La Gomera – Kanarian luontomatkailutaivas

Vain tunnin laivamatkan päässä Teneriffan turistimassoista sijaitsee rauhallinen ja vehreä La Gomeran luontoparatiisi. Saari on loistava kohde rauhaa rakastavalle aktiivilomailijalle. Mutkaiset tiet ovat erinomaisessa kunnossa, ja vaellusreiteistä on mistä valita.

Saaren keskiosan kansallispuisto, Garajonay, on paitsi kaunis ja pilaantumaton, myös Unescon maailmanperintökohde. Kun viettää saarella neljä aktiivista vuorokautta, mitä löytyy?La Gomeran saari on pikkuinen, sen halkaisija on vain parikymmentä kilometriä, ja siellä asuu alle 25.000 ihmistä. Saarella ei ole yöelämää eikä juuri shoppailumahdollisuuksia, mutta sitäkin enemmän rauhaa ja hiljaisuutta. Ja erinomaisia patikkapolkuja upeissa maisemissa.

Saavumme Gomeralle laivalla Teneriffalta illalla, ja seuraavana aamuna vuokraamme auton San Sebastianin satamassa sijaitsevasta vuokraamosta. Auton varasimme Suomesta käsin etukäteen, koska halusimme varmistua siitä että liikkuvuutemme olisi turvattu. Kulkupeli on uudenveroinen Opel Mokka, hinta 30 euroa vuorokaudelta.

Kun kyselimme neuvoja Garajonayn kansallispuiston parhaisiin maisemiin pääsystä ystävälliseltä Parador-hotellin vastaanottovirkailijalta, hän suositteli aloittamaan kansallispuistoon tutustumisen varman päälle kansallispuiston vierailijakeskuksesta, Juego de Bolaksesta.

Siis Mokka tulille, ja kun navigaattoriin löytyy vielä suomenkielinen dubbaus niin ei muuta kuin keula kohti uusia seikkailuja!

Upeat maisemat ja hyvät tiet

Heti Gomeran pikkuruisesta pääkaupungista, San Sebastianista ylös vuorten suuntaan ajettaessa maisema muuttuu.

Yllättäen tie on leveä ja asvaltti moitteeton. Ainoa hankaluus ja turvallisuusriski tuntuvat olevan mielettömän kovan tuulen vuorten seinämistä tielle irrottamat pienet – ja vähän isommatkin kivet – joita pitää autolla tuon tuostakin väistää. Auton vakuutus ei täällä kata lainkaan renkaita, ja terävät kivet tiellä nähtyämme ymmärrämme syyn.

Ajamme pohjoiseen. Ohitamme Hermiguan hedelmällisen viljelylaakson banaanitarhat, ja ihailemme sinistä Atlanttia. Teneriffa Teideineen hohtaa muutaman kymmenen kilometrin päässä.

Agulon kaupunki jää taaksemme, ja jylhä ja ryppyinen vuorimaisema aukeaa edessä.

Garajonayn kansallispuiston vierailijakeskus

Vierailijakeskus löytyy helposti, sillä yhtäkkiä olemme olosuhteisiin nähden valtavan parkkipaikan luona. Pysäköimme auton, parkkitilaa riittää.

Lauma jeeppejä lähtee ajeluttamaan muita innokkaita vieraita maailmanperintömetsän siimekseen.

Ihailemme etupuutarhan kauniita kukkia…

…ja sisäpihan mehikasveja.

Avulias virkailija antaa meille kartan, ja kertoo parhaat vinkkinsä kauneimpien polkujen löytämiseksi. Niitä on paljon, emme ehdi jäljellä olevana aikana millään patikoida edes kaikkia suositeltuja. On pakko valita. Onneksi saamamme suositukset löytyvät nyt ympyröityinä kartalta.

Garajonayn kansallispuistossa on 18 patikointireittiä. Lyhin rengasreitti on pituudeltaan 700 metriä, pisin noin 16 kilometriä. Korkeuserot vaihtelevat 32 metristä 683:een metriin. Siis lähes jokaiselle jotakin. Ja jos saarella haluaa/ehtii patikoida myös kansallispuiston rajojen ulkopuolella, löytyy valittavaksi 40 reittiä lisää.

Vierailijakeskuksessa on pieni näyttely, jossa voi tutustua sekä saaren geologiaan että saaren vaikeakulkuisen maaston jalostamaan erikoiseen kommunikointikeinoon, vihellyskieli Silboon.

Mirador de Abrante -näköalaravintola

Mielessäni on kaksi kohdetta Gomeralla, jotka ehdottomasti haluan tällä matkalla kokea. Toinen niistä on Mirador de Abranten näköalaravintola, toinen El Cedron laakeripuumetsä.

Pieni, äärimmäisen epäluotettavan näköinen kyltti vierailijakeskuksen portin oikealla puolella viittoilee kulkijaa mukaansa. Mirador de Abranten pitäisi muka olla siellä! Ei voi olla, sellainen hieno nähtävyys tuollaisen vuohipolun päässä! Tiehän on niin kapea, että jos joku tulee vastaan pitää toisen peruuttaa. Henkilökohtainen kuljettajani ehdottaa kuitenkin, että katsotaan mitä tien päästä löytyy.

Teneriffa ja Teide nyt ainakin, se lienee ilmeistä. Ja muutama peruutus jotta vastakarvaan tulijat mahtuvat ohi. Mutta siellähän se on. Kohteeni numero yksi.

Jokaisen korkeanpaikankammoisen himoitsema siedätyshoitopaikka. Lasilattiainen näköalapaikka korkealla jyrkänteellä. 625 metriä merenpinnan, vähän vähemmän Agulon kaupungin kattojen yläpuolella.

Syömme gastrobaarissa lounaan. Sen jälkeen maastokengitetty maisemaonnellinen reppuselkänainen kuvaa maisemaa niin, ettei muista edes pelätä korkeaa paikkaa. Ja ensimmäistä kertaa tämän blogin historiassa kuvaajasta saadaan kuva. – Melkein todistusaineistoa siitä, että korkeanpaikankammoa voi lääkitä menemällä korkeisiin paikkoihin.

Ihan kuin se toimisi!

Matkamme jatkuu. Mokkailemme maailmanperintömetsää halkovalla tiellä. Ympärillämme kasvaa korkeita, jokseenkin kuivan oloisia puita. Paitsi että ne eivät ole varsinaisesti puita, vaan korkeutta venähtäneitä puukellokanervia. Parhaat varmaankin neljä-viisimetrisiä. Tuntuu huimalta ajella kanervien varjossa.

Myös laakeripuut kurottelevat kuhmuraisia oksiaan tien ylle. Ne ovat kuin raajojaan ojentelevia olentoja. Mitä ne nykytietämyksen valossa ovatkin. Eläviä organismeja, jotka kykenevät kommunikoimaan toistensa kanssa. Jos et usko, lukaise läpi vaikka tämä Helsingin Sanomien pääkirjoitus kesäkuulta 2016.

Kuljettaja pysäyttää (taas) innosta hihkuvan kartturin pyynnöstä ja ajaa sivuun. On pakko ottaa pari askelta lumottuun metsään.

Eihän tällaista voi ollakaan. Paitsi että on. 

Gomeran korkein paikka eli Garajonayn huippu

Garajonayn huipulle 1484 metrin korkeuteen, entisaikojen pyhälle paikalle, vie rengasreitti numero 7. Reitti on vaatimattoman mittainen, vain 2,5 kilometriä ja alkaa El Contaderon parkkipaikalta. Juuri sopivaa jalkojen oikaisua, täyteohjelmaa päivään josta suurin osa menee autoillessa. Patikoijan pikataival tarjoaa helpohkon 130 metrin nousun. Mikäli reitin kävelee myötäpäivään, saa ensin nousta puulla pengerrettyä metsäpolkua.

Ensimmäiseltä näköalapaikalta pitäisi nähdä Teneriffalle asti, mutta tänään ollaan niin tukevasti pilvessä, että moiset näkymät jäävät haaveeksi.

Tätä reittiä ympäröivä metsä paloi maan tasalle suuressa metsäpalossa vuonna 2012. Tuhosta muistuttavat edelleen puukanervien luurankomaiset rungot.

Vaikka juurilta puskee jo uutta kasvustoa, vie tuhojen korjaantuminen vuosikymmeniä.

Jo kaukaa alhaalta näemme että huipulla seistä töröttää ihminen.

Ylös päästyämme samainen selfiekeppihemmo seisoo restauroidun arkeologisen huipun korkeimmalla kivenmurikalla edelleen, muinaisen alkuperäkansan, guachien, pyhäkössä kuin paikalleen juurtuneena.

Huipulla on hirmuinen tuuli. Otamme pari kuvaa mekin, ja lähdemme kivettyä ajoväylää pitkin kävelemään alaspäin.

Kivetty reitti on tylsä ja tasainen, olisi ehkä kannattanut mennä tuloreittiä myös takaisin.

Aivan reitin lopulla on polkua reunustavat palolta välttyneet puukellokanervat. Että ovatkin isoja.

SportsTrackeriin jää aktiivista patikointiaikaa vaivaiset 40 minuuttia. Onneksi kuvaustaukojen määrää ei lasketa.

Mahtava Roque de Agando ja muut tulivuoren purkauskanavat

Kun ensimmäisen kerran ajaa kilometrin korkeudella kulkevaa tietä, ja näkökenttään ilmestyy majesteetillinen Roque de Agando koko 180 metrin korkeudessaan, ei voi välttyä vaikuttumasta. Wow.

Onneksi pysähdyspaikkalevennyksiä on kalliojärkälettä sivuavalla maisematiellä kaksin kappalein, eli perässä ajajaa ei tarvitse ottaa peräkontin kautta kyytiin liian raskaan jarrujalan vuoksi.

Tämä ja ne muut mahtavat monoliitit ovat muinaisia tulivuoren laavan purkautumiskanavia, jotka ovat jääneet maisemantörröttäjiksi pehmeämmän maa-aineksen hävittyä pois ympäriltä.  Nyt vaikuttavat kalliopaadet muistuttavat saaren vulkaanisesta muinaishistoriasta.

Unesco-metsä – El Cedron laakeripuumetsä

Garajonayn kansallispuistossa, Unescon maailmanperintökohteessa, haluan nähdä nimenomaan tämän paikan, El Cedron laakeripuumetsän. Garajonayn sanotaan olevan lähes ikuisen pilviverhon peitossa, kostea ja runsassateinen paikka, mutta ikävä kyllä tänään kosteudesta ei ole tietoakaan.

Kirkas aurinko loimottaa ikivanhojen ja ikivihreiden puiden latvuksiin, ja täplittää häikäisyllään maan. Kuvamatkamuistoja ajatellen juuri sumuinen, kostea sää olisi ollut napakymppi.

Lähdemme liikkeelle taas El Contaderon parkkipaikalta. Tällä kertaa tiedossa on kuutisen kilometriä pelkkää alamäkeä.

Alkumatkasta puukellokanervat ovat hallitsevia, metsä on rutikuivaa. Alaspäin jatkettaessa puiden koko suurenee, ja vain vähän valoa pääsee maankamaralle asti.

Metsässä on jumalaisen hiljaista. Ei kuulu lentomelua, ei auton ääntä.

Alkumatkasta ohitamme vanhemman pariskunnan. Herää epäilys aikooko baskeripäinen, järjestelmäkameraa kannatteleva pikkutakkinen herrasmies kulkea pikkukengissään koko matkan, vaiko vain osan siitä.

Täällä metsä on saanut olla rauhassa. Rauhassa metsänhoidollisilta toimenpiteiltä.

Puu kasvaa, elää ja kuolee. Ja kaatuu maahan. Ja kaatuessaankin tarjoaa suojaa ja elinpaikan koppakuoriaisille ja muille öttiäisille.

Satunnaiset linnut laulavat lehvästössä, muutama pikkuinen tunnistamaton rymyää uutterasti, metsänpohjalle varisseiden lehtien joukossa apetta etsien.

Gomeralla tuulee tänäänkin poikkeuksellisen kovaa, mutta vuoren valtimossa kasvavaan laakeripuumetsään tuuli ei yllä.

Äkkiä hiljaisuuden rikkoo puron solina jossain kaukana alhaalla. Uoma on niin syvällä, että alas tuskin näkee.

Polku jatkaa laskeutumistaan, ja vihdoin saamme kaivattua vettä jalkojen alle.

Ollaan kenties El Cedron metsän ikonisimmassa paikassa. Kohdassa jossa reitti ylittää puron. Täällä kuvataan.

Puron varressa kasvaa komeita, reheviä saniaisia.

Jos kukaan ei hoputa, tällaisten paratiisipaikkojen sivuuttaminen ottaa oman aikansa. – Joka ei ole aivan lyhyt.

Sadesäällä ja runsaamman virtauksen aikaan tämä olisi varmasti vielä paljon upeampi. Mennään siis yli ja jatketaan taivalta. Ja tullaan joskus vielä uudelleen, ja toivotaan kosteampaa keliä? (Tiedän, on jokseen absurdia toivoa sadetta lomapäiville, mutta täällä jos missä se olisi paikallaan)

Polku seurailee pitkään puron vartta, kasvillisuus vihertyy ja runsastuu entisestään.

Ylitämme hiekkatien, ohitamme siistin retkeilypöydillä varustetun taukopaikan – ja yllättäen eteemme avautuu pieni aukio, jolla nököttää pieni valkoinen kappeli.

Ermita de Lourdes innostaa poikasenkin kuvamaan. Uskonnonopettajalle.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin tämäkin polku.

En tiedä harhaudummeko jotenkin reitiltä, sillä kävelemme asvalttitietä parisataa metriä kohti päätepisteen ravintolaa.

Verkkoaita pitää meidät tiellä, ja sivuutamme pengerretyt, keltaisenaan kukkivat hedelmäpuutarhat.

Syömme lounaan reitin päätepisteen ravintolassa, La Vistassa. (Kalliotöyräällä sijaitsevan ravintolan rinteen penkereessä sijaitsee muuten saaren ainoa, varsin vaatimattoman oloinen leirintäalue)

Valoisaa aikaa on vielä jäljellä tunteja. Haluaisin kävellä reitin takaisin ylämäkeen, palata kävellen lähtöpisteeseen, mutta pojat eivät suostu. Heille kuulemma riittää, metsä on nyt nähty. Päättävät tilata taksin Hermiguan kylästä. Yksinään eivät minua paluumatkalle päästä, ja vähän hankalaa se olisikin, sillä kännykkäni on ollut koko päivän tukevasti radioskuggassa.

Onnekseni pääsen jatkoneuvotteluissamme tyydyttävään lopputulemaan. Sovimme että autolle päästyämme menemme ja kävelemme iltapäivän ajankuluksi vielä jonkun toisen reitin, vähän toisenlaisissa maisemissa.

Lopulta tilattu taksi tulee ja lähtee ajaa jytyyttämään liuskekivillä päällystettyä tietä ylöspäin. Minun ja Unescon maailmanperintömetsän välissä on pakettiauton ikkuna, joka ei aukea.

Hyvästi El Cedro. Teit sellaisen vaikutuksen että haluan palata. 

∞

SportsTracker piirsi vähän omituista viivaa, kuten se joskus huonolla yhteydellä tekee. Aktiivista patikointiaikaa tunti ja 20 minuuttia. Valokuvausta varmaankin toinen mokoma…

Lisää tietoa Contadero-El Cedro -reitistä löydät vaikka täältä.

La Gomeraa riittää vielä kolmanteenkin juttuun. Tästä tuli jo tällaisenaan liian pitkä. Kiitos ja anteeksi! ❤

∞

Ilahtuisin jos seuraisit retkiäni myös Facebookissa.

Kuviani löydät Instagramista ja Twitteristä.

Blogiani voit seurata myös Blogit.fi -palvelussa.

Ethän käytä kuviani ilman lupaani.

Copyright © 2019 Johanna Suomela. All rights reserved.