Tiesitkö että Posion komeaan Korouoman rotkolaaksoon on avattu ihkauusi rengasreitti – Piippukallion Pihaus? Reitti avattiin syyskuun alussa, juuri sopivasti Kuusamon ruskaretriittini alla. Ja mikäs sen hienompaa, kuin että pääsee Pohjois-Pohjanmaalta luikahtamaan retkelle oikein Lapin puolelle! Reitin kerrotaan sopivan ”seikkailuhenkisille ja hyväkuntoisille retkeilijöille”. Emme siis koirakaverini Jetsun kanssa hetkeäkään miettineet mennäkö vaiko eikö, etenkin kun tykkäämme vähemmän kansoitetuista ja rauhallisista reiteistä. …
Avainsana: Päiväpatikointi

Torronsuon pitkospuuympyrä sulkeutui – kauan odotettu rengasreitti on valmis!
Rakastan soita ja pitkospuita. Viime suopatikasta onkin jo aikaa. Niinpä suuntasin rankasta vesisateesta välittämättä auton nokan kohti Tammelaa, ja siellä odottavaa Suomen syvintä suota. Sade kun ei lainkaan haittaa, kun tietää perillä odottavan korkkaamistaan kauan odotettu, ja suuresti kaivattu reittiparannus. Enää rengasreitin kulkeakseen ei tarvitse paarustaa Torron kyläraittia, eikä pelätä Somerontien asvalttiosuudella ohiviuhuvia autoja. Nyt koko kierroksen pääsee kulkemaan pitkospuita …
Lue lisää "Torronsuon pitkospuuympyrä sulkeutui – kauan odotettu rengasreitti on valmis!"

Espanjan rannikon Nerjan arvostetuin elämys on ainutlaatuinen Chillarin jokipatikointi
”Millä perusteella valitset patikointimatkakohteesi?” kysyttiin Facebookin luontomatkailuryhmässämme ”Päiväpatikoimassa maailmalla” jokin aika sitten. Vastauksista selvisi, että moni luontomatkailija ihastuu ensin kauniisiin maisemakuviin, ja suuntaa niiden perusteella lomallaan juuri tuohon tiettyyn kohteeseen. Oma lähestymistapani on ollut täysin erilainen.
Lue lisää "Espanjan rannikon Nerjan arvostetuin elämys on ainutlaatuinen Chillarin jokipatikointi"

Ylämäkipatikka vuorten kuningattarelle
Moni vieroksuu Sveitsiä, koska sitä pidetään kalliina. Jos lomansa haluaa käyttää shoppailuun, on maailmalla tarjolla runsaasti Sveitsiä edullisempia reissukohteita. Mutta jos lomallaan haluaa maisemaonnellistua, ei juuri Sveitsiä parempaa kohdetta voi valita. Sveitsissä tekee mieli hykerrellä onnesta – melkein minne tahansa meneekin.

Rakettievakossa kansallispuiston kainalossa
Rakettievakko. Se minä olen. Olen tehnyt uudenvuodenaaton rakettievakkoretkiä vuosia. Aluksi paukkupommeja, tykinlaukauksia ja asuinkaupunkini ilmatilan valtaavien rakettien tykistökeskitystä lähdettiin karkuun kovia ääniä kauhuissaan säikkyvän nuoremman koiran vuoksi. Viime vuosina olen vihdoin ymmärtänyt, etten haluaisi viettää vuodenvaihdetta pommien räjähdellessä ja rakettien viheltäessä ympärilläni – vaikkei meillä olisi ainuttakaan koiraa. Olen rakettiallergikko.

Onnellisten lehmien mailla
Marraskuun lopulla me juustonystävät vedimme Parmesaanimme väärään kurkkuun. Italiasta kantautui uutinen, jonka mukaan yhden maailman kuuluisimman juuston tuottajalehmät elävät kurjissa oloissa. Laiminlyötyjä lypsäviä pidetään rääkättyinä tuotantokoneina likaisissa navetoissa. Surullisin oli tieto, etteivät nuo herkkusuille juustoa tuottavat lehmät milloinkaan pääse ulos laiduntamaan, sinisen taivaan alle. Päätin oitis, että meillä loppuu Parmesanin ja Grana Padano -juustojen käyttö. Samalla mietin, miten eri lailla …

Maailman kauneimman saariston kainalossa
Kesäpäivän lämpötila hätyyttelee hädin tuskin kymmentä. Paksu pilvimassa dominoi näkyvää taivasta, tuntuu kuin se olisi ankkuroitunut paikalleen. Sataa tihuttaa. Itikat inisevät korvan juuressa ja paarmat pörräävät. Ollapa äkkilähtö, lentäsin jonnekin lämpimään. Niinkö?

Viiden tähden retkijuomitus Emmentalissa
Juustoaddiktin pyhiinvaelluskohteissa Englannin Cheddarissa ja Sveitsin Gruyeresissä on jo käyty. Nyt on Emmentalin vuoro. Viikon patikointiloman aloitusta, ja siskon vuoristopatikointineitsyyden menetystä pitäisi juhlistaa ottamalla skumppaa kuksasta. Mutta kuinkas sitten kävikään?

Luontoluksusta maisemaonnellisille
Mitä on luksus? Luksuksella on vanhastaan huono kaiku. Se on ollut jotain överiä, jotain pröystäilevää. Vanha luksus oli pröystäilevää materiaa, jossa oli iso hintalappu. Uusi luksus on tunne, kokemus. Elämys on nykyajan luksus. Aitous on uusi luksus. Uusi luksus löytyy lähimetsästä ja erämaasta. Se löytyy patikkapolulta tiettömän taipaleen ääreltä. Uusi luksus löytyy etsimättä, ja se voi olla täysin ilmaista. Uusin luksus on …

Comojärven komeimpia maisemia metsästämässä
Pohjois-Italian Comojärvi tarjoilee pökerryttäviä nautintoja maisemaonnellisille. Etenkin Bellagion niemenkärjestä pohjoiseen avautuva näkymä on silkkaa dolce vitaa.

Liesjärven Hyypiötä kiertämässä
Pääkaupungin melskeestä pitäisi useammin irrottautua päiväretkille lähikansallispuistoihin. Juuri sellaisiin kuin reilun tunnin matkan päässä Helsingistä, Porintien varressa odottava Liesjärvi. Helmikuisena pakkaspäivänä lumi kimmeltää Liesjärven jäällä, ja auringonpaiste houkuttelee Hyypiön reitille.

Hyöteikön soidensuojelualueen sydämessä
Ellei Näränkävaaran erämaatilan lammaspaimenen viikko muuten ole tarpeeksi jännittävä, kannattaa ehdottomasti suunnata Hyöteikönsuolle. Jos kerran elämässään on ajanut hyvän matkaa etelästä pohjoiseen, ja vielä Hossan-Murtovaaran tieltä hyvän matkaa erämaahan kohti suuren ja mahtavan rajaa, ei seikkailunhaluinen voi jättää Hyöteikönsuota näkemättä.

Karun kaunis Kökar
Rauhaa ja kauneutta rakastavan matkailijan kannattaa todella pysähtyä Kökarilla.

Norjalaista luontoterapiaa Aurlandissa
Elämä on luopumista. Varauksettomin uskollisuus ja pyyteettömin rakkaus päättyy aina suurimpaan kuviteltavissa olevaan suruun. Pictures from the lookout of Stegastein, Aurland, Norway.
Kauneinta Norjaa etsimässä
Sognevuonolla riittää kauniita maisemia. Tässä tunnelmia Aurlandista ja Otternesista - ja siltä väliltä. Beautiful sceneries from Aurland, Sognefjord, Norway.

Preikestolenin patikointi
Vaelluksen ystävälle on Norjassa kasapäin upeita luontokohteita. Preikestolen Stavangerin lähellä on yksi suosituimmista. Hiking to famous Preikestolen, Norway.

9 syytä vuokrata matkailuauto
Karavaanarikammoinen käänsi takkinsa. Lue niin tiedät miksi. Pictures of Sauda, Norway.

Vuoristopatikointi ”Massojen Matterhornilla”
Vuorossa ihmiskoe: Siedättyykö korkeanpaikankammo menemällä korkeisiin paikkoihin? Pictures from Switzerland, Schwyz. The thrilling Grosser Mythen mountain hike

Gruyèresin juustomaisemissa
Joku käy Sevillassa parturissa. Entäpä maistuisiko juustofondue Gruyéresissä? Tai päiväretki vuoriniityille?

Elämyslounaalle kolmeen kilometriin
Ateriahetki on nautinnollisempi jos sen viettää kauniissa ympäristössä. Vielä parempi jos kauniiseen ympäristöön on päässyt lihasvoimin - kuten vaikka sveitsiläisen vuoren rinnettä ylös nousten.

Hortoilua Hardangerviddassa
Never again -tunnelmissa Euroopan suurimmalla tunturiylängöllä. Not my cup of tea. Hiking in hard Hardangervidda.

Norjan Jotunheimenin huikea Besseggen – yksi maailman upeimmista patikkareiteistä?
Onko Norjan Jotunheimenin kansallispuiston Besseggen yksi maailman hienoimmista vaellusreiteistä? Pictures from the famous Besseggen hike in Jotunheimen, Norway.
Lue lisää "Norjan Jotunheimenin huikea Besseggen – yksi maailman upeimmista patikkareiteistä?"

Pubivaelluksella Englannin järviseudulla
Kun helteisenä kesäpäivänä vaeltaa Englannin kauneimmissa maisemissa ja päätyy suunnittelemattomalle virkistystauolle klassiseen pubiin olo on kuin lottovoittajalla.

Maisemaonnellisena Englannin järviseudulla
"The world is not in your books and maps, it's out there" @ Lake District National Park, Walk by Lake Windermere Ei sitku vaan nytku. Parasta toimistotyöläisen laatuaikaa, elämää maastokengissä Englannin järviseudulla.