Tuttu ja turvallinen Espanja on suomalaisten toiseksi vierailluin kohdemaa heti Viron jälkeen. Mutta miten käytetään viikko silloin, kun lähdetään liikkeelle Malagasta, ja halutaan nähdä viikossa mahdollisimman monta kaunista Andalusian valkoista kylää? 500 kilometrin ympyräreitistä kehkeytyy kauniiden maisemien autoloma, josta ei puutu elämyksellisiä luontoseikkailuja eikä nautinnollisia hotellivierailuja. Mukana on tällä kertaa myös itse Herra Murphy. Onneksi vain takapenkillä.
Kategoria: Matkalaukkuelämää

Matkamessut 2020 ja messulippuarvonta!
Tammikuuta piristävät Matkamessut ovat pian täällä! Matka & Caravan 2020 levittävät matkakuumetta ja reissuinspiraatiota 17.01.2020 – 19.01.2020. Tänä vuonna Matkamessujen pääteemat ovat messujen partnerimaa Viro, matkailu maata pitkin ja perhematkustus.

Upeampi kuin elokuvissa – Sormusten Herran lumoava ykköskuvauspaikka Hobbiton
Meitä on moneen junaan. Joku ei ole koskaan avannut J.R.R.Tolkienin Sormusten Herra -kirjaa, saati edes harkinnut elokuvatrilogian katsomista. Minä voisin melkein tatuoida Tolkienin nimen ihooni. Niinpä en voinut edes kuvitella Uuden-Seelannin matkaa ilman visiittiä leffan kuvauspaikalle, Hobbitoniin. Odotukseni leijuivat korkealla, enkä todellakaan osannut odottaa niiden ylittymistä.
Lue lisää "Upeampi kuin elokuvissa – Sormusten Herran lumoava ykköskuvauspaikka Hobbiton"

Sinne ja takaisin – Uuden-Seelannin 6000 kilometrin tilinpäätös
Uusi-Seelanti, paljon suitsutettu ja ylistetty luontoparatiisi ylitse muiden? Unelmien lomamaa, jonne matkustus ottaa pelkkine lentoineen kaksi täyttä vuorokautta, mutta on jokaisen lentokilometrin arvoinen? Mitä luontomatkailija näkee ajaessaan pohjoisesta eteläsaarelle ja takaisin, kun pitää silmänsä auki koko 6000 kilometrin matkan?
Lue lisää "Sinne ja takaisin – Uuden-Seelannin 6000 kilometrin tilinpäätös"

Unikkopeltojen perässä Italian maanjäristysmaisemiin – kuinka luontomatkailijasta tuli tuhoturisti
Kesällä 2017 hullaannuin Karkkilan kukkapeltoon. Niin taisi käydä monelle muullekin. Maanviljelijä Mikko Kotamäen Suomen juhlavuoden kunniaksi kylvämä valtava kukkapelto ihastutti niin kuin ei mikään maisema milloinkaan ennen. Tuli tunne että unikkomaisemia on saatava lisää. Niinpä lähdin etsimään niitä Italiasta. Mutta mihin jouduinkaan?

Missä on sinun paratiisisi?
Etsiydytkö lomallasi paratiisiin? Vai oletko tuskaturisti? Hakeudutko paikkoihin, jotka luonnonmullistus on kyntänyt maan tasalle? Tai paikkaan joissa musta joutsen on avannut siipensä? Haluatko nähdä minkälaisen niukkuuden ikeessä slummeissa eletään, tai saatko outoa voimaa surusta? Maailmassa on tehty kansanmurhia, etnisiä puhdistuksia ja rikoksia niin paljon, että tuskaturistin karttapallolla kohteita riittää. Tšernobyl, Auschwitz, Ground Zero tai Robben Island sopivat monen uteliaan matkaohjelmaan. Ja …

Dubrovnikin rauhallisempi puoli – Lokrumin vehreä paratiisisaari
Unescon maailmanperintökohteeksi kruunaama Dubrovnik on kaunis, mutta kovin ruuhkainen. Jos vanhan kaupungin ihmispaljous saa kaipaamaan luonnonrauhaa, on apu onneksi lähellä. Lokrumin paratiisisaari on vain 10 minuutin venematkan päässä vanhan kaupungin satamasta. Lokrum on loistava paikka rentoutumiseen ja maisemaonnellistumiseen.
Lue lisää "Dubrovnikin rauhallisempi puoli – Lokrumin vehreä paratiisisaari"

Pökerryttävän kaunis Dubrovnik – kävelykierros vanhan kaupungin muurilla
Dubrovnikin vanha kaupunki on satumaisen kaunis. Helpoimmin ja elämyksellisimmin kaupungin nähtävyydet saa haltuun kävelemällä kierroksen vanhan kaupungin muureilla.
Lue lisää "Pökerryttävän kaunis Dubrovnik – kävelykierros vanhan kaupungin muurilla"

Autolla Viroon
Jos tunnet Tallinnan jo paremmin kuin omat taskusi, olisiko aika laajentaa näkemystä? Nähdä ja kokea jotain uutta? Mitäpä jos pakkaisit matkalaukun auton takapaksiin, ja ajaisit johonkin Helsinki-Tallinna -reittiä kesäkaudella sahaavasta paristakymmenestä laivavuorosta? Suuntaisit rohkeasti Tallinnasta ulos, ja katsoisit mitä kaikkea kaunista Virosta löytyy? Me teimme niin, ja ehdimme nähdä elokuisessa viikossa paljon.

Viljandi, Viron kiillottamaton helmi
Tiedäthän sen tunteen, kun lähdet uuteen paikkaan jolta et odota yhtään mitään? Sitten tulet perille, katsot ympärillesi ja huomaat odottamatta löytäneesi helmen. Sellaisen vaikutelman teki vehreä Viljandi. Ai mikä? Niin ihmettelin minäkin.

Shoppailua Sipulitiellä
Parhaat tuliaiset ovat syötäviä. Mitä kaikkea makuhermoja hellivää voikaan ostaa Peipsijärven rannan Sipulitieltä, jos käteisvarat riittävät, ja takapaksissa riittää tilaa?

Charmantti vanha Tartto
Tartto on Viron vanhin ja yksi Pohjois-Euroopan vanhimmista kaupungeista. Moni tietää että Tartto on myös Viron toiseksi suurin kaupunki. Mutta tiedätkö että Tartto on myös osa sitä ainokaista Unescon maailmanperintökohdetta, joka sijaitsee usean valtion alueella?

Pärnun ranta ja Rannahotell
Saarenmaan ja Muhun rauhasta suuntaamme kohti Pärnua. Pitäähän Viron autolomalla käydä myös maan kesäpääkaupungissa! Hakea silkinpehmeää hiekkaa varpaiden väliin, katsoa kaunis auringonlasku kuuluisalta rannalta. Katsoa merta ja syödä hyvin.

Muhun toinen todellisuus
Kun liikkuu Tallinnan ja Saarenmaan välillä, ajautuu väkisin Viron kolmanneksi suurimmalle saarelle, Muhuun. Läpiajon asemesta päätämme pysähtyä Muhussa kahdesta syystä. Ensimmäinen on rykelmä kauniita, vanhoja ruokokattoisia taloja – toinen Viron parhaimpiin kuuluva ravintola. Molemmat kohteet vievät toiseen todellisuuteen, ja aika pysähtyy.

Saarenmaan nähtävyydet
Olemme Saarenmaalla, reilun kahden tunnin ajomatkan päässä Tallinnan satamasta. Löytyykö pikkuiselta Saarenmaalta katsottavaa kahdeksi päiväksi? Onko muutakin käymisen arvoista kuin huikea Kuressaaren piispanlinna? Minkälaiset ovat elämäni erikoisimmat pitkospuut?

Kuressaaren kaunottaret
Omalla autolla Viroon lomalle? Vohkitaanko vanteet – vai katoaako peräti koko auto jäljettömiin kuin maan nielemänä? Ajetaanko siellä kuin viimeistä päivää? Ja onko se Kuressaare niin kaunis kuin sanotaan? Selvitetään.

Jäämereltä jääkarhun syliin
Kolmessa päivässä on ajettu 2417 kilometriä. Kaikkea muuta ravitsemusta paitsi kahvin ja energiajuomien kittausta on laiminlyöty. Öistä vain toinen on nukuttu hotellissa – toinen kuitattiin neljän tunnin unilla pysäköidyssä autossa. Alkaa vähitellen tuntua siltä, että pysähtyminen hetkeksi paikalleen olisi ansaittua. Alkaa tuntua jopa siltä, että olemme ansainneet sadevesisuihkun jääkarhun kainalossa Rovaniemellä, Suomen parhaassa hotellissa.

Villa Melzi, Comojärven kaunein?
Pohjois-Italian Comojärvellä on toinen toistaan kauniimpia villoja ja puutarhoja. Sijaitseeko Comojärven helmeksikin tituleeratussa Bellagiossa se kaikkein kaunein?

Monzan puiston kevät
Vain 20 kilometrin päässä Milanosta, Monzan puistossa, sijaitsee italialaisen autourheilun mekka, Autodromo. Yhtenä Euroopan suurimmista aidatuista puistoista Monzan puisto on myös ulkonaliikkujan paratiisi. Ja entinen lähipuistoni. Lähde mukaani keväiselle juoksulenkille, katsotaan miltä puisto näyttää maaliskuun lopussa!

Lontoon luonnonhistoriallinen museo lumoaa
Monipuolisesta Lontoosta löytyy jokaiselle jotakin. South Kensington hellii matkailijaa kulttuurin, puistojen ja ostosmahdollisuuksien runsaudensarvella. Mikäli etsit tajuntaa täräyttäviä ilmaishuveja, suuntaa Exhibition Roadille.

Iltapäiväteetä ja flamingoja Lontoossa
”Kun on kyllästynyt Lontooseen, on kyllästynyt elämään; sillä Lontoossa on kaikkea mitä elämä voi tarjota” -Kuten herkullisia ja kiirettömiä iltapäiväteehetkiä joissa aika tuntuu pysähtyvän, ja piilotettuja kattopuutarhoja, joissa flamingot kahlaavat. Marraskuisena viikonloppuna nautimme teehetkemme kiireettöminä, ja flamingomme vaaleanpunaisina.

Takinkääntö Teneriffalla
Stressiä purkavan neljän päivän La Gomeran luontomatkailun jälkeen on aika hypätä juuri siihen kliseeseen, jonne en ole koskaan intopinkeästi halunnut. Teneriffan tiiviiseen, turismin läpitunkemaan hotellihelvkeskittymään ryystämään halpaa viinaa, ja tilaamaan lihapullia rantabaarien suomenkielisiltä listoilta. Vai miten se meni?

Hotellihelvetistä luontoparatiisiin?
Oikeassa oleminen on mukavaa. Mutta vielä paljon mukavampaa onkin huomata olleensa väärässä, ja saada kääntää takkia vauhdissa niin että napit sinkoilevat. Varaan ennakkoluuloisena, pitkin hampain ja ”tikkuja-kynsien-alle” -fiiliksillä lennot Teneriffan hotellihelvettiin – mutta löydänkin itseni vihreästä luontoparatiisista. Mitä tapahtui?

Dubrovnikin syysloman pari muuttujaa
Välimerenrannan lomalla aurinko paistaa ja meri kimmeltää. Elämä on ihanaa ja kaikki sujuu. Vai sujuuko?

Bellagion postikorttimaisemissa
Kaltaiselleni esteetikolle hotellin valinta aiheuttaa päänvaivaa. Lomalla asioiden pitäisi mielellään olla ainakin vähän paremmin kuin kotona. Siksi maiseman pitäisi olla esteetön, eikä mitään rumia pömpeleitä saisi näkyä – ainakaan omalta parvekkeelta. Matkalaukkuni ei paluulennoilla pullistele ostoksia. Kamaa ja roipetta on jo enemmän kuin tarpeeksi. Mutta kamerani muistikortti pullistelee maisemia. Olenhan maisemaonnellinen.

Onko matkailussa mitään reilua?
Länsimaisen ihmisen hiilijalanjälki on hirmuinen. Suomalaisen suunnaton, kuten WWF Suomi on selvittänyt. Kuka on siihen suurin syypää? Isoisämmekö, jotka päättivät hirvenlihanhimossansa asettua tänne kylmään pohjolaan? Talvisin on kylmä kuin ryssän helvetissä, ja välimatkat ovat pitkät kaikkialla Kehä Kolmosen ulkopuolella

Formulamiesten jalanjäljet ja Monzan kevät
Paluu entisiin kotimaisemiin tarjosi kesäistä auringonpaistetta - ja tähänastisen elämän parhaan palvelukokemuksen. The trip to former hometown Monza offered beautiful weather - and the best service experience ever.

Helle-evakossa Englannin järviseudulla
Englannin mittaushistorian kuumimpana hellepäivänä ei ole lainkaan hassumpaa löytää itsensä Englannin Järviseudulta. Pictures of weekend break to Lake District National Park, England, on one of the most hottest day of history.

Euroopan ensimmäinen Airbus A350
Testaamassa Euroopan ensimmäisen Airbus A350 -koneen matkustusmukavuutta. "For once you have tasted flight you will walk the earth with your eyes turned skywards, for there you have been and there you will long to return."

Villa Borghesen puistossa
Suurkaupunkien melskeen keskeltä löytyy upeita puistoja. Kurkista miltä näyttää huhtikuu Roomassa kirsikkapuiden katveessa.