Kun liikkuu Tallinnan ja Saarenmaan välillä, ajautuu väkisin Viron kolmanneksi suurimmalle saarelle, Muhuun. Läpiajon asemesta päätämme pysähtyä Muhussa kahdesta syystä. Ensimmäinen on rykelmä kauniita, vanhoja ruokokattoisia taloja – toinen Viron parhaimpiin kuuluva ravintola. Molemmat kohteet vievät toiseen todellisuuteen, ja aika pysähtyy.

Olemme viettäneet kaksi päivää kauniissa Kuressaaressa, ja tutkineet sieltä käsin Saarenmaan nähtävyyksiä. Nyt on aika kääntää auton keula kohti Muhun saarta, pysähtyä siellä vuorokaudeksi, ja katsoa mitä sieltä löytyy.

Koguvan kylä

Siitä asti kun Englannissa asuessamme ja kauniilla maaseudulla matkaillessamme näimme monia ruokokattoisia taloja, sydämessäni on ollut niille varattuna pehmeä pikkutalon mentävä kolonen. Ruokokatto on maanläheinen, luonnollinen, hiljainen ja kaunis. Niinpä Muhun museo Koguvan kylässä on pakko kokea.

Koguvan sisäänpääsyn lunastuksen jälkeen en malta jäädä kuuntelemaan oppaan turinoita, ruokokatot kutsuvat luokseen niin että jalkapohjissa polttelee. Paitsi kaunis vanhojen ruokokattoisten talojen kylä, tämä on virolaisille ennen muuta kuuluisan virolaisen kirjailijan Juhan Smuulin syntymäpaikka.

Pökerryttävän kauniina elokuisena päivänä ahkerat kimalaiset pörräävät kirjailijan kotitalon seinustan salkoruusuissa.

Koguva ei ole pelkkä museo, sillä suurin osa pikkukylän taloista on yksityisomistuksessa, ja niissä asutaan. Niinpä ennen kuin lähtee pihoille koikkelehtimaan, on hyvä tarkistaa että tila kuuluu museonäyttelyyn.

Museokylän kainalossa on myös oma majatalo, Vanatoa, jossa kesäaikaan voisi yöpyä päätalossa, telttailla tai asuntovaunuilla. Niin idyllistä kuin täällä olisikin viettää aikaa vähän pidempään, tällä kertaa meillä ei kuitenkaan ole mahdollisuutta testata Vanatoan vieraanvaraisuutta.

Meillä on muita suunnitelmia.

Pädasten kartano

Ajamme Pädasten kartanoon. Puomi estää ajon parkkipaikalle, ja aukeaa vasta saatuamme puheyhteyden respaan.

Kun saamme auton parkkiin, meitä tullaan vastaan. Autolle on kyllä joskus aiemmin saatettu poislähtiessä, mutta ensimmäistä kertaa tullaan vastaan! Jo ensivaikutelma antaa osviittaa siitä, että Pädastea ei taideta suotta tituleerata Viron parhaaksi kartanohotelliksi. Palveluasennetta ainakin löytyy.

Pädasten kartanon pihapiiri on kaunis ja rauhallinen. Päätalo, vaunuvaja, spa ja terassiravintola rannan läheisyydessä. Sähköiset robottiruohonleikkurit liukuvat äänettömästi pitkin ruohomattoja, vain polkuja ylittäessään pitävät puoliäänetöntä kolinaa.

Täällä jos missä polttomoottoriruohonleikkurin äkäinen säksätys viiltäisi retriittimäisen rauhan riekaleiksi.

Ruovikkoiselta rantakaistaleelta löytyvät pyyhkeet ja aurinkopedit sekä -varjot. Joku onnellinen rentoutuu laituriterassin valkotyynyisellä sohvalla, syvälle romaaninsa juonikiemuroihin uppoutuneena.

Ruovikosta kurkistava rakennelma on lämmitettävä palju, jossa voisi halutessaan viettää yksityisen kylpyhetken. Voisi rauhoittua lämpimässä vedessä auringonlaskua katsellen, ja kuunnella kaislikon suhinaa ja vesilintujen pulinaa. Sekään ei kuitenkaan ole meillä suunnitelmissa, vaan ohjelmassamme on jotain ihan muuta.

Pädasten kartanon historia ulottuu 1400-luvulle. Ajan kuluessa päärakennusta on laajennettu, ja julkisivua parannettu. Tila on toiminut neuvostoarmeijan tukikohtana, kalanjakelulaitoksena ja vanhusten hoitokotina.

Tyhjilleen jäänyt hieno tila alkoi nousta tuhkasta vuonna 1996, jolloin uudet omistajat asettivat tavoitteen. Tästä haluttiin luoda yksi Baltian maaseudun hienoimmista hotelleista. Tällä hetkellä Pädaste on ainoa virolainen, Tallinnan ulkopuolella sijaitseva viiden tähden hotelli.

Paljon tähtiä tärkeämpää on hotellin tunnelma.

– Se että tilassa on luonnetta ja sielua.

Pädasten kartanossa voisi kai myös vain vierailla päiväseltään, käydä katselemassa kaunista pihapiiriä ja nauttia rauhallisesta tunnelmasta. Me olemme kuitenkin päättäneet kokea Pädasten kunnolla, ja jäädä yöksi. En osannut edes arvata että huoneemme voisi olla näin kaunis.

Kattoa rytmittävät parrut, ja kaareutuvan ikkunan mukaan aaltoileva pinta.

Televisio on kekseliäästi jemmattu sängyn jalkopäähän, ja se nousee rakenteesta ylös kun sitä tarvitaan, piiloutuen taas alas silloin kun pelkkä musiikki riittää. Ja se musiikki! Huoneessa soi äänitapettina rauhallinen, seesteinen, klassinen musiikki.

Musiikilla on lähes hypnoottinen vaikutus.

Tulee tunne että huoneesta ei haluaisi poistua lainkaan.

Että voisi vain olla ja istua.

Ja kuunnella.

Mutta meillä on muita suunnitelmia. Olemme päättäneet investoida elämykseen jonka nimi on Alexander.

Alexander on ollut Viron paras ravintola monena aiempana vuonna peräkkäin. Parina viime vuonna se on kuitenkin jäänyt mitalisijoilta. Katsotaan lunastaako Alexanderin illallinen varsin korkeat odotuksemme.

Viron viidenneksi paras ravintola Alexander

Laskeudumme vanhat natisevat portaat tunnelmalliseen alakertaan. Istumme lasiseinäiseen talvipuutarhaan, ja katsomme mitä tuleman pitää.

Tunnelma on rauhallinen, ovi puutarhaan on auki. Kartanon ympärillä kasvavat suuret puut luovat vehreydellään talvipuutarhaan seesteisen tunnelman.

Päädymme tilaamaan viiden ruokalajin maistelumenun. Mutta.

Mikään mahti maailmassa ei saa minua syömään hanhia pakkosyöttämällä tuotettua hanhenmaksaa. Hanhilla on luontaisesti hyvä ruokahalu, joten hanhenmaksan tuottaminen onnistuu ilman pakkosyöttöäkin. Pakkosyöttö on kielletty suurimmassa osassa Eurooppaa, myös Suomessa. Jotta ravintola-asiakkaana voisin olla varma hanhenmaksan alkuperästä, pitäisi tentata tarjoilijalta mistä maksa on peräisin. Jos se on ranskalaista, se on erittäin suurella todennäköisyydellä peräisin pakkosyötetyistä linnuista. Koska en tiedä mistä Alexanderin hanhenmaksa on peräisin, en suostu syömään sitä.

Vaikka kyseessä kuinka olisi ranskalaisen keittiön kulmakivi, aika on ajanut auttamatta ankkoja ja hanhia kiduttamalla tuotetun ruoka-aineen ohi.  

Olen ilmoittanut Alexanderiin eettisestä rajoitteestani etukäteen. Niinpä saan hanhenmaksan asemesta eteeni kauniin ja herkullisen annoksen lohta.

Yhdeksälläkymmenellä eurolla saamme huolella valmistetun, kauniisti tarjotun ja maistuvan illallisen. Lohta, Muhun saarella kasvanutta strutsia, ankeriasta ja kaurista.

Palvelu on ystävällistä mutta mutkatonta. Talvipuutarhan tunnelma on rauhallinen.

Täällä aika ei juokse, se soljuu hiljalleen ruokalajista toiseen.

Ensimmäisen kerran elämässäni syön sammalpediltä tarjottuja jälkkäripaloja. Sammal on puhdistettu, siinä ei ole roskia eikä öttiäisiä. Mikä ihana idea.

Rantaniityn helikopterikentälle laskeutuneella pikkuisella kopterilla saapuneet herrat istuvat ikkunapöydässä. Tuntuu kuin olisivat olleet täällä ennenkin, sillä enemmän kuin erinomaiseen ruokaan, molemmat uppoutuvat digitaalisiin kommunikaatiolaitteisiinsa. Ehkä tämä on heille normi-illallinen?

Yöperhonen lentää sisään talvipuutarhaan valon houkuttelemana, laskeutuu valkoiselle pöytäliinallemme. Varomme häiritsemästä sitä. Pöydässämme on aina tilaa yhdelle rauhalliselle lentäjälle.

Illallisen päätteeksi avustamme lentäjämme varovasti Muhun yöhön.

Kun palaamme huoneeseemme, on ikkunaamme asetettu pimennysvanerit. Täällä herkkäunisinkin nukkuu kuin tukki. Mitään ääniä ei kuulu, eikä aamuinen valonsäde vilahda vaivihkaa sisään.

Aamulla herään katsomaan auringonnousua. Hiippailen hissukseni hiljaisessa kartanossa, mutta vanhat natisevat portaat ilmiantavat askeleeni. Onneksi naapurihuoneen koirat eivät herää.

Alakerta on autio, menen varovasti ovesta ulos. Toivon hiljaa mielessäni ettei ulko-ovi lukitse minua pihalle. – Eihän näitä lomalaisen aamuhetkiä voi jättää käyttämättä. Jos vaikka ulkona odottaisi vuoden kaunein auringonnousu?

Aamu on vaatimaton, rannaltakin katsottuna. Vain pieni vaaleanpunainen häivähdys palkitsee varhaisen linnun. Maisemassa ei liiku mikään muu kuin hiljaiset ja väsymättömät sähköiset ruohonleikkurit. Rannan kentän helikopteri näyttää nukkuvalta koppakuoriaiselta.

Kiviaidan takana laiduntava ylämaankarja makoilee sijoillaan, niidenkään päivä ei ole vielä päässyt vauhtiin. Minäkin menen hukkareissuni jälkeen takaisin nukkumaan.

∞

Aamiainen nautitaan myös talvipuutarhassa. Kun paikalleen on istuttu, ei syytä nousemiseen ole. Kaikki tarjoillaan pöytään. Omatoimiseen aamiaisherkkujen keräilyyn buffet-pöydästä tottuneelle tilanne on outo. Ei tehdä tästä numeroa – suomalaiselle lähes vaivaannuttava.

Mutta rauha. Se on rikkumaton. Kaikki hotellivieraat istuvat hiljaa keskustellen pöydissään, kaunis musiikki soi hiljaisena äänitapettina. Aika mataa.

Aamiaisen jälkeen teemme viimeisen kävelylenkin Pädasten pihapiiriin.

Pädästen omasta puutarhasta ja kasvihuoneesta tulee suurin osa ravintolassa käytettävistä kasveista, ja koristeina käytetyistä kukista.

Mehiläiset surisevat ja perhoset liihottavat aurinkoisessa elokuun aamupäivässä.

Käyn vielä kurkottelemassa kiviaidan yli. Pädasten kartanon hiljaiset lähinaapurit, ”haikut” ovat käteni ojennuksen päässä, kiviaidan armeliaassa varjossa. Kauniita eläimiä, vapaana laiduntavaa lihaa.

Näitä sielukkaita olentoja katsellessa tulee taas väkisin mieleeni, että kasvissyönti ei ole uhka, vaan ihmiskuntamme suurin mahdollisuus.

Maksamme laskun ja kirjaudumme ulos. Tulee mieleen kulunut ja käytetty, mutta ah niin kuvaava toteamus. Elämä on.

Vuorokausi Pädastessa on kallis, mutta elämyksellinen. Miksikäs ei, kerran elämässä?

Juhlapäivän kunniaksi, elämän nautinnaksi.

Kaikille meille jotka keräämme elämyksiä ja mieleenpainuvia muistoja mieluummin kuin materiaa.

Takaisin mantereelle

Ajamme lyhyen matkan Kuivastun satamaan, aurinko paistaa loimottaa. Menolippu mantereelle kahdelta aikuiselta ja henkilöautolta maksaa 14,40.

Rannan myymälässä on kaupan Muhun tossuja ja muitakin käsitöitä. Hirmu nättejä ja taidokasta käsityötä, mutta tarvitaanko näitä matkamuistoiksi kun valokuvia on monta sataa?

Aurinkoa, merta, unikkopeltoja ja tuulimyllyjä. Ruokokattoisia taloja, sammalpeitteisiä kiviaitoja? Liihottavia perhosia, syötäviä kukkia? Kiireetöntä yhdessäoloa paikassa jossa aika pysähtyy.

Mielen päällä kauniita maisemia, kielen päällä Viron toiseksi parhaita makuelämyksiä?

Muistoja eletystä elämästä, eilen koettuja hetkiä jotka eivät palaa.

Matka mantereelle kestää alle puoli tuntia. Kiitos kaunottaret Kuressaare, Saarenmaa ja Muhu.

Täältä tullaan Pärnu!

Viron parhaiden ravintoloiden listauksen vuodelta 2020 löydät täältä.

∞

Ethän käytä tämän artikkelin kuvia luvatta?

Copyright © 2019 Johanna Suomela. All rights reserved.

Kiitos ruudun sille puolelle että luit!

Tykkäämistaloutta ja seurantamahdollisuuksia:

Facebook | Instagram | Twitter | Blogit