Tammisaaren Ramsholmen on kaikki aistit valloittava paratiisi

Vuosikaudet olen kulkenut parhaaseen valkovuokkoaikaan mökille Tammisaaren kaupungin sivuitse pökerryttävän kaunista Ramsholmenin lehtoparatiisia sivuten. Haaveilin aina poikkeavani jollain ohikulkumatkalla ihailemaan tuon upean lehdon huumaavaa kevätkauneutta. Onneksi se hätäisesti tehty ohikulkuvisiitti ei koskaan toteutunut. – Sillä jotta paratiisilehdon kaikesta kauneudesta ehtii kunnolla nauttia, Ramsholmen ansaitsee oman kiirettömän päiväretkensä.

Ramsholmenin 55 hehtaarin puistometsä koostuu kolmesta vierekkäisestä alueesta. Hagenin niemestä, sekä Ramsholmenin ja Högholmenin saarista. Hagenilta pääsee Ramsholmenille leveää siltaa pitkin. Högholmenin pitkä ja kaunis, ensimmäistä kapeampi silta kulkee ruovikkorantaisen jokiuoman yli. Lähdetään retkelle katsomaan, miltä lehtoparatiisin kevät näyttää.

Hagenin alkuveryttelyt

Olen ottanut retkikaverikseni ulkoilmaseikkailuista pitävän labradorinnoutajani Jetsun. Koira kulkee hihnassa, sillä olemme luonnonsuojelualueella.

Siltä varalta, että joku koiranomistaja ei tätä luonnoneläinten pesintä- ja poikasrauhankin takaavaa velvollisuutta muista, on siitä muistuttamassa kuvallinen kyltti. Kyltin luona joudumme ottamaan ensimmäisen kuvan, oikein poseeraamalla.

Hagenin leveän hiekkatien varrella kulkijoita opastaa myös sammalen kauniisti patinoima opaste.

Tänään kuljetaan aistit avoinna. Pysähdellään, katsellaan, kuunnellaan ja nuuskitaan. Me molemmat. Vaikka olemme vielä kauniin Tammisaaren pikkukaupungin kupeessa, olemme yhtäkkiä kuin toisessa maailmassa.

On rauhallista ja hiljaista linnunlaulua lukuunottamatta. Tarkkakorvainen voisi varmaankin melkein kuulla, kuinka kaikki kasvaa. Lintutuntija voisi nimetä lehdon kaunisääniset laulajat, minä tunnistan äänestä vain muutaman.

Emme ole ehtineet ottaa vielä montaakaan askelta Ramsholmenin suuntaan, kun ihastus iskee. Täällä niitä nyt on, joka puolella, valkovuokkoja! Uudenmaan maakuntakukkia. Niin kauas kuin katse kantaa.

Luonnonsuojelualueilla pitäisi pysyä poluilla, mutta emme millään malta. Astumme tieltä penkereen yli, ja ihmettelemme ympärillämme aukeavaa valkoisten kukkien merta. En ole koskaan missään nähnyt näin paljon valkovuokkoja!

Mutta hei vuokot! Himmailkaa nyt vähän!

Tuolla menolla teistä ei ole äitienpäivänä enää kukaan hehkeimmillään!

Ramsholmenin lehtoparatiisi pistää pääni pyörälle, jo ennen kuin pääsemme edes Ramsholmenille asti.

Täällä Hagenilla on valkovuokkojen lisäksi kaksi 1800-luvulla rakennettua huvilaa. Keltainen villa pilkottaakin hiirenkorvien lomitse Hagenin kaakkoiskärjessä. Jos jatkaisimme Hagenin etelärantaa itään, päätyisimme Örmnäsin leirintäalueelle.

Jos hullaantuisimme tähän lehtoparatiisiin niin lähtemättömästi, että himottaisi yöpyä täällä, lähin mahdollinen telttapaikka löytyisi juuri Örmnäsistä. Leiriytyminen ja telttailu kun ei Ramsholmenin alueella ole sallittua.

Ramsholmenin saari on kaikkien luonnonystävien esteetön paratiisi

Lyhyen ja helppokulkuisen matkanteon jälkeen edessämme on silta Ramsholmenille.

Ylitämme koirakaverini kanssa tukevan sillan. Polut Ramsholmenin saarella ovat sileitä, leveitä ja kovapintaisia.

Täällä voisi ihailla päivä päivältä lisääntyvää vehreyttä melkein mistä tahansa moottoroimattomasta kulkuvälineestä: lastenrattaista, pyörätuolista, tai polkupyörän selästä.

Sivuutamme monta ulkoilijaa, kaiken ikäistä. On lasten kanssa luonnosta nauttijoita, yksin liikkuvia, linnunlauluun tai korvanappeihinsa keskittyviä kuntoilijoita, ja omistajiaan ulkoiluttamaan lähteneitä koiria.

Jokainen kulkijoista on tullut hakemaan juuri täältä hyvää tekevän ja stressiä poistavan viherannoksensa. Kukin omalla tavallaan.

Tänne Ramsholmeniin voisi hyvin tulla nauttimaan elämästään ja lehtoparatiisin ainutlaatuisesta luonnosta vaikka koko päiväksi, ympäri vuoden. Täällä on tukevia penkkejä huilailuun, ja vaikka eväsretken viettoon. Jos helle tai uimahalu yllättää, täältä löytyy myös uimareille varattu hiekkaranta.

Ja mikäli isompi nälkä kurnii vatsassa, tai eväitä ei ole lainkaan mukana, nälkäkiukkuista mieltä rauhoittaa tieto, että Tammisaaren kaunis keskusta palveluineen on vain reilun kilometrin päässä.

Ramsholmenin valloittavat keväiset kukkijat

Valkovuokot ja muut lehtojen kaunottaret kukkivat aikaisin keväällä ennen puiden lehtien puhkeamista juuri sen vuoksi, että valoa piisaa. Kun puut saavat vehreät lehtipalttoonsa, valo maan kamaralla vähenee.

Havahdun kuuntelemaan hiljaista surinaa. Nostan katseeni valkovuokkomatoista ylös, ja hoksaan surinan lähteen. Lehdon monet jalopuut kukkivat ennen lehtien puhkeamista, ja ahkerat kimalaiset kiitävät yläpuolellani kukasta kukkaan minkä ehtivät. Heillä pikku pullukoilla pitää kiirettä juuri nyt!

Ramsholmen on maan kuulu juuri valkovuokoistaan. Mutta onpa täällä muutakin.

Tarkkasilmäinen kulkija löytää Ramsholmenin alueen polkujen varsilta puisia numeropaaluja. Niitä seuraamalla voi bongata ainakin vuorijalavan, saarnen, tervalepän, taikinamarjan, terttuseljan, tuomen, kuusaman, euroopan lehtikuusen, tammen, Suomen korkeimman jalavan tanssilavan lähettyviltä, kynäjalavan, pähkinäpensaan, hevoskastanjan, metsälehmuksen ja pihlajan.

Yksi kauneimmin varhaiskeväällä kukkivista lehtometsän puista on metsävaahtera. Niitäkin täällä riittää.

Vaahteran kukinnoista käännän katseeni takaisin maahan. Huomaan harvoin reittieni varsille osuneita keltavuokkoja laajoja valkovuokkomattoja täplittämässä.

Olisivatko nämä peräti elämäni ensimmäiset keltavuokot?

Ja yht’äkkiä siellä täällä sinertää.

Pystykiurunkannukset ovat aloittaneet kukinnan ensimmäisten joukossa, ja jaksavat vieläkin sinnitellä näin koreina!

Vuokkojen kukinnan lakastuttua ei lehto lepää hetkeäkään laakereillaan.

Paratiisilehto pursuaa elämää. Omaa vuoroaan odottaa jo kärsimätön joukko muita, kuten sudenmarja ja kotkansiipisaniainen.

Kotkansiipisaniaisen avattua siipensä, alkaa Ramsholmen muistuttaa rehevää viidakkoa. Sen haluaisin nähdä. On siis tultava kesällä uudelleen.

Kielokin on jo melkein lähtökuopissa. Ei kulu enää montaa päivää, kun sen hennot kukkavarret tuoksuvat suurina kasvustoina.

Näyttää kuitenkin vahvasti siltä, että tuomi tullee voittamaan tuoksukilpailun, ja poksauttanee kukintonsa auki ensimmäisenä.

Alkukevään puiden kukintakilpailun voittaa musta hevonen. Metsävaahtera jääkin toiseksi.

Enpä muista milloinkaan tutkiskelleeni lehtosaarnen kukintoa näin läheltä. Hyvänen aika että se onkin kaunis!

Högholmen on erämainen luontopyhättö kivenheiton päässä Ramsholmenista

Ramsholmenin saari on helppokulkuinen, ja sen polut leveitä ja tasaisia. Mutta kesyttämätön Högholmen Ramsholmenin jatkeena on tyystin toista maata.

Högholmeniin johtaa pitkä kaunis puinen silta. Sillan korvalle on jätetty odottamaan pari fillaria, ja se onkin viisasta. Fillarilla ei Högholmenin kapeilla, paikoin juurakkojen rytmittämällä metsäpoluilla olisikaan kiva ajaa – ja herkät polut voisivat etenkin kostean maan aikaan urittua mutavelliksi.

Lähdemme kiertämään Högholmenia vastapäivään.

Polku sukeltaa rehevään, jo nyt viidakkomaisen vehreään lehtometsään.

Täällä lie sateella varsin kosteaa, sillä polku kulkee pätkän matkaa pitkoksilla. Onpa ylitettävänä pikkuruinen siltarakennelmakin.

Erämaisen lehtometsän jälkeen polku nousee ylöspäin, ja ympäröivä metsä muuttuu havupuuvaltaiseksi. Havupuiden juuret ovat etsiytyneet sijoilleen kivisessä ja kallioisessa maaperässä, ja kuhmuroittaneet polun.

Vietämme maisemanihailuhetkiä Högholmenin lounaiskärjen kallioilla.

Kalliolla ihailemme komeita pystykeloja, niitä on monta. Täältä olisi verraton näkymä auringon laskuun, jos venyttäisimme retkeämme myöhäiseen iltaan.

Kallion nokijäljet kielivät ajatelemattomista ja luvattomista puuhista. Eivätkö kaikki luonnonystävät tiedäkään, että tulien teko luonnonsuojelualueella on kiellettyä? Missään muuallakaan fiksu retkeilijä ei tee tuliaan kalliolle, sillä lämmön mahdollisesti rikkoma kiviaines saa odottaa siloitustaan seuraavaan jääkauteen.

Ja vaikka kuinka haluaisikaan tuijotella tuleen muualla retkeillessään, pitää muistaa, että tulenteko on sallittu vain rakennetuilla tulipaikoilla.  Rakennettujen tulipaikkojen ulkopuolella tulentekoon tarvitaan maanomistajan lupa.

Högholmenin kaakkoisrinteessä havumetsä vaihtuu taas lehtimetsäksi, ja polku oikenee helppokulkuisemmaksi. Lukuunottamatta yhtä kaatunutta keloa, joka nököttää poikittain keskellä polkua.

Kaatuneilla puilla on oma tärkeä tehtävänsä ekosysteemin ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä. Ne tarjoavat tarpeellisia lymypaikkoja hyönteisille, ja linnuille ruokaa.

Högholmenillakin on penkkejä levähtelyyn. Malliltaan ne ovat konstailemattomia lankkupenkkejä, kuten saaren kesyttömään luonteeseen parhaiten sopii.

Penkille on hyvä istahtaa hetkeksi ja katsoa ympärilleen, ettei kevät ehdi hurahtaa ohi huomaamatta.

Ihailuohjelmaan voi ottaa vaikka pihlajan pikkuiset lehdet – tai taikinamarjan vaatimattoman kukinnon. Tai laajan kielokasvuston, jonka luo pian löytää tuoksua seuraamalla vaikka silmät sidottuina.

Paluu Ramsholmenille

Paluumatkalla Ramsholmenin puolelle loggaamme Blindsundin ylittävän sillan läheisyydestä geokätkön. Se on kipeästi huollon tarpeessa.

Seikkaillessamme Högholmenin puolella on aurinko jäänyt pilviverhon taa. On vappuaatto, moni on tullut viettämään liikunnallista aattoiltaa Ramsholmenille.

Bongaamme yhä kesäisin käytössä olevan keltaisen tanssilavan, ja rapistumaan jääneen, yli satavuotiaan kesäteatterin jäännökset. Luonto valtaa kesäteatteria hiljalleen takaisin, ja penkkirivien väleissä kasvaa puita.

Leveän pääpolun vieressä maassa makaa mielikuvitusta kutkuttava, erikoisen näköinen lahopuu. Mitähän lapsi tässä näkisi? Dinosauruksen, krokotiilin, vai jotain muuta?

Olemme tutkineet Ramsholmenin alueita ristiin rastiin, osin eestaaskin.

Lehtoparatiisin kevätihmeitä ihaillessa on älykelloon kertynyt kilometrejä melkein seitsemän. Suoraan kävelemällä pääsisi paljon vähemmällä.

Kurkistus Tammisaaren keväiseen keskustaan

Käymme vielä kurkistamassa miltä Tammisaaren keskustan kevätilta näyttää.

Kotimatkan ketunlenkki palkitaan bonuksella.

Heleän keltaisen, entisen kaupungintalon viereinen rusokirsikka hohtaa vaaleanpunaisena täydessä loistossaan.

Tammisaaren vanha kaupungintalo on kaunis. Rakennuksen nurkalla komeilee vielä turisti-infon kyltti, mutta matkailuneuvonta on muuttanut muualle. Uusi toimipiste sijaitsee 120 metrin päässä punaisessa puutalossa, Ekta-museon tiloissa.

Vaan komea on Raaseporin nykyinenkin kaupungintalo. Kaupunki saneerasi kahdeksalla miljoonalla eurolla uudeksi talokseen hulppean kokoisen Tammiharjun vanhan psykiatrisen sairaalan. Vanhaa tosin siellä on enää vain julkisivu, kaikki muu on laitettu uusiksi.

Tammisaaren idyllinen vanha keskusta ihastuttaa. Harmi että Ekta-museo Kustaa Vaasan kadulla on ehtinyt jo sulkeutua. Muuten voisin käydä hakemassa siellä nykyisin sijaitsevasta matkailuneuvonnan asiakaspalvelupisteestä vinkkejä seuraavaa visiittiäni varten. Samalla olisin voinut katsoa Helene Schjerfbeckin elämä ja taide -näyttelyn.

Ensi kerralla kävelen päästä päähän Suomen vanhimman kävelykadun, Kuninkaankadun. Pikkuputiikkien näyteikkunakatselmuksen jälkeen suuntaan pasteeraamaan 1500-luvulla perustetun vanhan kaupungin pikkukujille.  Monet kapeista, idyllisten puutalojen välissä kulkevista pikkukaduista on nimetty käsityöläisten mukaan.

Nähtyäni Hansikkaantekijän- ja Satulasepänkadun nautin maittavan ja kiireettömän lounaan kauniin pikkukaupungin tunnelmasta kaikien aistien nauttien. Sen jälkeen kylläisenä ja hyväntuulisena suuntaan Ramsholmeniin katsomaan, miltä lehtoparatiisin vehreä kesäasu näyttää, kuulostaa ja tuoksuu.

Samalla mietin, miten asiat ovat.

Kuinka etuoikeutettuja olemmekaan, että meillä on neljä vuodenaikaa.

Ja monipuolinen, meille kaikille kulkijoille avoin luonto.

Linkkejä lisätietoihin:

Tammisaaren kaupunginmuseo Ektan sivustolle pääset tästä.

Raaseporin laajaan ravintolatarjontaan pääset tutustumaan täällä.

Ramsholmenin puistometsä VisitRaseborgin sivustolta löytyy täältä.

Retkipaikan juttu Ramsholmenin historiasta ja sen kesäisestä kasvimaisemasta löytyy täältä.

Tämä juttu julkaistiin aiemmin luontoihmisten ulkoilmaretkeilyn aarreaitassa, Retkipaikka.fi -sivustolla.

∞

Ethän käytä tämän artikkelin kuvia luvatta?

Copyright © 2019 Johanna Suomela.

All rights reserved.

Kiitos että luit ❤ Jos tykkäsit, jaa!

Maisemaonnellista voi seurata myös näissä kanavissa, tervetuloa!

Facebook | Instagram | Twitter | Blogit