Kesällä 2017 hullaannuin Karkkilan kukkapeltoon. Niin taisi käydä monelle muullekin.
Maanviljelijä Mikko Kotamäen Suomen juhlavuoden kunniaksi kylvämä valtava kukkapelto ihastutti niin kuin ei mikään maisema milloinkaan ennen. Tuli tunne että unikkomaisemia on saatava lisää. Niinpä lähdin etsimään niitä Italiasta. Mutta mihin jouduinkaan?
Kaikki on oikeastaan hyvin pitkälti yhden kirjan syytä. Sillä ennen kuin sain käsiini Karttakeskuksen upeasti kuvitetun kirjan, Euroopan kauneimmat kansallispuistot, en ollut kuullut juuri mitään italialaisesta Monti Sibillinin kansallispuistosta. Mutta siinä se nyt komeili kaikessa loistossaan, sivulla 170.
Aukeaman levyinen kuva valtavasta, kilometrien levyisestä tasangosta jylhien vuorten välissä.
Täynnä punaisia unikkoja, silmän kantamattomiin. Hulluuteen saakka.
– Tai täydelliseen onneen.
Jossain kaukana pikkuriikkinen kylä pienen kukkulan laella, Castelluccio. Ajattelin että tuonne minä haluan päästä, nuo unikot haluan elää ja kokea.
∞
Kyllä se jossain takaraivossani helmeili pienenä kihelmöivänä epävarmuuden tunteena. Ajatuksena siitä, että saattaa olla että kaikki ei ole vielä ihan kunnossa.
Olen uutisaddikti, elän ja hengitän maailman tapahtumia. Haluan tietää mitä pallollamme tapahtuu. Muistan kyllä kuulleeni keskisen Italian maanjäristyksestä lokakuussa 2016 – ja muistan jopa lukeneeni Tämä matka -blogista Norcian kylän tuhosta.
Elokuusta 2016 lukien Norcian maanjäristys oli Keski-Italian neljäs.
Elokuisissa maanjäristyksissä oli kuollut lähes 300 ihmistä.
Mannerlaatat olivat liikkuneet Apenniinien alueella lokakuussakin jo muutamaan kertaan, magnitudit olivat vaihdelleet 5.5 ja 6.1 välillä. Sitten tuho iski Norciaan.
Kolmas maanjäristys lokakuun 30. päivänä vavisutti Norcian maankamaraa niin kuin ei koskaan ennen, 6.6 magnitudin voimalla.
Voimakkuudessaan maanjäristys oli Italian voimakkain vuosikymmeniin. Maa järisi Roomassa asti, ja varotoimenpiteenä metro suljettiin. Maankamaran liike tuntui jopa pohjoisen Venetsiassa asti.
Kyläläiset Norciassa pakenivat kauhuissaan ulos, loputtomalta tuntuvaa järistystä. He todistivat omin silmin, kuinka kaupungintalon kellotorni huojui liitoksissaan.
Korvaamattoman arvokas 1300-luvulta peräisin oleva Pyhän Benedictuksen basilika romahti, vain päätyseinä jäi pystyyn. Aiemmin niin kaunis Norcian keskiaikainen kylä kärsi mittavia vaurioita. Osa kaupunkia kiertävästä muurista romahti, ja suuri osa taloista tuhoutui asumiskelvottomiksi.
Ihme kyllä, Norciassa kukaan ei kuollut suoranaisesti maanjäristykseen, vaikka yksi järkytyksen aiheuttama sydäninfarktikuolema kirjattiin.
Syksyn maanjäristykset pyyhkivät Arquata del Tronton ja Amatricen kylät kartalta.
Unikkopeltojen keskeltä nouseva Castelluccion maaseutukylä Monti Sibillinin kansallispuistossa varisi kivikasaksi.
Mannerlaattojen liike tuotti mittaamattoman määrä inhimillistä kärsimystä. Kuolleita perheenjäseniä, osittain tai kokonaan romahtaneita koteja. Koteja joihin ei ollut kenelläkään enää mitään asiaa.
Elämättä jääneitä elämiä, maankuoren vavahtelun nielemiä ihmiskohtaloita.
Surua ja murhetta. Menetystä ja epätoivoa.
Italian Norcia, kesäkuu 2018
Euroopan sydämessä sijaitseva kulttuurihistoriallisesti arvokas Norcia on öisin melkein autio. Moni katu on edelleen suljettu, Zona Rossa.
Näin yli puolitoista vuotta maanjäristyksen jälkeen. Kyltti kadut sulkevassa aidassa kertoo karua kieltään siitä, että talojen pystyssä pysymisestä ei ole takeita. Rakennuksissa on valtavia halkeamia.
Vaurioituneissa taloissa sijainneet yritykset ja ravintolat toimivat kaupungin muurien ulkopuolella, nopeasti rakennetuissa väistötiloissa.
Ravintolapaviljonkeja kaupungin muurin ulkopuolella
Suurin osa asukkaista asuu parakkikylissä. Taloja ja kaupungin muureja on tuettu teräsvaijerein ja teräspalkein.
Basilikan jäänteistä rakentuu hiljalleen uusi pyhättö
Teräsvaijerein koossa pysyvä kaupungintalon kellotorni. Miten tämä korjataan?
Kaupungin muurin terästuentaa
Norcian kaupungin pääportti Porta Romana
Osa rakennuksista odottaa puskutraktoria. Kaikkea ei kannata edes yrittää korjata.
Turvallisen ja vankan graniittisen kallioperän kasvattina tätä kaikkea on vaikea ymmärtää. Meillä ei maankuoren liike riko taloja eikä teitä. Jos maa joskus aavistuksen järisee, se harvinaista ja vaaratonta. Kukaan ei kuole mannerlaattojen liikkumisen vuoksi.
Elämä voi muuttua silmänräpäyksessä
Mutta maailmalla maa järisee joka puolella. Joka päivä. Tietyt alueet ovat herkempiä maanjäristyksille kuin toiset.
Matkailija ei juuri voi varautua järistyksiin mitenkään.
Se tapahtuu, mitä ei voi estää eikä ennakoida. Maankuoren liikkeitä ei voi.
Kesäloman majoituspaikkoja etsiessäni ihmettelin, miksi hotelleja oli niin vähän tarjolla. Norciassa vain yksi, ja unikkopeltojen ympäröimässä Castellucciossa ei ainuttakaan. Niitä ei ole tarjolla, sillä niitä ei enää ole.
Norciaan saapumisen jälkeen totuus paljastuu nopeasti. Nyt ollaan turistina maanjäristystuhoalueella. Ensimmäistä kertaa elämässä. Vaikka tuhon päivästä on jo aikaa, herkkä mieli järkkyy kaikesta kaupunkikävelyllä nähdystä.
Illalla liitän kännykkäni hotellin langattomaan verkkoon, ja googletan uutisia vuoden 2016 maanjäristyksistä. BBC:n uutissivuston videomateriaali nostaa kyyneleet silmiin.
Makaan sohvalla kun se melkein katoaa altani.
Maanjäristys!
Hyvänen aika. Onkohan täällä turvallista olla? Tuleeko niitä lisää?
Kävelen jännittyneenä portaita pitkin hotellin respaan. Onko näitä täällä usein?
”Ei ole. Pitkään aikaan ei ole ollut yhtään. Mutta tämä oli vain 2.9 magnitudia. Tämä rakennus on kestänyt 6.6 niin että mitään muuta ei hajonnut, kuin pulloja hotellin viinikellarissa.”
Kävelen portaita pitkin takaisin ylös. Mielessä kuohuu. Mitäs jos yöllä tulee 7.8?
Tulee kiire tehdä matkustusilmoitus. Olen taas unohtanut tehdä sen. Onneksi netti toimii hyvin, ja pian ilmoitus on tehty.
Voi miksi hotellisängyssä on tuplapeitto? Jos olisi normaali yksikkö, ottaisin sen kainalooni ja menisin terassin aurinkovuoteeseen nukkumaan, turvallisen tähtitaivaan alle. Vuoriston syleilyyn.
Jätän kaiken varalta kylpytakit sohvan kulmalle tyrkylle. Siitä ne olisi helppo raapaista nopeasti päälle, jos maa alkaa uudelleen vavahdella ja tulee kiire ulos.
On yö. Pitäisi nukkua.
Mutta pieni retkeilykurssin käynyt varautuja minussa käy ylikierroksilla.
Mietin puolivakavissani, miksei kevyt kahden hengen teltta ole mukana matkalaukussa. Täyteen ladattu otsalamppu on, ja se pieni ensiapupakkaus Partioaitan retkikurssin jäljiltä. Onneksi. – Niin ja onhan minulla se suurin virtapankki jonka kaupasta löysin – ja se on aina täyteen ladattuna. Mutta olisiko pitänyt ottaa mukaan myös juomaveden suodattava LifeStraw?
Pyhän Benedictuksen patsas suojelee Norcian yötä
Epilogi
Italian Umbriassa raivataan edelleen maanjäristyksen tuhoja, ja jälleenrakennetaan niitä taloja ja historiallisia rakennuksia, joita ihmiskunnalla ei ole vara menettää. Benediktiiniläismunkit panevat olutta uudessa puusta rakennetussa, maanjäristysturvallisessa luostarissaan. Ja kaikki tulot menevät jälleenrakennukseen.
Norcian keskusaukio kesäkuussa 2018
Norcian majapaikkamme, Palazzo Seneca on upea historiallinen hotelli, todistetusti maanjäristyksen kestävä. – Ja mikä parasta, ylellinen laatumajoitus on matkailijoiden vähyydestä johtuen melkein edullista.
Upea Palazzo Seneca selvisi järistyksestä vaurioitta
Umbria tarvitsee kipeästi matkailutuloja, ja vaikka Castelluccio on kivikasana, Monti Sibillinin kansallispuisto on aivan yhtä kaunis kuin ennen järistyksiä.
Tämä matka -blogin sanoin, Umbriaan mahtuisi turisti jos toinenkin.
Koko Castelluccion kylä on Zona Rossa
Monti Sibillinin kansallispuistoa
Monti Sibillinin tasanko tulvii elämää
Maanjäristyksessä vaurioituneen tien korjaus Norciasta Castelluccioon oli hyvässä vauhdissa kesäkuussa 2018. Osa teistä oli kuitenkin edelleen suljettu.
Mutta entäs ne unikkopellot! Voi hyvänen aika.
Ne ja Monti Sibillinin kansallispuisto ovat ehdottomasti visiitin arvoisia. Monti Sibillinin kansallispuisto ansaitsee tulla koetuksi.
Joskus elämässä on hyvä tulla yllätetyksi, jotta sielulla on tilaa kasvaa.
∞
Maanjärjestyksistä raportoivan Yhdysvaltain geolologian tutkimuslaitoksen sivuston löydät täältä.
Jos haluat nähdä miltä Norciassa näytti ennen maanjäristyksiä, kurkista Tämä matka -blogin juttua täältä.
BBC:n uutisen Norcian maanjäristyksestä löydät täältä.
Omatoimireissulle lähtiessäsi, muistathan tehdä – mielellään jo ennen lähtöä – Matkustusilmoituksen tänne.
∞
Ethän käytä tämän artikkelin kuvia luvatta?
Copyright © 2018 Johanna Suomela.
All rights reserved.
Kiitos että luit ❤
Tykkäämistaloutta ja seurantamahdollisuuksia:
MAISEMAONNELLINEN 
Olipa upea teksti ja kuvat – ja kukkapellot! Mutta näitä tuhokuvia katsoin silmät kosteina. On ollut varmasti ihan järkyttävä tunne kokea se maanjäristys. En varmasti olisi sen jälkeen saanut unta – ehkä koko lomalla. Omalla Chilen reissulla nukuin ensimmäiset yöt pilvenpiirtäjässä (joka paikan päällä tuntui ihan kamalalta valinnalta) levottomasti – jos juuri lainkaan. Siellä maanjäristyksiä tapahtuu päivittäin. Mutta se reissun suuri järistys oli onneksi vasta, kun olimme Patagoniassa, kaukana korkeista rakennuksista. Se ainakin tuntui turvallisemmalta.
Olen myös surulla seurannut uutisia Lombokilta. Uutiset tuntuvat paljon koskettavimmilta, kun on itse paikan päällä käynyt. Ja pelottavimmiltakin. Mutta en halua antaa pelkojen kuitenkaan rajata elämääni, ja niin kuin sanoit, Umbriakin tarvitsee kipeästi matkailutuloja. Niinpä painan Monti Sibillinin kansallispuiston mieleeni <3. Mutta pitäisikö varalta ottaa reissuun mukaan se teltta…
TykkääLiked by 1 henkilö
Kyllä näin suomalaisena on aika yllättävä tutkia noita maanjäristyssivuja. Täältä käsin ei tule ajatelleeksi, että maanjäristyksiä on joka puolella maailmaa joka päivä – onneksi harvemmin niitä voimakkaimpia. Aika eri tavoin eri maissa on järistyksiin varauduttu, Japanissa maanjäristystykset lie otettu rakentamisessa kaikkein parhaiten huomioon.
Matkailutulojen saaminen on tosi tärkeää, silloin kun akuutein kriisi on ohi, ja silloin kun paikasta löytyy toimiva hotelli ❤ Tuo Norcian Palazzo Seneca on upea hotelli – ja ravintola Vespasialla on peräti Michelin-tähti! Todellinen kulinaristin paratiisi siis. Kirjoitan siitäkin vielä, sillä tokihan siellä piti syödä kun kerran paikalle osuimme.
Tuo Balin tilanne huolettaa minuakin, sielläkin tuho lie ollut suurta. Jos Euroopassa tuhojen raivaus vie 1,5 vuotta (ja kauemminkin), minkälaisella aikataululla paikka palaa takaisin normaaliin päivänjärjestykseen Aasiassa?
TykkääTykkää
Niin surullista ja niin kaunista! Sitä paitsi tuo kirja Euroopan kansallispuistoista kuulostaa vaaralliselta, houkuttelevalta. Uskaltaisikohan semmoiseen kurkata.. Umbria on ollut mielessäni siitä lähtien, kun luin jostain, että jumala loi Toscanan ihmisille, mutta Umbrian itselleen (en muista mistä luin, en kai sinun blogistasi? En ole ihan varma menikö just noin, mutta ajatus suunnilleen oli tuo:)
TykkääLiked by 1 henkilö
Ilman tuota kirjaa en olisi varmaan ikinä tuonne Monti Sibilliniin tietäni löytänyt. Suosittelen kyllä kirjaa – mahdollisista sivuvaikutuksistaan huolimatta 😉 On siinä kirjassa muutama muukin kansallispuisto, joissa pitäisi vielä päästä käymään…
En ole aiemmin Umbriasta kirjoittanut, kun kävin siellä nyt ensimmäistä kertaa. Mutta hyvin on sanottu. Vaikka samalla reissulla Toscanassa ja Umbriassa matkailleena on sanottava, että onhan siinä Toscanassa puolensa 🙂
TykkääLiked by 1 henkilö
Onpa hieno kirjoitus. Näitä matkablogeissa harvemmin on. Maanjäristystä tuli aikanaan ”seurattua”, sillä matkustimme Tiscanaan ja osin Umbriaankin keväällä 2017. Tuhoalueilla emme kuitenkaan käyneet.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos Mari ❤
En olisi voinut jättää tätä kirjoittamatta. Järistykset näkyvät niin huomattavasti katukuvassa edelleen, että tuhoja ei voi sivuuttaa. Oikeastaan olisi pitänyt mainita tuossa myös Aquilan kaupunki, jossa jyrisi vuonna 2009. Kävimme myös siellä ohiajaessamme, ja vanha kaupunki oli kuin aavekaupunki. Talot olivat enimmäkseen tyhjillään, osa voimakkaasti tukirakentein tuettuja. Myynti-ilmoituksia oli monessa, mutta kuka nyt maanjäristyksen vaurioittaman talon ostaisi? Tuo Aquila oli muuten ainoa paikka, jossa kiinnitin huomiota rottien myrkkysyöttilaatikoihin. Niitä oli todella tiheään. Surullista.
TykkääTykkää
Upea stoori. Pohdinpa tässä, että Välimeren maissa taitaa järistys usein, eikä kovin nopeastivahinkoja korjata. Lisäksi uutisointi jää näistä hyvin pe ellet. Olikos se Vernassa, missä oli ollut mutavyöry ja taloja peittynyt alle. Aika paljon aikaa vie korjaus.
Kyllä sulla on ollut jännät hetket maanjäristyksen aikaan. Onneksi ei tuon pahempaa ollut!
TykkääLiked by 1 henkilö
Joo kyllä se oli aika mykistävää, kun ensin olet järkyttynyt kaikesta tuhosta jonka näkee, ja sitten maa järisee.
Mutta tosiaan, joka päivä maa järisee jossain päin maailmaa, eikä meillä Suomen turvallisen maaperän lintukodossa tiedetä siitä mitään.
TykkääLiked by 1 henkilö
Olipa erilainen ja koskettava kirjoitus. Saadaankohan noita tuhoja koskaan korjattua? Ja vaikka saataisiinkiin, niin asukkaat elävät varmasti aina uuden maanjäristyksen pelossa – tosiaankin asia, jota suomalainen ei osaa edes ymmärtää.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos Emma. En voi ymmärtää miten nuo tornit korjataan. Mutta jos nuo rakennukset menetetään, se ei ole menetys pelkästää italialaisille, vaan koko maailmalle. Castelluccion maanviljelijöiden kylä ei kai sinänsä ollut kovin arvokas historiallisesti, ja talot oli rakennettu huterahkosti. Siksipä se kai lanataan maan tasalle, ja uudelleen rakennetaan nollasta.
Se ainainen uusien järistyksien pelko on varmasti noilla alueilla asumisessa kaikkein pahinta. Ettei voi luottaa siihen, että talot pysyvät pystyssä ja katto suojaa pahalta maailmalta.
TykkääTykkää
Italian tuhoutuneilla maanjäristysalueilla käyminen on aika pysäyttävää. Itsehän päätin lähteä suunnitellulle matkalle Gran Sasson kansallispuistoon Abruzzoon juuri samana päivänä kuin tuo lokakuun 2016 maanjäristys oli, eikä nyt kaduta – vaikka siellä tunsinkin haamujäristyksiä koko yön ja nukuin siis huonosti. Ymmärrän hyvin, että uutiset sortuvista taloista ja jopa kuolonuhreista pelottavat, eikä ne lievätkään järistykset itse koettuina mukavalta tunnu, mutta toisaalta menenhän tuohon Rooman liikenteeseenkin päivittäin, vaikka sielläkin voi tapahtua vaikka mitä. Pitäisin menetyksenä, jos Umbrian ja Abruzzon kauneus olisi jäänyt maanjäristysten pelon vuoksi näkemättä. Kuten sanoit, ne ansaitsevat tulla nähdyksi (ja paikalliset todella tarvitsevat meitä matkailijoita jälleenrakennuksessa).
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos Heli, juuri näin. On varmasti suurempi riski autoilla Roomassa (tai missä tahansa) kuin kuolla maanjäristyksessä.
Noihin paikkoihin, joissa on saatu infra jonkunlaiseen kuntoon, eli tiet korjattua, ja jos vielä noin hyvä hotelli löytyy, niin ei voi muuta kuin suositella menemistä! Mutta ison tuhon jälkeen pitää odottaa että paikallisen väestön väliaikaismajoitus on saatu kuntoon, ettei matkailupalveluita korjata vakinaisten asukkaiden kustannuksella.
TykkääTykkää
Kiitos maininnasta.
On se vaan niin, että ihminen on näiden luonnon liikkeiden edessä täysin voimaton. Hirmuisen surettavaa, kun niin paljon vanhaa tuhoutuu, mutta kun sille ei vaan voi mitään. Sotien pommitusten tuhot taas voisi estää, jos ihmiset vain osaisivat elää rauhassa toistensa kanssa.
Haluan uskoa, että Umbria nousee tuolta vielä ja Norcia(kin) saadaan kuntoon. Ihmiset etsivät korvaavia paikkoja kiivaasti Toscanan ym. rinnalle ja kunhan vain tuolla infra saadaan kuntoon, niin matkailu aivan varmasti elpyy.
En ole ajatellutkaan, että paikkaa vältettäisiin edelleen uusien maanjäristyksien pelossa, mutta varmasti niinkin on. Kyllähän järisevä maa on sellainen mielikuva, joka helposti saa paikan karsiintumaan pois listalta
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos Anna. On siellä linkkikin 🙂
Harva varmaan hakeutuu maanjäristyskohteisiin, vaikka todennäköisyys jonkin asteiselle järistykselle on aika monessa paikassa aika suuri.
Minäkin toivon että matkailijat löytävät tuon Umbrian. Norciaan kannattaa mennä, ja yöpyä Palazzo Senecassa. Senecan ravintola Vespasia on saanut Michelinin tähdenkin, söimme siellä illallisen. Huone oli laatuunsa nähden edullinen, illallinen ei. Mutta siitä lisää myöhemmin.
TykkääTykkää
Hurjaa, kyllä maanjäristykset tuntuu Suomesta ja Saksasta käsin niin kaukaisilta, eikä ole yhdelläkään matkalla vielä joutunut asiaa miettimään – tai sitten ei ole vaan tajunnut.
Ja tuo kellotorni, se on kuin huojuva torni – pelistä, jossa kasataan palikoita päällekkäin, otetaan niitä yksitellen pois ja katsotaan milloin kaatuu
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos, tuo on hyvä vertaus tuo huojuva torni. Ja pelottava. Mutta miten ihmeessä ne korjataan?
On tosiaan vaikea Suomesta ja Saksasta käsin miettiä maanjäristysten vaikutuksia paikalliseen elämänmenoon, kun molemmat paikat ovat vakaita ja maaperältään turvallisia. Sitä ei osaa edes kuvitella, miltä tuntuisi elää jatkuva pelko alitajunnassa. Että milloin vaan voi maa alkaa järistä.
TykkääTykkää
Hurjalta nuo maanjäristykset kuulostavat. Suomessa kun niitä ei ole, ei osaa edes kuvitella miltä tuntuisi kun koti ja koko lähiympäristö sortuisi sekunneissa ympäriltä. Kirjat voivat olla vaarallisia. Voitin yhdestä arvonnasta Lonely Planetin kirjan ”Wine trails” ja sitä olen varovasti lukenut kun kirja tarjoilee mitä upeampia reittejä.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos Merja. Maankuoren vakauden mukaan arvioituna asumme kyllä todellisessa lintukodossa.
Wine Trails -kirja kuulostaa oikein mielenkiintoiselta. Täytyykin katsella jos löytyy jostain 😉
TykkääTykkää
Hieno teksti! Ja aivan järkyttäviä nuo kuvat teräsvaijereiden pystyssä pitämistä rakennuksista. Italiassa ollessa nykyään kyllä miettii ihan eri tavalla mannerlaattoja ja Napolin supertulivuoresta on kirjoitettu niin paljon, että jännittää aina kun on vähän etelämmässä. Kunnossapito ei normaaliolosuhteissakaan ole Italiassa priimaa ja se yhdistettynä vielä mahdollisiin maanjäristyksiin aiheuttaa kylmiä väreitä…
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos Jonna. Hyvä jos kuvat pystyvät välittämään kokemaamme tunnelmaa.
Järkytys oli päällimmäinen tunne, kun tajusimme että olemme keskellä maanjäristyksen tuhoaluetta. Olisi ehkä ollut hyvä vähän googletella enemmän etukäteen noita kohdekaupunkeja, muitakin kuin niitä kansallispuistomaisemia…
TykkääTykkää