Lohjan Karkalinniemi on luontoseikkailijan aarreaitta

Haluatko uppoutua ajatuksiisi, ja mennä satumetsään? – Toiseen maailmaan jossa ajan ja paikan taju hämärtyy. Haluatko helliä korviasi linnunlaululla, laineiden liplatuksella ja haavan lehtien hiljaisella havinalla? Helliikö näköhermojasi pähkinäpensaiden ja sammalikkojen syvä vihreys? Haluatko maistaa luonnonlähteen vettä, tai vajota syvälle maan alle? Lähde Lohjalle, Lohja tarjoaa kaikkea tätä, ja Lohja on lähellä.

Karkalin luonnonpuisto on kulkijan hurmaava pähkinäpensaslehtoretriitti

Karkalinniemi on pitkä ja hoikka lounaaseen kurottava niemi Lohjanjärvellä. Joustavimmin perille pääsee henkilöautolla. Helsingin suunnasta tultaessa alkumatka joutuu nopeasti Turun moottoritietä pitkin.

Jo matka luonnonpuistoon on elämys. Pieni hiekkatie polveilee kulttuurimaisemassa pientilojen, niittyjen ja viljapeltojen rytmittämässä kumpuilevassa maisemassa. Hiekkatien varressa liikennemerkki kertoo ”Yleinen tie päättyy”, mutta siitä ei tarvitse huolestua. Liikennemerkkiristeyksestä jatketaan matkaa oikealle, sieltä se Karkalin luonnonsuojelualue löytyy. Kesäkuun alun lämpimässä alkuillassa peloton peura laiduntaa tien vieressä, katsoo kuka kumma tänne nyt?

Päivä on ollut kesäkuun alulle poikkeuksellisen lämmin, peräti 23 astetta. Iltakin on vielä lämmin, ja alkukesän avokätistä valoa riittää. Jo parkkipaikalla herkkänä kukkiva pihlaja toivottaa luonnonystävän tervetulleeksi. Ketään muita ei sitten näykään, olemme näköjään tämän vihreän paratiisin ainoat iltavieraat.

Luonnonpuistot ovat yleensä kokonaan suojeltuja, eikä niissä saa liikkua lainkaan. Karkalinniemellä on kuitenkin oma armeliaampi järjestyssääntönsä, joka sallii huomaavaiset visiitit tähän pähkinälehtoparatiisiin – kunhan muistat pysyä merkatuilla poluilla.

Karkalissa marjastus tai sienestys eivät ole sallittuja, jokamiehenoikeudet eivät päde täällä. Avotulen teko, leiriytyminen ja maastopyöräily ovat myös kiellettyjen puuhien listalla. Helteen yllättäessa on hyvä muistaa, että täällä uiminen on sallittua vain uimarannalla. Mitään kasveja – edes kukkia – ei myöskään saa poimia.

Tämä paratiisi toivottaa jokaisen Karkalin järjestyssääntöä noudattavan kulkijan tervetulleeksi. Itsestään selvää on, että jokaisen eväspakkauksen, jonka luontoon jaksaa nälästä heikkona kuljettaa – jaksaa myös täydellä vatsalla kuljettaa pois. Roskaton retkeily on meidän luonnonystävien kunnia-asia. Fiksu retkeilijä ei jätä maastoon mitään muuta kuin jalanjälkiään – ja niitäkin vain sallituille reiteille – merkatuille poluille.

Olemme hakemassa työpäivän jälkeen Karkalista omaa terveysvaikutteista viherannostamme. Ja kyllä tänne kannatti tulla. Karkalin luonnonpuisto on epäilemättä yksi Etelä-Suomen hienoimmista lehtoalueista. Kesäkuun alun huumaavan tuore vehreys täyttää maiseman. Levoton mieli rauhoittuu, ja voin melkein tuntea, kuinka stressitaso liudentuu.

Lähdemme liikkeelle parkkipaikan oikeanpuoleisesta reunasta, aikomuksenamme kävellä niemen ympäri vastapäivään.

Mukanamme on kaksi kytkettynä retkeilevää koiraystävää. Kaikilla suojelualueilla ja kansallispuistossahan lemmikit pidetään aina kiinni.

Juomapysähdys lähteellä

Reitillä on heti alkuun pitkoksia. Emme ehdi kulkea pitkään, kun polku pysäyttää. Suuri kuusi vartioi juurensa alla Karkalin kivettyä lähdettä, aivan polun vieressä.

Kuusi on varistanut lähteen vedenpintaan neulasiaan, mutten voi olla kaivamatta kuksaa repustani. Onhan tuota maistettava!

Koppaisen vettä kuksaani. Nuuhkin sitä, arvioin katseellani. Lähteen vesi on kirkasta ja hajutonta.

Maistan varovasti – se on myös raikasta, eikä maistu edes lähdevartijakuusen neulasille. Ajatella, monessa maassa edes vesijohtovesi ei ole juomakelpoista, mutta meillä Suomessa voimme nauttia hyvälaatuista vettä suoraan luonnonlähteestä!

Hanski-Hakin luontopolku, pitkä rantareitti – vai molemmat?

Karkalin luonnonpuiston pinta-ala on 100 hehtaaria. Suojelualueen sisään mahtuu reheviä pähkinäpensaslehtoja, sammalten kuorruttamia erämaisia kuusikkoja, ja kivikkoisilla rantajyrkänteillä kasvavia honkia. Alue suojeltiin vuonna 1964.

Yli 50 vuotta luonnon rauhaa on melkein tyystin piilottanut aiemmat ihmisen toiminnan jäljet maisemasta. Alueella sijainneesta kolmesta torpasta on jäljellä enää muutama kivi. Vanhat pellot ja niityt kasvavat enimmäkseen jo metsää. Metsää täällä hakattiin viimeisen kerran vuonna 1950.

Hanski-Hakin luontopolun kokonaispituus on yli 2 kilometriä. Käpymerkityn reitin varrella on kuvitettuja infotauluja, jotka kertovat alueen luonnosta ja metsän laulajista. Poluilla on juuria ja kiviä, joten esteetön reitti ei ole, vaikka korkeuserot ovatkin maltillisia. Polku risteää pariin kertaan, ja retkeä voi tarvittaessa lyhentää vaikka puolen kilometrin mittaiseksi, jos matkassa on helposti väsyviä pieniä ihmisiä.

Hanski-Hakin reitin varrella, niemen eteläreunalla, sijaitsee luonnonpuiston maihinnousupaikka ja uimaranta. Suojelualueilla sekä maihinnousu vesikulkuneuvosta että uiminen ovat sallittuja vain niille erikseen osoitetuissa paikoissa, herkän luonnon suojelemiseksi.

Pidemmän reitin varrella maassa makaavat puujättiläiset tuovat maisemaan dramatiikkaa.

Luonnonsuojelualueilla ja luonnonpuistoissa tuulenkaadot saavat jäädä niille sijoilleen. Parhaimmillaan vain polun kohdalle sahataan aukko retkeilijän kulkea. Suuret puut synnyttävät kaatuneinakin uutta elämää, tarjoavat hyönteisille koteja, ja linnuille apetta.

Pidempi retkireitti on maalattu puihin keltaisin merkein.

Muutamassa kohdassa polku haarautuu, ja johtaa tarkkaamattoman kulkijan pienille ketunlenkeille. Sijainnin kertova maastokarttasovellus auttaa pysymään oikealla reitillä.

Länsipään pidempi reitti hellii kulkijaa useaan kertaan näkymillä Lohjanjärvelle.

Välillä sukelletaan rehevään lehtoon, välillä noustaan korkeille rantakalliolle.

Pitkän reitin kauimmainen osuus kulkee myös suomaisella kosteikolla.

Luonnonpuistossa on pöytiä eväiden syöntiin. Yksi niistä sijaitsee niittämällä auki pidettävällä kauniilla niityllä luonnonpuiston keskiosassa. Niityllä voit nuuhkia kesän tuoksuja, ja ihastella monimuotoista kukintaa.

Niittyaukion reunalla, puiden siimeksessä, voit levähtää kielojen piirittämällä penkillä. Me vastustamme kuitenkin houkuttelevaa tuoksua ja jatkamme matkaamme.

Istumme autoon ja ajamme kolmisen kilometriä koilliseen, takaisin tulosuuntaamme. Tien varren p-kyltillä varustettu parkkipaikka – luonnonpuistolle johtavan tien ainoa – paljastaa Torholan luolan luontopolun alun tavalla, joka ei jätä erehtymisen varaa.

Pysäköintipaikan vastakkaisella puolella on oikein viitoituskin ”Torholan luola, Torhola grotta”. Suuntaamme luontopolulle, tämäkin on suojelualuetta.

Vajotaan maan alle – Torholan luola on Suomen suurin kalkkikiviluola

Saapuessaan Torholan luolalle, tietää kyllä tulleensa perille. Luolan infotaulu pysäyttää luontopolun kulkijan, ja sen vieressä olevalla tukevalla penkillä voi kerätä rohkeutta – tai pitää tauon. Infotaulun takana huomaamme komeita, sammaloituneita tammia.

Meillä ei ole muita erityisiä varusteita kuin otsalamppu ja pitävät kengät. Yleensä luolaan mennessä olisi hyvä varustautua kypärällä ja vaatteilla, jotka kestävät likaa ja ryömimistä. Ahtaassa luolassa vaatteissa ei saisi olla myöskään huppuja tai taskuja, ei mitään josta voisi tiukassa paikassa jäädä jumiin. Ennen maan alle vajoamista on hyvä ymmärtää, että luolaan mennään aina omalla vastuulla.

Toivon, että Torholan luola on niin tilava ja avara, että varovaisesti liikkumalla ilman erityisvarusteitakin pärjäämme. Vähän kyllä jännittää – tai oikeastaan aika paljon. En ole koskaan aiemmin laskeutunut luolaan. Onko siellä ahdasta? Onko siellä pelottavaa?

Laskeudumme luolaan vasemman aukon oikeanpuoleisesta reunasta. Olemme Torholan eteisessä. Luola koostuu kolmesta huonemaisesta tilasta, joista tämä eteinen on ensimmäinen. Jännittää. Mikä siellä meitä odottaa?

Otsalampun valokiila pyyhkii luolan massiivisia kiviseiniä. Jestas mikä onkalo! Suustani pääsee ulos spontaani huudahdus: VAU miten hieno ja suuri!

Odotin pienempää, odotin ahtaampaa, mutta tämä on komea ja tilava.

Odotin pelottavampaa, tämä kutsuu peremmälle.

Pudottaudumme eteisen vasenta reunaa pitkin peremmälle, luolan toiseen ”huoneeseen” eli Torholan saliin. Katselemme luolan seiniä, salaman valossa kimmeltää.

Torholan luola on Suomen suurin kalkkikiviluola. Luola on muodostunut kalliohalkeamista virranneen veden liuotettua kalkkikiveä. Arvellaan, että suurin osa liukenemisesta on tapahtunut viimeksi kuluneen 3000 vuoden kuluessa. Nyt onkalon kasvu on tyrehtynyt, sillä puro ei enää virtaa luolan läpi. Luolan lattialla ei ole vettä lainkaan, vaikka päivällä taisi täällä Lohjallakin sataa.

Luolan kokonaispituus on 31 metriä. Leveys vaihtelee huonetilasta riippuen metristä kuuteen, ja korkeus metristä neljään metriin.

Katto on korkealla, eikä paikka tunnu ahtaalta. Kosteaa on kyllä, ja viileämpää kuin ympäröivässä metsässä.

Ihmettelemme luolaa, katselemme perimmäistä vasenta nurkkaa. Mikäli elämäänsä haluaisi seikkailullistaa vieläkin enemmän – ja olisi päällä haalari ja kypärä, hanskatkin – voisi lähteä punnertamaan kohti Torholan kellaria, sitä kolmatta huonetta. Meille tämä riittää kyllä, ensiluolailumme tarjoaa makoisat maistiaiset.

Nyt tiedä miltä tuntuu vajota maan alle, ihan kirjaimellisesti.

Eihän tämä ole lainkaan hassumpaa.

Ulkona alkukesän aurinko on jo laskenut. On aika lähteä nousemaan ylös.

Eteisen ja salin jakava iso kivilohkare tarjoaa pientä vastusta, mutta normaalikuntoinen ja varmajalkainen selviää noususta melko vaivattomasti käsillä avustaen.

Kun nousen salista eteiseen, luolan ja ulkoilman lämpötilaero huurustaa kameran linssin.

Luolan nähtyämme päätämme kiertää koko luontopolun. Niinpä laskeudumme kalliojyrkänteen sivuitse jyrkästi kohti rantaa.

Lämpimän kesäpäivän ilta on tyyni, ja aurinko on menossa mailleen.

Ihastelemme komeiden tervaleppien lomasta hetken Lohjanjärven idyllistä alkukesän iltaa. On täysin hiljaista. Rannassa vallitsee rauha. Edes lohjanseppää, vain Torholan luolan alueella esiintyvää uhanalaista koppakuoriaista, ei näy.

Jatkamme luontopolkua myötäpäivään rinnelehdossa komeiden puiden välissä, joista osa on kynä- ja vuorijalavia.

Suojelualueen luontopolku nousee ylöspäin, mutta tarjoaa huomattavasti kaidereittiä loivemman nousun takaisin tielle ja parkkipaikalle.

Perillä parkkipaikalla syke on kohonnut, ja mieli virkeä.

On huikeaa että tällainen luontoseikkailu odottaa alle tunnin matkan päässä pääkaupunkiseudun vilinästä!

Elämän seikkailullistamiseen ei tarvita välttämättä kokonaista päivää, sillä kesäillan suopea valo tarjoaa paljon seikkailuaikaa. 

Lisätietoja ja linkkejä:

Kiinnostaako opastettu retki Karkalin luonnonpuistoon?

Karkalin luonnonpuistoon ja sen monipuoliseen luontoon pääsee tutustumaan myös opastetulla retkellä. Retkiä järjestetään 3.7. ja 7.8.2019. Kierros kestää noin kaksi tuntia. Retken aikana kuulet alueen värikkäästä historiasta, ja pääset tutustumaan upeaan lehtoluontoon kasveineen ja lintuineen. Mukaan kannattaa varata oma muki, sillä matkalla ohitetaan kaksi luonnonlähdettä, joista halukkaat voivat maistaa luonnon lähdevettä.

Reitin varrella on pitkospuita ja kivikkoista maastoa, joten polku ei sovellu lastenrattaiden kanssa kuljettavaksi. Lisätietoja retkistä löydät tästä linkistä. 

Tämä juttu julkaistiin aiemmin jokaisen luontoretkeilijän aarreaitassa, Retkipaikka.fi -sivustolla.

Retkipaikka on käynyt Torholan luolassa aiemminkin, ja ryöminyt luolailuvarusteissa aina perimmäiseen kellariin saakka. Katso tästä miltä siellä näytti. Myös Metsien kätkemän ensimmäisellä kaudella Antti ja Reetta laskeutuivat luolaan, katso jakso Yle Areenasta.

∞

Ethän käytä tämän artikkelin kuvia luvatta?

Copyright © 2019 Johanna Suomela.

All rights reserved.

Kiitos että luit ❤ Jos tykkäsit, jaa!

Maisemaonnellista voi seurata myös näissä kanavissa, tervetuloa mukaan!

Facebook | Instagram | Twitter | Blogit