Vuoristopatikointi ”Massojen Matterhornilla”

mythenwp_20160507_15_22_24_pro-2

Jari Tervo kertoi taannoin Helsingin Sanomien haastattelussa:

Pelkään korkeita paikkoja ja lentämistä. Molempia lääkitsen menemällä korkeisiin paikkoihin ja lentämällä.”

Mutta toimiiko siedätyshoito todella korkeanpaikankammoon?Viime kesänä rääkkäsin itseäni Norjassa. Ensin Preikestolenilla. Se oli hirveää.

Sitten lähdin pahaa aavistamatta Besseggenin reitille – aavistamatta mitä oli tulossa.

Se oli myös hirveää.

Sveitsissä asuva veljeni oli suunnitellut tätä päiväpatikointia pääni menoksi jo pidempään. Edellisellä kerralla päädyimme osana suurempaa seuruetta kuitenkin Titlikselle.

Toukokuun alussa ”Millan Magian” vuorelle pitäisi jo päästä, ja

”Siellä ei sitten ole mitään Gucci-avokas -turisteja, vaan jokainen on tullut huipulle omin lihasvoimin.

Sillä kohteeseemme Grosser Mythenille ei pääse kuin kävelemällä ylärinteeseen – ja helikopterilla.

Vuoristohaikilla kuulemma joka vuosi kuolee ihmisiä, mutta minulla ei olisi mitään hätää. – Kun kuolleista kaksi kolmasosaa on ollut yli 50-vuotiaita.

Jotenkin juuri tuo argumentti ei liiemmin lohduttanut. Olin nähnyt ennakkoon vain reittikuvauksen, joka ei tosin vastannut meidän reittiämme lähtöpaikan osalta.

Grosser Mythenin vuoristopatikointi

Ensimmäinen vilaus Grosser Mythen vuoresta – kilometrien päästä.

Niinpä totesin taivaanrannassa pienen naskalin kaltaisena pilkistävän vuoren moottoritieltä nähtyäni, että ”No way, tuonne en todellakaan lähde”.

Mutta mikäs siinä auttoi. Veljeni totesi että ”Jos et lähde nyt, et lähde koskaan”.

Mennään hissukseen, kaikessa rauhassa. ”Yhes mennään, yhes tullaan”.

Mythen_20160507_11_24_27_ProOnhan meitä neljä. Mieheni ja veljeni lisäksi myös kokenut sveitsiläinen ”vuoristokoira”, matalalla maavaralla varustettu Emily – joka on jo kertaalleen Mythenin huipulla käynyt.

Mythen_20160507_11_37_02_ProPysäköimme auton ja lähdemme liikkeelle Ibergereggistä. Vuori törröttää monen kilometrin päässä, mutta suurenee horisontissa vääjäämättömästi.

Tuuheiden kuusten kohdalla leikittelen puolivakavissani ajatuksella että karkaan. Mitäpä jos juoksen äkkiä piiloon jonkun ison kuusen pehvaan, ja pysyn siellä niin pitkään hiljaa että lähtevät jatkamaan kohti torahammasta  – ilman minua.

Ei onnistuisi. Tulisivat etsimään.

Grosser Mythenin patikointiReitillä on paikka paikoin vielä paljon lunta. Kuluneet maastokenkäni ovat pohjistaan kovettuneet – ja liukkaat.

Mythen_20160507_12_06_06_ProMatkalle on ripoteltu penkkejä huilaustaukoja varten.

Ja kyllä tuota kaukaisuudessa avautuvaa järvimaisemaa sietääkin katsoa.

Mythen_20160507_14_53_10_ProVuoren juurelle päästessämme meitä odottaa ohjekyltti. Polun poikki on vedetty kettinki, johon kiinnitetty punavalkoinen kyltti ilmoittaa, että polku ja sen päässä oleva ravintola ovat suljettuja.

Mutta niin se kuulemma ”aina on”. Eli kettingin yli vaan ja menoksi.

Mythen_20160507_12_08_36_RichKovin korkealle emme pääse, kun kamalan paikan kammo jo muistuttaa läsnäolostaan. Oloni tuntuu hirveältä, jalkoja heikottaa ja sydän jyskyttää.

Mitä jos pyörryn silkasta kauhusta? Missä ovat ne kettingit mistä piti pitää kiinni?!

En pysty tähän, en millään.

Polku on liian jyrkässä rinteessä. Kun katson jossain kaukana alapuolella kiemurtelevia teitä ja pikkuruisiksi kääpiöityviä taloja, tuntuu kuin voisin pudota alas minä hetkenä hyvänsä.

Patikointiseuralaiseni ymmärtävät että nyt on tosi kyseessä. Niinpä lähdetäänkin etenemään käsi kädessä. Onhan sitä tullut ihan papille luvattua, että ”myötä- ja vastamäessä”. Tällaista vastamäkeä ei ole vielä aimmin nähtykään.

On pakko keskittyä tuijottamaan vain omia askelia. Jos katson alas, alkaa välittömästi tuntua häijyltä.

Mythen_20160507_12_32_23_ProKadonneiden turvaketjujen arvoitus selviää. Niitä ei ole vielä asennettu paikalleen.

Siellä ne nököttävät kurveissa sievissä nipuissa. Voi itku.

Mythen_20160507_12_27_54_RichOnneksi pahimmissa paikoissa huippua kohti kiivetessä on ketjut. Mutta juuri niissä ketjuttomissa paikoissa iskee toinenkin uskon puute.

En voi jatkaa enää askeltakaan.

Lyhyen mutta intensiivisen mentaalivalmennustuokion jälkeen matka kuitenkin taas jatkuu.

Mythen_20160507_13_25_54_ProYlös kiivetessämme vastaamme tulee jo ylhäällä käyneitä. Mutta aivan ylös, huipulle asti he eivät olekaan päässeet, vaan ovat joutuneet kääntymään takaisin. Kuulemme heiltä, että jyrkänteeltä ylös vievä viimeinen polun osio on edelleen lumen peitossa.

Jos hyvin käy, helikopterilla ylös tulleet vuoristoseuralaiset saavat polun ylimmän osan vuoren pohjoisrinteellä lapioitua auki puoleen päivään mennessä.

Kiipeämme ylöspäin, ja toivomme että polku on auki ylös saapuessamme. Mutta pian näemme, että polku ei olekaan auki.

Ketjut ovat jääneet lumen peittämiksi, eikä niistä saa tukea. Rinne on hullun jyrkkä. Pohkeidemme tasolla ovat tuulentuivertamien kuusten hapertuneet latvat. Voisiko tuollainen auringon pehmentämä märkä lumi lähteä vuorymään alas? Lähes suoraa pudotusta on montasataa metriä.

Mythen_20160507_12_32_24_RichKyllä en lähde edes yrittämään eteenpäin tästä! Jos jotenkin ihmeen kaupalla uskaltaisin nousta lumista pohjoisrinnettä ylös asti, en ikinä selviytyisi liukkaine, hyvin palvelleine maastokenkineni alas!

On parempi tunnustaa tosiasiat, kuin lähteä halveksumaan äkkikuolemaa liukkaaseen hankeen.

Grosser Mythenin patikointiVeljeni päättää kuitenkin jatkaa matkaa. Sitä ennen hän ottaa meistä  – melkein ylös asti päässeistä – kuvan. Sovimme että hän soittaa meille huipulta, ja myös kun on päässyt takaisin alas pahimman paikan ohi.

Seuraan henkeäni pidätellen kun hän taistelee vaellussauvojen avulla eteenpäin. Vuoristokoira Emilyllä on pikkujalkoineen suuria vaikeuksia.

En voi katsoa.

Grosser Mythenin patikointi

Mies ja koira – jo pahimman paikan ohittaneina

Mythen_20160507_13_39_48_ProOtamme kuvia henkeä salpaavista maisemista – ja toisistamme.

Mythen_20160507_13_35_32_ProOnneksi tänään kulkijoita on vähän. Kun kävelijöitä on lyhyen sesongin aikana yhteensä 40.000 – pahimpina päivinä jopa 2.000 – voi kapeilla poluilla ohittaminen olla haastavaa.

Korkeanpaikankammoiselle helvetillistä.

Mythen_20160507_13_46_04_ProTämä vuori on niin suosittu, että sitä kutsutaan Sveitsissä ”massojen Matterhorniksi”. Mitä en lainkaan ihmettele.

Mythen_20160507_13_59_09_ProMutta kun en kerran pääse huipulle, haluan päästä täältä pois.

En halua juurtua tälle armottomalle, kiviselle polulle.

Alaspäin askellettaessa huippu ja sen saavuttamaton ravintola tuntuvat lähes ilkkuvan yläilmoista.

Mythen_20160507_14_00_04_ProJyrkännelohkareen alla näkyy taivasta vasten kohtalotovereiden siluetteja.

Kaikki päättävät kääntyä takaisin.

Lumen peittämälle polulle menemisen riski ei tunnu hallitulta, eikä ottamisen arvoiselta.

Mythen_20160507_14_00_27_ProAlas meno tuntuu jotenkin nyt helpommalta. Kunhan vain muistan varoa liukkautta kohdissa, joissa on vielä lunta.

Mythen_20160507_14_08_15_ProPysähtelen ja pystyn jopa katselemaan maisemia.

Mythen_20160507_14_43_14_ProPuhelin soi. Muutamassa hermostuttavassa kohdassa tulee myös taskupuhelu josta kuuluu pelkkää rahinaa.

Onko velipoika koirineen vierinyt rotkoon, ja nyt puhelin soittelee siellä itsekseen?

Mythen_20160507_14_44_01_ProMuttei aikaakaan kun huipulla käyneet Janne ja Emily saavuttavat meidät. Onneksi.

Alastulossa häntäkin oli kuulemma pelottanut, sillä lapiomiehet olivat lapioineet hänen nousujälkensä piiloon.

Mythen_20160507_14_32_28_ProAlkaa tuntua siltä että saatamme päästä täältä kaikki yhtenä kappaleena alas. Lähes rentoudun, ja otan kuvan useasta polun 47:stä kurvista.

Mythen_20160507_14_45_36_ProMiten maailmassa tuokin narsissipolo on tuohon päätynyt?

Mythen_20160507_15_01_59_ProPääsemme onnellisesti alas vuoristopolun alkuun. Heitämme riemukkaat yläfemmat jodlaustyyppisen melun säestämänä. Jesh!

Se on ohi ja jalkojen alla on tasaista maata! Selvisin!

Sveitsiläisestä repusta löytyy annospullo Appenzelleriä. Se on äkkiä nautittu kolmeen pekkaan. Lisäksi löytyy teräksinen taskumatti. Sen sisältö maistuu salmiakilta.

Mythen_20160507_15_05_50_Pro

Tyhjä taskumatti, viimeinen jyrkkä rinne, liukas keväthanki ja hilpeys suoriutumisestamme ovat hyvä yhdistelmä.

Laskemme alas persmäkeä ja nauraa käkätämme toisillemme. Kasvoimme isoiksi, muttemme näköjään vieläkään aikuisiksi.

Mythen_20160507_15_11_57_ProTuntuu hyvältä katsoa taaksepäin tuota lähes valloitettua ”Peikonhammasta”. En olisi ikinä uskonut että pääsen tuonne ylös torahampaan juurelle.

Moni heppoisesti varustautunut turisti kääntyy jo juurelta ympäri.

Mythen_20160507_15_17_04_ProTekee mieli jäädä ensimmäiseen ravintolaan hyvin ansaitulle tauolle. Päätämme kuitenkin jatkaa vielä seuraavaan parempien näköalojen toivossa.

mythenwp_20160507_15_22_24_pro-2Ja onhan sieltä. Viinilasillisen ja juustotarjottimen ääressä ”Peikonhammasnäkymin” on hyvä miettiä miksi tuollainen kokemus tuntuu niin hyvältä?

Onko sitä jotenkin enemmän elossa kun pelkää kuollakseen?

Pitääks mun aina rääkätä itseäni, kun muut shoppailevat lämpimissä ostoshelveteissä tai makaavat uima-altaalla?

GrosserMythen_20160507_15_23_37_RichNäistä reissuista jää joka tapauksessa enemmän käteen. Ainakin parempia muistoja ja satavarma tunne siitä, että tulipa taas elettyä yksi päivä elämästä – hyvin.

Mythen_20160507_16_43_53_ProIltapäivän aurinko lämmittää ihanasti. Oudosti ei kuitenkaan juuri väsytä, vaikka on kävelty monta kilometriä.

Yhteen suuntaan reitti on lähes viisi kilometriä, josta viimeinen kilometri vuorenrinteen serpentiinipolkua. Nousua tuli vain nelisensataa metriä. Mutta minkälaisia metrejä! Ei se määrä, vaan se hiustennostatuskerroin!

Grosser Mythenin patikointiTasaisella maalla on hieno keskittyä kuvaamaan. Kompastuminen tai pyörtyminen ei johtaisi enää varmaan hengenlähtöön.

Mythen_20160507_17_04_53_ProKevätesikot ja rentukat häikäisevät keltaisina juuri sulaneella rinteellä.

Grosser Mythenin patikointiPian pääsemme takaisin autolle, ja väsynyt pieni maastonakki nukahtaa.

Mythen_20160507_18_48_06_ProMeille kaikille maistuu tänään uni.

Mutta kiinnostaako sinua tietää miltä siellä huipulla näytti?

Mythen_20160507_12_47_24_RichHuipun ravintola on tällainen.

Mythen_20160507_13_03_13_RichJa maisema huipulta on HIENO!

Mythen_20160507_12_52_30_RichJa tässä vielä kuva tuona vaikeiden olosuhteiden päivänä Grosser Mythen-vuoren valloittaneesta Emily-koirasta ❤

Mythen_20160507_17_40_56_ProSchwyzin kaupungin läpi ajaessa ihailemme kauniita vanhoja taloja.

Illalla katsomme Grosser Mythenillä kuvattuja YouTube -tallenteita. Nuorten miesten alastulo maastopyörillä näyttää seinähullulta touhulta.

Nuorten naisten tunnelmallinen aamuöinen vaellus otsalampun valossa näyttää siltä että sen voisi tehdä itsekin. Auringonnousu tuolta katsoen olisi – jos mahdollista – vielä ikimuistoisempi kuin tämä retki.

Ja parasta siinä olisi se, että otsalampun valossa näkisi vain polun jalkojen alla, ei lainkaan kaukana alhaalla häämöttävää maankamaraa. Eli kyllä tämä kauhuterapia taitaa auttaa. Minä joka pelkään nousta keittiöjakkaralle, voin hyvin kuvitella lähteväni tuonne uudelleen.

Tämän retken havaintojen perusteella oleilu epämukavuusalueella kehittää.

Sveitsiläisille tosin tuokin retki tuntunee siltä, kuin istuisi maton reunalla ja heiluttelisi jalkoja. – Ainakin niille jotka kuuluvat vuoren ”sataskerhoon”, eli käyvät huipulla 100 kertaa vuoden aikana.

Kiitos mutta tuolle ajatukselle sanon ei kiitos!

Kiitos mukanaolostasi!

Mythen -vuorista löydät lisää tietoa täältä.

Ethän käytä kuviani ilman lupaani.

Copyrights © 2016 Janne Aaltonen ja Johanna Suomela. All rights reserved.

Kiitos ruudun sille puolelle että luit ❤

Tykkäämistaloutta ja seurantamahdollisuuksia:

Facebook | Instagram | Twitter | Blogit