Kuusamon kauneimpia talvimaisemia etsimässä

Miksi viettää talvilomaa koulujen loma-aikoina, ellei lomaile kouluikäisten lasten kanssa? Miksi tunkea ruuhkiin ja jonoihin, jos on mahdollisuus lomailla ruuhkattomana aikana? Tammikuun puolivälissä Kuusamossa on paitsi kylmää ja väljää, myös järjettömän kaunista.

Kulkutautivapaanakin vuonna kaikenmaalaiset turistit ovat pakanneet laukkunsa ja poistuneet. Retkeilyreiteillä ei ole ruuhkaa, ja vapaata majoitustilaa löytyy. Lähde mukaani katsomaan miltä näyttää talvinen Kuusamon ihmemaa, kun jalkaan asennetaan lumikengät, ja kuljetaan tarvittaessa vaikka ihan omia polkuja.

Ajamme tammikuun toisella viikolla Uudeltamaalta Kuusamoon. Emme kuitenkaan ole mitään huolettomia koronalinkoturisteja. Pian vuoden, koko korona-ajan, olemme rajoittaneet kaikki kohtaamisemme minimiin. Työpäivät ovat soljuneet etänä täydellisen työrauhan kotitoimistossa, vailla fyysisiä kohtaamisia. Kaikki ne ostokset ja asioinnit on hoidettu netissä jotka sähköisesti on voitu tehdä. Painavien koiranruokasäkkien kotiinkuljetuksen olen ulkoistanut enemmän kuin mielelläni, ja päivittäisostokset ovat vaihtuneet kaupan lastauslaiturilta kerran viikossa kontaktittomasti noudettaviin ruokalaatikoihin. Lääkärin etävastaanottokin on tullut jo tutuksi, ja Jorvin apteekkikin toimittaa ostokset kotiin. Lähes täydellinen eristäytyminen on ollut tarpeen, jotta lähipiirin riskiryhmäläisiä uskaltaa tarvittaessa tavata.

Tällaisena aikana saa olla kiitollinen siitä että on töitä. Korona on muiluttanut niin montaa toimialaa niin rankasti, että jälki hirvittää. Oma kulutus on vähentynyt, mutta olen pyrkinyt suuntaamaan vähentyneet hankinnat viisammin. Ostoslistaa netissä koostaessani olenkin valinnut kotimaisen vaihtoehdon aina silloin, kun se kohtuudella on ollut mahdollista. (Tiesitkö muuten, että avainlipputuotteena löytyy myös hammastahnaa, eikä Oxygenol ole olleenkaan hassumpi tahna?)

Poikkeamme ajomatkalla huoltoasemalla tankkaamassa, ja Kuusamon Citymarketissa ruokaostoksilla turvavälejä vaalien ja käsihygieniasta huolehtien. Kirurgiset maskit kasvoillamme totta kai. Kohtaamme monta maskitonta ihmistä, jotka kierrämme niin kaukaa kuin mahdollista. Aerosolit leijuvat ilmassa pitkään, eikä pelkkä desinfiointiaineiden hölvääminen tätä kulkutautia pysäytä. Maskien käyttö ei infektioiden torjunnassa ole mielipideasia. Mitä tehokkaampi ja paremmin hengitysilmaa suodattava maski ja mitä parempi käyttökattavuus, sitä turvallisempaa on julkisissa tiloissa liikkuminen. Meille kaikille.

En nyt maskiasiaa sivutessani malta olla sanomatta sitä, mikä on mielessä kauan pyörinyt: Sosiaali- ja terveysministeriö teki meille suomalaisille korvaamattoman vahingon todistellessaan vaivojaan säästämättä, ettei maskilla voida osoittaa olevan kantajaansa merkittävästi suojaavaa vaikutusta. Suuri vaiva nähtiin, jotta voitiin todistaa, ettei kirurgisten maskien käytöstä ole pisaravälitteisten hengitystieinfektioiden leviämiseen väestössä merkittävää suojaa kantajalleen. Kirurgisten maskien ei kukaan kai ole koskaan väittänytkään suojaavan kantajaansa tartunnalta, vaan että niiden käyttö suojaa muita!

Olisi ollut asiallista kertoa yleisölle selkeästi kirjallisuuskatsauksessa esiin nostettujen satunnaistettujen tutkimusten tutkimusolosuhteet: Alkuperäistutkimuksista kahdessa tutkittiin Yhdysvalloissa asuntoloissa asuvia yliopisto-opiskelijoita ja kolmessa Mekkaan matkustaneita pyhiinvaeltajia. Niinpä laajalti uutisoidulta, poliittisten päätösten kivijalaksi tilatulta tutkimukselta olisi voinut myös odottaa selvemmin esille tuotua mainintaa siitä, että tutkimusten ”kohdeväestöt ja tutkimusympäristöt poikkeavat Suomen väestöstä selvästi”. Nyt se mainitaan yhdellä lauseella sivulla 55. No kiitos että edes siellä.

Mikäli haluat itse lukea tuon selvityksen, löydät sen täältä. Tosin on hyvä huomata, että monessa katsauksessa mainitussa maassa maskisuosituksia on kiristetty merkittävästi selvitykseen 19.5.2020 tehdyn tarkistuksen jälkeen, joten selvityksen maskeja koskeva maakatsaus on auttamattomasti ja täydellisesti vanhentunut nyt maaliskuussa 2021.

Mutta mennäänpä vihdoin asiaan, karistetaan hetkeksi korona ja maskiselvityksen aiheuttama lievää pahempi hermoärsytys, ja palataan tammikuun alun kirpeän rapsakoihin talvipäiviin.

Auringonnousu Rukan Hakojärven jäällä

Ensimmäisenä varsinaisena lomapäivänämme heräämme retkikoira Jetsun kanssa aamuhämärissä paksujen kelohonkaseinien suojassa murmelimaisesti ja pitkään nukutun yön jälkeen.

Onneksi tammikuussa täällä Kuusamossa aurinkokin nukkuu pitkään, eikä vaadi nousua kukonlaulun aikaan. Puen lämpimästi päälleni. Reissukoira on aina valmis heti kun räväyttää silmänsä auki.

Kirmaamme Jetsun kanssa ulos juuri parahiksi. Konttaisen suunnalla erottuu nousemaan valmistautuvan auringon kaukaista kultaista kajoa. Miten kaunis onkaan tämä kumpuileva vaaramaisema!

Kuusamo Hakojarvi auringonnousu

Tänään keskityn olemaan olemassa, ja nauttimaan puhtaasta luonnosta ympärilläni. Satoi tai paistoi, tuli mitä tuli. Tulkoon vaikka ”ämmiä äkeet selässä”. Tosin näin pakkasellahan se tarkoittaisi järjettömän tiukkaa lumipyryä.

Mutta joka tapauksessa, enemmän kuin mitään muuta, sää on aina varustautumiskysymys. Tänään vietän synttäreitäni luontoelämysten parissa, riittävän lämpimästi pukeutuneena.

Elämä on lahja, ja vanheneminen on ainoa todistettavasti toimiva keino elää pidempään.

Hetkestä nauttimisen parhaita opettajia ovat olleet elämäni koirat. Niin tänäänkin. Jetsu haukkaa pienen leijonan annoksen olemisen sietämätöntä keveyttä, vapautta Hakojärven jäällä. Kaupunkilaiskoiran tarkkaan säännellystä remmielämästä otetaan pieni tarkkaan valvottu vapaahetki.

Kuusamo Hakojarvi auringonnousu

Koiran kanssa lomaillessa mikään ei voita mökkimajoitusta – etenkin kun naapurit ovat turvallisen matkan päässä kuten täällä. Villa Konttaisenrannassa meillä on asiat just hyvin. Jos Jetsulta nyt kysyttäisiin, varmasti paljon paremmin kuin kotona.

Näin korona-aikaan omassa rauhassaan sijaitseva hyvin varusteltu mökki muodostaa turvapaikan. Kelohonkakuplan, josta ei tarvitse jääkaapin täyttämisen jälkeen poistua muualle kuin lumikenkäilyretkille.

Entäs lumikenkäily sitten? Olisikohan lumikenkäily koronatalvena ylivoimaisesti terveysturvallisin tapa liikkua? Lumikenkäilijä ei tarvitse höylättyjä latuja, tampattuja rinteitä tai aurattuja jääratoja. Lumikenkäilijä voi paksun lumen aikaan kulkea melkein missä vaan, jättämättä jälkeä herkimpäänkään sammalmattoon. Ei tarvita polkuja, eikä hyvillä lumikengillä liukkauskaan pääse yllättämään. Jos joku tulee reitillä vastaan, voi väistää suoraan metsän puolelle, uppoamatta vyötäröä myöten hankeen.

Lumikenkäilijä ei törmäile hitaampiin kulkijoihin kovalla vauhdilla, eikä lumikenkäillessä liioin mene kättä jalkaa poikki pehmeään hankeen kaatuillessa. Jos näin on joskus käynyt, lie tapahtumalle jokin puoliyliluonnollinen selitys.

Villa Konttaisenranta

Aamulenkkimme jälkeen palaamme mökin hellivään lämpöön. Nautimme lomapäivän kiireettömän aamiaisen, ja poltamme kynttilää tällä kertaa vain toisesta päästä.

Vaikka rakastan pieniä tunnelmallisia niukkojen mukavuuksien erämökkejä kaukana kaikesta, ymmärrän hyvin myös modernin kelorakentamisen isojen ikkunoiden trendiä. Isojen ikkunoiden ääressä tuntee paukkupakkasellakin melkein olevansa ulkona, kun laajat ikkunapinnat tuovat luonnon sisään. Ai että. Tässä voisi melkein istua koko päivän, ja katsella ulos.

Mutta onneksi kuulen lumikenkieni kovaäänisen kutsun, ne haluavat päästä vihdoin hangelle. Lähdetäänpä ensimmäiselle retkelle!

Ajamme Kemijärventietä luoteeseen, kohti Kiveskoskea. Rukalta kohteeseemme olisi matkaa noin kaksikymmentä kilometriä, Hakojärven rannalta vain neljätoista. Kymmenessä minuutissa olemme perillä.

Kiveskosken talviaamu on puhdasta kultaa

Tismalleen viisi vuotta aiemmin ajelehdin täällä verkkaisen kosken vietävänä oranssissa kelluntapuvussa. Avoin virtavesi höyrysi lähes kolmenkymmenen asteen pakkasessa, ja hiljaisuudessa melkein kuuli koskikarojen siiveniskut. Olin tuolloin ensimmäisellä Kuusamon talvilomallani.

Tänään palaamme tuon suuren elämyksen tapahtumapaikalle.

Parkkipaikalla asennamme joulun aikaan vaatehuoneen pimeydessä kahdesta neljäksi lisääntyneet lumikengät jalkaamme. Säädöt on tehty pakkasviisaasti valmiiksi jo kotona ennen lähtöä. Kiinnitämme talutushihnan, ja annamme aina yli-innokkaalle reissukoiralle luvan hypätä alas turvakalterin rajaamasta matkustusyksiöstään.

Lumikenkäilemme puuterilumessa hienon kodan sivuitse. Siinä viisi vuotta sitten tulistelimme koskikellunnan päätteeksi.

Kovin pitkään ei tarvitse tasamaata paarustaa, kun matalan talviauringon lämpimän pehmoinen valo alkaa pilkahdella lupaavasti puiden lomasta.

Kuusamo Kiveskoski

Lyhyen talvipäivän valo on taianomaisen kaunista.

Puusto harvenee ja aarre paljastuu..

Äkkiä koko maisema on puhdasta kultaa.

Seison lumikengissäni, niille sijoilleni kivettyneenä, enkä voi kuin ihastella ääneen. Hyvänen aika miten kaunista! Ja juuri nyt, juuri tässä. Onneksi ei ole edes kylmä, sillä tästä ei tee mieli liikkua.

Kuvaan kaunista valoa, ja Jetsu ihmettelee minne jään. Uskollinen ystävä odottaa sinnikkäästi korvat tötteröllä, että ilmestyn jälleen näkyviin.

Aina välillä saa lukea tai kuulla kuinka joku kokenut luontoliikkuja kehottaa unohtamaan valokuvauksen, keskittymään ”menossa olevaan live-lähetykseen”, ja olemaan läsnä.

Mutta vaikka kuinka tätä maisemaa silmilläni arvostaen ahmin, ja yritän tallentaa tämän kultaisen talvipäivän matalaa ja ujoa valoa omalle korvavälikovalevylleni, muistaisin tästä hengityksen salpaavasta kauneudesta vain kalpean aavistuksen. Onneksi en joudu varaamaan pelkkään muistiini.

Tällaisena hetkenä,

tällaisessa valossa,

tällaisessa maisemassa,

ei mikään tässä maailmassa ole sen hienompaa kuin olla elossa tätä kokemassa.

Juuri tässä.

Just nyt.

Kuusamo Kiveskoski

Auringonvalon väri haalistuu, pian kaunein kullanhohto on tiessään.

Varjojen valo on kylmää, mutta sydämessä läikehtii lämpö.

Olemme juuri nähneet tammikuisen pakkasaamun kaikessa kauneudessaan.

Tämän hienompaa elämyslahjaa ei luonnonystävä voi saada.

Kiitos Kuusamo, kiitos Luontoäiti ❤

Yhteinen tarinamme jatkuu.

Vaan eipä tässä vielä kaikki. Vaikka valoisaa aikaa on Kuusamon talvipäivässä noin neljä tuntia, ehdimme tehdä muutakin.

Suuntaamme auton keulan takaisin kohti Virkkulantien jättiläistä, kohti siellä odottavaa rengasreittiä, joka on vielä kokematta.

Ilahtuisin jos seuraisit retkiäni myös Facebookissa.

Kuviani löydät Instagramista ja Twitteristä.

Blogia voit seurata myös Blogit.fi -palvelussa.

Ethän käytä kuviani ilman lupaani.

Copyright © 2021 Johanna Suomela. All rights reserved.