Pubivaelluksella Englannin järviseudulla

Pike_20150701_14_29_44_Pro

Kun helteisenä kesäpäivänä vaeltaa nuutuneena Englannin kauneimmissa maisemissa ja päätyy suunnittelemattomalle virkistystauolle klassiseen pubiin, olo on kuin lottovoittajalla.

Kahden vuorokauden aikana Englannin Järviseudulla ehtii tehdä ja nähdä paljon. Kuten kolme vaellusta ylivertaisen kauniisiin kulttuurimaisemiin. Ensimmäisenä iltana otimme tuntumaa helteiseen säähän ja paikallisiin polkuihin, ja nousimme metsäisen rinteen ylös käydäksemme ihailemassa Englannin suurinta järveä näköalapaikalta.

Toisena päivänä sää on edelleen helteinen. Pakkaamme päiväreppuun vettä ja pari banaania, ja suuntaamme Waterhead-hotelliltamme Windermere-järven rannasta kohti pohjoista ja Amblesiden kylää. Hotellilta saamastamme reittiohjeesta huolimatta emme ole aivan varmoja olimmeko oikealla reitillä, mutta paikalliset kivitalot ja niiden puutarhat ovat ilo silmälle.

Pike_20150701_10_50_24_Pro

Epävarmuudessamme kysymme jopa reittiä muutamalta vastaantulijalta – emmekä hämmästykseksemme saakaan varmuutta oikeasta suunnasta. Eivätkö kaikki engelsmannit harrastakaan vaellusta? Metsän reunan työpajassa eivät duunarit tiedä etsimästämme reitistä mitään, mutta onneksi muutaman metrin päästä epätietoisista löytyy oikeaan suuntaan opastava kyltti.

Pike_20150701_10_57_28_Pro

Ylämäki alkaa

Aluksi reitti nousee tasaisen rauhallisesti ylöspäin.

Pike_20150701_10_58_14_Pro

Pian polku vakiintuu kiviaidan viereen, metsän siimekseen. Lehtevät puut tarjoavat tummanvihreät kehykset kauempana siintäville maisemille.

Pike_20150701_11_00_11_Pro

Maastossa kuvatessa pitää aina muistaa katsoa paitsi eteensä – myös säännöllisesti taaksepäin. Takana kun voi hyvinkin aueta jokin ikuistamisen arvoinen maisema, tai valo lankeaa lehvästöstä paremmin kuin edessäpäin. (En tiedä onko tämä lopulta sellainen, mutta koska kiviaita kulkee kuvan oikeassa reunassa, on tämä otettu taaksepäin.)

Wansfell Pike

Kuten tämäkin. Etenkin eteläisessä Englannissa on paljon pittoreskeja B-numeroituja pikkuteitä, joiden ylle kaareutuvat oksat muodostavat raikkaan vehreän tunnelin. Tässä on vähän samaa fiilistä.

Wansfell pike

Ja ne vanhat puut! Suomessa ihmisten reittien varrella kasvavat vanhat puut nähdään turvallisuusriskeinä, ja ne kaadetaan kaiken varalta, täällä ne saavat komistaa maisemaa niin kauan kuin henki pihisee.

Wansfell Pike

Hiljalleen nousu jyrkkenee, ja metsä oikealla puolellamme aukeaa niityksi.

Wansfell Pike

Enkä vaan voi olla kuvaamatta. Eteen ja taaksepäin.

Wansfell Pike

Välillä jopa sivulle.

Wansfell Pike

Taaksepäin otetusta kuvasta näkyy jo vähän mitä on tulossa.

Wansfell Pike

Nousua. Reitti lähtee ylöspäin niityn reunaa, metsäkaistaleen vierestä.

Wansfell Pike

Wansfellin kiviportaat

Ja millainen reitti! Kiviset portaat! Ensin tulee mieleen että ovat varmaankin tosi vanhat, mutta totuus onkin toinen. Wikipediasta löytyy lause:

”Wansfell has strong connections to Ambleside and is seen as very much belonging to the town, with Bill Birkett saying “Wansfell is to Ambleside what St. Pauls is to London”. The popularity of the ascent from Ambleside led to severe erosion which became so bad that the path underwent restoration work in the late 1990s using stone blocks and sections of the path now resemble a stone staircase.”

Nyt tätä kirjoittaessani mietityttää ovatko portaat vielä tallella viime joulukuisen Desmond-myrskyn ja sitä seuranneen tulvan seurauksena?

Wansfell Pike

Ylämäkeen vauhdikkaasti kiivetessä pulssi nousee ja hikikarpalot puskevat otsalle. Fjällrävenin puuvillahousut takertuvat ylöspäin askeltaessa reisiin kiinni, kiipeäminen vaatii enemmän kuin porrasnousu edellyttäisi. Tasamaalla joustopanelein varustetut vaellushousut ovat joo kyllä mukavat, mutta tällaisella reitillä ne olisivat painonsa arvoiset kultaa! Note to self: tästedes vaellusmatkoille mukaan vain ”joustohousuja”. Viileämmässä kelissä pelkkä puuvillakin voisi toimia, muttei täällä nyt kun elohopea hätyyttelee kaikkien aikojen ennätyksiä ja hiki valuu norona pitkin selkää. Koleasta ja kylmästä säästä ei ole tietoakaan.

Vastaan tulee hyväntuulisia ihmisiä iloisesti tervehtien. Tämän olisi toki voinut kävellä toisinkin päin. Itsepä valitsimme tämän porrasnousun.

Alamäessä minuakin hymyilyttää aina.

Wansfell Pike

Ja koska ylämäen nousun kuvaaminen tuntuisi lähes yhtä rankalta kuin kiipeäminen, pidän taktisia kuvauspysähdyksiä, joilla kuvaan taakse jäävää Amblesiden kylää.

Wansfell Pike

Onko täällä kaunista? On.

Sveitsissä on toki aivan oma tunnelmansa kun huiput ovat korkeammalla ja korkeuserot ovat suurempia, mutta näissä maisemissakin on jotain aivan erityistä. Vai onko se vain korvieni välissä?

Wansfell Pike

Ylämäkeen noustessa on pakko todellakin katsoa mihin astuu. Onneksi jalassa on kunnon maastokengät. Lenkkareissa olisi nilkka mennyt jo useampaan kertaan, ja sitä en toivo.

Yksi nilkkamurtuma yhteen elämään on riittävästi.

Jotta voisi väittää jotain matkan varrella oppineensa.

Toki kaikki olosuhteet eivät ole hallittavissa, mutta yrittää voi silti.

Wansfell Pike

Onhan se hirveä kohtalo ihmiselle – naiselle etenkin – olla kilpailuhenkinen. Että aina kun selkä näkyy edessä, se pitää saada kiinni ja mennä ohi. Tässäkin se tapahtui ja onneksi vauhdissa joka mahdollistaa myös kuvauspysähdykset, vaikkei niihin pitkää aikaa menekään. Välillä tuntuu että ikuisuus, ennen kuin Lumian mekaaninen suljin aukeaa ja on valmis kuvanottoon. Pokkarikamera olisi paljon nopeampi, mutta se ei mahdu reisitaskuun. Järkkäri tarjoaisi paremmat kuvat, mutta toistaiseksi tämä laatu on riittänyt.

Wansfell Pike

Amblesiden kylä kääpiöityy hiljalleen, ja huippu lähestyy.

Wansfell Pike

Reitti kulkee kiviaidan läpi, eikä siinä tällä kertaa ole edes porttia.

Wansfell Pike

Huipulla tuulee

Jesh! Wansfell Piken huippu on tässä!

Kiviaita jakaa maiseman halki kuin paikallinen Kiinan muuri. Valkoiset täplät ovat lampaita. Niitäkään ei vielä tällä retkellä ole läheltä nähty, toivottavasti taas pian.

Wansfell Pike

Ja tuossa ”jalkojen juuressa” on taas Englannin suurin järvi, Windermere! Alaskatsominen järven suuntaan näyttää suorastaan hupaisalta, mutta kyllä se kuntoa kysyi. -Ja tiedän kyllä että nuo uskolliset Meindlit pitää lähiaikoina päivittää 2010-luvulle. Kivirantti ei taida pitää säilytyksestä kuumaa hohkavan patterin vieressä…

Wansfell Pike

Sanonta huipulla tulee pitää täälläkin paikkansa. Vaikka muu Cumbria kärvistelee ennen kokemattoman helleaallon kourissa, täällä on raikas tuuli. Pienen ihmisen on hyvä olla ja hengähtää banaaninmittainen hetki.

Wansfell Pike

Kovin korkealla ei olla, vain 488:ssä metrissä, mutta kyllähän täältäkin näkee.

Edellispäivän järviristeilyllä kävimme tuolla puolimatkan krouvissa, jossa niemeke työntyy järveen.

Wansfell Pike

Alamäkeen!

Ja sitten lähdetäänkin puskemaan vastatuuleen. Onneksi on alamäki!

Wansfell Pike

Tässä kohden taaksepäin katsominen tuottaa jo jonkinlaista matalaa tyydytystä. Huippu on jo takana!

Wansfell Pike

Karuudessaankin maisema on kaunis.

Yksinäinen puu on sinnitellyt tuulen tuiverruksessa ja lampaiden laidunnuksessa.

Wansfell Pike

Yhtäkkiä maiseman halkoo ”Turun moottoritie”. Voin vain kuvitella mikä käsittämätön määrä hikeä on vuodatettu noiden aitojen pystytyksessä! Vaeltavalle turistille tulee kylmä hiki otsalle pelkkää työmäärää miettiessä.

Wansfell Pike

Ja hymy nousee kasvoille siitä ajatuksesta, että Turun moottoritien aamuruhka näyttäisikin tältä.

Wansfell Pike

Yksittäiset jalopuut täplittävät maisemaa.

Niiden varjossa on uuhen hyvä levähtää karitsa kainalossaan. Matka alamäkeen ”Turun motaria” on helppokulkuista ja maisemat aika karuja.

Kun vastaan tulee kyltti joka lupaa pubin löytyvän parinkymmenen metrin ketunlenkin päästä, me ollaan niin valmiita pikku lenkkiin ja taukoon englantilaisessa pubissa!

Wansfell Pike

The Mortal Man -pubi

Sen verran kalvoi jo dehydraatio, etten tajunnut ottaa upeasta pubista ainuttakaan kuvaa. Pelkästään siidereitä oli tarjolla enemmän kuin viininjuoja ehtisi koko elämässään maistella. Onneksi otin edes tämän kuvan koirien tarjoilusta.

”Water for your dogs. (or small people, we don´t judge)”

163 cm on varmasti tulkittavissa pieneksi, I presume? Otin kuitenkin ihanan, kuivan luomusiiderin ja nautin sen takapihan puutarhassa paljain jaloin. Aurinko kuivasi hien kastamat vaellussukat, ja tuntui kuin aika olisi pysähtynyt.

Jos nousu olisi käynyt ylenpalttisesti voimille, tänne olisi voinut jäädä myös yöksi.

The Mortal Man, muistelen kohtaamistamme lämmöllä. – Etenkään kun en aamulla liikeelle lähtiessäni tiennyt että tapaisimme. Pyytämättömät yllätykset voivat joskus olla myös iloisia kohtaamisia.

Wansfell Pike

Troutbeckin kyläidyllissä

Yhden siiderin seitinohuissa vaelluskenkä nousi taas korkealle. Suloiset kylätien varren karitsat saivat silti ansaitsemansa pysähdyksen.

Wansfell Pike

Minkälaista olisi asua tässä, upeiden kiviaitojen raunustamassa talossa?

PIke_20150701_13_38_48_Pro

Tai viettää sunnuntaita tässä leikatun nurmikon pihapiirissä?

Pike_20150701_13_42_51_Pro

Tai miltä tuntuisi nähdä olohuoneen ikkunasta tällainen maisema?

Jos joskus pääsen eläkkeelle, haluaisin katsella tätä.

Wansfell Pike Troutbeck

Mutta mitä kohtalokasta tapahtui Troutbeckin kylän lammaskoirille vuonna 2006? Yrittivätkö ne pelastaa lammaskatraat tulvan alta? Haluaisin tietää, mutta vielä en ole löytänyt vastausta.

Pike_20150701_13_55_58_Pro

Matka jatkuu

PIke_20150701_13_57_40_Pro

Kylän raitilta noustaan taas kiviaitojen jakamille laidunmaille.

Pike_20150701_13_58_34_Pro

Voisin seisahtua tähän. Pysähtyä ja juurtua tähän maahan kuin vanha tammi.

Pike_20150701_14_02_27_Pro

Muuta en tarvitsisi kuin tämän maiseman, vettä ja aurinkoa.

Pike_20150701_14_04_36_Pro

Ja saisin katsella lampaita päivät pitkät. Ja auringon kiertoa Windermere-järven ympäri.

Pike_20150701_14_06_38_Pro

Ihmislapsen ja tammen tarpeet ovat kuitenkin erilaiset.

Mutta jos saisinkin juurtua tuohon pieneen kiviseen mökkiin laidunten keskellä?

Wansfell Pike

Sillä onhan niin että vihreä on maailman tärkein väri.

Pike_20150701_14_10_29_Pro

Ilman luontoa ei meitäkään ole.

Pike_20150701_14_12_41_Pro

Siksi sympatiani ovat maanviljelijöiden puolella.

En tiedä mikä tilanne on Englannissa, mutta on kohtuutonta että Suomessa tuottajahinnat ovat sellaisia että niillä ei enää elä. Arkijärjellä ajateltuna tuottajan pitäisi nykyisessä digitalisoituvassa maailmassa saada suurin hinta työnsä tuloksista, ei kaupan.

Pike_20150701_14_14_26_Pro

Joskus menneinä vuosikymmeninä näin elokuvan joka kertoi pienestä, puhuvasta possusta. Tiedättekin kenties elokuvan ”Babe, urhea pieni porsas”. Tuo elokuva muutti ruokavaliotani, sianlihansyöntini loppui siihen kuin seinään. Vaikka edelleen tiedän että possut ja karitsat eivät osaa puhua, tiedän että ne ovat tuntevia olentoja, jotka kokevat iloa ja pelkoa kuten mekin.

Ylläoleva karitsa tuntuikin kysyvän emoltaan: ”Äiti ovatko ne vaarallisia”.

Ja äiti ja sisko vastaavat ”Mahdollisesti, tule heti pois sieltä”.

Pike_20150701_14_15_16_Pro

Sinne se pikkuinen rohkelikko kuitenkin jäi.

Pike_20150701_14_16_04_Pro

Pökerryttävän kauniiseen maalaismaisemaan.

Pike_20150701_14_17_43_Pro

Olen aina pitänyt kaikista elämistä, jostain syystä lampaista aivan erityisesti.

Ensi kesänä katselenkin lampaita hiukan erilaisissa maisemissa: Kuusamon Närängän erämaatilalla vastuun saaneena lammaspaimenena!

Pike_20150701_14_19_42_Pro

Siellä laidunaidatkin ovat vähän erilaisia.

Pike_20150701_14_21_11_Pro

Ja paimennettava porukkakin näyttänee hiukan toisenlaiselta.

Pike_20150701_14_34_50_Pro

Mutta palataanpa vielä hetkeksi viime Englannin maisemiin.

Ylitetään puro siltaa pitkin, ja suunnataan taas kohti Amblesidea.

Pike_20150701_14_36_14_Pro

Opasteet Englannissa ovat yleensä varsin hyviä, eikä tarvitse arvailla mihin suuntaan pitäisi mennä – kun reitille on kerran löytänyt.

Pike_20150701_14_38_19_Pro

Vaikka kauniille kukkaniitylle tekisi kuinka mieli lähteä kirmaamaan varsan lailla ”harja hulmuten”, on hyvä noudattaa englantilaista kulttuuriperintöä vaalivan National Trustin kaunista pyyntöä ja pysyä polulla.

Pike_20150701_14_40_49_Pro

Näissä maisemissahan on jo oltu eilen.

Pike_20150701_14_43_12_Pro

Ja tästä näkee minkälainen on maisema edellisessä Järviseutu-artikkelissani kuvatulta Vivian Plattin muistopenkiltä. Selkänojalla eilen levänneen hatun oli toivottavasti omistaja löytänyt.

Pike_20150701_14_49_27_Pro

Kuljemme läpi jo tutuksi tulleen metsän, ohi Kelsick Scarin kyltin, ja jatkamme alamäkeen kohti Waterheadiä.

Pike_20150701_14_59_50_Pro

Yläniityltäkin järvi vielä pilkotti iltapäivän auringossa.

Pike_20150701_15_00_42_Pro

Sitten vielä viimeisen kiviaitaan taidokkaasti tehdyn kulkuaukon läpi, ja lähes 11 kilometrin reitti on kävelty.

Pubipysähdyksen ja lukuisten kuvaustaukojen kanssa aikaa meni noin neljä ja puoli tuntia.

PIke_20150701_15_01_30_Pro

Englannin Järviseudulla patikoitiin 1.7.2015

Ilahtuisin jos seuraisit retkiäni myös Facebookissa.

Kuviani löydät Instagramista ja Twitteristä.

Blogia voit seurata myös Blogit.fi -palvelussa.

Ethän käytä kuviani ilman lupaani.

National Trustin erinomainen reittiselostus englanniksi löytyy täältä. Me tosin kävelimme reitin toisin päin.

Copyright © 2016 Johanna Suomela. All rights reserved.

If you would like to know more about this walk, please take a look to this site with map and more pictures and route description.