Saarenmaan nähtävyydet

Olemme Saarenmaalla, reilun kahden tunnin ajomatkan päässä Tallinnan satamasta. Löytyykö pikkuiselta Saarenmaalta katsottavaa kahdeksi päiväksi? Onko muutakin käymisen arvoista kuin huikea Kuressaaren piispanlinna? Minkälaiset ovat elämäni erikoisimmat pitkospuut?

Olen ensikertalaisena lähdössä Tallinnan ulkopuolelle Viroon ja Saarenmaalle, ja suunnittelen hyvissä ajoin etukäteen tekemistä valittuihin kohteisiin. Mietin että haluaisin nähdä paljon päiväpatikkareittejä ja kauniita luontokohteita. Luontomatkailuhan on juuri se juttu mistä Viro haluaa tulla tunnetuksi.

Mutta. Kuljettajallani on veto-oikeus, jota hän käyttääkin kursailematta hyvissä ajoin ennen matkaa: ”Ja minähän sitten EN lähde sinne kiertelemään mitään patikkapolkuja”. Okei, siispä muutetaan fokusta. Vilsandin kansanpuistoon ei taideta tällä kertaa mennä.

Päätän että haluan nähdä aivan erityisesti kaksi asiaa. Tuulimyllyn ja unikkopellon. Ajattelen että tuulimyllyjä tulisi vastaan joka mäen nyppylällä, ja että unikkopeltoja ei taitaisi olla enää missään elokuun puolivälissä. Olen väärässä. Molempien suhteen, ja hyvä niin.

Anglan tuulimyllykylä

Anglan tuulimyllykylä

Mäennyppylöitä tasaiselta Saarenmaalta saa etsimällä etsiä, eikä niitä tuulimyllyjäkään kovin paljon maisemassa enää näy. Aikaisemmin täällä oli 800 tuulimyllyä, jokaisella talolla omansa. Vaan ei ole enää. Onneksi saaren puolivälissä, pohjoisrannikon tuntumassa, sijaitsee hieno kohde tuulimyllybongarille, Anglan tuulimyllykylä. Täällä dolomiittikivestä rakennetussa, 2011 avatussa upeassa rakennuksessa, toimii perinnekulttuuria työpajoissaan esittelevä keskus.

Anglan tuulimyllyt nököttävät pikkuriikkisellä mäennyppylänkaltaisella kohoumalla tien vieressä, kauniissa maanviljelysmaisemassa. Täällä näkee yhdellä pysäyksellä viisi tuulimyllyä, joista suurin on tyypiltään harakkamylly. Harakkamyllyssä käännetään vain myllyn yläosaa. Muissa Anglan myllyissä, varvasmyllyissä, koko mylly kääntyy vankan jalustansa varassa.

Suurimpaan, monikerroksiseen harakkamyllyyn, kannattaa ehdottomasti kiivetä ihan ylös asti. Sieltä löytyvän hiljaisen myllärin puuhien lisäksi mäellä voi seurata myös vuohien ja ankkojen puuhia, ja ihmetellä vanhaa traktoria ja entisajan maanviljelyskoneita.  Kahvitauko kannattaa ajoittaa samaan pysähdykseen, sillä perinnekulttuurikeskuksessa toimii myös kahvila.

Anglan tuulimyllykylä

Anglan tuulimyllyt, harakkamylly

Anglan tuulimyllykylä_20170815_14_06_33_Pro

Tuulimyllykylä on avoinna päivittäin aamuyhdeksästä. Syyskuun loppun asti iltakahdeksaan, ja sen jälkeen vappuun asti kylän portti sulkeutuu kello 17.00. 

Pääsymaksut: aikuiset 3,50 €, lapset 1,50 €

Pangan rantatörmä

Pohjoisrannikolla sijaitsee myös Pangan kalkkikivinen rantatörmä. Se on Länsi-Viron korkein kallioperäpaljastuma. Panga on osa ikivanhaa Siluurikautista rantakalliomuodostelmaa, joka alkaa Gotlannin saarelta, kulkee Itämeren pohjan poikki ja nousee täällä takaisin maan pinnalle. Rantatörmän enimmäiskorkeus on 21,3 m, ja sen pituus on noin 2,5 km. Korkeimmassa paikassa sijaitsee muinainen uhripaikka, jonne tuotiin meren lepyttelyyn tarkoitettuja uhrilahjoja.

Meidät tämä luontonähtävyys jättää vähän kylmiksi, eikä syynä ole vain kohtuullinen tuuli. Jotta törmästä saisi parhaan käsityksen, pitäisi löytää reitti meren rantaan. Mutta sellaista ei löydy kohtuullisella etsimisellä, joten jatkamme matkaa.

Pois ajaessa tulee mieleen, että Pangan törmän päällä kukoistava vihreä nurmikenttä olisi hieno paikka rennon piknikin viettoon pitkän kaavan mukaan. Myös kesäinen auringonlasku näyttäisi varmasti ikimuistoiselta juuri täältä. Kohteessa ei siis ole mitään suurempaa vikaa, mutta väärin nautittu!

Pangan rantatörmä

Pangan rantatörmä

Pangan rantatörmä_20170815_15_36_03_Pro

Pangalta pois ajaessa rantatörmä mataloituu, ja pian tie kulkee lähes rantaviivan tasolla. Kivistä rantaa koristavat korkeat kivipyramidit. Pysähdytään ja käydään vähän fotaamassa. Ehkä vielä jonain päivänä rakennan omani.

Unikkopellot

Saarenmaalla maaseutu on kaunista. Tosin aivan yllättäen saattaakin törmätä parhaat päivänsä nähneeseen betonielementtikerrostaloon, pienessä maaseutukylässä jossa sitä vähiten voisi odottaa. Neuvostoaikojen jäänteitä.

Laajat ja tasaiset pellot lainehtivat puimakypsää viljaa. Jossain puimurit jo pöllyttävät sadonkorjuupuuhissaan täysillä paahtavan auringon alla.

Käydessäni Karkkilan kukkapellossa, joku Saarenmaalla käynyt rouva kommentoi, että täältä löytyisi samanlaisia. Pitääpä siis olla tarkkana, jottei moinen ihanuus mene sivu suun karttaa lukiessa.

Ensimmäinen unikkopelto löytyykin heti ensimmäisenä sightseeingpäivänä. Pellolla kasvaa myös jotain jo kellanruskeaksi tuleentunutta, minulle tuntemattonta öljykasvia, jonka seuralaiseksi hennot oranssit unikot ovat lyöttäytyneet.

Unikkopeltoturisti kuvaa, ja hykertelee tyytyväisyyttään.

(Ja viereistä tietä ohiajavat autot ihmettelevät mitä helkkuria tuo nainen kuvaa tuota ruskeankeltaista rypsipeltoa)

Saarenmaan unikot_20170815_13_18_39_Pro (2)

saarenmaan-unikkopellot_20170816_14_48_54_pro-2.jpg

Toinenkin pelto löytyy. Hennot unikot tuljuvat voimakkaassa tuulessa niin etten meinaa saada niitä kuvattua.

Kaunista. Niin kaunista.

Unikkopeltoturisti hykertelee uudelleen tyytyväisyyttään.

Saarenmaan pellot

Kauniita ovat myös kullankeltaiset pyöröpaalirykelmät pelloilla, tasaista Saarenmaata halkovien pienten teiden varsilla.

Kaalin meteoriittikraatteri

Viron erikoisin luonnonnähtävyys on Kaalin kraatteri.

Noin 7000 vuotta sitten meteoriitti syöksyi tulipallona kohti Saarenmaata. Muutaman kilometrin korkeudessa se murtui paloiksi, ja aiheutti maahan pudotessaan ja räjähtäessään pienen atomipommin räjähdykseen verrattavat tuhot. Suurin kappale sai aikaan yli sata metriä leveän, parikymmentä metriä syvän kraatterin, ja kahdeksan pienempää kraatteria. Tuolloin Saarenmaalla jo asuttiin.

Kaalin kraatterijärvi

Kaalin kraatterijärvi

Kaalin tärkeys ja harvinaislaatuisuus näkyy myös matkailijoille suunnatuissa palveluissa. Lyhyen kävelymatkan päässä kraaterijärvestä sijaitsee samanoloinen komea kivestä tehty vierailukeskus kuin Anglan tuulimyllykylässä. Täällä dolomiittirakennuksessa toimii Meteorologian ja kallioperäisten kivilajien museo, vierailukeskus, kauppa ja hotelli. Erilaisia matkamuistoja on tarjolla, ja tien toisella puolella nälkäisiä kraatteribongareita odottaa ravintola. Olosuhteet mahdollistaisivat siis vähän pidemmänkin kraatteritarkastelun, mutta me jatkamme matkaa.

Geologiasta kiinnostuneille lisää tietoa Kaalin kraattereista löytyy täältä.

Sõrven majakka

Viime kesäisen Bentskärin majakkavisiitin jälkeen majakat ovat alkaneet kiinnostaa. Niinpä Sõrven majakka kuului itseoikeutetusti tälle nähtävyyslistalle. Tosin jo matkalla alas Saarenmaan eteläisimpään kärkeen, Sõrven niemimaalle, käytiin katsastamassa yksi länsirannan majakka. Lähempi tarkastelu kuitenkin osoitti, että siitä majakkakuvaa ei tarvitse kanssasi jakaa. Se oli huti ja kertakaikkinen ketunlenkki se.

Mutta tämä on hieno. Sõrven majakan korkeus on 52 metriä, merenpinnasta 53 metriä. Kotoinen Bengtskärimme häviää tälle kaksi metriä, jos verrataan valolaitteiden korkeutta meren pinnan tasosta. Mutta rakennusmateriaalissa Suomi voittaa Viron. Graniittipinta miellyttää silmääni enemmän kuin betoni. Täälläkin tosin seisoi vuodesta 1770 kivinen torni, joka harmiksemme tuhoutui ensimmäisessä maailmansodassa. Niinpä merenkulkijoita ohjaa 1960 rakennettu majakka. Minkähänlainen pytinki laivoja siinä välissä ohjasi? Tiedätkö sinä?

Niemellä on jäljellä vielä vähän jäänteitä menneen maailman betonibunkkereista. Yksi sellainen näkyy ensimmäisessä kuvassa alla, ihan oikeassa reunassa.

Sõrven majakka

Sõrven majakka

Kävelemme autiota pikkukivirantaa niin pitkälle eteläkärkeen kuin pääsemme. Vesi katkaisee tiemme, ihan eteläisimpään kärkeen päästäksemme pitäisi kastella jalat. Emme kastele.

Eteläkärjen ranta on kaunis, meri rauhallinen.

Sõrven majakka

Sõrven majakka

Niemellä majakkamatkailijaa palvelee ravintola, matkamuistokauppias joka juuri tullessamme otti illan ja korjasi tavaransa nippuun, sekä vierailijakeskus. Keskuksen Viron 20 merkittävintä majakkaa esittelevä näyttely, ja näyttely Sõrven merihistoriasta jää meiltä kuitenkin näkemättä, sillä keskus sulkeutuu ohikulkuhetkellämme.

Looden tammisto

Majakalta kohti Kuressaarta ajaessamme bongaan karttakirjastani tiedon suojellusta Looden tammistosta, joka sijaitsee aivan reittimme varrella. No sinnepä pitää vielä kurvata! Tammistoa halkovan tien alkupää on juuri asvaltoitu, ja reitti on suljettu nauhalla. Emme kuitenkaan malta tutkia parkkipaikan viereistä opastetaulua, vaan jalkaudumme ja kirmaamme polulle vanhojen tammien sekaan. Luotamme että pärjäämme maastoviitoitusten johdattamana. Mikä amatöörimäinen virhe.

Hortoilemme hetken metsäpolulla tammien seassa, näkemättä kuitenkaan niitä kaikkein eniten aikaa nähneitä. Komeimpia ja kauneimpia, eikä ihme, sillä ne olisivat löytyneet tien toiselta puolelta… Pienen metsäkävelyn jälkeen putkahdamme hiekkatielle. Jostain käsittämättömästä syystä, hetken mielijohteesta päätämme lähteä kävelemään luotisuoraa tietä pitkin merenrantaan.

Looden tammisto

Noin kaksi kilometriä sinne, ja toinen mokoma takaisin. Ehkä yksi vähiten inspiroivista kävelyistä ikinä. Voiko olla mitään monotonisempaa kuin kävellä neljä kilometriä viivasuoraa hiekkatietä? No, mutta nytpä on sekin on koettu. Mutta ilman tätä vajaan tunnin pikataivalta olisi koko päivä mennyt autossa istumiseksi, joten ihan hyväähän tämä ihmiselle tekee.

Looden tammiston rantaa

Looden tammiston rantaa

Ja onhan perilläkin kaunista. Sieltä löytyy ruohikkoinen rantalaidun, ja ruovikko jonka takana kaukana vain vaivoin erottuvat Kuressaaren piispanlinnan tornit. Tämä on epäilemättä kaikenlaisten vesilintujen paratiisi.

Koigin rämeen luontopolku

En uskonut tällä lomalla pääseväni pitkospuille tassuttelemaan lainkaan, vaikka olinkin niitä ihaillen katsellut Viron viralliselta matkailusivustolta.

Viimeisenä Kuressaare-aamunamme kirjaudumme ulos aamiaisen jälkeen viihtyisästä Hotelli Ekesparresta ja käymme vihdoin tutustumassa viereisen Piispanlinnan sisätiloihin. Aiomme siirtyä Muhun saarelle kahden Saarenmaapäivän jälkeen, ja Piispanlinnakierroksen jälkeen aikaa näyttäisi vielä olevan yhteen luontokokemukseen. – Voimme kuin voimmekin ottaa päiväohjelmaamme matkamme varrella sijaitsevan Saarenmaan suurimman suon, Koigin rämeen kierroksen!

Vaan enpä osaa arvata, että ensimmäisestä virolaisesta suokokemuksestani tulee hyvinkin merkillisellä tavalla ihan omanlaisensa.

Tie suolle lähtee tieltä 132. Muutaman kilometrin ajon jälkeen pysäköimme pienen hiekkatien päähän, ja lähdemme liikkeelle. Raskaat harmaat pilvet roikkuvat matalalla, mutta on lämmin.

Luontopolun alkuun meitä kuljettaa pehmeää tienpohjaa seuraava polku. Varsinainen luontopolku kulkee ensin metsässä, pehmeällä hakepohjalla, jolla lojuu paikoin päällimmäisenä kasvisilppua. Ylläpito on juuri käynyt niittämässä polulle tungetellutta kasvustoa.

Koigin rämeen luontopolku

Pian edessämme seisoo uudenkarhea näkötorni, josta kuikuilemme joka ilmansuuntaan. On kiva nähdä mitä on tulossa.

Koigin rämeen luontopolku

Koigin räme

Kun varsinainen suo alkaa, olemme ymmällämme vantterasta kulkuväylästä. Nämä eivät olekaan mitkään maatiaispitkokset. Viiden lankun levyinen siltamainen rakenne näyttää siltä kuin se olisi rakennettu kelluvaksi.

Koigin rämeen luontopolku

Pikkjärven rannalla on kaiteella ja penkillä varustettu puinen tasanne, ja solmuinen köysi kiinni rantakoivussa. – Jotta polulla hiostuneet kulkijat voivat halutessaan käydä uimassa. Me jätämme tällä kertaa väliin.

Ylellinen ja uusi puuväylä loppuu. Ja millaisena polku jatkuukaan!

Koigin räme

Koigin räme

Enpä ole moista ikinä nähnyt. Pitkiä, ruosteenruskeita metalliprofiileita, jotka makaavat tantereessa käytettyjen autonrenkaiden päällä! Metalliprofiilit on yhdistetty toisiinsa metallipulteilla, mutta osa kiinnityksistä on irti. Profiilien päät nousevat välillä liitoskohdissa ilmaan kulkijan alla.

Olen seikkailukenkineni lähes helisemässä. Pyöreät, alaspäin kovin teräväreunaiset aukot ovat niin suuria, että jos yksittäinen varvas sinne harhautuu, on kaatuminen varmaa. Ja jo pelkkä ajatus siitä, että jokin eläin työntäisi jalkansa – vaikka lumen alla piilossa olevaan – metalliprofiiliin, suorastaan hirvittää. Sorkka tai tassu olisi vaarassa pudota läpi ja vääntyä irti. Täällä en todellakaan haluaisi olla koirani kanssa! 

Ja mistä nämä levyt ovat peräisin? Polun opastekyltin mukaan metallielementit ovat joskus palvelleet väliaikaisten sotilaslentokenttien siirrettävinä kiitoratoina. Onkohan näitä käytetty suoreiteillä muuallakin Virossa, vai onko tämä vain Koigin erikoisuus?

Koigin räme

Kun normaaleilla pitkospuilla vaeltajan sielu lepää vaivattomassa kulussa, näillä pitää (näillä jalkineilla) keskittyä jokaiseen askeleeseen, jokaiseen jalanpaikkaan.

Koigin räme

Onneksi vain 4,8 kilometrin rengasreitillä metalliosuuskaan ei kestä kovin pitkään. Lopussa pääsemme taas tassuttelemaan komeille pitkoksille. Vähän ennen silmukan täyttymistä jalkojamme hellitään turpeelle perustetulla pehmeällä puuhakepohjalla, joka löllyy epätodellisen pehmeästi askelten alla.

Jostain syystä ranteessani oleva Garmin mittaa reitin kokonaispituudeksi 5,7 km, joka ei voi pitää paikkaansa, sillä aikaakin meni vain tunti ja vartti.

Koigin maisemansuojelualueen rämeestä löydät lisää tietoa, kuten ajo-ohjeet paikan päälle täältä.

Mutta mikä Saarenmaan nähtävyyksistä on paras?

Kuressaaren linna

Autolomailija ehtii kahdessa päivässä nähdä paljon. Kauneus ja parhaimmuus ovat makuasioita, mutta mielestäni ehdottomasti Kuressaaren piispanlinna ympäristöineen. Jo yksin sen takia kannattaa Saarenmaalle matkustaa. Piispanlinna ja sen vallitukset on entisöity pieteetillä ja rahaa säästämättä, visiitti sinne on aikamatka menneeseen maailmaan.

Anglan tuulimyllykylä

Tuulimyllykylä sijoittuu hyväksi kakkoseksi. Täällä pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni tuulimyllyyn sisään.

Saarenmaan unikot_20170815_13_18_39_Pro (2)

Saarenmaan unikkopellot_20170816_14_48_54_Pro (2)

Kolmossija mennee unikkopelloille, mutta niiden perässä tänne pitäisi tulla viikkoja aiemmin. Joten jaetaan kolmospysti, ja annetaan Sõrven majakallekin sijoitus.

Sõrven majakka

Seuraavassa jutussa mennäänkin kahden Saarenmaalla vietetyn päivän jälkeen sillan yli kohti mannerta, eli Muhun saarelle, jossa kerrotaan olevan Viron paras ravintola. Mitä muuta sieltä löytyy, selviää seuraavassa jutussa.

Terveisin Johanna ❤

P.S.Merkitsin kaikki tässä jutussa mainitsemani kohteet kartalle. Kartta löytyy täältä:

https://drive.google.com/open?id=1fkKXnjRRCCpMxV7nalpo9e-uI6w&usp=sharing

Lisää kuvia Kuressaaren piispanlinnasta löydät aiemmasta jutustani täältä.

 

Ethän käytä tämän artikkelin kuvia luvatta?

Copyright © 2017 Johanna Suomela. All rights reserved.

Kiitos ruudun sille puolelle että luit!

Tykkäämistaloutta ja seurantamahdollisuuksia:

Facebook | Instagram | Twitter | Blogit