Jotunheimenin kansallispuiston Besseggen

Besseggen_20150722_10_18_20_Pro

Norjalaista Jotunheimenin kansallispuistossa sijaitsevaa Besseggenin vaellusreittiä pidetään yhtenä maailman hienoimmista.

Niin pidän minäkin. Mutta jos joskus vaellan sen uudelleen, tiedän mitä tekisin toisin.

National Geographic listasi Besseggenin listalleen World´s Best Hikes: Thrilling trails. Samalle listalle pääsi myös – ennen kunnostustaan kovin pahamaineinen – espanjalainen El Caminito del Rey, muttei täysin eri syistä.

Besseggen kävellään yleensä Memurubusta Gjendesheimiin, eli ensin otetaan Gjendesheimista laiva, jolla matkataan Memurubuun. Näin toimien voi vaeltaa reitin läpi kiireettömästi ja maisemista nauttien, kun ei tarvitse pelätä missaavansa päivän viimeistä laivaa takaisin. Me päätimme toisin. Ennen päivänlaskua tietäisimme tehneemme virheen.

Besseggen_20150722_10_51_36_Pro

The starting point of our hike, Gjendesheim, disappears slowly.

Olimme yöpyneet Maurvangenin leirintäalueella, josta oli noin 2,5 kilometrin kävely laivan lähtöpaikalle. Mutta laivakyydin asemesta päätimme kävellä ensin ja tulla laivalla pois. Lähdimme siis puskemaan vuorenrinnettä ylös paikassa, jossa moni muu astui laivaan. Emme kuitenkaan olleet yksin valintoinemme, vaan kanssamme samaan suuntaan käveli iso joukko ihmisiä.

Haen yleensä lomiltani luonnonrauhaa ja kauniita maisemia. Täällä olisi tarjolla vain viimeksi mainittuja. Besseggen on yksi Norjan suosituimmista vaellusreiteistä, ja lyhyen lumettoman sesongin aikana sen maisemista käy nauttimassa noin 30.000 ulkoilmaihmistä. Tänä heinäkuisena päivänä kohtaisimme reitillämme satoja muita.

Odotin ennakkotietojen perusteella kivikkoista vaellusta, en vuoristokiipeilyä. Kun nousu jyrkkeni ketjuavusteiseksi, alkoi ohuesti huolestuttaa.

Besseggen_3543

Nuorempi chesapeakelahdennoutajamme oli mukanamme. Koira oli kiinnitetty valjaistaan joustavalla liinalla vyötärölle kiinnitettyyn vetovyöhön, jota käytämme myös juoksulenkeillä.

Besseggen_3551

Nousu jatkuu hiljalleen, ja maisema muuttuu kiviseksi ja kurjaksi koiran kävellä. Useassa paikassa on lunta vielä montakymmentä senttiä. Ilma kylmenee, ja tuuli puree.

Noin puolentoistatunnin kävelyn jälkeen näemme kaukana lauman sarvipäitä. Ensin kuvaan tuttuun tapaan povitaskukamerallani Lumialla.

Besseggen_20150722_11_45_31_Pro

Tällä kertaa kaulassani riippuu vanha Canonin Eos, joten saan helposti myös kuvan lauman johtajasta. – Tai ainakin sarvivarustuksensa osalta se näyttää siltä.

Besseggen_3561

Ronjaa jännittää, se ei taida oikein tietää mitä tuosta ajattelisi. Onneksi olemme turvallisen välimatkan päässä arveluttavasta kohteesta.

Besseggen_3563

Maisema on todella kivistä ja karua. Tuntuu luonnottomalta, että tuolta juuri lumesta vapautuneesta kivikosta löytyisi yhtään mitään syötävää.

Besseggen_20150722_12_20_56_Panorama

Pelkkää kivikkoa, niin kauas kuin silmä kantaa. Ja toki myös komeita vuoristomaisemia.

Besseggen_20150722_12_35_38_Pro

Pudotusta Gjende-järven pintaan olisi peräti 1300 metriä. En halua pudota, enkä siis uskalla mennä lähellekään reunaa.

Besseggen_20150722_12_43_30_Pro

Maastokenkä tuljuu kivikossa. Pitää koko ajan silmä kovana tarkkailla minne jalkansa asettaa. Tuntuu järjettömältä ja röyhkeästi kuolemaa ja luunmurtumia halveksuvalta, että tämän reitin on Herra Reidar Andreassen juossut läpi vuonna 1963 aikaan tunti ja 16 minuuttia. Matkaa kun on, ja nousuakin 1000 metriä.

Besseggenin opaslehtinen kehottaa varaamaan matkaan aikaa kuudesta kahdeksaan tuntia. Meillä on koko ajan kiire. Emme tiedä reitin pituutta – eikä missään ole mitään muita opasteita kuin vaivaisia kiviin maalattuja punaisia T-kirjaimia. Olisi ikävää missata päivän viimeinen vuorolaiva, ja joutua yöpymään Memurubussa. – Ei muuten mutta kun poikamme, ja 50 % chesapeakelahden vartiointiliikkeestämme jäi odottamaan paluutamme leirintäalueelle.

Besseggen_3568

Huipulla tulee, ja on käsittämättömän kylmä – heinäkuuksi. Pidämme virkistystauon ja haukkaamme suklaata. Kaverille kanssa. Täällä moni kanssavaeltaja kaivoi esiin trangian ja söi ihan kunnolla.

Varasukilleni on löytynyt vaihtoehtoista käyttöä sormettomina lapasina. Lähden aina retkelle ajatuksella ”tarpeeksi päälle”. Vaatteita voi aina vähentää jos niitä on liikaa – mutta jos niitä ei ole edes mukana on tyhjästä paha nyhjäistä. Päiväretkilläkin voi sää yllättää. Jopa kauniilla ilmalla.

Reitti kulkee pitkin aaltoilevaa kiviharjanetta.  Mutta mitä ihmettä nyt on edessä?!

Besseggen_20150722_13_03_36_Pro

Reitti kapenee ja alkaa laskea jyrkästi. Pudotus Gjende-järven puolelle saa sydämeni hakkaamaan ja polveni vatkuliksi. Tämä myytiin minulle ”helppona” reittinä, jolla reitin kapeimmatkin kohdat olisivat tien levyisiä. Mutta joku unohti mainita että kävely pitäisi vaihtaa kiipeilyyn  – ja paikoin kytkeä jopa neliveto päälle. Ilmeeni kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, olen varmaan valahtanut kasvoiltani lakananvalkoiseksi. ”Käännytäänkö takaisin?”, minulta kysytään. No ei todellakaan käännytä! Joku viisas on joskus sanonut että kehitys alkaa epämukavuusalueelta. Että mennään nyt sitten, kehittymään. Josko se korkeanpaikankammo vaikka tästä siedättyisi?

Chevalierin housujen takalisto on kovilla. Paikoin tuntuu että ainoa tapa miten voin edetä on ”hämähäkkiasento”.  Ylöspäin kiipeäminen näyttää psykologisesti paljon helpommalta. Ainakaan ei tarvitse koko ajan katsella alhaalla vaanivaa satojen metrien pudotusta kivikkoiseen vuorenrinteeseen. Voi miksei päätetty kävellä tätä toisin päin?!!!

Besseggen_3585

Sopivasti myös aurinko menee pilveen. Kukapa tässä olisi aurinkoista rohkaisua kaivannutkaan! Kaikki pelottava näyttää aina moninverroin pelottavammalta ilman auringonpaistetta.

Besseggen_3589

Ronja-koira ponnahtelee kuin gaselli kiveltä toiselle. Koirat eivät taida kärsiä korkeista paikoista? Vetoliina on irrotettu vyötäröltä turvallisuussyistä. Vastaan tulee koiria, joita kannetaan hartiolla.

Besseggen_3590

Jyrkimmästä kohdasta en saa yhtään kuvaa. En yksinkertaisesti pysty irrottamaan käsiäni vuorenharjanteesta edes käyttääkseni kaulallani roikkuvaa järkkäriä. Jos nyt yrittäisin kaivaa Lumian povaristani, olisin varma että vapisevin käsin pudottaisin sen tyhjyyteen.

Ihmisiä tulee pahimmissa paikoissa vastaan niin paljon, että jumiudun sijoilleni minuuteiksi. – Tai ainakin se tuntuu siltä. Tuntuu kuin painovoimaankaan ei voisi juuri nyt luottaa.

Besseggen_3594

Kun vihdoin pääsemme jyrkimmästä kohdasta alas, otan järkkärin käyttöön ja kuvaan rinteen ruuhkan. On siellä tulijoita samaankin suuntaan.

Besseggen_3596

Huh. Pahin lienee tässä kohtaa jo ohi!

Besseggen_3597

Lähestymme kapeaa kannasta, joka erottaa toisistaan Gjende ja Bessvatn järvet. Järvien pintojen korkeusero on lähes 400 metriä!

Besseggen_3599

Tässäkin seistään taas ihan jyrkänteen reunalla, mutta hei, eihän se tunnu enää miltään!

Besseggen_20150722_13_53_54_Pro

Hirviöharjanne jää taakse. Aurinko tulee esiin pilven takaa, ja Gjenden vesi säihkyy turkoosina. Tekisi mieli suudella maata jalkojen alla. Multaa!

Besseggen_20150722_12_47_37_Pro

Elämä voittaa! Joku pieni sinnikko yrittää kukkia kallion raossa.

Besseggen_20150722_14_16_28_Pro

Vihdoin pystyn nauttimaan taas myös maisemista. On se kumma miten paljon kauniimmalta maisema näyttää, kun ei tarvitse (irrationaalisesti) pelätä lipeävänsä alas jyrkänteeltä varmaan hengenmenoon.

Besseggen_20150722_14_27_22_Pro

Tässäkään ei olisi lainkaan hassumpi paikka tauolle. Mutta edelleenkään emme tiedä kuinka pitkä matka on laivan lähtöpaikalle. Matkaan siis.

Besseggen_3612

Aurinkokin menee taas pilveen, ja pian alkaa sataa ripottaa. Sitä ennen äkkiä jotain todistusaineistoa että olen itsekin ollut täällä mukana! Nyt jo melkein hymyilyttääkin. Jotenkin tuntuu kuin tietäisin miltä voittajasta tuntuu.

Besseggen_20150722_15_17_16_Pro

Matka jatkuu, ja sitä onkin vielä monta kilometriä edessä. Pilvet roikkuvat matalalla, ja pudottavat pisaroita päällemme. Pakkaan Eoksen ja Lumian minigrippeihin, ja joudun jättämään monta kuvaa ottamatta.

Besseggen_20150722_15_27_53_Pro

Auringon kanssa samaan aikaan esiin putkahtaa taas kaunis turkoosi järvi. Pian lähdemme laskeutumaan alas jyrkkää rinnettä, kohti laivasatamaa.

Besseggen_3629

Alas rantaan päästyämme meille selviää ettei kovin kiire olisi ollutkaan. Sitä mukaan kun ihmisiä valui rantaan, otettiin tulijoiden nimet listaan. Meille ilmoitettiin että saisimme odottaa tunnin ennen kuin pääsisimme laivaan. Poistulijoita oli aika paljon muitakin!

Palasimme takaisin tulosuuntaamme, ostimme ravintolasta voileivät (ja joku osti myös oluen, siideriä ei ollut) ja istuimme ulos aurinkoon.

Besseggen_3631

Sateesta ei ollut tietoakaan, oli kaunis t-paitakeli.

Besseggen_3632

Vihdoin sitten pääsimme vuorollamme astumaan laivaan.

Besseggen_20150722_17_30_50_Pro

Järven selältäkin katsottuna kaukainen Besseggenin harjanne näytti huikealta. Ja me kävelimme tuolta alas!

Besseggen_3648

Jäimme koiran kanssa suosiolla kannelle. Koiran olisi voinut laittaa myös laivan perässä sijainneeseen häkkiin, ja me olisimme voineet mennä sisään istumaan, mutta näin oli meille kaikille mukavampi.

Besseggen_3651

Päästyämme ”kotirantaan” otimme pienen lakisääteisen virkistystauon. Vesi oli kylmää ja raikasta.

Besseggen_20150722_21_58_53_Pro

Illalla otin vielä muutaman kuvan leirintäalueen vieritse virtaavasta Sjoa-joesta.

Besseggen_20150722_21_57_16_Pro

Aurinko painui mailleen, ja perhokalastajat kahlasivat tummuvassa illassa.

Besseggen_20150722_22_36_47_Pro

Tuntui kuin olisin elänyt huikean seikkailun. Tämä retkipäivä jää varmasti mieleeni.

Ja tällä kertaa Sports Tracker oli päällä. Ohjelma tosin otti aikaa vain silloin kun olimme liikkeessä, eli harjanteen kivien päällä istuskelua ei kellotettu mukaan. Näin mitaten aikaa kului 4 tuntia 36 minuuttia. Kaloreita meni 2070. (jos kohta tuli niitä suklaasta ja banaanista takaisinkin) Ja kilometrejä kertyi 17,66 – mutta tässä saattaa olla pysähdyksistä johtuvaa virhemarginaalia mukana.

Suosittelen tätä päivävaellusta kaikille Jotunheimenin suunnalla matkaileville. – Tosin korkeanpaikankammoisten on syytä tiedostaa kallioharjanteen aiheuttama, lievää pahempi epämukavuuden tunne.

Hyvästä kunnosta on apua, mutta maratonkin juostaan askel kerrallaan. Vauhdista voi hyvin tinkiä, mutta kenkien pitää olla kunnolliset.

Pimeän laskeuduttua tiesin että voisin hyvin tehdä tämän vielä uudelleen. Mutta silloin ehdottomasti toisin päin. Ensin laivalla poispäin, ja maastokenkäillen takaisin.

Norjan Jotunheimenin kansallispuistossa vaellettiin 22.7.2015

Ilahtuisin jos seuraisit retkiäni myös Facebookissa.

Kuviani löydät Instagramista ja Twitteristä.

Blogiani voit seurata myös Blogit.fi -palvelussa.

Ethän käytä kuviani ilman lupaani.

Copyright © 2016 Johanna Suomela. All rights reserved.