Onko matkailussa mitään reilua?

”En voi tehdä mitään hyvittääkseni sen, että maailma olisi parempi paikka ilman minua”

Kuulostaa linkolalaiselta, mutta sanat ovat Kansallisteatterissa pyörivän ”Keuhkot”-näytelmän kirjoittaneen Duncan Macmillanin. – Vai olisiko hänen ollut sittenkin parempi sanoa ”En voi tehdä tarpeeksi…”?

Länsimaisen ihmisen hiilijalanjälki on hirmuinen. Suomalaisen suunnaton, kuten WWF Suomi on selvittänyt. Kuka on siihen suurin syypää? Isoisämmekö, jotka päättivät hirvenlihanhimossansa asettua tänne kylmään pohjolaan? Talvisin on kylmä kuin ryssän helvetissä, ja välimatkat ovat pitkät kaikkialla Kehä Kolmosen ulkopuolella.

Jotta hyvät lukijat saisitte käsityksen siitä, mistä tässä oikein on kysymys, seuraavassa pitkä asiaa selvittävä sitaatti fanittamastani Maailman Äärellä -blogista, josta tämän haasteen koppasin:

”Sosiaalisessa mediassa on kevättalven ajan ollut menossa #ReilutBlogit vol.2 -kampanja. Kampanjan ensimmäinen osa sai alkunsa helmikuussa 2015, kun eräs suomalainen matkanjärjestäjä julkaisi Instagramissa kuvan tiikerin vieressä poseeraavasta oppaasta. Kuva aiheutti aikamoisen kohun, ja monet matkabloggaajat innostuivat kirjoittamaan blogeissaan reilusta matkailusta. Syntyi ensimmäinen ReilutBlogit-kampanja, joka taisi avata myös joidenkin matkanjärjestäjien silmiä: Aurinkomatkat ilmoitti luopuvansa aasi- ja tiikeriretkistään. Finnmatkat taas kertoi jättävänsä norsusafarit ohjelmastaan.

Tänä vuonna Reilut blogit vol.2 -kampanjan panivat käyntiin matkakuume.net ja Tarinoita Maailmalta -blogit.  Kampanjan tarkoituksena on ollut korostaa erityisesti matkanjärjestäjän vastuuta.”

Minulla on kuitenkin sama ongelma kuin Maailman Äärellä -blogin Heidillä. En käytä matkanjärjestäjiä, vaan järjestän itse omat reissuni. Jokaisen valinnan eettisyydestä tai epäeettisyydestä iloitsen – tai kannan syyllisyyttä – ihan itse.

Epäeettisin valintani ”matkanjärjestäjänä” on lentäminen

Tämä on fakta joka ei muuksi muutu, vaikka sitä kuinka kääntelisi ja ”mutkuttelisi”. En juuri harrasta ”sitkuttelua”, mutta tässä kohden kyllä. Niinpä lupaan että ”sitten kun minulla on aikaa”, eikä jokainen matkustukseen käytetty tunti ole pois itse lomanvietosta, siirryn käyttämään junaa. Rovos-rail olisi toki houkutteleva jo nyt, mutta Etelä-Afrikkaan päästäkseen on työikäisen kuitenkin turvauduttava lentämiseen. – Mutta junalla Siperian halki Kiinaan, se voisi olla eläkeläiselle todellinen seikkailu!

Niin kauan kuin loma-aika on rajallisin resurssini, lennän. Minimoin välilaskut ja käytän maailman ainoaa suomalaista lentoyhtiötä, aina kun se vain on mahdollista. Suomalainen lentoyhtiö työllistää suoraan tuhansia suomalaisia ihmisiä, ja maksaa veronsa Suomeen. Niin sanotun halpalentoyhtiön hinta reittilennolle voisi olla muutaman kympin halvempi, mutta sekin ero kapenee nopeasti jos mukaan haluaa ottaa muutakin kuin käsimatkatavaraa, ja jos istuinpaikan suhteen on pieniäkin toivomuksia.

Yrityksen yhteiskuntavastuullisuus  voi monen korvaan kuulostaa hurskastelulta, mutta valitsemalla vastuunsa tälle maalle kantavan yrityksen, kantaa kortensa kekoon myös tämän pahassa sortumisvaarassa olevan muurahaispesämme osalta.

Eikä sekään ole lainkaan huono asia, että koneiden tähtitieteellisen suuria hiilidioksidipäästöjä pyritään vähentämään. Ja paras tapa vähentää niitä, on lentää uusilla konetyypeillä, joiden modernit moottorit kuluttavat 25 % vähemmän. Senkin takia olen ollut niin innoissani Finnairin A350 -konehankinnoista. 

Kenties ei niin kovin pitkänkään ajan kuluttua piipahdamme halutessamme töiden jälkeen virkistäytymään ”tripille matkastudioon”, jossa puemme silmillemme Oculus Rift -virtuaalitodellisuuslasit.  Sitten propeloottori suihkuttaa päällemme henkäyksen kevyesti suolalta tuoksuvaa merivettä,  ja meri kohisee korvakuulokkeissamme.  Upotamme lämpölampun alla maaten paljaat varpaamme ja sormemme lämpimään ja pehmeään korallihiekkaan – ja meistä tuntuu täsmälleen samalta kuin Koh Ngain rannalla Kaakkois-Aasiassa.

(Muokkaus 11.4: Alan maailma – blogin 10.4. julkaistu juttu Reaktorin tarjoamasta virtuaalitodellisuusmatkasta Mount Everestille)

Omatoimimatkanjärjestäjän hotellivalinnat

Ovat usein arpapeliä vastuullisuuden ja reiluuden suhteen. Pidän pienistä ja rauhallisista hotelleista, ja onneksi ne ovat usein sympaattisia ja luonteikkaita perhehotelleja, kuten ihana, jalat viimeksi alta vienyt Monzan Hotel de la Ville. Tutkin toki aina hotellin itsestään antamat tiedot ja vertaisarviot Trip Advisorista, mutta edelleen turhan harvoin niissä pidetään melua ympäristöasioista.

Siksi suuri merkitys on kohdevalinnoilla. Matkustan usein lempikohteisiini Sveitsiin, Englantiin ja Italiaan. Kaikki mainitut ovat maita joissa yhteiskunta toimii länsimaisten arvojen mukaisesti, – ja eläimiäkin edes yritetään kohdella siedettävästi.

Thaimaan Koh Lantaan ihastuin siistien rantojen, aikuisviihdepalvelujen puuttumisen ja paikallisen eläinsuojeluorganisaation ansiosta. Mutta jokainen tietää että maissa jossa ihmisoikeudet ovat vain kaunis ajatus, on eläin usein pelkkä tuotantohyödyke, joka syntyy vain päätyäkseen ihmisen lautaselle.

Näistä hävettää kertoa

Häämatkallamme Koh Samuilla lähes 20 vuotta sitten, olin vielä niin sivistymätön urpo, että skootteriretken ketunlenkillä päädyin pikkunorsun selkään. Ennen kuin ratsastus ehti kunnolla edes alkaa olinkin vähällä päätyä – täysin ansaitusti näin jälkikäteen ajatellen – rämeensilmäkkeeseen pikkunorsun päätettyä ottaa vilvoittavan mutakylvyn. Nykyisin mikään mahti maailmassa ei saisi minua enää osallistumaan mihinkään sellaiseen ”elämykseen”, jossa riistetään viattomia luontokappaleita. Nyt kun tiedän paremmin. Tuota elämäni ainoaa norsuratsastuksen yritystä kaduin kyllä heti eläimen selkään kiivettyäni, pikkuelefantti oli selkeästi vielä ihan keskenkasvuinen – pienet vauvanhaivenetkin kasvoivat sen päälaella. Silly me!

Kerran olin lähdössä Dubaihin, ja tohkeissani haaveilin uinnista delfiinien kanssa. Onneksi – voin näin jälkikäteen todeta – poikani sairastuin sikainfluenssaan, ja matka peruuntui vuorokauden varoitusajalla. Katsottuani myöhemmin The Cove -dokumentin Japanin julmasta delfiinien pyynnistä silmät turvoksissa, suoraa huutoa parkuen, tajusin että yhdenkään merinisäkkään paikka ei ole betonista valetussa altaassa ihmisille temppuilemassa. Luettuani Muuttolintu-blogin Annan kirjoituksen villien delfiinien kanssa uimisesta, tiedän että sekin voi olla eettisestä toiminnasta kaukana.

Niinpä ainoaksi delfiinikokemuksekseni tullee jäämään tämä villin delfiinin kohtaaminen vuosia sitten Kreikan saaristopurjehduksella.

Delfiini ui purjeveneemme rinnalle ja keulan alle, kuulin sen korkean ääntelyn ennen kuin se  pitkään rinnallamme uituaan jättäytyi sivuun, ja jäi taaksemme.

 

 Vastuulliset kulutusvalinnat kohteessa

En käy MacDonaldsissa, Starbucksissa enkä Hard Rock Cafessa. En kotimaassa, enkä matkoillani. Ylikansallisten jättien ja franchising-ketjujen sijaan haluan käyttää paikallisia palveluja. Syödä paikallista ruokaa ja jos mahdollista – juoda myös paikallista viiniä.

En syö tehotuotettua nelijalkaisten lihaa kotimaassa, joten jätän vasikat, possut ja karitsat syömättä myös kohteessa. Mikäli illallispöydässä on riistaa tarjolla, tilaan joskus sitä. Riistaa pidän eettisenä valintana. Lihaa voisimme me kaikki syödä paljon vähemmän, ja samalla voisimme paremmin. Ruoantuotannon suurin hiilijalanjälki tulee lihantuotannosta. Syömisessä mottoni on ”vähemmän ja harvemmin mutta parempaa”.

Aamiaispöydässä syön sen, minkä otan. – Ellei maku yllätä niin pahasti että jotain jää syömättä. En kerskakuluta ja sämppää vain siksi että voin.

Mikäli kohteessa on kierrätys järjestetty, kierrätän omat roskani mahdollisuuksien mukaan. Thaimaan rantalomilla olen juoksu- ja kävelylenkkieni aikana kerännyt roskiin kaikki näkemäni lasinsirut ja särkyneet pullonpohjat.

Tuliaisiksi hankin mieluiten paikallisia tuotteita. Ja mieluiten jotain sellaista joka nautitaan sisäisesti tai ulkoisesti, kuten neitsytkookosöljyä ja pähkinöitä – tai laadukasta pastaa tai herkullista juustoa. Kamaa ja roinaa meistä harva tarvitsee lisää, makuelämyksille ja nautinnoille on pysyvä tilaus.

Niitä hotellipyyhkeitä ei tässä kohden tarvinne edes mainita? – Tosin monessa kohteessa nekin vaihdetaan automaattisesti, eikä päätöstä puhtaaseen vaihtamiseen jätetä hotellivieraalle. Jos se valinta on minun, vähennän ympäristörasitusta käyttämällä pyyhettäni useita kertoja uudelleen.

Niin kauan kuin jalkani toimivat, ja voin tutustua  maailman suurimman ulkoilmamuseon, Rooman nähtävyyksiin juosten, juoksen. Niin kauan kuin pääsen maastokengät jalassa idyllisiin maisemiin, kävelen. Upeimmat maisemat ja kauneimmat elämykset ovat usein parhaiten saavutettavissa omin lihasvoimin. Mahdollisimman eettisesti.

Parhaiden vedenalaisten maisemien ääreen pääsee kuitenkin harvoin uimalla, edes räpylät jalassa, joten silloin on tukeuduttuva sukellus- ja snorklausretkien järjestäjiin. Valinta kohdistuu harvoin siihen halvimpaan vaihtoehtoon, jo siksi että paitsi luonnon kunnioittaminen, myös turvallisuus on tärkeää.

Ja mitä sitten?

Kehä sulkeutuu. Lentämisellä aloitin ja lentämiseen päätän.

Joku toinen syytää rahansa tavaraan ja alati vaihtuviin vaatteisiin, jotka pian uutuudenviehätyksen karistua tai muodin vaihduttua kuormittavat jätehuoltoa ja kierrätysprosesseja. Minä hankin elämyksiä. Joskus niiden ääreen päästäkseni joudun lentämään.

Vaikka en voi tehdä tarpeeksi hyvittääkseni sen, että maailma olisi parempi paikka ilman minua, teen arjessani sen vähän minkä voin. Luopumatta lentämisestä.

• Kierrätän kaiken mitä kierrättää voi
• Korjaan sen mikä on rikki jos osaan, kiikutan huoltoon sen minkä joku toinen osaa korjata
• Istutan puita ja pensaita
• Syön lihaa minimaalisen vähän ja keskityn kasviksiin
• Suojelen saimaannorppaa ja Itämerta
• Ripustan linnunpönttöjä ja varustan mustarastaita konserttikauteen koko pitkän talven
• Luovutan verta

Kukaan ei voi tehdä kaikkea, mutta jokainen voi tehdä jotakin.

Lomamatkalla eettisiin valintoihin voi joskus olla hankala vaikuttaa, mutta jokainen arkipäiväkin on täynnä valintoja.

♥

Kiitos että luit tämän! Iso kiitos jos kommentoit!

Mikäli pidit lukemastasi, voit seurata blogiani myös Facebookissa täältä.

Mikäli pidit kuvistani, voit seurata Lumiani jälkiä Instagramissa täältä.

Aiheeseen liittyvä Finnairin päästölaskuri löytyy täältä.

Kaikki kuvat ovat omiani, ethän käytä niitä ilman lupaani.

♥

Copyright © 2016 Johanna Suomela. All rights reserved.