Viljandi, Viron kiillottamaton helmi

Viljandin ritarilinna

Viljandin ritarilinnan rauniot sijaitsevat hienolla paikalla järven rannalla, mäen päällä.

Tiedäthän sen tunteen, kun lähdet uuteen paikkaan jolta et odota yhtään mitään? Sitten tulet perille, katsot ympärillesi ja huomaat odottamatta löytäneesi helmen. Sellaisen vaikutelman teki vehreä Viljandi. Ai mikä? Niin ihmettelin minäkin.

Enpä ollut Viljandista mitään kuullut ennen autolomaamme minäkään. Kuitenkin onnellisten yhteensattumien summana tuosta kauniista kaupungista tulee autolomamme päätöskohde.

Kun ajaa Pärnusta kohti Tarttoa, sijaitsee Viljandi melkein reitin puolivälissä. Kaikki mainitut kaupungit sijaitsevat suunnilleen samalla korkeudella pohjois-etelä -akselilla. Pärnuun on matkaa 97 kilometriä, Tarttoon 81. Tallinnaankin vain 161 kilometriä.

Me lähestymme Viljandia autoillen Tarton suunnalta, ja tuo lähestymisreitti näyttääkin kursailematta Viljandin parhaat puolet. Alhaalla elokuisen auringon pehmeässä iltapäivän lämmössä kimmeltää Viljandinjärvi, järven yläpuolella kohoaa ylväänä vehreä Linnamäki.

Viljandin kaupunki sijaitsee Etelä-Viron metsien keskellä, ja sen merkittävin nähtävyys onkin liiviläisen ritarikunnan mahtavan linnan rauniot.

Viljandi on pieni kulttuuritapahtumistaan tunnettu 18.000 asukkaan kaupunki, joka on tunnettu erityisesti kansainvälisistä perinnemusiikkifestivaaleistaan. Siihen tarkoitukseen kaupungilla onkin tarjota käsittämättömän hieno tapahtumapaikka, nuo mainitut Ritarilinnoituksen rauniot. Konsertteja järjestetään myös kaupungin keskustassa ja kirkoissa.

Viljandi ritarilinnan rauniot

Viljandin ritarilinnoituksen rauniot

Viljandilla on merkittävä menneisyys. Täällä asuttiin jo viikinkiajalla. 1300-luvulla kaupunki oli yksi hansakaupungeista. Viljandi oli myös balttialaisia kristityiksi käännyttäneen kalparitariston keskuspaikka.

Komealla paikalla sijaitsevaa linnoitusta alettiin rakentaa 1224. Jo 1500-luvulle tultaessa oli linnoitus valmis. Ritarilinna ja sen ympärillä ollut linnoitus on varmasti ollut vaikuttava rakennus, mutta meille on jäänyt Ruotsin, Puolan ja Venäjän keskinäisen vihanpidon vuoksi pystyyn vain muutama, kuin ihmeen kaupalla pystyssä pysynyt kiviseinä.

Vaan ei se mitään. Tällaisenakin Ritarilinnoituksen rauniot ovat elämykselliset. Polkuja risteilee siellä täällä komeiden tammien ja muiden vanhojen, elämää nähneiden puiden alla. Maisema Viljandijärvelle on kaunis, rinteen alapuolella maisemanhoitajalampaat laiduntavat järven ja Linnamäen välissä, pitäen kasvuston matalana tinkimättömällä asialleen omistautumisella.

Tänä kauniina aurinkoisena elokuun päivänä, Linnamäki tuo mieleeni Rooman.

En tiedä onko se tämä lämpötila vai nämä rauniot, vai mikä. Kenties se on tämä upea sijainti kukkulalla?

Viljandi Linnamaki viljandinjarvi

Viljandi Linnamaki

Viljandin ritarilinna

Viljandi ritarilinnan rauniot

Viljandi ritarilinnan rauniot

Viljandi ritarilinnan rauniot

Viljandin ritarilinnan rauniot

Viljandin ritarilinnan rauniot

Viljandi Linnamaki

Linnamäen riippusilta

Viljandin ritarilinnan raunioiden takaa lähtee riippusillalle johtava polku. Kerrotaan että riippusilta rakennettiin 1931 helpottamaan kartanonherran ja hänen perheensä pääsyä raunioiden keskellä sijainneeseen kappeliin.

Jossain kehotetaan kävijää heiluttelemaan jalkojaan sillalta, ajattelen että meille korkeanpaikankammoisille riittää jos saamme kuljettua sillan ees-taas ilman tuskanhikikarpaloita otsalla. Mutta silta onkin vankka ja vakaa. – Eikä onneksi edes kovin korkealla. Kunnioitettavasta iästään huolimatta silta tuntuu turvalliselta ja tukevalta, sillä se on pidetty moitteettomassa kunnossa.

Viljandin ritarilinnan rauniot riippusilta

Viljandin riippusilta

Viljandi linnamaki

Raunioilta poispäin kulkiessa riippusilta johtaa vehreään metsikköön, sammaloituneiden puujättiläisten juureen. Täällä olisi hienoa juosta lenkki kirpeänä syysaamuna auringon noustessa, tai nauttia aurinkoista piknikkiä heinäkuisena iltapäivänä.

Viljandi on loistava kohde luontomatkailijalle. Kun Ritarilinnoituksen mäki on tullut tutuksi, voisi täällä fillaroida tai patikoida reilun 13 kilometrin lenkin Viljandijärven ympäri, tai nauttia automatkan päässä odottavan Soomaan kansallispuiston neljästä tavanomaisesta – tai siitä kuuluisasta viidennestä vuodenajasta. Soomaa jää keväisin tulvavesien alle, ja se onkin Pohjois-Euroopan suurin tulva-alue. Viidennen vuodenajan tulvat ovat huipussaan maalis-huhtikuussa, ja tuolloin kansallispuistossa on mahdollisuus liikkua kanootilla metsässä.

Harmittaa että tällä visiitillä en ehdi nyörittää maastokenkiä jalkaani. 

Viljandin Linnamaki

Viljandi riippusilta

Linnamäen tukeva riippusilta houkuttelee ylitykseen

Viljandi Linnamaki riippusilta

Perinnemusiikin aitta on Viron perinnemusiikin keskus

Kun Ritarilinnan raunioiden ammottavasta aukosta kurkistaa pääportin suuntaan, näkyy hienosti vanhaa ja uutta arkkitehtuuria yhdistävä Perinnemusiikin Aitta. Rakennus on Perinnemusiikin keskus, konserttisali ja kulttuurikeskus, ja se on auki ympäri vuoden. Siellä on myös kauppa, jossa myydään soittimiakin.

Viljandi perinnemusiikin keskus

Koska pääsymaksua ei ole, kannattaa vähintäänkin käydä viihtymässä hetki kahvin ja kakkupalan parissa tyylikkäässä kahvilassa, jonka kattoterassilta aukevat kauniit maisemat ympäröivälle Linnamäelle.

Modernia, tummanpuhuvaa lasiarkkitehtuuria ulkoapäin katsellessa ei uskoisi että sisältä löytyy näin viihtyisä tila.

viljandi perinnemusiikkikeskus kahvio

Viljandin vanha vesitorni

Viljandi oli Viron ensimmäisiä kaupunkeja joihin rakennettiin vesijohto ja viemäri. Vuonna 1911 rakennettu vanha punatiilinen vesitorni kurottaa 30 metrin korkeuteen. Torni toimi puoli vuosisataa vesitornina, ja oli pitkään tyhjillään ennen kuin se kunnostettiin näkötorniksi 2001.

Me kaivamme pari kaksieuroista taskuistamme pääsymaksuihin, ja kiipeämme kapeita rappusia pitkin torniin.

Viljandi vanha vesitorni

Vanhaan vesitorniin voi kiivetä katsomaan maisemia

Tornin kahdeksankulmaisessa huipussa on pysyvä, Viljandin historiaa esittelevä näyttely, ”Vanha Viljandi lentokoneen ikkunasta nähtynä.”

Koska minulle ei ole tuttu nykyinenkään Viljandi, keskityn vanhojen mustavalkokuvien asemesta mieluummin nykyisten, elokuun sävyissä hohtavien livemaisemien ihailuun.

Viljandi

Viljandi

Viljandi viljandijarvi

Grand Hotel Viljandi

Viljandista olisi kenties löytynyt muitakin majapaikkoja, mutta otimme varman päälle huoneen Grand Hotel Viljandista. Taisi muuten olla Viron autolomamme toiseksi kallein huone Pädasten kartanossa majoittumisen jälkeen.

Varmistaakseni hyvät yöunet myös elokuisen hellepäivän yllättäessä päädyin valitsemaan vähän paremman huoneen, perushuoneissa kun ilmastointia ei ole.

Päivä olikin aurinkoinen ja lämmin, mutta juuri kun pääsemme perille Viljandiin, ukkostyyppinen sadekuuro viilensi ilman. Joten ilmastoinnista ei tänään liiemmin iloa ole, mutta varmuus on aina paras, ja merkittävästi parempi kuin epävarmuus.

Grand Hotel Viljandi

Hotelli on asiallinen ja miellyttävä, ja huonekin viihtyisä.

Näköala viereisen, tuuliviirin mukaan 1908-rakennetun turkoosin talon tornikulmaan on hieno.

Grand Hotel Viljandi maisema

Kahvila Fellinin ruokaa ja kulttuuria

Illalliselle olemme varanneet pöydän kehutusta Fellinistä. Fellin on sijoittunut sijalle 17. Viron parhaiden ravintoloiden listauksessa.

Onneksi ruokien tulo hiukan kestää, ehdin kadulle kuvaamaan dramaattisen kaunista auringonlaskutaivasta.

Fellin Viljandi

Illallinen on mainio ja palvelu mutkatonta. Kyllä Felliniä voi sydämestään suositella hyvän ruoan ystäville!

Harmiksemme emme ehdi nauttia Fellinin tunnelmasta ja tarjoiluista kiireettömästi, vaan joudumme kiiruhtamaan laulavan basistini bändikeikalle Romaan-baarin tiiliseinäiselle sisäpihalle.

201 Reunionin keikka on osa Viljandin kulttuurifestivaalia, ja tärkein syy siihen, että päätimme viettää Virossa kokonaisen lomaviikon.

201 Romaan

Yleisö löytää perille sisäpihalle, katsoo aikansa että mitäs porukkaa tämä oikein on. Pian joogin näköinen, erittäin taipuisa kaveri alkaa tanssia hypnoottisen rytmikkäästi, ja moni muu liittyy joukkoon.

Tunnelma nousee ja tanssivan yleisön vaatteet vähenevät, sisäpiha tulvii energiaa.

Illan lopuksi bändi on tyytyväinen keikkaansa ja Viljandin osallistuvaan yleisöön.

201 Reunion

Viljandin vanha kaupunki

Seuraavana aamuna, aamiaisen ja huoneenluovutuksen jälkeen teemme vielä kävelykierroksen kaupungilla.

Viljandin vanha kaupunki on rouhea ja elämänmakuinen. On komeita, paljon kokeneita kirkkoja, kuten Johannes Kastajalle omistettu Johanneksen kirkko. Se rakennettiin fransiskaaniluostarin raunioille 1600-luvulla, tuhoutui useaan otteeseen sodissa, mutta rakennettiin aina sinnikkäästi uudelleen. Kirkko alennettiin välillä jopa tavaravarastoksi, mutta nykyisin se on taas alkuperäisessä tehtävässään ja palvelee myös konserttipaikkana.

Viljandi

Viljandissa on kauniita hyvin hoidettuja puutaloja, ja taloja jotka rapistuvat hylättyinä hoidon – tai varojen – puutteessa.

Rappioromantiikkaa, vähän niinkuin Rooman rakastetussa Trasteveressä.

On vanhoja mukulakivikatuja, hirsi- ja puurakennuksia, tiiltä. Kadulla jolkottelevia, ja avoimista ikkunoista satunnaisia kulkijoita terävillä silmillään tarkkailevia kissoja.

Viljandi

Viljandi puutaloja

Tarkkailua ylävasemmalta…

Viljandi

Viljandi

Viljandi

Viljandi

Viljandi

Viljandi

Viljandi20170820123742

Viljandi

On paikkoja, joissa aika on pysähtynyt. Ja paikkoja, joissa kehitys ei tallo vanhaa jalkoihinsa. Täällä menneisyys on läsnä, ja se antaa nykykulttuurille kauniit puitteet.

Voi vehreä Viljandi. Jätit jäljen sydämeeni.
Luulenpa että meidän on tavattava uudelleen, paremmalla ajalla.
Mielellään maastokenkäilyä, kukaties kulttuuririentojakin sisältävien aktiviteettien parissa. 
Nyt tiedän mistä sinut löydän.

Lisätietoja ja linkkejä:

Viljandin kaupungin omat matkailusivut löydät täältä.

Viron virallisilta matkailusivuilta löytyy myös paljon tietoa Viljandista, täältä.

Viljandin koordinaatit ja muutakin löydät täältä.

Ethän käytä tämän artikkelin kuvia luvatta?

Copyright © 2018 – 2020 Johanna Suomela. All rights reserved.

Kiitos ruudun sille puolelle että luit!

Tykkäämistaloutta ja seurantamahdollisuuksia:

Facebook | Instagram | Twitter | Blogit