Varoituksia jalankulkijoille

Talvi vuonna 2008 oli synkkä ja pimeä. Lunta ei juuri ollut.

Kunnes maaliskuun lopulla. Ensimmäinen kunnollinen lumimyräkkä pudotti alas parikymmentä senttiä. Pihaltamme tielle viettävässä ajoluiskassa oli tuoreen lumen alla autonrenkaan kiillottama ura. Kävelin siihen vauhtia jota kävellään kun onnellisen tietämättömänä kuvitellaan että alusta pitää. Heitin komean kolmoissalkovin. Alastulosta en saanut tyylipisteitä.

Nilkka jäi alimmaiseksi, eikä terävä rusahdus luvannut hyvää.

12 tunnin odottelun jälkeen palasin Jorvista nilkka kauniisti punaisella kipsillä verhoiltuna, kyynärsauvoilla kinkaten. Hoitajien mukaan oli ollut kiireinen ilta ja yö. Kättä ja jalkaa oli rusahdellut ympäriinsä, en siis ollut tuon illan ainoa kovan onnen murtumapotilas.

Kevät oli pitkä. Harmitti kun en päässyt ulos seuraamaan luonnon heräämistä. Luuduttaessani nilkkaani viihdytin itseäni katsomalla öisin Kanadassa pelattua MM-jääkiekkoa, jossa Suomi sijoittui kolmanneksi. Sain seurata myös tekstiviestityksellään sohlanneen Ilkka Kanervan eroa ulkoministerin virasta ja Alexander Stubbin tuloa. Tuosta pitkäkestoisesta ja varsin viihdyttävästä ohjelmatarjonnasta huolimatta päätin, että en enää milloinkaan katko raajojani saati halkaise päätäni ”kahdeksi kissankupiksi”. – Sikäli jos se jotenkin on vain vältettävissä.

Niinpä hankin alleni nastat. Löysin kaupasta kengät joita ilman en enää talviliukkailla ovesta ulos astu.

Tänä aamuna, ottaessani ensimmäisen askeleen peililiukkaalla kotipihan kiveyksellä, olin vähällä liukastua. Koko piha oli kuin luistinrata. Jos olisin lähtenyt uhkarohkeasti yrittämään autolle ja välttynyt kaatumiselta, olisin todennäköisesti valunut paikallani seisten alamäkeen painovoiman vaikutuksesta. Niinpä palasin hiipien takaisin sisään ja vaihdoin kengät.

Sama uskollinen vuonna 2008 ostamani ruotsalainen IceBug-nastakenkäpari palvelee minua vieläkin. Nastat purevat aivan kuin uutena, vain Gore-Tex -kalvon vesieristysominaisuudet ovat heikentyneet. Kenkien kärjet näyttävät kuluneisuudessaan jokseenkin linttaisilta, mutta koiralenkeillä säkkipimeässä se ei pahemmin haittaa.

Alla olevan auringonlaskukuvan kuvatessani kävelin nastakengissäni huolettomasti. Liukkaiden jäälohkareiden ja iljanteisten rantakallioiden päällä harppoessani mietin, kuinka monia sairauslomaviikkoja jäisikään työntekijöiltä kärsimättä, ja kuinka moni vanhus jäisi lonkkamurtuman takia laitostumatta- jos talviliukkailla liikuttaisiin vain asianmukaisissa jalkineissa.

En kirjoita tätä mainostaakseni elämäni fiksuinta kenkähankintaa.

Kirjoitan tämän jotta edes joku välttyisi kaatumiselta, mustelmalta, ruhjeelta, lihasrepeämältä, raajan- tai lonkan murtumalta tai kallonsa halkaisemiselta. Kaatuminen on yleisin tapaturmainen kuolinsyy.

Ulkoilureiteillä on juuri nyt järkyttävän liukasta. Pysykää pystyssä ihmiset.

Nastakenkäily ei ole vain mummojen etuoikeus.

∞

Ethän käytä tämän artikkelin kuvia luvatta?

Copyright © 2019 Johanna Suomela.

All rights reserved.

Kiitos että luit ❤ Jos tykkäsit, laita jakoon.

Maisemaonnellista voi seurata myös näissä kanavissa, tervetuloa!

Facebook | Instagram | Twitter | Blogit