Ihmisen parhaasta ystävästä

Whoever said diamonds are a girls best friend  – never owned a dog.  

Istun sohvalla ja katson Hjallista. Ruskean chesapeakelahdennoutajan pää lämmittää reittäni. Kirjoita tässä nyt sitten, silkkinen korva levyhiiren päällä. Välillä WWF:n varainkeruukampanjan lumileopardia tuijotetaan tiukasti pää pystyssä – ja muristaan. Ei Ronja, ei se tule tänne, jatka uniasi.

Tälle sohvalle molemmat koirat saavat tulla, mutta vain läheisriippuvainen pikkulikka tulee. Ihan iholle. Wanha Sotaratsu toipuu yhdentoista vuoden ja kuluneen päivän rasituksista ylhäisessä yksinäisyydessään, omalla pedillään. Paljon kolunneet tassut viipottavat unimaailman pihaoravahätyytyksen tahtiin. Välillä kuuluu vaimeita haukahduksia tilanteen käydessä liian kuumaksi.

Koirat ovat kuuluneet elämääni aina. Ja sikäli kun se tulee olemaan hallinnassani – tulevat aina kuulumaan. Olen aamuäreä, hitaasti heräävä iltaihminen, joka ei todellakaan ole juttutuulella heti herättyään. – Kuten ei kukaan mukaan meillä asuvista kaksijalkaisista. Onneksi taloudessamme asuu kaksi nelijalkaista luontokappaletta, joille molemmille aamuherätys on yksi päivän huippuhetkistä. Hännänheilutusta on takuuvarmasti tarjolla joka aamu, jättipottiaamuina Wanha Sotaratsu tyrmää leveällä hymyllään. Ja kyllä, nämä ehkäisykoirat nukkuvat keskellä parisänkyämme. Molemmat. Kahdeksan unissaan heiluvaa tassua, yli 70 kiloa mettäkaveruutta ja syvää luottamusta.

Koiranomistajalla on etuoikeus ulkoilla säällä kuin säällä, ihan joka ikinen päivä, Vähintään kolme kertaa. Sää on onneksi pelkkä varustautumiskysymys, huonoimmillaankin. Merinovilloihin ja kalvovaatteisiin vääntäytyminen kuitenkin palkitaan aina. Koiranomistaja saa joka kerta ovesta uskaltautuessaan mukaansa ulkoiluun intohimoisesti suhtautuvaa ja ympäristöään alati kiitollisena nuuskuttavaa seuraa. Onpa sitten menossa aikuiselämänsä ensimmäista kertaa Raaseporin linnanraunioille – tai lähimetsään jonka reitit osaisi ulkoa vaikka silmät sidottuina takaperin kävellen.

Jokainen koiranomistaja tietää että koira on tunteva ja oppiva olento, joka osaa ilmaista iloaan ja pelkoaan. Rehellisesti ja suodattamatta. Vaikka koiralle pukisi viimeisen muodin mukaista tavaramerkkisuojattua ruutunuttua niskaan, se on silti koira. Ei puhekyvytön, matalalta ympäristöään skannaava pitkänenäinen ihminen.

Joka päivä mietin miten paljosta jäävät paitsi he, joilla ei ole minkäänlaista suhdetta eläimiin ja luontoon. Sitä ei tosin osaa kaivata, mitä ei ikinä ole kokenut. Mitä enemmän olen elämäni koirilta oppinut, sitä varmempi olen:

Vaikkakin perheemme jäsen, tämäkin sylissäni nukkuva on eläin.

Eikä minkäänlaisen eläimen pitäisi olla pelkkä tuotantohyödyke.

-Tavara jonka ainoa olemassaolon oikeutus ja syy syntyä – on päätyä ihmisen lautaselle.

 

∞

Ethän käytä tämän sivuston kuvia luvatta?

Copyright © 2019 Johanna Suomela.

All rights reserved.

Kiitos että luit ❤ Jos tykkäsit, laita jakoon.

Maisemaonnellista voi seurata myös näissä kanavissa, tervetuloa!

Facebook | Instagram | Twitter | Blogit