Preikestolenin vaellus

Preikestolen_20150715_19_20_47_Pro

Maailmassa on paljon kauniita paikkoja, joihin kaikki tunkevat. Usein jopa lähes yhtä aikaa lyhyen sesongin aikana.

Stavangerin lähellä Norjassa sijaitsevalle Preikestolenille punkee joka vuosi yli 200.000 kävijää. Niinpä minäkin kiipesin ”saarnastuoliin”. Tai ainakin melkein.

Heti alkuun on tunnustettava että ilman Instagramia tuskin koskaan olisin saanut päähäni ajatusta tuonne menosta.  Mutta upeat pienissä kuvissa näkemäni maisemat periltä –  ja sadattuhannet vuotuiset kävijät eivät voi olla väärässä! Sinne siis!

Olimme ajaneet pitkän matkan, ja kello läheni jo viittä, kun pysäköimme vuokraamamme matkailuauton maksulliselle pysäköintipaikalle. Kerrospukeuduimme ja kiskoimme vaelluskengät jalkaan, ja aloitimme nousun kohti Preikestolenia. – Vähän jännitti jaksaako sää pysyykö sää poutaisena, synkän harmaita pilviä oli noussut taivaalle iltapäivän aikana.

Ohjeissa kehotettiin varaamaan kaksi tuntia suuntaansa – taukoineen. Ajattelimme että hyväkuntoisina meiltä ei ihan niin pitkään voisi mennä. Tosin oma aikansa menee kuvauspysähdyksiini, vaikka otankin kaikki kuvat hädin tuskin pysähtyen.

Harmikseni jännitin tulevia korkeuksia, ja unohdin ottaa toisen kännykkäni mukaan – piirtämään reittiä ja ottamaan aikaa SportsTrackeriin. Ihan tarkkaa statistiikkaa reissun kestosta siis ei ole, mutta korkean ”kääntöpaikan” tauko mukaan lukien aikaa meni noin kolme tuntia.

Preikestolen_2870

Reittikartan kuvasta selvisi retken profiili. Menomatka on lähes pelkkää nousua, kunnes 604 metriä on saavutettu, ja paluumatka sitten tullaankin arvattavasti alaspäin. Hyvät kengät pitää jalassa olla, paikoitellen reitti kulkee isokivisessä louhikossa.

Preikestolen_20150715_17_43_57_Pro

Alun juurakkoista, melko jyrkkää ja kivettyäkin nousupolkua seurasi pitkä puinen ”kävelysilta”.

Preikestolen_20150715_17_58_58_Pro

Aurinko pilkahteli pilvien lomasta, eikä puinen reitti onneksi ollut sateesta liukas. Myöhäisen liikkeellelähtöaikamme ansiosta mitään varsinaista väentungostakaan ei reitillä enää ollut. Muutama merkittävästi meitä kauempaa tullut, huohottava nappaskenkäturisti ohitettiin jyrkimmissä nousuissa. Silloin aina tuli mieleen että kuinkakohan paljon kättä jalkaa menee poikki noilla suosituimmilla reiteillä – ihan sen takia että ihmiset varustautuvat kuin sunnuntaiselle puistokävelylle?

Preikestolen_20150715_20_20_17_Pro

Reipas vauhti sai vaelluskoiramme läähättämään. Onneksi siellä täällä oli pikkupuroja ylitettävänä,  ja kaikenlaisia (koiran näkövinkkelistä) huippumukavia viilentäviä rutakoita tarjolla.

Preikestolen_20150715_18_12_55_Pro

Tälläkin retkellä oli hyvä aina välillä kurkistaa myös takaisin tulosuuntaan. Puinen reitti erottui hienosti alempana, ja jopa meri häämötti kaukaisuudessa!

Preikestolen_20150715_18_32_26_Pro

Puhtaankin oloista vettä oli tarjolla matkan varrella. Nelijalkainen räpylävarvas virkistäytyi sisäisesti ja ulkoisesti, ja matkamme saattoi taas jatkua.

Kun pääsimme ylös jyrkänteen reunalle, iski kuin salama kirkkaalta taivaalta kauhea korkeanpaikan kammo. 604 metriä vuonon pinnan yläpuolella olevassa kalliojyrkänteessä oli järkyttävän oloinen halkeama.

Mikäs sitä muka olisi vantteralla kalliolla seistessä, mutta tuohan näytti siltä että tuo kuuluista”saarnastuoli” voisi minä hetkenä hyvänsä irtautua emokalliosta. En siis voinut ylittää halkeamaa. Joten en varsinaisesti käynyt perillä asti.

Matkani jäi noin 30 metriä vajaaksi. Seikka jota en halua koskaan myöhemminkään korjata – sillä jonain päivänä se kallioheltta sieltä putoaa. Ehkä.

Preikestolen_2824

Niinpä tyydyin maitojunailemaan turvallisemman ja tukevamman oloisella alustalla, joka sekin kyllä tuntui sillä hetkellä järkyttävältä. Yritin väkinäistä hymyäkin, mutta melkein olisi tehnyt mieli itkeä vollottaa, tai huutaa silkasta kauhusta. Sekin pelotti, että mitäs jos muuten arkijärkiseen noutajamalliseen koiraan menee joku pannahinen, ja se ryntää ykskaks sumeilematta ja suinpäin rotkoon? Että päästänkö hihnasta irti vai menenkö mukana. Niinkin epärationaalinen voi epämukavaksi olonsa tunteva henkilö olla.

Preikestolen_2834

Tuntui jopa pahalta katsoa kun toiset menivät kielekkeelle. Hirveä paikka.

Yllättävän harva siellä kuitenkaan on hengestään päässyt, ja nekin onnettomat ilmeisesti omasta halustaan. Wikipedia tietää kaiken, myös Preikestolenista. Ja Wikistä löytyy myös kuva siitä ”irtoamispisteessä olevasta” kielekkeestä, josta en itse kyennyt ottamaan kuvaa.

Muutenkin kuvausolosuhteet matalalla roikkuvien pilvien vuoksi vastavaloon olivat haasteelliset, mutta eipä tuonne kuvien vuoksi menty.

Preikestolen_20150715_19_15_36_Pro

Jostain syystä jännittäviin paikkoihin mennessä kuvia tulee otettua menomatkalla vähemmän. Sitten tulomatkalla kun huomaa olevansa edelleen hengissä, mieli jotenkin rentoutuu ja niitä tulee otettua enemmän. Eli alla muutama paluumatkalla otettu kuva.

 

Preikestolen_2844

Preikestolen_2846

 

Preikestolen_20150715_19_42_56_Pro

Preikestolen_2857

Preikestolen_2858

Niinhän se tahtoo olla, että suuret massat voivat olla myös oikeassa. Preikestolen on ehdottomasti pikkupatikoinnin arvoinen. Sitä mieltä on ollut myös CNN, joka listasi sen ykköseksi jutussaan 50 natural wonders.

Itse päivähaikista ja reitin alkupisteeseen pääsystä julkisin kulkuvälinein löytyy lisää tietoa myös täältä.  Ja teille jotka tykkäätte huimapäisistä ekstremevideoista, tässä teille yksi huima ja hyvälaatuinen Youtuben syövereistä.

Norjassa vedimme maastokengät jalkaamme myös Euroopan suurimmalla tunturiylängöllä Hardangerviddassa ja ikonisella Jotunheimenin Besseggenillä.

Kiitos mukanaolostasi!

Mikäli pidit lukemastasi, blogiani voi seurata myös Facebookissa.

Mikäli pidit kuvistani, Lumiani jäljet näkyvät Instagramissa.

Kaikki kuvat ovat minun, ethän käytä niitä ilman lupaa.

Copyright © 2016 Johanna Suomela. All rights reserved.