Marraskuu on tunnetusti kuukausista viheliäisin.
On pimeää kuin tontun ahterissa, vettä vihmoo vaakasuoraan ja tuuli ulvoo nurkissa.
Aamulla, kun lähdet töihin on pimeää. Illalla, kun tulet kotiin on – jos mahdollista – vielä pimeämpää.
Nauti siinä sitten elämästäsi.
Pysy energisenä ja muista hymyillä vastaantulijoille.
Aurinko paistaa Helsingissä marraskuussa keskimäärin hulppeat 37 tuntia. Tämä selviää Ilmatieteenlaitoksen tilastoista, jotka ulottuvat 30 vuoden päähän. Tänä vuonna – kun kaikesta pitää säästää – päätti aurinkokin paistella hiukan säästeliäämmin. Kokonaiset 13 tuntia. Tästä 10 tuntia oli loimotettu jo 14.11. mennessä, joten viimeiselle kahden viikon jotokselle jäi avokätiset kolme tuntia.
Liekö siis mikään ihme että sairastuin marraskuussa. Enkä tällä kertaa tarkoita kaamosmasennusta tai hiilarihimoa.
Tosin niidenkin oireisto on näkyvissä.
Minut valtasi hullu himo päästä näkemään matalalla könyävä aurinko edes pieneltä vilaukselta. Sairastuin auringonlaskuaddiktioon. Monta kertaa raahasin käpälävaivaista Wanhaa Sotaratsua puolijuoksujalkaa minuuttiaikataululla kohti auringonlaskua. Jos auringon laskettu aika on klo 15.20, se ei tottavie odota että keskellä Espoota joku saa vastahakoiset koiransa kammettua kallion laelle.
Kalliolle ajoissa pääsy on vain puoli voittoa. Siitä jännitys oikeastaan vasta alkaa. Lisäksi on yritettävä pysyä ikälopuilla maastokengillä pystyssä iljanteisella kalliolla. Mielellään myös yritettävä olla putoamatta jyrkänteeltä 65 metrin korkeudesta. Toistaiseksi olen onnistunut.
Elämässä pitää olla jännitystä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita.
Mitäpä sitä ei pieni ihminen päivänvalokuvia saadakseen tekisi?
Nyt historiallisen synkän marraskuun harvinaisista valoilmiöistä on muutakin kuin muistijälkiä.
∞
Ethän käytä tämän sivuston kuvia luvatta?
Copyright © 2014 – 2019 Johanna Suomela.
All rights reserved.
Kiitos että luit ❤ Jos tykkäsit, laita jakoon.
Maisemaonnellista voi seurata myös näissä kanavissa, tervetuloa!
MAISEMAONNELLINEN 
