Gruyèresin juustomaisemissa

Gru_20151018_16_51_48_Pro

Jotkut käyvät Sevillassa parturissa.

Koska haluan säilyttää pitkät hiukseni, ja arvostan hyvää ruokaa, käyn mieluummin syömässä Cheddaria Cheddarissa – tai Gruyerea Gruyèresissa.

Gruyères on suloinen pieni keskiaikainen kylä Sveitsin ranskankielisellä alueella.-  Tosin olen sitä mieltä että jokaisen pitää itse saada päättää onko jokin suloinen vai ei. Mutta tuo pikkiriikkinen kylä pienellä kukkulalla, se on kiistatta suloinen. Jos et usko käy katsomassa. Joku muukin on ollut samaa mieltä, sillä  kylä on saanut nettisivuilleen prenikan ”THE MOST BEAUTIFUL VILLAGE IN WESTERN SWITZERLAND”.

Jos pikkiriikkiset ja suloiset keskiaikaiset kylät eivät todellakaan ole sinun juttusi, mene sinne silti ja käy vaikka Alienin isän, Oscarillakin palkitun H.R.Gigerin museossa. Se ei ole lainkaan suloinen.

Tai jos pelottavat Alienit eivät ole juttusi, vaihtoehtoja löytyy lisää. Miltä kuulostaisi Tiibet Museo – tai vaikkapa käynti siinä pikkukylää hallitsevassa keskiaikaisessa linnassa?

No, miltä se kuuluisa ja lähes ”kaikkea kaikille” tarjoava kylä oikein näyttää?

Gru_20151018_13_46_13_Pro

Autolla lähestyttäessä se on pieni kyläpahanen vuorten varjossa.

Gru_20151018_13_56_32_Pro

Kun auto on saatu ruuhkaisena lokakuisena päivänä ylivuotoparkkiin, on edessä reilun kilometrin kävely ylämäkeen.

Gru_20151018_14_02_10_Pro

Mutta sepä ei haittaa lainkaan! Kävelysiirtymien aikana voi aina ottaa kuvia.

Autosta harvemmin saa onnistuneita otoksia, etenkään mukanani olevalla Lumialla, jonka mekaaninen suljin ei usein ole vielä ehtinyt edes käyttövalmiiksi – kun kuvaustilanne on jo ohi.

Gru_20151018_14_04_23_Pro

Mutta hetkeen sillä voi pysähtyä oikein hyvin.

Kuten nyt vaikka tähän, ylös kylään vievälle jyrkälle ja kivetylle kävelytielle, jolle syksyiset lehdet ovat pudonneet, ja alkava sade täplittää pieniä pisaroita.

Gru_20151018_14_04_40_Pro

Ja aina ehtii kuvata muihinkin suuntiin.

Tämähän on oikein viehättävä paikka!

Gru_20151018_14_06_36_Pro

Taivas tosin näyttää siltä kuin se voisi minä hetkenä hyvänsä pudota päällemme.

Gru_20151018_14_07_24_Pro

Kiipeämme portista sisään…

Gru_20151018_14_08_39_Pro

…ja olemmekin heti perillä ”pääkadulla”.

Eipä täällä juuri muita katuja taida ollakaan.

Joskus jostain paikasta tavataan sanoa sen olevan ”ihmisen kokoinen”.

Tämä jos mikä on, mutta sen ihmisen pitää todellakin olla pieni. Jopa minua pienempi.

Gru_20151018_14_09_38_Pro

Pääkatu on hetkessä strollattu läpi.

Gru_20151018_14_16_05_Pro

Päivän tärkein rasti on löytää jostain viihtyisä paikka juustofonduen nautintaan. Ravintolat ovat täynnä, ja meteli on melkoinen.

Onneksi meillä on kunnolla päällämme, joten jäämme ulos pääkadun terassille.

Matalalla riippuvat pilvet ropsauttavat vettä alas.

Onneksi terassimarkiisit suojaavat – ja lämmin juustofondue lämmittää.

Emily ja Janne_20151018_15_18_08_Pro

Kun fondue on saatu tuulensuojaan, seuraa fonduensulatusaktiviteetteja.

Puolet seurueestamme lähtee kohti Gigerin kauhumuseota, puolet suuntaa turisti-infon karttahyllyn kautta vihreille alppiniityille.

Arvaatko kumpaanko puoliskoon kuulun?

Tällaista vuoristoilman nautintahetkeä ei voi jättää käyttämättä. Eli taas patikoidaan.

Sää ei näytä suosiolliselta, mutta sateen sattuessa vedetään kuoritakin huppu pään yli.

Ja otetaan vähemmän kuvia kuin poutasäällä.

Nyt suunnataan kohti Moleson-sur-Gruyèresiä, maisemiin joissa valmistetaan sitä kuuluisaa juustoa!

Gru_20151018_15_32_46_Pro

Olemme hädin tuskin päässeet keskiaikaiselta kukkulalta alas, kun on jo ryhdyttävä kuvaamaan.

Laiduntavia nuppineulan pään kokoisia lampaita.

Gru_20151018_15_42_33_Pro

Ja sveitsiläisiä taloja – että niidenkin pitää olla niin turkasen suloisia!

Gru_20151018_15_50_17_Pro

Pringyn kylän läpi kulkevan pikkujoen törmillä lehtipuut ovat saaneet hienon syysvärinsä.

Gru_20151018_15_50_39_Pro

Ruska näyttää upealta.

Vielä kun olisi se aurinko.

Gru_20151018_15_55_32_Pro

Mutta tällä retkellä meidän aurinkomme on aristokraattinen, pieni lainakoiramme Emily.

Omat koiramme ovat hyväksi havaitussa hoitolassa Lohjalla.

Gru_20151018_15_56_04_Pro

Emily lähtee urheasti matkaamme, eikä lainkaan tiedä mikä ”uitetun koiran kävelykierros” sitä odottaa.

Gru_20151018_15_56_12_Pro

Ensin ylitämme pikkujoen, ja pian sade yltyy rankaksi.

Gru_20151018_16_09_18_Pro

Ikuisuudelta tuntuneen vartin jälkeen sade tasoittuu tihkuksi.

Voin taas kaivaa esiin kamerani joka toimii myös puhelimena.

Gru_20151018_16_11_10_Pro

Nousemme ylöspäin, ja vastassamme on ensimmäinen navetta.

Olisiko täällä kesäkuukausina sitä maailmankuulun juuston valmistusta?

Nyt on kuitenkin lokakuu jo yli puolivälin, näyttää hiljaiselta.

Gru_20151018_16_11_48_Pro

Onneksi on ainakin koirabaari.

Emily pitää hyvin ansaitun, avustetun virkistystauon.

Gru_20151018_16_13_22_Pro

Matka jatkuu.

Tulosuunnassamme pilvet raahautuvat matalalentoa.

Gru_20151018_16_14_25_Pro

Selkeällä säällä täällä näyttäisi tyystin toiselta.

Mutta tässäkin sateessa, tässä maisemassa on oma viehätyksensä.

Gru_20151018_16_16_09_Pro

Juuri kun alan luopua toivosta että näemme vilaustakaan nelijalkaisista, kävelemme nuorisolaitumen ohi.

Gru_20151018_16_17_35_Pro

Sinne nekin suloiset jäävät puun alle, ja reittimme jyrkkenee ylöspäin.

Gru20151018_16_19_31_Pro

Jossain kaukana auringon kapeassa kiilassa hohtavat lumihuippuiset vuoret.

Gru_20151018_16_20_01_Pro

Nämä alppiniityt joka puolella ympärillämme ovat sitä raaka-ainetta, joka maailman kauneimpien lehmien suosiollisella myötävaikutuksella muuntautuu huippumaukkaaksi juustoksi.

Gru_20151018_16_20_52_Pro

Täältä Gruyère on kotoisin!

Gru_20151018_16_21_21_Pro

Patikkaseuralaiseni mennä paahtavat edelläni.

Gru_20151018_16_21_49_Pro

Mutta maastokenkänaisen täytyy kuvata kun on sen aika.

Gru_20151018_16_22_28_Pro

Otetun kuvan voi aina deletoida, mutta ottamatonta ei saa koskaan takaisin.

Gru_20151018_16_36_02_Pro

Reitti kulkee laidunniittyjen välissä.

Gru_20151018_16_34_12_Pro

Rehevät puut antavat kuvaushetkille suojaa.

Gru_20151018_16_45_33_Pro

Niityllä kulkeva ura on paikoin todella liukas.

Gru_20151018_16_51_48_Pro

Mutta näistä maisemista nautin silti, satoi tai ei.

Tällaista ei ole kotona, vaikka Kauniaisia onkin joku irvileuka joskus kutsunut Suomen Sveitsiksi.

Gru_20151018_17_13_36_Pro

Lainakoiramme Emily on läpimärkä, ja tuntuu että sen pikkujalat ovat saaneet tälle päivälle kylliksi liikuntaa.

Emilyn on aika päästä ”kantoon”.

Gru_20151018_16_49_14_Pro

Onneksi meitä tullaan reitin päätepisteen vuoristokylään, Moleson-sur-Gruyèresiin,  autolla vastaan.

Gru_20151018_17_17_19_Pro

Emilyn isäntä, veljeni odottaa siellä.

Gru_20151018_17_18_28_Pro

Kun puhelinsoitto selvittää sijaintimme, olemmekin jo yllättävän lähellä noutopistettä.

Reitti jää tällä kerralla Sports Trackerin mukaan hiukan odotettua lyhyemmäksi, mutta tässä säässä se ei harmita. Lokakuussa määränpäässämme ei kuitenkaan enää odota reittikuvauksessa mainittu kävelydiplomin luovutus ja mahdollisuus seurata juustonvalmistusta. Niistä pääsee osalliseksi vain syyskuun loppuun asti.

Niinpä riisumme saviset maastokengät ja läpimärät kuoritakit auton takahutlaariin.

Emily kuivataan pyyhkeeseen, ja urheasti kävellyt pikkukoira pääsee takapenkille katselemaan koiranunia froteepyyhkeeseen käärittynä.

Takana on taas yksi hieno aktiivilomapäivä, paikassa jonne tulisin mielelläni kesällä uudelleen.

Jo kauan sitten edesmennyt presidenttimme Kekkonen mainosti liikuntaa sanomalla kutakuinkin: ”Jos ei lisää päiviä elämääsi, niin lisää elämää päiviisi”. Niinpä.

Sveitsin Gruyèresistä käveltiin vesisateessa Moleson-sur-Gruyèresiin  18.10.2015

Mikäli pidit lukemastasi, voit seurata blogiani myös Facebookissa.

Mikäli pidit kuvistani, voit seurata Lumiani jälkiä Instagramissa.

Valokuvat ovat minun, ethän käytä niitä ilman lupaani.

Copyright © 2016 Johanna Suomela. All rights reserved.