Maisemaonnellisen logon tarina

Kun blogi käy jo kuudetta vuottaan, alkaa olla aika astua uusiin maastokenkiin. On aika miettiä taakse jääneitä päiviä ja vuosia, ja sitä mihin ollaankaan menossa. On myös vihdoin aika kertoa että paitsi luontomatkailublogi, Maisemaonnellinen on myös maastokenkänaisen sisällöntuotantoyritys.

Kaikki lähti liikkeelle tsunamin lailla loppuvuonna 2014. Mattinykäsmäisesti voin todeta että ehkä joskus kerron miksi blogin silloin perustin, ehkä en. Ehkä kuitenkaan en, sillä se ei veisi maailmaani yhtään eteenpäin. Se olisi matka menneisyyteen. Sillä mennyt on mennyttä, ja tulevaisuus on nyt. Tärkeintä on nykyisyys. Tärkeintä on saada tehdä sitä mitä rakastaa.

Maisemaonnellista sisällöntuotantoa

Viime vuosi oli blogihistoriani hiljaisinta aikaa. Mutta kulissien takana tapahtui, vaikkei WordPress siitä polkujani seuraaville kertonutkaan. Maisemaonnellisesta oli tullut paitsi luontomatkailublogini, myös pikkiriikkinen sivutoiminen sisällöntuotantoyritys.

Pääsin tekemään sitä mitä eniten rakastan: Seikkailemaan luontoon niin, että sain paitsi laskeneen verenpaineen ja madaltuneen stressitason, myös ihan oikean rahallisen korvauksen nautitusta vapaa-ajasta. Pääsin kokonaiseksi päiväksi opettelemaan geokätköilyä gurun johdolla, mykistymään Tammisaaren Ramsholmenin valkovuokkoparatiisiin, ja laskeutumaan puolihuolestuneena Torholan luolan pimeyteen. Omanlaisiaan kutkuttavia mikroseikkailuja jokainen.

Kun luontomatkailublogini lakkasi olemasta pelkkä ammottavakitaisen valaan lailla kaiken liikenevän vapaa-ajan nielevä harrastus, tuli aika ottaa askel eteenpäin. Ei mitään suuria ja mahtavia loikkia, vaan sellaisia pieniä varovaisia askeleita. Sellaisia joita kuusivuotiaat tapaavat ottaa silloin kun mihinkään ei ole kiire. Juuri sellaista kiireetöntä matkantekoa, kun on aikaa pysähtyä ihailemaan kukkaan lennähtävää perhosta, ja pyrstöään ketkuttavaa kevään ensimmäistä västäräkkiä.

Tuli aika miettiä myös, mistä oma, se kaikkein rakkain, luontomaisema on tehty.

Lähimetsän vehreästä sammalpeitteestä.

Mustarastaan keväisestä lurituksesta.

Kallioimarteen sinnikkäistä ikivihreistä lehtiruodeista.

Iris Tanttu ja Samoilevat sukkaset

Kun ikuinen marraskuu piiskasi rankkasateineen tauotta lietteistä maankamaraa, lamppuni syttyi. Pitäähän yrityksellä oma logo olla, vaikka yritys olisi kuinka pieni ja pikkiriikkinen – ja sivutoiminen. Mietin mistä lähtisin tekijää kyselemään, ja kuka olisi se oikea?

Keväällä 2018 tein yhden elämäni parhaista aikainvestoinneista. Osallistuin Partioaitan retkeilykurssille.  Retkeilykurssilla opin miten tärkeää on oikea varustautuminen – ja erityisesti oikea varautuminen – josta on ollut arvaamatonta hyötyä myös näin koronapandemian aikana. Paitsi elintärkeitä perustaitoja, sain myös oppia taidot mukavassa seurassa. Teimme joukolla elämyksellisen retken tallattujen polkujen ulkopuolelle, ja pystytimme leirin upealle paikalle.Yksi risukeittimen tunnelmatulesta kanssani metsän keskellä nauttineista kurssikavereista oli erä- ja luonto-oppaaksi kurssimme jälkeen itsekin opiskellut Iris, jonka Samoileva sukkaset -blogia ryhdyin kurssin jälkeen seuraamaan.

Samoilevat sukkaset on käsillä tekemisen ilosanomaa jakava blogi, jossa pääsee seuraamaan kauniilla valokuvilla ryyditettyä neulomista, retkeilyä – ja neuleretkeilyä. Kun löysin netistä Iriksen tekemiä kauniita luontoaiheisia kuvituksia, tiesin sen heti. Iris olisi juuri oikea ihminen kuvittamaan minun Maisemaonnellisuuttani.

Iris kertoo omasta polustaan näin:

”Vahva luontosuhde ja tarve luoda ja tehdä käsillä on lapsesta saakka ohjannut minua eteenpäin. Olen viettänyt lapsuuden ja nuoruuden Itämeren äärellä Haikkoossa, Suomenlahden saaristossa. Niistä maisemista kumpuvat yhä lähes kaikki ideat nykyisiinkin töihini.

Heti lukion jälkeen opiskelin modistiksi, sitten Aalto-yliopistossa tekstiilitaidetta, aikakauslehtisuunnittelua ja sarjakuvailmaisua. Viimeisimpänä olen kouluttautunut erä- ja luonto-oppaaksi. Tällainen opintojen paletti on mahdollistanut sen, että pääsen yhdistelemään työskentelyssä kaikkia mielenkiinnon kohteitani, ja ammentamaan yhä monipuolisemmin inspiraatiota luonnosta.

Kirjoneuleiden parissa työskentely on minulle rakkainta, mutta kuvallinen ilmaisu kulkee siinä rinnalla tärkeänä osana. Kaiken tekemisen ydin on tarina, materiaalista riippumatta.

Sarjakuvien piirtämisen ohella olen tehnyt myös vähän kuvituksia ja muutamia logoja. Logojen suunnittelun tekee mielenkiintoiseksi se, että kaikki informaatio on kiteytettävä pieneen, usein melko pelkistettyynkin kuvaan. Se on kiehtovalla tavalla haastavaa.”

Kerroin Irikselle mitä logolta toivoisin. Tietyt elementit siitä pitäisi löytyä, ja sen olisi hyvä taipua useampaan käyttöön. Iris teki kaiken juuri kuten toivoin, ja enemmän kuin odotin.

Lopputulos oli enemmän kuin uskalsin toivoa. Iriksen suunnittelema logo kertoo juuri minun blogini tarinan.

Sain rakastamani mustarastaan, sain kallioimarteen.

Sain maanläheistä lämpöä, käsintehdyn suloista rosoa.

Sain luontorakkautta.

Sitä samaa jota yritän parhaani mukaan myös sinulle jakaa.

Toivon, että blogini uudesta identiteetistä on iloa myös sinulle, joka kuljet poluillani mukana. Sillä ilman lukijoita blogi on pelkkää digitaalista kohinaa.

Kiitos että olet, ja kiitos että luet. Lämmin kiitos sinulle, joka joskus näet vaivaa ja jätät kommentin tai viestin. Kommenteista on suunnattomasti iloa, niistä lyhyistäkin.

Pysy terveenä – ja voi hyvin! ❤

∞

Muita Iriksen taitavista käsistä syntyneitä töitä pääset katsomaan täältä. 

∞

Ethän käytä tämän artikkelin kuvia luvatta?

Copyright © 2020 Johanna Suomela.

All rights reserved.

Kiitos että luit ❤

Tykkäämistaloutta ja seurantamahdollisuuksia:

Facebook | Instagram | Twitter | Blogit