Paras kamera on mukana

GallträskSunset_20160718_22_24_53_Pro

Sain Vallisaariretkijutustani kotona moitteita. Kuvia on liikaa. Kotirintamakriitikon mukaan kuulemma aina.

Miksi kuvia on liikaa? Koska kuvaan liikaa.

Koska kuvaan aina. Ja kuvaan aina siksi että voin. Siksi että kamera on aina mukana.

Olen pitkään harkinnut kaapin syövereissä pölyttyvän järjestelmärunkoni päivittämistä uuteen. Mutta shoppailuhimoni hyytyvät usein lyhyeen kun tajuan realiteetit. Milloin sitä käyttäisin, ja kuinka usein?

Olisiko se kaulallani päivävaelluksilla ja juoksulenkeillä? Olisiko se mukana autossa yllättävän kauniin auringonlaskun (tai pian nousun) yllättäessä?

Nykyinen kamerani on Nokian Lumia 1020. Siis kännykkäkamera. Tai oikeastaan se on kamera, joka toimii myös puhelimena. Ja on pakko tunnustaa, niitä on kolme. Ensimmäiseni kamera ei enää toimi, joten tuo laite numero 1 on siirretty Sports Tracker -käyttöön piirtämään viivoja kartalle tarvittaessa.

Myös vara-akun ja jalustakierteen sisältäviä ”camera grippejä” on kaksi. Niillä kameran virta riittää pitkiinkin kuvaussessioihin, ja jalustallakin voisi kuvata – jos sitä kuljettaisi mukana.

Puhelimissani on 41 megapikselin kamera. On myös optinen kuvanvakain, joihinkin tilanteisiin liian hitaasti heräävä mekaaninen suljin ja Carl Zeissin huikea optiikka. Ja ties mitä muita herkkuja, loistavat videointiominaisuudet.

Jos Nokian historia olisikin muodostunut”Mokian” asemesta joksikin muuksi, olisin kenties päässyt hivelemään entistä upeampaa, huippukameralla varustettua nykyisen puhelinmallini, aikanaan ”hirviökamerapuhelimeksi” kutsutun laitteen, manttelinperijää. Mutta nyt tiedämme että koodinimellä ”McLaren” -kehitelty huippumalli ei valitettavasti ikinä tule näkemään päivänvaloa.

Muutama viikko sitten laitteen numero kaksi rannelenkki oli monistanut itsensä. Yhden siistin lenkin asemesta puhelimesta roikkui epämääräinen nippu rispaantuneita ohuita lenkkejä. Härveli näytti siivottomalta, eikä lenkkiä meinannut enää saada ujutettua ranteen ympärille.

No mitä sitten? – Ilman rannelenkkiä puhelinta ei ole miellyttävä ojennella kuvatessa jyrkänteillä, vuorenrinteillä ja riippusilloilla. Sehän voi vaikka pudota.

Mietin jo uuden kännykän hankkimista, kenties kokonaan uuteen merkkiin siirtymistä. Sitten muistin kortin, jonka olin tallettanut Kaapelitehtaan joulumyyjäisistä. Saisinko avun pieneltä suomalaiselta Field Dayltä, joka valmistaa käsityönä kauniita käyttöesineitä kasviparkitusta nahasta?

Voi miten nätti ja toimiva olisikaan nahkainen rannelenkki!  Aito nahka vain paranisi vanhetessaan, ja kestäisi varmasti niin kauan kuin puhelimeni kamera toimisi.

Otin yhteyden nettisivujen lomakkeen kautta. Olisiko heidän mahdollista valmistaa tilaustyönä lenkki, jonka saisin kiinnitettyä puhelimeeni? ”Tällä hetkellä ei meillä ole tarvittavia kiinnityslenkkejä, mutta selvitämme löytäisimmekö jostain riittävän vahvoja. ” kuului vastaus.

Muutaman päivän kuluttua sain vastauksen. ”Kyllä onnistuu. Minkälainen laitetaan?”

Oi. Laitettiin kaksi. Molemmat kaunista punottua kasviparkittua nahkaa. Suomalaisesta käsin tehdystä laatutyöstä on ilo maksaa. (laitettiin myös upea punottu lenkki aurinkolaseihini, mutta se vohkittiin minulta välittömästi kotiin päästyäni)

Kaunis kiitos Field Day ja Iina Kettunen.

Jos maassamme olisi enemmän näin loistavalla asiakaspalveluasenteella siunattuja ammattilaisia, ei meillä olisi hätäpäivää.

Ja niitä kuvia, niitä tulee jatkossakin olemaan tässä blogissa. Mutta lupaan yrittää vähentää niiden määrää.

Mutta onhan se kuitenkin aika kiva, että auringonlaskun juoksulenkilläkin voi tarvittaessa ex-tempore ottaa kuvia. Tuollaisia kuin tuo tuolla ylhäällä. Vai mitä? (Twitterissäkin siitä on tykätty 23:n uudelleentwiittauksen ja 44:n tykkäyksen verran.)

Paras kamera on se joka kulkee mukana myös juoksulenkeillä!

Hand strap_20160715_15_40_51_Pro

Kiitos mukanaelostasi!

Retkiäni voit seurata myös Facebookissa.

Uudella hienolla nahkaisella rannelenkillä varustetun Lumiani jäljille pääset myös Instagramissa.

Kaikki kuvat ovat minun, ethän käytä niitä ilman lupaani.

Copyright © 2016 Johanna Suomela. All rights reserved.