Kuusamon kauneimmat vaellusmaisemat – 82 kilometrin Karhunkierros neljässä päivässä

Mitä siitä seuraa, kun neljä päiväpatikoijaa nostaa painavat rinkat selkäänsä ja suuntaa elämänsä ensimmäiselle vaellukselleen tavoitteenaan kiertää Kuusamon Karhunkierros neljässä päivässä? Verta, hikeä ja kyyneleitä? Räkkää, rakkoja ja ärräpäitä? 

*yhteistyössä Partioaitta

Pari vuotta sitten alkanut Kuusamo-kuumeeni paheni vääjäämättömästi. Oireet pahenivat kerta kerralta koskien kuohuista, riippusiltojen jännittävistä ylityksistä ja naavaisten kuusten oksien alituksesta. Kahden vuoden lomien aikana valtavaarat ja pyhävaarat oli huiputettu lumi- ja maastokengin. Kiutakönkäät ja myllykosket oli ihailtu paukkupakkasissa ja kuulaina kesäiltoina. Kun Pieni Karhunkierros oli kävelty kolmeen ja puoleen kertaan, ei jäänyt enää vaihtoehtoja. Suomen suosituin vaellusreitti, Karhunkierros kutsui luokseen.

82 kilometriä on melko pitkä matka. Ihan millä tahansa vempeleellä taivallettuna. Noin pitkällä matkalla moni asia voi mennä pieleen, etenkin kun neljä ihmistä lähtee ensimmäiselle vaellukselleen. Siksi kävin hakemassa oppia ja vinkkejä Partioaitan retkeilykurssilta. 

Sanotaan että matka ei tapa, vaan vauhti. Vaelluksella vauhti ei todellakaan korjaa virheitä, vaan päinvastoin, se nostaa niiden todennäköisyyden toiseen potenssiin. Kun kivisessä, juurakkoisessa ja mäkisessä maastossa tormuutetaan neljä päivää kahdenkymmenen kilometrin päivämatkoja, yksikin väärä askel raskas rinkka selässä voi pysäyttää matkanteon.

Elämän ensimmäisen vaelluksen alkuajankohdaksi valikoitui kesäkuun kymmenes. Silloin lunta ei pitäisi enää maastossa juurikaan olla, ja hyvässä lykyssä itikoiden suurimmat armeijat odottaisivat vielä sikiämistään. Vaan kuinkas sitten kävikään?

Yöksi Rukankylälle

Olemme ajaneet edellisenä päivänä etelästä ylös Rukalle. Kerrostalohuoneisto vihrein erämaanäkymin toivottaa tervetulleeksi Suomen valoisassa kesäyössä, eikä Rukan keskustan remontti häiritse uniamme.

Lunta ei löydy enää mistään. Toukokuun ennätyslämpimät aurinkopäivät ovat sulattaneet lumet superaikaisin. Sateitakaan ei ole juuri saatu, joten itikoitakaan ei pitäisi mustanaan ilmassa olla.

Rukankylältä tilataksilla Sallan Hautajärvelle

Tilataksi on buukattu vaellusseurueellemme ja kaverikoiralle kello kymmeneksi, ja muitakin lähtijöitä on. Samalla taksilla lähtevä pariskunta kahden pienen koiransa kanssa lähtee liikkeelle Ristijärveltä, majoittuu matkan varrella sängyissä, ja välttyy telttojen ja makuupussien kantamiselta. Omat rinkkamme painavat käsittämättämän paljon. Kolme päivää ja 72 kilometriä keveiden päiväreppujen kanssa kuulostaa houkuttelevalta.

Taksi jättää meidät Hautajärvellä Karhunkierroksen luontokeskuksen parkkipaikalle. Otamme aamukahvien uusinnat piirakoin terästettyinä kahviossa kannatuksen vuoksi, ja kurkistamme karttaa kahvipöydässä. Vesivessaa ei taideta pariin päivään nähdä, joten viimeisellä lämpimän veden käsipesullakin käydään ennen rinkkojen selkään telkkuamista. Täältä saisi mukaan myös juomavettä, mutta olemme täyttäneet juomarakkomme jo Rukalla.

Napapiirin kyltin  alla otetaan viralliset lähtökuvat itselaukaisijalla. (Myöhemmin selviää, että ne kuvat katoavatkin tietämättämme saman tien bittiavaruuteen. Veljen puhelimen virransäästötila säästää meidät näkemästä innokkaita lähtöilmeitämme. Sääli.)

Huterat ensimmäiset askeleet, Karhunkierros alkaa

Kello on 11.15. Asetan ranteeni Garminin vahtaamaan sykettä, matkaa ja reittiä.

Karhunkierroksen lähtökyltin alta polku alkaa leveänä esteettömänä baanana. Pistelemme vaellussauvojen kanssa menemään vauhdikkaasti. Yhdellä pienellä yön yli reissulla kerran aiemmin käytetty uudenkarhea rinkkani painaa julmetusti lonkkaluita – kaipa tähän tottuu?

Ensimmäisillä pitkoksilla meno on vielä huteraa. Tuntuu että voisin helposti humpsahtaa alas rinkkani painon kampeamana milloin hyvänsä. Etenkin ojien ylitykset jännittävät.

Ensimmäinen kilometri patikoidaan helppokulkuisessa maastossa vartissa. Eka kilometripylväs on silti omalla tavallaan aika lohduton. Hei, meillä on matkaa jäljellä enää 81 kilometriä!

Onneksi maasto monipuolistuu pian. Ylitämme Koutajoen yli vievän riippusillan, ja pääsemme pitkostelemaan Könkäänlammen rantaan. Kuvaamme innokkaina suokasveja ja erämaisemmaksi muuttunutta maisemaa.

Olen laittanut jalkaani uudet vaellussukat. Ne liukuvat maastokengissä ikävästi. Jo viiden kilometrin taivalluksen jälkeen päätän vaihtaa kenkiin uudet, karkeammat pohjalliset. Partioaitan retkeilykurssilla opin, että kaikki jalkoihin liittyvät epämukavuudet pitää hoitaa pois päivänjärjestyksestä heti, ennen kuin niistä ehtii kehittyä isompia ongelmia. Jalkojen kunnossa pysyminen on vaelluksella ensiarvoisen tärkeää. Niinpä mukanani on sekä varapohjalliset, että useampi vaihtosukkapari.

Perttumakosken laavulla seitsemän kilometrin huitteissa pidämme välipalatauon. Koko rannan laavu on vallattu, ja iso seurue on virittänyt mitä lie naruja rantaan menevän reitin eteen.

Onneksi ylempänä on pöytä, jonka ääressä voimme omassa rauhassamme mutustaa voileipämme. Raivaan kuitenkin ensin narujen ohi tieni rantaan, täytyyhän tämäkin koski nähdä.

Rinkassani kulkee mukana puolen kilon köntti voita. Muut nauroivat sille lähtiessä, etkai sä tuota voita ota mukaan? 

Otinpa hyvinkin, ja ai että miten hyvältä se nyt ruisleivän päällä maistuukaan! Olisin toki ostanut huoltamolta mukaani pienemmän, mutta kun sellaista ei ollut, niin kannan nyt tätä. Mikään grammanviilaajan ratkaisu tämä ei toki ole. Retkeilykurssin vinkkien ansiota tämäkin. Eipä olisi tullut kuuna päivänä mieleeni ottaa kesävaellukselle evääksi voita, mutta retkiruokaosion kouluttaja Pasi Vesterinen johdatti toisiin aatoksiin.

Muutaman päivän voi säilyy Suomen normaaleissa kesälämpötiloissa ihan hyvänä. Ja jos hullu helle yllättää, voi säilyy kun sen kääräisee kosteaan pyyhkeeseen rinkan päälle. Kun aurinko lämmittää pyyhettä, siitä haihtuu vettä, ja haihtuva kosteus viilentää voipakettia pyyhkeen sisällä. Olen tämän ihan itsekin joskus kenttäkokeessa kesähelteessä todennut. Jätin kerran uimareissun jälkeen märät bikinit märän pyyhkeen sisään aurinkoon – ja hetken päästä olivat bikinit kohmeessa. Fysiikka on kyllä ihmeellistä!

Perttumakosken tauon jälkeen matka jatkuu. Alkukesän luonto on kaunis ja tuore.

Ylitettäviä puroja on paljon, koira käyttää halukkaasti jokaisen tilaisuutensa tassujen kostuttamiseen ja juomiseen.

Yritän muistaa kuvata myös yksityiskohtia, ettei mieleni huku maisemaan ja kuvausaihe rajoitu pelkän polun kuvaamiseen.

Luontonähtävyyksien perässä

Suomen kenties kuuluisimman jokiraukin, kuusimetrisen Rupakiven kohdalla pidetään luontonähtävyystauko. Heitämme rinkat selästä ja laskeudumme jyrkän rinteen alas. Jalkapohjiani juilii.

Tällä pysähdykselllä vaihdan sekä sukat, että alkuperäiset pohjalliset maastokenkiin takaisin.

Matka ja rinkka painavat. Vaikka rinkkani istuukin hyvin, joka kerta kun nostan sen tauon jälkeen uudelleen selkään, se vihloo lantiolla.

Tulis jo ilta. Tai hajois vehkeet.

Rupakiven pysähdyksellä tulee mieleen, että ystävä hyvää vaellusta toivottaessaan varoitti eksymästä. Kun katson takaisin tulosuuntaamme, ei ainakaan Rukalta Hautajärvelle patikoidessa pääse tällä kohdalla harhautumaan reitiltä… Karhunkierros on hyvin merkitty.

Savilammen autiotuvan kiusaukset

Savilammen kämpällä jalkoja juilii jo merkittävästi. Riisun sisältäpäin hiestä kostuneet maastokengät, ja köpötän taukopaikalla leirikengissäni. Olo helpottaa vähän. Alan lipsua mukavuusalueeni ulkokehällä. – Ja vielä pitäisi lähteä kurkistamaan Oulangan kanjoniin! Kyllä en lähde. En jaksa.

Mutta onhan se mentävä, kun matkaa pitäisi olla vain puolisen kilometriä suuntaansa. Mikäs tässä on vaellussauvojen kanssa ylämäkeen tuupatessa, kun tonninpainoinen rinkka odottaa kiltisti kämpällä.

Oulangan kanjoni on komea, mutta väsymykseltäni en saa siitä edes kunnon kuvia. Palaamme autiotuvalle, on illallisen aika.

Noudan vedensinisellä vedenkantokassillani vettä joesta, ja täytän Suomelan vilvoitusjuomatehtaan, eli parahultaiset kymmenen litraa vetävän Katadynin vedensuodattimen. Härvelin luvataan suodattavan vedestä ”bakteerit ja kystat kuten giardiaasin ja cryptosporidiumin” kahden litran minuuttinopeudella. Moni tosin sanoo että Karhunkierroksen erämaa-alueiden virtavesiä voi hyvin juoda, että epäpuhtaudet ovat epätodennäköisiä. Mutta. Pienikin vatsavaiva vaelluksella olisi enemmän kuin epämukava, joten mennään nyt niin varman päälle kuin vettä viisi minuuttia keittämättä ylipäänsä on mahdollista.

Väsyttää. On nälkäkin, mutta edes erinomainen chicken tikka masala – niin hyvää kuin se kuivatuksi vaellusmuonaksi onkin – ei oikein uppoa. Olen liian väsynyt syömään. Tekisi kovasti mieli jäädä yöksi hulppeaan Savilammen kämppään. Hei miettikää mikä tilaisuus, kaksi erillistä pikkuhuonetta, ja erillinen tupa olisivat tässä nyt ihan kohdalla ja tarjolla!

Mutta jos väsymykselle annetaan nyt valta, alkaa neljän päivän aikatavoite valua tavoittamattomiin. Väsyneenä käy kyllä sekin mielessä, että mitä väliä? Ei se viisikään päivää huono olisi. Mutta alkuperäinen tavoitteemme, Karhunkierros neljässä päivässä ei toteutuisi. Illallisen jälkeen matkamme jatkuu.

Riippusillan ylityksen jälkeen myös ylämäki jatkuu. Maasto polveilee ja mäet seuraavat toisiaan.

Salla vaihtuu Kuusamoksi ilman riemunkiljahduksia.

Tuntuu ettei päivämatka lopu ikinä. Mutta loppuu se.

Telttapaikka Taivalkönkäältä

Saavumme Taivalkönkään komealle ja korkealle telttapaikalle, jonne kuuluu kumeana alajuoksun vuolaan könkään kuohu. Maisema jyrkänteen reunalta Oulankajoelle on kaunis.

Saamme tuskin teltan pystyyn, kun alkaa sataa. Sade on juuri nyt hartaasti toivottu säätila, sillä maasto on ruutikuivaa.

Sateesta huolimatta kimpussamme on verenhimoisten hyttysten armeija. Suljen teltan vetoketjun enkä jaksa mennä edes hyyskään.

Laitan kännykän ja Garminin virtapankkiin latautumaan. Olemme patikoineet 22,7 kilometriä, ja taukoineen aikaa on kulunut 8 tuntia ja 47 minuuttia.  Vaelluskoira Jetsukin on kovin väsynyt. Syötyään se nukahtaa uupuneena untuvamakuupussini päälle.

Oli tämä rankka päivä, meille kaikille.

Yöllä havahdun teltan ulkopuolelta kuuluviin eläimen ääniin. En tosin tiedä minkä. En tiedä onko se karhu vai poro. Olen niin väsynyt, että käännän kylkeäni ja jatkan uniani.

Aikaisen aamun sumussa

Herään ennen neljää aamulla valoon, ja lähden etsimään hyyskää. Karhunkierroksella on taukopaikkoja niin tiheässä, ettei puskapissalla ole tarvinnut käydä vielä kertaakaan. Tämä Taivalköngäskin on enemmän kuin täyden palvelun pit stoppi. Hyyskät sekä ylhäällä telttapaikalla, että alhaalla suvannon ja kämpän vieressä.

Vessareissullani ihailen telttapaikan viereisen suppalammen aamusumuista maisemaa, sitä kuinka aurinko pyrkii pingertämään esiin harmaan verhon takaa.

Käyn alhaalla  rannassa pitkän porrasmatkan päässä kuvaamassa suvantoa, ja yritän liikkua kuin sukkasillani.

Toivon etten herätä rannan puuliiterin vieressä teltoissa ja riippumatoissa nukkuvia poikia.

Käyn ensimmäisellä riippusillallakin, katsomassa minne matkamme aamiaisen jälkeen jatkuu.

Muutaman tunnin kuluttua uudelleen herätessäni huomaan, että koira on saanut eilisen puromulaamisista vesihännän, ja on nyt apea ja alakuloinen. Syömme molemmat aamiaisen teltan suojissa, hyttysten ulottumattomissa. Onneksi koirien oma särkylääke on mukana. Koiran vaellusrepun kantaminen loppuu tähän.

Taival jatkuu

Telkkuan rinkkani selkään. Se painaa taas kipeästi lanteita, vaan ei auta. Lähdemme jatkamaan matkaa.

Taivalkönkään kämppää ohittaessani en malta olla kurkistamatta tupaan sisään. Siellä onkin vielä seurue sisällä, ja pitkäkarvainen saksanpaimenkoira poraa katseensa minuun.

Olipa hyvä ettei edes yritetty väsyneinä sisämajoitukseen. Itse kämppä on harvinaislaatuista mallia, sillä siinä on kaksi kerrosta. Olisi kiva joskus näissä hienoissa autiotuvissakin yöpyä.

Taivalköngäs haarautuu kämpän jälkeen kolmeksi virraksi, ja jokaisen yli johtaa riippusilta.

Keskimmäisen haaran vesi on vähissä. Reunimmaisissa vesi kohisee vuolaana.

Riippusiltojen jälkeen noustaan taas.

Maisema on ympärillä kaunis, puut suuria ja paljon elämää ja vaeltajia nähneitä. Purojakin ylitämme, siltoja pitkin.

Matkan edistyessä kuusivaltainen metsä vaihtuu helppokulkuiseksi mäntykankaaksi. Polku levenee melkein tieksi. Yksi meistä villiintyy laukalle helposta kulusta intoutuneena. Ja se ei ole koira.

Helppokulkuisena vaellusbaanana reitti jatkuu aina Oulangan luontokeskukselle asti.

Lounas Oulangan luontokeskuksella

Oulangan luontokeskuksen kahviossa riisumme kenkämme ja rinkkamme, ja syömme maistuvan lämpimän lounaan. Vesivessaankin pääsemme. Tätä luksuslounaspysähdystä emme osanneet ennakoida, omat lounaseväämme jäävät rinkkoihin.

Hyvillä mielin kädet pestyinä jatkamme matkaa, ja vihdoin saamme vaellusseurueen yhteiskuvaan toisen Karhunkierroksen portin alle. Tällä kertaa tosin kirjoittaja puuttuu.

Luontokeskukselta matka jatkuu leveää sorastettua polkua pitkin kohti Kiutaköngästä.

Onnellisuutta lisääviä maisemia

Kiutakönkäällä vaelluskaravaanimme pysähtyy hyväksi toviksi. Ja syystä.

Vaellusreitti joka tarjoilee tällaisia herkkupaloja ei ole mikään turha reitti! Tänne tosin pääsisi kilometrin päähän, luontokeskuksen parkkipaikalle myös autolla.

Kirjailija ja toimittaja Reino Rinteen muistolaatan kohdalla tekee mieli ottaa hattu päästä. Ilman hänen panostaan eivät Kuusamon kosket virtaisi vapaina ja luonnontilaisina, sellaisina kuin me nyt saamme niitä ihailla.

Kiitos Reino sinne jonnekin. Teit Kuusamon matkailulle ja Suomen kansallispuistoille mittaamattoman arvokkaan palveluksen. Ilman näitä vapaina kuohuvia koskia tuskin olisin Kuusamon luontoon lähtemättömästi rakastunut, ja tänne kerran toisensa jälkeen palannut.

Kiutakönkään jälkeen metsän pystykelopitoisuus ihmetyttää.

Mäntymetsää hallitsee kelojen harmaus.

Kelopuiden ihmettely unohtuu pian, kun maisema alas Oulankajoelle aukeaa.

Välillä Karhunkierros sukeltaa takaisin metsän siimekseen, pikkupurojen solinaan.

Palatessamme takaisin joenrannan vyörytörmälle, aurinko paistaa kuumasti.

Riisumme t-paitasillemme, emmekä anna taivaalle kerääntyneiden tummien pilvien häiritä.

Sade alkaa Ansakämpän kohdalla, mutta sieltä kuuluvan metelin vuoksi päätämme jatkaa matkaa. Olisi mukava saapua leiripaikalle aikaisemmin kuin eilen.

Sade harmaannuttaa maiseman. Melojien taukopaikka alhaalla näyttää silti kutsuvalta.

Kummallinen Kulmakkopuro

Matka Oulankajoen vyörytörmältä eteenpäin taivalletaan tihkusateessa. Ensin helppokulkuisella mäntykankaalla, jota seuraa pitkä, ei niin helppo nousu. Olemme perillä leiripaikassamme Kulmakkopurolla ilahduttavan aikaisin. Ihmekös tuo, sillä olemme tehneet aamusta matkaa taukoineen vain 7 tuntia ja 22 minuuttia. 21,2 kilometriä.

Istumme hyvävoimaisina tulilla ja värkkäämme kuivamuonistamme illallista. Tuuli käy yli retkikukkulamme, eikä itikoita näy missään. Tuntuu tulevan viileä yö.

Vuolen puukollani voita ruisleivälle. Ai että on hyvää. Mikäs tästä puolen kilon göntsästä on vaelluskavereille jakaessa, koirakaverikin saa kuivamuonaansa voisilmiä. Ei se ole hänenkään suunsa tuohesta.

Tämä Kulmakkopuro on erikoislaatuinen paikka, pala hakkuiden historiaa. Jouni Laaksosen kirjoittama mainio Karhunkierroksen retkeilyopas kertoo paikan menneisyydestä:

1900-luvun alussa täällä vallitsi tukkihuuma. Kulmakkopuroa ympäröivissä metsissä tehtiin mittavat hakkuut, ja tukit yritettiin saada uitettua alas patoamalla puro lammeksi. Talvi hakattiin tukkeja, ja hevoset vetivät puut patoamalla syntyneen lammen jäälle ja suuriksi kasoiksi puron varrelle. Kun kevättulva nosti lammen pinnan korkealle, avattiin pato, ja tukkien odotettiin syöksyvän tulvaveden mukana alas. Täällä tuo metodi tuotti kuitenkin kitkerän vesiperän maaston jyrkkyyden vuoksi. Vesi meni liian nopeasti menojaan, ja tukit jäivät puroon ja sen läheisyyteen sikin sokin. Kaiken kukkuraksi tukit omistanut yhtiö meni vararikkoon, joten tukit jäivät niille sijoilleen.

1937 ruotsalainen metsäyhtiö osti puut Metsähallitukselta, nosti tukkeja purosta hevosvoimin, ja sahasi yhä käyttökelpoisista tiheäsyisistä tukeista täällä paikan päällä lankkuja ja lautoja. Sahatavara kuljetettiin maitse Juumaan ja sieltä edelleen Kemijärvelle, josta ne lastattiin Ruotsin junaan.

Tulipaikan viereistä avointa alaa peittävät tuon viimeisimmän sahausurakan pintapuiden jäänteet. Tästä sahausurakasta on paikalla muistona Karhunkierroksen reitin ”purupäällyste”. Sahausurakasta huolimatta tukkeja lojuu yhä Kulmakkopurolla tuhansittain.

Kulmakkopuron yö on kylmä, lämpötila putoaa lähelle nollaa. Siskon makuupussi osoittautuu kelvottomaksi Suomen kesään, hän ei palelultaan saa kunnolla nukutuksi.

Meidän teltassamme nukutaan maireasti, kuin soopelipesässä. Kymmenen vuotta vanhat kolmen vuodenajan untuvamakuupussimme ovat melkein liiankin lämpimät. Ja juuri ennen vaellusta hankitut laadukkaat ilmatäytteiset makuualustat osoittautuvat hintansa arvoisiksi. Pieni vesihäntämme nukkuu keskellä telttaa, pyyhkeellä verhotulla solumuovialustallaan, mukavasti untuvamakuupussiin ja ohueen untuvatakkiin kääriytyneenä.

Tämähän on juuri niin kuin Partioaitan retkeilykurssilla opetettiin.

Hyvän ulkoilmaelämän edellytykset ovat laadukas uni ja riittävät, hyvän makuiset retkieväät.

Jos vaelluksestaan haluaa nauttia, ei nukkumisessa ja syömisessä pidä tehdä kompromisseja. Ei ihmisen eikä koiran.

Poronraato purossa?

Seuraava aamu valkenee viileänä ja pilvipoutaisena. Kun aamiaisen jälkeen teemme lähtöä, Kulmakkopuron aamiaistuliemme hiillokselle tulee naisseurue. Vaihtaessamme kuulumisia he kertovat seurueensa epäonnesta.

Muutama vaeltaja heidän porukastaan oli sairastunut, ja joutunut jäämään Ansakämpälle näiden muiden jatkaessa matkaa. Vatsavaivojen aiheuttajaksi epäillään juomavettä. Kertovat, että jossain Ansakämpän lähipurossa olisi yläjuoksulla poron tai hirven raato.

Naiset pyytävät varoittamaan muita, ja kehottamaan juomaveden keittoon ennen käyttöä. Olen harmissani seurueen puolesta, mutta erittäin tyytyväinen omaan enimmät raatobakteerit suodattavaan vilvoitusjuomatehtaaseeni. Sillä Sinuhe egyptiläisen sanoin: ”Varmuus on paras, ja parempi kuin epävarmuus.”

Puolimatkan krouvissa juna kääntyy

Kulmakkopuron sahanpurut ovat tuskin ehtineet pudota kengänpohjistamme, kun koittaa suuren ilon hetki.

KARHUNKIERROS ON PUOLIMATKASSA! JEEEEEE!

Niin monta kuin näitä hienoja välimatkakylttejä on nähtykin, tämä suorastaan hivelee silmiämme. Ja niin hivelee kyllä metsäkin.

Puusto on vanhaa ja kaunista, yli sata vuotta sitten tehdyt hakkuut eivät enää maastossa näy. Tosin silloin ei sahapelillä tehtykään maisema-ahdistusta aiheuttavia avohakkuita, vaan puuta kaadettiin valikoivasti. Hakkuun jälkeenkin metsä näytti metsältä. Hevospelien jäljet eivät olleet mitään nykyisiin maisematuholaismotoihin verrattuna.

Reitti pitkostelee uudenkarheilla pitkospuilla. Pitkosmies on kaivertanut nimensä lankkuihin, urakka on näemmä tehty viime vuonna.

On se onni, että Suomen suosituimman vaellusreitin pitkokset on tässä uusittu, eikä reittiä ole täällä erämaaosuudella sorastettu tärviölle.

Olisin jopa valmis maksamaan vapaaehtoisen kansallispuistomaksun vastineeksi tarjolla olevista polttopuista ja pitkoksista.  – Siitä, että voin reitillä kulkiessani tuntea suurta nautintoa ja luontoyhteyttä.

Jo sorastetulla, sepelimurskeisella polulla maadoitus luontoäitiin katkeaa, puhumattakaan teräsrakenteista.

Pitkostetulla ja naavan kuorruttamalla osuudella matkamme sujuu joutuisasti.

Pysähdymme Jussinkämpän pihapiiriin. Tarjoan vaelluskaverille tassujen viilennyksen ja juomatauon tuulisen Kulmakkojärven rannassa.

Jussinkämppä on hulppea kämppä huikealla paikalla. Normaalipalveluiden eli hyyskän ja puuliiterin lisäksi pihapiirista löytyy myös tilava, majoituskelpoinen kota. Niin, ja se kirkasvetinen järvikin on ihan rannassa.

Kurkistan taas uteliaana sisään, mökin lämmössä on pariskunta ruokailemassa. He kertovat kämpän olleen edellisyönä aivan täynnä. Siellä yöpyneiden 20 henkilön ei ole kaminan lämmössä tarvinnut palella.

Kuusamon kauneimmissa maisemissa

Johtuneeko rakoilevasta pilviverhosta vaiko mistä, mutta maisema alkaa näyttää – jos mahdollista – entistäkin kauniimmalta. Sininen taivas pilkottaa pilvenlonkareiden lomasta.

Karhunkierroksen reitti tarjoilee soita ja pitkospuita, naavapuita ja lopulta jyrkän porraslaskun Kitkajoen laaksoon.

Kitkajoen kimalluksessa

Kun laskeudumme alas Kitkajoen rantaan, tuntuu kuin olisimme tulleet paratiisiin. Aurinko paistaa, ja joen kirkas vesi peilaa sinistä taivasta. Tulvaniittyjen ruoho on heleän vaaleanvihreää. Kuohuissa virtaava vesi kristallinkirkasta.

Joen rannassa on useampi taukopaikka joista valita, me valitsemme taktisista syistä Venäänmutkan laavun.

Pojat ryhtyvät tekemään tulta myöhäistä lounasta varten, mutta muutakin ohjelmaa täällä on.

Olen lähes vuoden työpäivät ihaillut näyttöni viereen kiinnittämääni, korkealta Pähkänänkalliolta otettua aamu-usvaista mainoskuvaa, jossa on teksti ”Sinä olet siellä”. Olen haaveillut tuon kauniin maiseman kokemisesta omin silmin.

Tänään kuukausien haaveeni toteutuu, minä menen. Siskolikka lähtee mukaani etsimään ylämäkeä.

Haaveiden maisemaan

Menee hetki kun etsimme oikeaa polkua, mutta vihdoin se löytyy. Lähdemme polulle, joka vie jyrkästi nousevien pitkien puuportaiden juureen.

Kovin kauan emme kiipeä, kun jo katselemme Kitkajoen maisemaa Pähkänänkallion lintuperspektiivistä. Hui kauhistus. Korkeista paikoista pitämättömät jalkani eivät haluaisi mennä yhtään lähemmäs jyrkännettä, mutta tavoitteellinen mieli vaatii edemmäs. Jäljistä päätellen moni muukin on mennyt.

Tutisevin polvin menen lähemmäs jyrkännettä, mutten oikeasti vielä lähellekään äkkijyrkänteen reunaa.

Aurinko paistaa pehmeää iltapäivän valoa, vieläpä juuri oikeasta kulmasta. Maisema on niin kaunis, että melkein unohdan pelätä.

Tämä maisema, juuri tässä, juuri nyt, on kauneinta mitä olen koskaan täällä Kuusamossa nähnyt. 

Palaamme alas laavulle.

Pitäisi syödä lounasta, mutten jälkijännitykseltäni kykene. Jaloissa tuntuu vieläkin oudolta, mutta korvien välissä vielä oudommalta.

Haaveita ja unelmia on niin monenlaisia.

Toteutin juuri yhden omistani, ja toisenkin toteutuminen on jo yli puolivälin.

Tämä iltapäivä pysyy mielessäni pitkään – eikä tälle kahvitaukomaisemallekaan ihan äkkiä löydy haastajaa.

∞

Huomaathan että vuonna 2021 päivitetyn Oulangan uuden järjestyssäännön mukaan uhanalaisen nuolihaukan pesimärauhan turvaamiseksi Pähkänänkalliolla liikkuminen on kielletty 1.4.-15.8. välisenä aikana. Ruska-aikaan liikkumista pesärauhan turvaaminen ei estä.

Kitkajoki viipyilee pitkään seurassamme. Karhunkierros kulkee aivan joen vartta, paikoin muutaman metrin korkeammalla, mutta vain yhden pienen kompastumisen päässä.

En uskalla edes ajatella, mihin kompurointi ja tasapainon menetys painava rinkka selässä täällä johtaisi….

Paikoitellen tulvavesi lie vienyt vanhan polun mennessään, sillä polku tekee uudenoloisia pistoja metsän sisään.

Kivikkoisia nousujakin koetaan.

Pienen karhunkierroksen kauneimmat nähtävyydet

Karhunkierrosta kiertäessään pääsee myös Pienen karhunkierroksen luonnonnähtävyyksien ääreen. Me päätämme kiertää vasemman vaihtoehdon kautta, sillä kolmen päivän hiet pesemme tänään Basecamp Oulangan saunassa.

Niinpä pääsemme ylittämään myös Harrisuvannon riippusillan.

Ja pääsemme kurkkaamaan Jyrävälle.

Ja näemme Myllykoskenkin myllyineen.

Kolmas yö valkeissa lakanoissa

Pienen karhunkierroksen maisemat ohitetaan vauhdilla, sillä iltaruoka kutsuu. Iltaruoan syömme Basecampin pöydässä, ja lämmin suihku tekee väsyneelle kropalle hyvää. Saunan jälkeen käyn vielä iltakävelyllä rannassa.

Kulmakkopurolta Juuman Basecampiin kertyi matkaa 25,3 kilometriä Pähkänänkallion maisemanihailupisto mukaanlukien. Lähtöpisteestä määränpäähän aikaa kului taukoineen yhdeksän tuntia.

Nukahdamme erämaahotellin rauhaan.

Olipa hieno päivä.

Kiitos Karhunkierros.

Hyvää yötä kaunis maailma.

Loppukevennys Rukan vaaroille

Kolmannen vaelluspäivän aikana päätimme keventää viimeisen päivän kantamuksiamme. Päätimme, että kun Karhunkierros on vaellettu, ajamme Rukalta takaisin Basecampiin, ja yövymme siellä toisenkin yön ennen kotiin lähtöä.

Niinpä jätämme Basecampiin teltan, makuupussit ja ylimääräiset kuivamuonat. Etenkin ruokaa on ollut mukana yllättävän paljon liikaa. Mukaan puolityhjään rinkkaani otan solumuovialustan taukoalustaksi koiralle, vedensuodattimen, ensiapupakkauksen ja vaihtovaatteet. Ja tietty päivän lounaan ja pähkinöitä.

Viimeisen päivän vaellus ei alkuun juuri maisemillaan häikäise. Kun Juuma ja Myllykosken mäntykankaat jäävät taakse, halkoo reitti hakkuita ja tylsiä talousmetsiä.

Onneksi suloisia tupasvilloja puskeva, pieni valokuvauksellinen suokin osuu matkan varrelle.

Olen kuullut taksien mainoskylteistä juttuja jo ennen Karhunkierrokselle lähtöä, joten en hämmästy, kun keloon kiinnitetty mainos tulee vastaan.

Kuinkahan moni on ollut tässä valmis heittämään pyyhkeen kehään ja palaamaan maitojunalla kotiin? Joku jalkavaivainen aivan varmasti.

Pysähdys Porontimajoella

Pidämme Porontimajoen kämpällä viimeisen päivän ensimmäisen pienen tauon. Taivutteluyrityksistämme huolimatta pänkkäpäinen  voimakastahtoinen veljeni kieltäytyi nukkumasta erämaisen ekohotellin lakanoissa Karhunkierroksen aikana. Niinpä hän käveli eilen tänne Porontimajoelle meidän muiden nauttiessa lämpimästä suihkusta ja illallisesta.

Porontimajoen tunnelma oli kuulemma ollut tiivis, paikalla olleiden rippikoululaisten vuoksi.

Täällä tulee väkisinkin mieleen, että paikka on liian lähellä tietä.

Viiniä on tänne jaksettu kantaa oikein lasipulloissa, mutta hylsyistä huolehtiminen onkin sitten jätetty sille kuuluisalle jollekin toiselle. Noloa toimintaa.

On sääli, että luonnossa liikkuu ihmisiä, jotka eivät kanna vastuutaan omien jälkiensä siivoamisesta.

Fiksu ihminen ymmärtää, että luonnossa liikkuessa maastoon ei saa jäädä mitään muuta kuin jalanjälkiä. Ei edes näiden autiotupien hyllyille.

Porontimajoen suunnan metsät ovat niin kauniita, että ne vaativat kulkijaa pysähtymään.

Iso Kumpuvaarakin tarjoilee jo varsin mukavia kaukomaisemia.

Konttaista kohti

Eikä aikaakaan kun Rukan kuuluisimmat vaarat asettuvat tiellemme.

Siinä se vaanii pahaa aavistamatonta Karhunkierroksen kulkijaa. Kamala Konttainen korkeuseroineen.

Nousua ja portaita riittää. Pulssi nousee, hiki puskee pintaan. Gluteus maximukset ovat vähällä räjähtää loputtoman tuntuisissa pitkissä nousuissa.

Huipun maisema kuitenkin tasoittaa pulssin ja kuivaa hien.

Konttaisen tuuliselta huipulta näkee kauas, myös tulosuunnan pitkospuut.

Karhunkierroksen viimeinen, aivan liian myöhäiseksi jäänyt lounas syödään Suolammen laavulla.

Puolen kilon voipakettini viimeinen pala katoaa täällä. Kaikki syöty.

Näistä Rukan vaaroista olen kuullut etukäteen paljon, mutten näköjään sittenkään tarpeeksi.

Nousu seuraa toistaan, ja laskutkin ovat vaarallisen jyrkkiä. Tulee epätodellinen olo.

Tekee mieli kirota ääneen. Jokunen ärräpää taitaa lipsahtaakin. Eihän näitä nousuja voi enää olla enempää! Kunnes taas seuraavasta notkelmasta lähdetään uuteen nousuun.

Jyrkimpien rinteiden köysistä on onneksi apua. Matka alkaa painaa jaloissa niin paljon, että pienikin helpotus on tervetullutta.

Ajatuksia valtavalla vaaralla

Valtavaaralla ajattelen, että tämä matkahan loppuu ihan käsiin. Että ei tästä ole enää kuin kivenheitto, ja ollaan perillä.

Mutta eihän se niin mene. Matkaa on vielä jäljellä, ja minkälaista!

Palovartijan majan ohitettuamme, uupuneilla jaloilla taivaltaessani, mietin mitä muita reittimahdollisuuksia meillä olisi ollut. Mietin sitä, että Valtavaaralta olisi pitänyt tulla  alas Valtavaaran huiputuksen reittiä, myötäpäivään loivempaa maastoa. Siellä olisi ollut niitä pitkospuitakin. Ja lisää naavapuita.

No, onpahan tällä vuoristoratareitillä vielä yksi virkistäytymismahdollisuus koiralle, Valtavaaranlampi. Sen laituri menee kuitenkin läpikävelyksi.

Ihan kuin koirakin tietäisi, että mennään nyt mahdollisimman nopeasti maaliin, että päästään täältä huilaamaan.

Yritän kuvata viimeisiä otoksia Valtavaaralta vastavaloon vielä ennen alas laskeutumista.

Omat kuvani valottuvat liian tummiksi, mutta ilokseni siskon kännykkään tallentuu mukava kuva kuvaajasta.

Valtavaaran jäätyä taakse, ylitämme asvalttitien.

Viimeisen kilometrin kiusaukset

Rukan ”loppusuoralla” iskee epätodellinen olo. Karhunkierroksen reitti lähtee puskemaan melkein 45 asteen kulmassa suoraan ylämäkeen!

Täältä jos joku lähtee painavan rinkan kanssa taipaleelle kohti pohjoista, voi ensimmäinen kilometri mennä pyllymäenlaskuksi. Onkohan tämä ollut jonkun mielestä hyvä vitsi? Meitä ei juuri naurata.

Kuuseen kaiverrettu kannustus, ”Beer” tarjoaa pienen välikevennyksen ylämäkeen punnertamiseen. Muuten murhaavasta loppuprofiilista hyppyrimäkineen ja hiihtohisseineen tulee melkein paha maku suuhun.

Ikävää lopputunnelmaamme ei paranna se, että Rukan rinne näyttää kansallispuistomaisemiin verrattuna rumalta ja raiskatulta. Moni meistä ihmettelee ääneen, että miksi ihmeessä reitin viimeinen kilometri on vedetty juuri tänne?

Kauniin luonnon ja maisemien perässä Kuusamoon tuleville luontomatkailijoille voisi serveerata uuden ja miellyttävämmän loppuhuipennuksen, nykyisen loppulatistuksen asemesta.

Karhunkierros on vaellettu!

Maaliportin alla pysäytän Garminin, tämä vaellus on nyt taputeltu. Päivän pituus oli 8 tuntia 14 minuuttia, 24,5 kilometriä. Rukan vuoristoratareitillä noustuja kerroksia on rannemittarin mukaan kertynyt 265!

Ilta on jo pitkällä. Reipas vaelluskaverikoira syötetään ja juotetaan, ja ohjataan autoon vesikuppinsa viereen nukkumaan. Ikkunat jätetään reilusti raolleen, vaikka auringosta ei näy enää jälkeäkään ja ilma on viileä ja tuulinen.

Me suuntaamme ehkä ainoaan Rukankylässä avoinna olevaan ravintolaan. Ruokaa odotellessamme mietimme ääneen miten osaamme huomenna herätä, kun ei ole enää matkaa jäljellä, eikä tarvitse patikoida mihinkään.

Onnistuneen reissun jälkeen pieni juhlinta on paikallaan. Kilistämme ranskalaisella maataloustuotteella. Jippii me tehtiin se!!!

Kyllä me kehdataan sanoa, että me tehtiin tämä.

Karhunkierroksen 82 kilometriä neljässä päivässä. 

Ei pöllömpi suoritus neljältä ensikertalaiselta.

Teen keskiyön kävelyn Basecampin rannalla. Laskevan auringon värittäessä maiseman oloni on kiitollinen.

Karhunkierros on maineensa veroinen. Ei mikään puistokävely, mutta hyvä valinta myös ensimmäiseksi vaellukseksi.

Lähtisinkö uudelleen rinkka selässä? Kyllä, mutta ilman aikataulupaineita. Eikä ajatus kevyemmän repun valkoisten lakanoiden vaelluksesta ole lainkaan hassumpi sekään.

Luonnossa ei tarvitse maksimoida kurjuutta, vaan olla niin kuin hyvältä tuntuu.

Olla niin että nauttii elämästään Suomen kauniissa luonnossa ❤ 

Kiitos ajastasi, ja siitä että jaksoit kulkea kanssamme vaelluksen ja tämän mammuttijutun loppuun.

Kiitos ja anteeksi rakkaat Susse, Janne, Miksu ja Jetsu ❤

”Jos haluat kulkea nopeasti, kulje yksin.
Jos haluat kulkea pitkälle, kulje yhdessä.”

Kiitos myös Partioaitalle ja Markus Weckmanille hyvästä retkeilykurssituksesta. Ilman käymääni kurssia olisi moni asia tällä ensikertalaisten vaelluksella voinut mennä raikuen metsään.

Karhunkierrosterveisin Johanna

∞

Linkkejä ja lisätietoja

Karhunkierroksen viralliset kartat ja kuvaus Metsähallituksen sivustolta löytyy täältä.

Jos olet lähdössä Karhunkierrokselle, on erinomainen tietopaketti Jouni Laaksosen kirjoittama, Karttakeskuksen kustantama ”Karhunkierros – retkeilyopas” . Tuo mainio opas oli apuna myös tämän vaellusretken suunnittelussa. Vaikka jäikin itse vaellukselta epähuomiossa pois rinkasta.

Partioaitan retkeilykurssin sisällöstä voit lukea lisää täältä.

Oman kirjoitukseni retkeilykurssista voit lukea tästä.

Ja retkeilykurssimme loppuhuipentumasta, yöpymisretkestämme Fiskarsin metsiin täältä.