Rakettievakossa kansallispuiston kainalossa

Tammisaaren uusivuosi_20171231_08_59_55_ProRakettievakko. Se minä olen. Olen tehnyt uudenvuodenaaton rakettievakkoretkiä vuosia. Aluksi paukkupommeja, tykinlaukauksia ja asuinkaupunkini ilmatilan valtaavien rakettien tykistökeskitystä lähdettiin karkuun kovia ääniä kauhuissaan säikkyvän nuoremman koiran vuoksi. Viime vuosina olen vihdoin ymmärtänyt, etten haluaisi viettää vuodenvaihdetta pommien räjähdellessä ja rakettien viheltäessä ympärilläni – vaikkei meillä olisi ainuttakaan koiraa. Olen rakettiallergikko. 

Tosielämässä keskellä Espoota pauke ei valitettavasti suinkaan rajoitu lain sallimaan kahdeksaan tuntiin, vaan satunnainen sallitun ajan ulkopuolinen – ja siksi sitäkin yllättävämpi – pauke alkaa heti kun rakettien myynti alkaa. Ikävä kyllä se myös jatkuu pitkälle uudenvuoden yli. Vuosi sitten, tammikuun toisen päivän iltana, pamahtaen paukahti taivaalle jonkun rakettimiehen ikävä yllätys. Setti raketteja, hetkenä jona kukaan ei osaa enää omaa koiraansa paukuilta varjella. Kaikki koiramme alkoivat raivokkaan haukun, viimeistä tammikuutaan elänyt koiravanhuskin haukkui äänensä käheäksi muiden mukana. Minä varjelen sinua kaikelta, paitsi siltä mitä en osaa väärään aikaan itsekään pelätä. 

Koska rakastan luontoa ja hiljaisuutta, enkä halua säpsähdellä sisällä enkä ulkona ennakoimattomien pamausten, jysäysten ja räjähteiden vihellysten häiritsemänä, vietän vuoden meluisimman, roskaisimman ja ilmansaasteisimman ajan luonnonrauhassa. Säiden ja jäätilanteen – ja uuden vuoden kalenterisijainnin –  suinkin salliessa olemme hakeutuneet rakettievakkoon joko Tammisaaren saaristoon, tai metsäkodalle. Tänä vuonna kolmepäiväinen viikonloppu ja jäätön meri mahdollistivat evakkoretken saaristoon.

Neljä vuodenaikaa – tunnissa

Isäni mökkivene on jo nostettu vesiltä, niinpä turvaudumme Sommaröstrandin venetaksin kyytiin. Missään ei näy hippuakaan lunta, eikä rannassa jäätä. Lämmintä on muutama aste. Kyyti on ihanan tasaista, lämmintä, ja mukavaa. Eikä useamman evakkoretkeläisen kesken jaettuna edes kovin kallista per nenä.

Perille saareen päästyämme sytytämme tulen varaavaan takkaan, ja lämmittelemme avotulen loimussa.

Rakettievakossa Tammisaaressa

Ulkona taivaan paksu pilvimassa hälvenee, outo valonkajo lännessä muistuttaa, että jossain kaukana paistaa aurinko tänäänkin.

Ihailemme rannassa merta. Näitä näkymiä ja tätä rauhaa on ollut jo ikävä.

Tammisaaren uusivuosi

Muutamassa minuutissa taivas repeää, pilvet hälvenevät, ja talviaurinko yllättää meidät pahaa aavistamattomat. Ja heti perään alkaa sade. Seisomme rantamännyn alla sadetta pitämässä auringon paistaessa.

Tämähän on kuin Englanti pahimmillaan parhaimmillaan.

Kaikki neljä vuodenaikaa pikakelauksella yhdessä iltapäivässä.

Kukaan meistä ei halua paeta sadesuojaan rannalta, ei nyt kun kerrankin aurinko paistaa!

Tammisaaren uusivuosi_20171230_14_14_15_Pro

Tammisaaren uusivuosi

Tammisaaren uusivuosi

Talvisen sadekuuron jälkeen aurinko paistaa pilvien välistä hetken, ennen kuin jatkaa matkaansa lännen taivaalle.

Mökki lämpenee hiljalleen illan edistyessä. Poltamme takkaa ja kynttilöitä, luemme ja illastamme tuulen paukkuessa ulkona.

Vuoden viimeinen auringonnousu

Herään vuoden viimeiseen aamuun. Kuusikon suojassa on pimeää kuin tontun ahterissa. Kurkistan verhon takaa rantaan. Jossain kajastaa uskomaton oranssinpunertava kirkkaus. Äkkiä vaatteet päälle ja ulos!

Kovin montaa kertaa en ole aamuherätyksiä täällä saaristossa katunut, tuskin tänäänkään.

Otetun kuvan voi helposti poistaa, mutta ottamatta jäänyttä ei saa milloinkaan takaisin.

Vaikka auringonnousut ja -laskut ovat kuvauskohteista niitä kliseisimpiä, ne ovat sitä juuri kauneutensa vuoksi. Toisaalta en ymmärrä näiden valoilmiöiden vähättelyä, sillä kun taivaalla on pilviä, on pilvien muoto joka aamu ja ilta ihan omanlaisensa. Vaikka auringon nousun ja laskun kuvaisi joka päivä koko elämänsä ajan – silloin kun pilvet sallivat valon läpipääsyn maan kamaralle – ei saisi kahta samanlaista kuvaa eri päiviltä.

Tammisaaren auringonnousu

Tammisaaren auringonnousu

Tammisaaren auringonnousu

Noutajat auringonnousussa Tammisaaressa

Tammisaaren auringonnousu

Tammisaaren auringonnousu

Saariston auringonnousu ei petä tälläkään kertaa. Puolen tunnin aikana epätodellisen kauniit värit vaihtuvat taivaalla.

Tätä kauniimmalla valonäytelmällä ei vuoden vaihtumista voisi juhlistaa.

Ja mikä parasta, tämä show on täysin äänetön. Luontoäidin ystävilleen tarjoama uudenvuoden valoshow. Ääniraitana pelkkä tuulen pehmeä puhuri – pehmeä mutta sormet pikavauhtia kohmettava. Joutsenpari lipuu ohi koiristamme ja meistä auringonnousun ihailijoista häiriintymättä.

Vuoden viimeinen patikkaretki Tammisaaren saariston kansallispuistoon

Kun aamun valospektaakkelista on toivuttu, ja aamiainen nautittu, lähdetään vuoden viimeiselle patikkaretkelle viereiseen Tammisaaren saariston kansallispuistoon. Päivä alkaa olla jo pitkällä – eikä valoa riitä kauan. Aurinkokin katosi pilvimassan taa aikaa sitten.

Vaikkei päiväreppu tullutkaan tällä kertaa mukaan, pakkaan kuoritakkini taskut täyteen varavirtaa, ja otan kaulaani pienen mutta pippurisen minikokoisen Fenixin otsalampun. USB:stä ladattava miniatyyrilamppu kulkee kaulalla mukana huomaamatta, mutta voi pelastaa suurelta harmilta, jos lyhyen talvipäivän pimeys yllättää. Eipä ainakaan tarvitse kulkea käsikopelolla.

Polulla vastaamme kävelevät mökkinaapurit koirineen. Saamme vinkin että kansallispuiston keskellä olevan järven ympäri pääsee vastapäivään kävelemään järven puoliväliin asti ulottuvaa polkua pitkin. Matkaakaan ei tulisi kuin kolmisen kilometriä lisää. No sinnehän meidän on mentävä!

Tammisaaren saariston kansallispuisto

Tammisaaren saariston kansallispuisto

Tammisaaren saariston kansallispuisto

Yltiörunsaat syys- ja talvisateet ovat monessa eteläisen Suomen metsässä olleet kauhistus. Polut ovat muuttuneet patikoijien jalan jäljissä vesireiteiksi, maastofillarien renkaanjäljissä mutavelliksi. Mutta täällä sammalikko näyttää siltä kuin taivaalta satanut vesi olisi pitkän sateisen syksyn ja sateisen talven ajan hellinyt maisemaa, ollut toivottu vieras.

Paikoissa joissa varvikkoa ja lehtipuita ei ole, ei uskoisi että huomenna alkaa tammikuu. Sammal hohtaa hyvävoimaista vihreää. Lempiväriäni.

Tammisaaren saariston kansallispuisto

Tammisaaren uusivuosi_20171231_13_29_17_Pro

Matkamme etenee mukavasti. Muutaman Storträsket-järveen johtavan ojan ylityksessä koirajengimme egoltaan suurin, mutta jaloistaan matalin koira päättää että minen muuten tule. Tulkaa ja nostakaa. Mutta 15 kiloista et niin vaan nostakaan – etenkin kun samalla pitää hypätä reipas loikka reiteen saakka vettymisen uhalla.

Siinä missä vettä rakastavat noutajat ovat leiskauttaneet ojien yli omasta halustaan, olemme sisareni itsepäisen seurakoiran kanssa melkein pulassa. Pienellä jallituksella, viekkaudella ja rohkaisulla kahden ojankin ylityksestä lopulta selvitään.

Soinen maasto on märkää, mutta kansallispuiston luonto tarjoilee kaunista katsottavaa roikkopilvisenäkin päivänä.

Tammisaaren saariston kansallispuisto

Tammisaaren saariston kansallispuisto

Tammisaaren saariston kansallispuisto

Kun pieni ja kapea polku risteää leveän ja paksun kanssa, arvelen sen olevan Metsähallituksen luontotuvalle, Rödjanille johtava luontopolku. Mutta koska varmuus on paras, varmistun asiasta vielä puhelimen maastokarttasovelluksen suosiollisella avustuksella.

Polku on märkä, ja pitkospuut heikossa kunnossa. Siellä missä ovat mitenkuten ehjät, estää liukkaus niiden päällä kävelyn.

Tammisaaren saariston kansallispuisto

Rödjanilla visiteeraamme siistissä kunnossa olevassa toiletissa. Muuten kaikki paikat ovatkin lukossa, vain vanhan kalastajatilan päärakennuksen verannan ovi on lukitsematon.

Täällä voisi kesäaikaan herkutella savukalalla. Vuoden viimeisenä päivänä ne ajat tuntuvat olevan kaukana.

Tammisaaren saariston kansallispuisto Rödjan

Tammisaaren saariston kansallispuisto Rödjan

Valo vähenee, aurinko laskee pian. Nousemme luontopolkua pitkin kalliolle, ja jatkamme matkaamme takaisin itään.

Synkässä kuusikossa valoa on tuskin nimeksi. Pääsemme juuri ja juuri takaisin mökkiin ilman otsalamppujen varaan tukeutumista.

Olemme kaikki väsyneitä, pienin ja lyhytjalkaisin etenkin. Matkaa tuli ainakin 11 kilometriä. Ihan tarkasti en tiedä, sillä rannesykettä mittaava GPS-laitteeni on mennyt vahingossa pois päältä monta kilometriä ennen määränpäätä. Jihuu. Tekniikka on äärettömän kivaa, mukavaa ja hyödyllistä – silloin kun se toimii.

Myöhäisen lounaan jälkeen nautimme saariston rauhassa suuresta ylellisyydestä – päiväunista. Koirat tulevat rauhallisina kainaloon, ja meille kaikille maistuu uni.

Vuosi vaihtuu

Nukumme päikkärimme rauhassa, missään ei pauku eikä vihellä. Miten suuren onnen sisäänsä hiljaisuus kätkekään.

Muualla raketit räiskyvät ja paukkuvat savuten ja saastuttaen. Palokunnat päivystävät hälytysvalmiudessa, ja ensiapuväki paikkailee päivystyksissä räjähteiden tärvelemiä ihmispoloja, mutta täällä on tarjolla suurin luksus jonka saatan tänään kuvitella.

Maisemaonnellisen maastokenkäihmisen luontoluksus.

Rauha ja hiljaisuus.

Jostain kaukaa kuuluu muutama vaimea pamaus, jotka tuuli vaimentaa. Suopea, mereltä puhaltava etelätuulikin on puolellamme.

Rakkautta, kauneutta ja kiitollisuutta

Seuraavana päivänä Sommaröstrandin satamassa pakkaan tavarat ja koirat autoon, ja käyn maksamassa venekyydit joka päivä avoinna olevaan kauppaan. Istun kuljettajan paikalle, käynnistän moottorin ja avaan radion.

Yle Puheella Jari Sarasvuo lukee ohjelmansa uusinnassa Eino Leinoa. Kuuntelen meditatiivisuutta hipovassa tilassa, katse tiehen naulittuna. Ajatuksia herättävän yksinpuhelunsa lopuksi Sarasvuo toivottaa kesän mittaisen radiohiljaisuuden ajaksi rakkautta, kauneutta ja kiitollisuutta. 

Sanat sopivat mieleeni. Sillä se on juuri suuri rakkauteni luontoon, jonka vuoksi yritän parhaani mukaan tuoda tänne nähtäväksesi kauneutta. 

Ja koska meillä kaikilla on vuorokaudessa vain 24 tuntia, olen äärettömän kiitollinen että olet täällä, lukemassa. Teen parhaani ollakseni aikasi arvoinen.

Sillä ilman lukijoita blogi on pelkkää digitaalista kohinaa. 

Rakkautta, kauneutta ja kiitollisuutta vuodelle 2018!

Ja lämmin kiitos ❤

Tammisaaren auringonnousu

Mikäli haluat nähdä kesäisiä kuvia Tammisaaren saariston kansallispuiston Älgön luontopolusta – ja tarkempia tietoja reitistä, kurkista ilokseni tänne.

Mikäli toivot rauhallisempaa uuden vuoden viettoa, ja kohtuullisempaa räjähteiden käyttöä, käy Kansalaisaloitepalvelussa allekirjoittamassa aloite, jossa ilotulitukset toivotaan rajattavan ammattilaisten järjestettäviksi. Virallisen, tunnistautumista edellyttävän aloitteen löydät täältä.

Ethän käytä tämän artikkelin kuvia luvatta?

Copyright © 2018 Johanna Suomela. All rights reserved.

Kiitos ruudun sille puolelle että luit!

Tykkäämistaloutta ja seurantamahdollisuuksia:

Facebook | Instagram | Twitter | Blogit