illallisemme maistui karvaalta suissamme, mutta sinä söit kaiken suurella nautinnolla. Riekon rintafilettä suppilovahverotattarilla. Jälkiruoaksi rakastamaasi maitosuklaata ja runsaasti korvallisten rapsuttelua. Metsästysneuvos emerituksen viimeinen ehtoollinen.
Eläinlääkäri tuli kotiin, ettei sinua enää tarvitsisi raahata vastaanotolle. Rauhoittava lääke teki kipeää kuihtuneeseen reisilihakseen, vinkaisit. Kun päästimme sinut irti, sait saman ”Jäin sittenkin henkiin!” -ilostumiskohtauksen, kuten aina eläinlääkärissä tutkimuksen tai rokotuksen jälkeen. Juoksit korvat tötteröllä, sen minkä enää jaksoit.
Sitten kävit makuulle, ja nukahdit rauhallisesti. Etkä enää milloinkaan herää.
Isäntäsi kirjoitti:
Ihminen jolla ei ole koskaan ollut koiraa ei voi käsittää sitä surua jonka lemmikistä luopuminen aiheuttaa. Toisaalta he eivät myöskään ole saaneet kokea sellaista pyyteetöntä rakkautta ja ystävyyttä, eivätkä voi ymmärtää millaisia suuria persoonia nämä ”vain eläimet” ovat.
Paras ystäväni on poissa. Surusta huolimatta, olen silti kiitollinen että hän 14 vuoden ajan rikastutti elämääni. Opetti niin monia asioita elämästä ja tunteista, ja sen että jokainen elävä olento on syvästi tunteva, omanlaisensa persoona.
Kunpa useammalla ihmisellä maailmassa olisi mahdollisuus kokea sama. Maailma olisi paljon parempi paikka, ja me kohtelisimme toisiamme ja eläinystäviämme paremmin.
Kiitos Veeti, Ystävyydestäsi.
Nuku rauhassa rakas Veeti.
Vahtivuorosi on päättynyt.
Pyyteettömin rakkaus ja varauksettomin uskollisuus päättyy aina suurimpaan mahdolliseen suruun.
Elämämme koira on poissa ❤
∞
Ethän käytä tämän artikkelin kuvia luvatta?
Copyright © 2017 – 2019 Johanna Suomela. All rights reserved.
Kiitos ruudun sille puolelle että luit!
Tykkäämistaloutta ja seurantamahdollisuuksia:
Wanha Sotaratsu sai parhaan mahdollisen elämän. Luopuminen parhaasta ystävästä on raskainta mitä voi olla. Mutta onneksi kaikki muistot jäävät. Monta päivää elämännauhasta olen unohtanut täysin, mutten koskaan niitä päiviä, kun Leevi tuli ja Leevi lähti. Ja sitten on ne tuhannet ilon hetket siinä välissä. Ne kaikki minä saan pitää ja ne kaikki sinä saat pitää. Halauksia Sinulle ❤️.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos Muru ❤
Kyllä minä niin tämän ajattelen, että tämä suru on surtava. Ja näiden kyynelten on vain annettava tulla. Tämä on erään aikakauden loppu, mutta voi miten hienoon ja oikeamieliseen olentoon sain tutustua. Siinä sivussa syveni suuri rakkauteni Suomen luontoon.
TykkääLiked by 1 henkilö
Minulle kävi kyllä samoin: Leevi opetti minut rakastamaan luontoa ja sen kanssa ensimmäisen päiväpatikkanikin tein ❤️.
TykkääLiked by 1 henkilö
Eläimet auttavat meitä löytämään itsestämme ne parhaat puolet. Ja johdattavat meidät luontoon ❤
TykkääLiked by 1 henkilö
Kyyneleet valuvat poskillani kun luen tätä kirjoitusta ♥ Luopumisen tuska, yhdessäolon loppuminen, kauniit muistot ja koiran uskollisuus. En osaa kirjoittaa muuta koska itse pelkää tuota hetkeä enemmän kuin mitään muuta elämässäni. Hetkeä, jolloin omasta karvapallosta aika jättää ja suru laskeutuu… Halaus ♥
TykkääLiked by 1 henkilö
Kaunis kiitos sanoistasi, Marjo ❤
Pyyteettömin rakkaus ja varauksettomin uskollisuus päättyy aina suurimpaan mahdolliseen suruun.
Niin moni ajattelee, että mitä tuon perään suremaan, sehän on vain koira. Mutta me molemmat tiedämme miksi.
TykkääTykkää
Kyynelten seasta lähetän teille halauksen. Niin vaikeaa kuin se onkin, Veetin on nyt hyvä olla. ❤
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos lohduttavista sanoistasi, Menninkäinen ❤
Niin se on. Tässä maailmassa koiraystävämme saavat armokuoleman, ihmisen elämän liekin pitää vielä sammua kituen.
TykkääTykkää
Kaunis muistelma rakkaasta ystävästä. Kyyneleet silmissä luin, ehkäpä siksi että menetin itse kuukausi sitten oman rakkaan, myöskin 14 v koirani ja suru meinaa vieläkin musertaa minut. Onneksi on kyky itkeä. Voimia suruun ❤
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos kauniiista sanoistasi, Heidi ❤
Onneksi on kyyneleet, tämä suru pitää surra. Onneksi on kauniit, yhteiset muistot. Ne kirkastuvat kun kyyneleet väistyvät.
TykkääTykkää
Kyynelten sumentamin silmin muistelen omasta rakkaasta Eetu-kultsusta luopumista 10 vuotta sitten. Voimia teille 💕
TykkääLiked by 1 henkilö
Kaunis kiitos sinulle Leena ❤
Ennen Veetiä meillä oli Edu-Setä, kaunis kultaturkkinen kultainen noutaja. Mutta häntä emme itse valinneet, hänet toi meille kohtalo. Sinne Edu-Sedän luo tähdeksi taivaalle, muiden rakkaiden joukkoon lähetimme tämän suklaanruskeankin.
TykkääTykkää
Lämmin osaotto teidän suruunne . Olen itse kokenut saman surun . Olin 4-vuotias Kimin tullessa meille, kasvoimme yhdessä ihanat 14-vuotta . Juuri kotoa muutettuani Kimi heikkeni niin ,että oli pakko päästää hänet pois . Lapsuudenkodissa oli alkuun vaikea käydä ,mutta minulle jäi kauniit muistot 🙂 Hyvää syksyä teidän perheelle .
TykkääLiked by 1 henkilö
Kaunis kiitos Tanja ❤
Oma poikani kulki Veetin kanssa saman matkan kuin sinä Kimin kanssa. Neljävuotiaasta kahdeksaantoista.
Kaunista syksyä myös sinulle!
TykkääTykkää
Itkettää, niin upea koira ja koskettava kirjoitus. Otan osaa<3
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos Marja ❤
TykkääTykkää
Voi ei, itku tuli. Ja samalla samaistuin jokaiseen sanaan tässä tekstissä. Miten monta eläinystävää on itsellänikin jo siellä jossain, sateenkaarisillan päässä odottamassa uskollisena.
Veeti sai elää pitkän ja rakkauden täyttämän elämän, parhaan mahdollisen elämän.
Halauksia Johanna! ❤
TykkääLiked by 1 henkilö
Kaunis kiitos myötätuntoisista sanoista ja halauksestasi, Virpi ❤
TykkääTykkää
Dear Johanna, I’m so sorry to hear that your sweet and faithful companion has passed away, you must miss him terribly. Take care, Elisabeth 💕
TykkääLiked by 1 henkilö
Thank you for your warm kindness, Elisabeth ❤ My heart is broken.
TykkääLiked by 1 henkilö
Oh, that’s so sad to hear! We had a blonde Labrador, it does break your heart when they pass away… After the sadness we now have happy memories left. ❤️
TykkääLiked by 1 henkilö
❤
TykkääLiked by 1 henkilö
Kyynelten läpi luin tarinasi loppuun .. niin kauniisti kirjoitetut muistosanat kauniiden sanojen arvoiselle uskolliselle ystävälle.
Tunnen surusi ja samaistun siihen – kyyneleet puhdistavat ja kauniit muistot kantavat …. lämmin halaus ❤
TykkääLiked by 1 henkilö
Voi kiitos Päivi ❤
TykkääLiked by 1 henkilö
Niin kauniisti kirjoitettu, kiitos, kun jaoit tämän. Vaikka se varmasti teki kipeää. Ja kiitos myös Veetin puolesta, miten ihanan viimeisen päivän olitte järjestäneet ❤
TykkääLiked by 1 henkilö
Kaunis kiitos lämpimistä sanoistasi, Sunna ❤
TykkääTykkää
I’m very sorry for your loss, Johanna. Big hug to all of you ❤️
TykkääLiked by 1 henkilö
Thank You Dear Silvia ❤
Our hearts are broken. He was such a great gentleman. Give a big hug to lovely Emily ❤
TykkääTykkää
Hyvää matkaa Veetille! Meiltä on kolme ihanaa kaveria vastassa. Ihan alkoi itkettää tätä lukiessa. Kaunis kirjoitus.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kaunis kiitos Satu ❤
Montaa olen ollut jo saattamassa, mutta ensimmäistä kertaa ikiomaani. Ei tähän koskaan totu. Mutta elämä näiden rakkaiden kanssa on niin paljon täydempää kuin ilman, että tämä on vain kestettävä ❤
TykkääTykkää
Kiitos tästä kirjoituksesta! Kylläpä se sai kyynelhanat auki, sillä juuri näitä mietteitä olen oman 13-vuotiaan koiravanhukseni tiimoilta tänään käynyt läpi. Tiedän, että aikamme on rajallinen, mutta pelkkä ajatuskin luopumisesta tuntuu niin vaikealta…silti, kun se päivä koittaa, tahdon antaa hänen mennä ja nukahtaa omassa kodissa, omien ihmisten rakkauden ympäröimänä, keskellä omaa, tuttua arkea.
Kiitos Veetin puolesta, kiitos kaikesta siitä rakkaudesta, jota hän sai elämässään osakseen. Kaikilla koirilla ei ole niin hyvin, vaikka kaikki koirat sen niin ansaitsisivatkin. Veeti jatkaa matkaansa aivan lähelläsi rinnakkaistodellisuudessa, rakastaa sinua edelleen koko koiransydämensä voimalla. Ikuisesti.
Autuaita ovat ne, joita lähdön hetkellä itketään ja surraan, sillä heitä on rakastettu.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos kauniista sanoistasi, Elina ❤
Kyllä asia on juuri näin. Ilman rakkautta ei ole kyyneleitä. Ja mitä isompi tunne, sitä suurempi suru. Nauti koiravanhuksesi kanssa yhteisistä ajoistanne. Vanhan harmaaparran kanssa jokainen päivä on lahja ❤
TykkääTykkää
Kävin täsmälleen samoja tuntoja läpi tasan vuosi sitten. Vanhan mäyräkoiran takapää oli siinä kunnossa, että kipulääkkeetkään eivät enää auttaneet ja oli aika päästää irti. Vaikka vieläkin itkettää ja antaisin mitä vaan jos saisin Rambon takaisin edes päiväksi, tiedän, että ratkaisu oli oikea. Jaksamista. ”Se mitä olimme, olemme nyt. Se, mitä meillä oli, on edelleen. Yhteinen menneisyys lähtemättömästi läsnä. Kun siis kuljet metsässä, jossa kuljimme yhdessä ja etsit aurinkoiselta pientareelta varjoani, kun pysähdyt kukkulalle katselemaan kaukaisuuteen ja kädelläsi etsit tapasi mukaan minua, etkä enää löydä ja tunnet surun hiipivät sydämeesi. Ole hiljaa, sulje silmät, hengitä. Kuuntele askelteni ääntä sydämessäsi. En ole poissa, kuljen mukanasi, aina sinussa”
T. Marianne
TykkääLiked by 1 henkilö
Voi Marianne miten kauniita sanoja. Näitä ei voi lukea itkemättä.
Kiitos tästä ja voimaa omien muistojen ääreen ❤ ❤ ❤
TykkääTykkää
Melkein tuli kyyneleet silmiin, kun teksti sai palaamaan viime kuun tuskaan.
12v kissamme karkasi valjaista ja jäi auton alle.
Mitä minäkin maksaisin, jos saisin hänet vielä tänne takaisin… Oli terve, se lisää vain tuskaa.
Miten tästä surusta pääsee eteenpäin.
Voimia sulle..
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos Kissanviikset.
Kyllä näitä menetyksiä surressa tulee mieleen, mitä olisi voinut tehdä toisin. Mutta se on elämää. Onneksi on muistot.
Voimia omaan suruusi ❤
TykkääTykkää
[…] Muokattu 2019: Vanha sotaratsu ei ole enää vastaanottamassa uutta vuotta kanssamme. Koiran eutanasian jälkeisenä syyskuisena yönä vuonna 2017 kirjoitin surutyönäni tämän. […]
TykkääTykkää