Karun kaunis Kökar

Kökar on kaunis pieni saari jonne kauneutta ja rauhaa arvostavan, Ahvenanmaalle saaristolautoilla suuntaavan automatkailijan on pysähdyttävä vähintään yhdeksi yöksi.

Meidän piti pysähtyä yhdeksi yöksi, mutta jäimmekin kahdeksi. Se todellakin kannatti, muutenkin kuin säästön vuoksi.

Säästöä tuleekin roimasti, sillä yhdensuuntainen matka asuntoautolla Manner-Ahvenanmaan Långnäsiin ilman Kökarin yöpymistä maksaisi sesonkiajalla 15/4–30/9 peräti 497 euroa, kun Kökarissa yöpyjä selviää 105 eurolla.

Kökar on Ahvenanmaan eteläisin kunta, kaunis pieni saari ja 250 ihmisen koti.

Saari on kahden ja puolen tunnin lauttamatkan päässä Korppoon Galtbysta. Kökar on siitä mukava ihmisen kokoinen kohde, että sen nähtävyydet ottaa hyvin haltuun fillarilla – ja maastokengillä.

Ötterböten pronssikautinen hylkeenpyytäjien kylä

Aamulla muiden vielä nukkuessa, lähden nuorimmaisen noutajamme, käyttölinjaisen labradoripoika Yetin kanssa Karlbyn suuntaan, kohti Ötterböten pronssikautista hylkeenpyytäjien kylää ja Kalenin luontopolkua.

Reitille on tällä kertaa helppo löytää. Onhan tämä kenties saaren tärkein – tai ainakin vanhin – nähtävyys.

Kalliot ovat äkkivilkaisulla karuja, mutta tarkemmin katsoessa siellä kasvaakin kaikkea kaunista.

Polku on merkitty kallioon ja kiviin valkoisin maalatuin pistein, niitä on helppo seurata.

Kanervan kukintakin on parhaimmillaan.

Reitti sukeltaa katajien välistä metsikköön.

Pyyhimme Jetsun kanssa kävellessämme mukaamme kaikki yön aikana suurella vaivalla kudotut hämähäkinseitit.

Kukaan ei siis ole kävellyt täällä tänään ennen meitä.

Otterböten pronssikautisten asumusten pyöreät jäänteet näkyvät maassa selvästi. Niitä on löydetty täältä kaikkiaan yhdeksän. Muinainen majapaikka on lämmin ja suojaisa. Kahden kallion välissä eivät merituulet paljon tuiverra. Tänne asettuivat Kökarin saaren ensimmäiset asukkaat, hylkeenpyytäjät, noin 1000 vuotta e.Kr.

Hylkeenpyytäjät keittivät hylkeenrasvasta traania, ja hakkasivat polttopuunhimossaan koko saaren täysin puuttomaksi ja asuinkelvottomaksi. Nykyisin tälläkin paikalla kasvaa jo kauniita vanhoja tammia. Onneksi.

Otterbötestä polkua voi jatkaa kahteen suuntaan. Voi joko jatkaa kallioiden yli kaakkoon kohti Karlbytä, tai palata vähän matkaa takaisin päin ja suunnata lounaaseen kohti Kalenia. Me valitsemme Kalenin.

Kalenin luontopolku

Nuori ja innokas koira löytää maasta paljon mielenkiintoisia hajuja.

Vähän matkaa kalliolla vaellettuamme törmäämme kukkivaan kihokkimättääseen.

Pienet kärpäset häiriköivät ympärillämme, enkä jaksa häirittynä keskittyä kunnolla pienten lihansyöjäkasvien kuvaamiseen.

Polku sukeltaa välillä rehevään kanervikkoon. Olen onnellinen että jalassani on korkeavartiset maastokengät. Täällä jos missä vaanii Suomen luonnon vaarallisin otus, puutiainen.

Tiheässä metsikössä pitäisi olla sodanaikaisen venäläisten radioaseman jäänteet, mutta emme löydä niitä, ja meinaamme melkein hukata polun.

Onneksi näpsäkkä ”opaskoirani” löytää muiden aiemmin kulkeman, oikean reitin helposti.

Muutakin mielenkiintoista reitille osuu. Kaunis pieni jatulintarha keskellä kallionlakea.

Reitti kulkee myös sodanaikaisen, räjäytetyn tulenjohtobunkkerin jäänteiden läpi. Kasa murentunutta teräsbetonia ei kuitenkaan houkuta kuvaamaan.

Pian eteemme aukenee kaunis näköala merelle.

Laskeutuminen kalliolta on jyrkkä. Onneksi nuori koira seuraa hienosti takanani, vetämättä.

Kivikossa joudumme asettelemaan jalkamme huolellisesti. Niin maastokengitetyt kuin paljan polkuanturoin varustetutkin.

Maasto on hämmästyttävän vaihtelevaa. Kallioiden jälkeen polku pudottautuu taas viidakkomaisen rehevään metsikköön.

Ehdin hädin tuskin rekisteröidä puissa kiipeilevät kukkivat humalaköynnökset, ennen kuin jalat lähtevät alta.

Kostea alamäkeen viettävä kalliopinta on yllättävän liukas. Pannutan huolella.

Onneksi selässäni oleva päiväreppu suojaa päätä ja selkääni. Vanhat uskolliset Meidlini taitavat tosiaan olla käyttöikänsä päässä. Uskollisten maastokenkien pohjat ovat kovettuneet ja muuttuneet liukkaiksi.

Metsikkö muuttuu rantakallioksi.

Ahvenanmeri tuoksuu ja kuuluu.

Vettä intohimoisesti rakastavan koirani on vaikea uskoa, että näissä mainingeissa ei nyt uida.

Reitti kulkee aivan meren rannan kallioiden päällä. Täälläkään en haluaisi olla sopimattomilla jalkineilla. -Vaikka pitävät lenkkarit taitaisivat olla kuluneita maastokenkiäni paremmat.

Varmuuden vuoksi irrotan koiran joustavan hihnan vyötäröni vetovyöstä. Jospa räpylävarpaaseen iskeekin ylittämätön vedenhimo – ja se hyppää mereen – tai johonkin isoon kallionkoloon muodostuneeseen lätäkköön – niin en kyllä halua ajautua raahakkana perässä.

Olemme merivartioaseman vieressä. Polku lähtee palaamaan takaisin.

Nousemme lopulta tienpiston päähän. Vastaan tulevat saksalaiset turistit saavat tarkkaavaisuuteni herpaantumaan, ja hukkaamme reitin.

Polku olisi varmaankin jatkanut matkaansa vielä hetken tien suuntaisesti kalliota pitkin, mutta meidän reissumme jatkuukin nyt hiekkatietä myöden.

Ripsin taas vaaleasta koirasta irti muutaman tumman, paikkaansa etsivän puutiaisen. Onneksi erottuvat hyvin lähes valkoista, sileää turkkia vasten. Juuri nyt suurinta onnea on vaalea labradori. Omasta housunlahkeestanikin löytyy yksi pieni tumma punkki. On niitä vihulaisia täällä.

-Ja onhan niiden varalle yritetty parhaan mukaan varautuakin. Nähtäväksi jää minkälaisia pitkäaikaisvaikutuksia koiralle aiheuttaa sisäisesti vaikuttava Bravecto, omaa puutiaisaivotulehdusrokotetta on jo tehostettukin.

Risteyksessä meitä tervehtii kaunis kukkiva ruusu.

Ihan pian ollaankin jo ”kotiristeyksessämme”. Vuoden 2016 vierasvenesatamaksi äänestetyssä Sandvikissa.

Täällä vaelluskaverini pääsee sileältä kalliolta hyvin ansaitulle uinnille ”Merikarhun” katveeseen.

Sillä vieressä mereen viettävällä kalliolla pönöttää hieno vanha kuljetusalus Sjöbjörn.

Kävelymatkaa tuli lähes 7 kilometriä, ja aikaa meni reilu puolitoista tuntia.

Reittimme näet täältä.

Jos ei elämääni tällä retkellä kenties tullutkaan lisää päiviä, ainakin sain päivääni lisää elämää.

Rauhallisimmillaan ja kauneimmillaan luonto näyttäytyy omin jaloin liikkuvalle.

❤

Kiitos mukanaelostasi Ahvenanmaan Kökarilla!

Ethän käytä tämän artikkelin kuvia luvatta?

Copyright © 2017 Johanna Suomela. All rights reserved.

Kiitos ruudun sille puolelle että luit!

Tykkäämistaloutta ja seurantamahdollisuuksia:

Facebook | Instagram | Twitter | Blogit

❤