Valloittava Vallisaari

Vallisaari_20160709_17_13_24_Pro

Helsingin matkailukesän kuumin juttu luontoihmiselle on kiistatta uutuuskohde Vallisaari.

Vallisaaren viettelevän kaunis luonto on vain 20 minuutin vesibussimatkan päässä Kauppatorilta.

Niinpä mekin päätämme nousta JT-Linen vesibussiin kauniina lauantai-iltapäivänä.

Lähtölaituri on ruuhkainen, mutta onnistun bongaamaan bloggarikollegani,  Meriharakka-matkablogin Pirkon ennen laivaannousua.

Vallisaari_20160709_14_20_04_Pro

Illalle on luvattu sadetta, mutta lähtiessämme Kauppatorin rannasta sää on säkenöivä.

Vesibussi on tupaten täynnä. Kaikki haluavat ulos aurinkoiselle kannelle. Me jäämme seisomaan, osa istuu mukavasti alas. Kannelle.

(parin päivän kuluttua selvisi, että kyydissä oli myös Helsingin Sanomien toimittaja, jonka kuvista ruuhka hyvin näkyy)

Vallisaari_20160709_14_28_45_Pro

Ohitamme matkalla pikkuisen miinanraivaajien saaren, Lonnan.

Seitsemän euron hintaisella menopaluulipulla pääsisimme osana saarihyppelyä Lonnaankin, mutta vain järjestyksessä Vallisaari-Suomenlinna-Lonna.

Vallisaari_20160709_14_44_57_Pro

Perillä Vallisaareen tulijaa vastassa on vanha tiilinen luotsitalo.

Vallisaari.fi -sivusto kertoo luotsien varsin värikkäästä historiasta näin:

”Vallisaaresta tuli 1700-luvulla luotsien saari. Luotsit elivät mökeissään saaren luoteiskärjessä Kustaanmiekan salmen vieressä, lähellä saapuvia laivoja. Luotsit ja muut saarelaiset aiheuttivat järjestysvallalle päänvaivaa viinanpolttimo- ja kapakkatoiminnallaan, joka sai heidät toisinaan unohtamaan työnteon. Saarelaisia epäiltiin alituisesti myös viinan salakuljetuksesta ja laittomasta anniskelusta. Kun venäläiset saapuivat vuonna 1808, toimintaa rajoitettiin ja saarelta aidattiin tiilimuurein erillinen alue viinanpoltolle. Lopulta luotsit määrättiin heille vuonna 1878 valmistuneeseen Luotsitaloon Vallisaaren pohjoisrannalle kauemmaksi patterialueesta. Vuonna 1910 luotsien uudeksi asuinpaikaksi päätettiin Hylkysaari, mutta tilanpuutteen takia heitä jäi myös Vallisaareen. Viimeiset luotsit muuttivat pois Vallisaaresta vasta 1920-luvun alussa. Nykypäivänä Luotsitalo lienee yksi parhaiten säilyneistä muistoista, joka kertoo tarinaa saaren vanhasta ja värikkäästä asuinkannasta.”

Historianjanoiselle juuri tuo Vallisaaren oma sivusto onkin mainio tietolähde.

Sieltä voit ihailla myös Vallisaaren kävijöiden Instagramiin jakamia kuvia.

Vesibussilaiturille saavuttaessa vasemmalla odottaa kuivakäymälä, ja reitin varrella oikealla Vallisaaren ja Kuninkaansaaren kartta.

Vallisaari_20160709_14_38_30_Pro

Valokuvaani paremman kartan – ja Metsähallituksen oppaan saarille löydät täältä.

Vallisaari_20160709_14_46_22_Pro

Vallisaari_20160709_14_49_00_Pro

Vallisaari_20160709_14_49_19_Pro

Vallisaari_20160709_14_50_34_Pro

Kauniina kesäpäivänä Vallisaari on pakahduttavan kaunis.

Niittykukat kukkivat ja aurinko paistaa.

Vallisaari_20160709_16_40_33_Pro

Seuraamme polkua lammen rantaan.

Vallisaari_20160709_14_58_35_Pro

Ja heti sen jälkeen nousemme muiden perässä toista polkua kalliolle.

Etsimme piknikkipaikkaa, ja teemme juuri sen mitä ei pitäisi. Poikkeamme kävelytieltä.

Kallionlaen jäkälät ja sammalet ovat murentuneet pölyksi satojen kulkijoiden alla.

Kuulin kyllä kuinka vesibussissa kuulutettiin saaren haavoittuvasta luonnosta, ja pyydettiin pysymään poluilla.

Vasta myöhemmin, syvemmälle saareen kävellessämme ymmärrän, että niillä poluilla ei tarkoitettukaan näitä aiempien vierailijoiden tallaamia, vaan ihan niitä rakennettuja kävelyteitä.

Istumme lämpimälle kalliolle leppeään kesätuuleen ja katamme herkut pellavaiselle pöytäliinalle, viltin päälle.

Vallisaaressa, kuten joka paikassa muuallakin, on itsestään selvää että kaikki mitä mukana tuodaan, viedään lähtiessä pois.

Myös kepeän kesäiltapäivän ulkoilmaruokailussa nautittu ihana roseeviinipullo.

Vallisaari_20160709_15_18_40_Pro

Havahdumme kesäpäivän kauneudessa laivojen sumutorvien ääniin.

Yhtäkkiä vastapäisen Suomenlinnan kirkon torni katoaa sumuverhon taa.

Vallisaari korjattava_20160709_15_19_32_Pro

Vallisaari_20160709_15_07_17_Pro

Vallisaari_20160709_16_30_13_Pro

Onneksi sumu hälvenee lähes yhtä nopeasti kuin tulikin.  Sumutorvet hiljenevät.

Punavalkoinen ”kerrostalo” on jälleen kerran onnistunut ujuttautumaan kapean Kustaanmiekan läpi.

Keräämme pöytäliinan, viltin ja tyhjät eväspakkaukset reppuihimme ja jatkamme matkaamme – tällä kertaa kävelytietä pitkin.

Mitään ei luonnosta mukaan oteta, eikä mitään sinne jätetä.

Paitsi jalanjälkiä. Ja niitäkin olisi tänään voinut jättää vähemmän.

Vallisaari_20160709_16_41_22_Pro

Vallisaari_20160709_17_01_55_Pro

Aivan kävelytien varressa aukeaa monimuotoinen kasvirunsaus.

Ei ihme että saari on 1000 eri perhoslajin koti, joista yli 100 on harvinaisia tai suorastaan uhanalaisia.

Vallisaaren luonto onkin lajiensa runsaudessa Helsingin edustan saarien joukossa aivan poikkeuksellinen.

Säilyäkseen sellaisena sen pitäisi myös saada aivan poikkeuksellista kunnioitusta.

Vallisaari_20160709_16_46_18_Pro

Vallisaari_20160709_16_49_46_Pro

Vallisaari_20160709_16_48_04_Pro

Vallisaari_20160709_16_50_48_Pro

Kieltoja ja rajoituksia tosiaankin on paljon.

Vallisaari_20160709_16_42_55_Pro

Koiramme on tietty ollut kytkettynä koko ajan, mutta tuon ”pysy merkityllä reitillä”-kyltin olisin halunnut nähdä jo aiemmin!

Vallisaari_20160709_16_58_11_Pro

Avotulen teko ja grillaus saarella on edelleen kielletty – maastoon vuonna 1937 suuressa räjähdeonnettomuudessa sinkoilleiden räjähteiden vuoksi.

Tuolloin kahdeksan ihmista kuoli välittömästi – ja neljä myöhemmin vammoihinsa sairaalassa. Lisäksi puolustusministeriön taisteluvälineosaston päällikkö, insinöörieversti Aleksanteri Huuri järkyttyi tapauksesta niin sydänjuuriaan myöten, että kuoli viikon kuluttua pamauksesta.

Vallisaari_20160709_16_58_28_Pro

Kun suomalaiselle kerrotaan alueen olevan ”herkkä kulumiselle”, ja reitti rajataan köydellä, ei varmasti kenellekään tule mieleen lähteä löytöretkeilemään reitin ulkopuolelle.

Sen sijaan reitin viereinen portaikko suorastaan kutsuu kiipeämään ylös – varoituskyltistään huolimatta – eikä tämä suinkaan ole ainoa paikka tällä saarella josta voisi vahingossa pudota.

Mutta on todettava kuten norjalaiset, miettiessään Preikestolenin kalliojyrkänteen aitaamista:

Koko luontoa ei kuitenkaan voi aidata.

Vallisaari_20160709_16_53_48_Pro

Vallisaari_20160709_16_54_20_Pro

Vallisaari_20160709_16_55_33_Pro

Vallisaari_20160709_16_54_27_Pro

Reitit ovat helppokulkuisia, myös lastenrattaiden työntäminen onnistuu.

Vallisaari_20160709_16_57_02_Pro

Vallisaari_20160709_17_00_30_Pro

Vallisaaren paras näköalapaikka on Aleksanterinpatteri.

Vallisaari_20160709_17_12_06_Pro

Vallisaari_20160709_17_03_23_Pro

Itse rakennuksiin ei pääse sisään, mutta niiden päälle rakennetulta tasanteelta on upea näkymä merelle ja Suomenlinnan yli Helsinkiin.

Omalla tavallaan kenties koko kaupungin hienoin?

Vallisaari_20160709_17_07_35_Pro (2)

Vallisaari_20160709_17_08_44_Pro

Vallisaari_20160709_17_05_07_Pro

Vallisaari_20160709_17_09_18_Pro

Vallisaari_20160709_17_10_22_Pro

Saaren hienointa antia on kuitenkin rehevä lehtimetsä.

Vallisaari_20160709_17_13_04_Pro

Vallisaari_20160709_17_13_24_Pro

Kun pääsemme vihdoin Torpedolaiturille, alkaa taivas näyttää siltä että se voi pudota niskaamme minä hetkenä hyvänsä.

Vallisaari_20160709_17_24_31_Pro

Vallisaari_20160709_17_24_20_Pro

Kuninkaansaari jää siis tällä kertaa väliin, kenties ensi kerralla?

Vallisaari_20160709_17_36_56_Pro

Vallisaari_20160709_17_39_57_Pro

Vallisaaren vanhat, hienot rakennukset olisivat myös olleet suuremman huomioinnin arvoisia – vaikkei niitä voikaan ihailla kuin ulkoapäin ja matkanpäästä.

Vallisaari_20160709_17_42_22_Pro

Vallisaari_20160709_17_44_20_Pro

Vallisaari_20160709_17_55_38_Pro

Harmillisesti missaamme vesibussin, ja sitten onkin reilusti aikaa kuvailla laiturilla – vaikka mukanamme sosiaalistumassa olevaa kahdeksankuukautista käyttölinjaista labradorinpoikasta.

Vallisaari_20160709_18_39_25_Pro

Vihdoin vesibussiin päästyämme näemme hienon sateenkaaren, ja Lokki Joonatan saattelee meitä takaisin Kauppatoria kohti.

Vallisaari_20160709_18_50_20_Pro

Kolmen kilometrin pituinen Aleksanterin kierros Helsingin Vallisaaressa tehtiin kytketyn koirakaverin kanssa  9.7.2016.

Lisää virallista tietoa Vallisaaren kulkuyhteyksistä – myös GPS-koordinaatit omalla veneellä liikkumiseen – löydät täältä.

Huomaathan kuitenkin että Vallisaaren maksullinen retkisatama sijaitsee Torpedolahdessa. Retkisatamassa ei saa yöpyä vielä vuonna 2016. Satama on tarkoitettu enintään viiden tunnin vierailuihin ja maksu viideltä tunnilta on 5 euroa.

♥  ♥  ♥

Kiitos mukanaelostasi!

Kiitos jälleen hienosta ulkoilmaelämyksestä Metsähallituksen luontopalvelut!

Retkiäni voit seurata myös Facebookissa.

Lumiani jäljille pääset myös Instagramissa.

Kaikki kuvat ovat minun, ethän käytä niitä ilman lupaani.

Copyright © 2016 Johanna Suomela. All rights reserved.

Tuoreita juttuja Vallisaaresta muissa medioissa:

*Pohdiskelua Vallisaaren nykytilasta ja tulevaisuudesta – ja upeita kuvia – löydät Antti Salovaaran Lähiluonnon huvituksia – blogista.

*Meriharakan Pirkon kivan jutun Vallisaaresta voit lukea täältä.

*Ja täältä löydät Helsingin Sanomien toimittajan saman päivän vierailun pohjalta tekemän jutun Vallisaaresta.