Matka alkaa messuilta – voita Matkamessuliput

Unelmat ja haaveet ovat elämän suola. Suomen suurin unelmien kylvötapahtuma, ja Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma Matkamessut, on jälleen Messukeskuksessa avoinna meille haaveilijoille tammikuun lopulla 19.-21.1. Mikäli haluat päästä paikan päälle haaveilemaan, kommentoimalla tätä juttua voit voittaa kaksi lippua messuille!

Kerään elämyksiä, en materiaa. Siinä missä joku haaveilee kuukausipalkkansa hintaisesta merkkilaukusta, minä haaveilen hetkistä. Hetkistä, jotka ovat parhaimmillaan silloin, kun olen kauniin luonnon keskellä. Omassa rauhassa, omien jalkojeni kuljettamana. Kauniin maiseman ääressä. Silloin olen elementissäni, maisemaonnellinen nauttimassa luontoluksuksesta.

Haluan kerätä hetkiä, en tavaroita. 

Omat elämysmatkani suuntautuvat paitsi kotimaisiin kansallispuistoihin, lomillani enimmäkseen Eurooppaan, sillä en kerää neuloja maailmankarttaani. En voi nauttia lomastani, mikäli näen ympärilläni suurta köyhyyttä tai eläinten kärsimystä.

Omissa haaveissani on yksi Suuri Kaukomatkaunelma. Se on mytiintynyt ja kasvanut lumipallon lailla hiljalleen, pian kaksi vuosikymmentä. Vihdoin tänä vuonna sen toteuttamisen aika on tullut. Tästä suuresta unelmasta ja sen toteuttamisesta kerron myöhemmin lisää.

Monet kauneimmista hetkistäni olen kokenut lähellä.

Suomen luonnossa.

Suuren unelmani lisäksi tavoittelen myös muutaman vuoden suunnittelemani haasteellisen haaveen toteutusta, joka onnistuessaan tarkoittaa 82 kilometrin patikointia.  Tuon elämyksen näyttämönä on Suomen luonto, maailman kaunein kansallispuisto. Arvasitko jo?

Karhunkierros Valtavaara

Valtavaara Karhunkierros

Karhunkierros

Karhunkierros

Karhunkierros

Haaveeni on Karhunkierros, sillä Suomen kuuluisin patikkareitti huutaa nimeäni. Pienen karhun olen käynyt patikoimassa jo kolme kertaa, nyt on Ison Karhun aika. Oulangan kansallispuiston maisemat ovat vertaansa vailla, ja haluan nähdä ne jälleen.

Haaveissani on myös matka Italiaan, mutta siitäkin kerron lisää kun on sen aika.

Matkamessuilta ideoita omien unelmareissujen toteutukseen

Haaveiletpa sitten elämäsi kaukomatkasta, tai vaikka vaellusreissusta kotimaiseen kansallispuistoon, aloita matkasi messuilta. Luontomatkailijaa kiinnostavia, inspiroivia aiheita messuohjelmassa on monia, mm.

  • Seikkaile luontoon ja Suomen kansallispuistoihin
  • Upea luonto – Näistä maisemista nautit kävellen tai vaeltaen

Aiheesta keskustelemassa Rantapallon matkabloggaajat Mika Väistö Lähtöportti-blogista, Satu Vänskä-Westgarth Satumilla-blogista ja Merja Merjan Matkassa -blogista.

  • Norwegian coast

Nicklas Svensson, Hurtigruten, tells about the differences at the coast and what happens when sailing southbound and northbound and different seasons.

  • Koralliriutoilta sademetsän siimekseen

Uuden Tripsteri Thaimaa -matkaoppaan kirjoittanut Antti Helin kertoo parhaat kohteet aktiivilomalle

 Messuilla on varmasti myös paljon houkuttelevia tarjouksia!

Ajanmukaisimmilla matkapuhelimilla voit kokeilla messuilla Pokemon Go -pelistä tuttua lisättyä todellisuutta, Augmented Realitya. Siitä voit halutessasi lukea lisää täältä.

Pääsylippuarvonta Out of Office -blogin lukijoiden kesken

Osallistu Messukeskuksen lahjoittamien pääsylippujen arvontaan kommentoimalla tätä postausta viimeistään keskiviikkona 17.1. kello 18.00. Muistathan jättää myös sähköpostiosoitteesi! Sähköpostiosoitteesi ei näy muille, eikä sitä käytetä muuhun kuin arvontavoiton toimitukseen 17.1. onnettaren suosiessa.

Yhden lipun arvo etukäteen ostettuna on 16 €, ovelta 19 € kappale.

Matkamessut ovat avoinna yleisölle:

Perjantaina 19.1.2018 kello 10-20

Lauantaina 20.1. 2018 kello 10-18

Sunnuntaina 21.1.2018 kello 10-18

Lippu toimii sekä tulostettuna että sähköisenä (matkapuhelimen näytöllä), ja sillä pääsee sisään yhtenä päivänä. Samalla lipulla pääsee myös liikkuvien matkakotien Caravan-messuille.

Osallistuaksesi kahden pääsylipun arvontaan, jätä alle kommentti, jossa kerrot minkälaisten elämysten perässä sinä haluaisit tänä vuonna matkustaa?
Kiitos etukäteen kommentistasi, ja paljon onnea arvontaan!
Matkahaaveiluterveisin Johanna ❤
Matkamessulippuarvonta Laerdal Norja
Lisäys 17.1. Messuliput on arvottu, tämän jutun kommentointi on samalla päättynyt. Onnellinen voittaja on Elina! Onnea ja kivoja messuja voittajalle!

Ethän käytä tämän artikkelin kuvia luvatta?

Copyright © 2018 Johanna Suomela. All rights reserved.

Kiitos ruudun sille puolelle että luit!

Tykkäämistaloutta ja seurantamahdollisuuksia:

Facebook | Instagram | Twitter | Blogit