Korouoman uusi rengasreitti on huikea Piippukallion Pihaus

Tiesitkö että Posion komeaan Korouoman rotkolaaksoon on avattu ihkauusi rengasreitti – Piippukallion Pihaus? Reitti avattiin syyskuun alussa, juuri sopivasti Kuusamon ruskaretriittini alla. Ja mikäs sen hienompaa, kuin että pääsee Pohjois-Pohjanmaalta luikahtamaan retkelle oikein Lapin puolelle! Reitin kerrotaan sopivan ”seikkailuhenkisille ja hyväkuntoisille retkeilijöille”. Emme siis koirakaverini Jetsun kanssa hetkeäkään miettineet mennäkö vaiko eikö, etenkin kun tykkäämme vähemmän kansoitetuista ja rauhallisista reiteistä. Eikä Korouoma pettänyt tälläkään kertaa!

∞

Kuusamossa on satanut kaksi päivää lähes tauotta. Peräti sadevaroituksen veroisesti, mikä ei ole aivan vähän.

Vihdoin kolmantena päivänä sade lakkaa, niinpä pakkaan aina niin innokkaan retkikoirakaverini auton takahutlaariin turvakalterinsa taakse.

Korouoma on Kuusamosta alle sadan kilometrin päässä, meille matkaa tulee idylliseltä Singerjärveltä alle 80 kilometriä. Edessä siis tunnin leppoisa ajo, Lapissa ja Koillismaalla sole matka eikä mikhän.

Piippukallion Pihaus lähtee Kanjonilaavulta

Olemme Saukkovaaran parkkipaikalla puoli yhdeltätoista. Ennen meitä paikalla on vaivaiset neljä autoa, tilaa on suurella parkkipaikalla vielä kosolti. Pyörin parkkipaikalla ympyrän ennen auton pysäköintiä, etsin Sherlock Holmesin lailla johtolankoja. Mistä ihmeestä uusi rengasreitti Piippukallion Pihaus lähtee???

Mitään johtolankoja ei löydy edes parkkipaikan infotaululta. Onneksi samaan aikaan autostaan poistuva ystävällinen rouva muistaa jostain lukeneensa, että reitti alkaa Kanjonilaavulta. Minä en muista ennakkoon lukemastani muuta kuin että reitin suositeltu kiertosuunta on vastapäivään.

Edes parkkipaikalta ei ole DNA:n liittymällä minkäänlaista yhteyttä, niinpä netistä on turha etsiä tietoa. Vanhoista kartoistakaan ei tässä kohden olisi apua, sillä uutta reittiä ei luonnollisesti ole niihin merkitty.

Lähdemme laskeutumaan Saukkovaaran lähtöpaikalta oikealle viettävää leveää hiekkabaanaa kohti Kanjonilaavua. Jospa se sieltä löytyisi?

Laskeutuminen alas on pitkä. Pysähdymme matkalla ihailemaan Saukko-ojan vesiputousta.

…Ja näkymää joka aukeaa kohti vastapäistä rotkon seinämää.

Myös reitin alaosan vanha ja naavainen kuusi – ihan sen pienen idyllisen penkin vieressä – ansaitsee oman potrettinsa.

Kanjonilaavulta löydän Metsähallituksen Vesan askareissaan. Huikkaan häneltä apua, ja Vesa nostaa kohteliaasti kuulosuojaimet korviltaan.

Vesa näyttää ystävällisesti Piippukallion Pihauksen lähtöpaikan – se on Kanjonilaavun viereisen sillan ylityksen jälkeen oikealla. Polun lähtöpisteessä on karttalehti – ja koivuun on maalattu vihreä merkki.

Näitä vihreitä maalimerkkejä seuraamalla tulemme Vesan mukaan säilymään reitillä, vaikkei polku kovin hyvin vielä maastossa erottuisikaan. Tulee turvallinen tunne siitä, että reitti löytyy kyllä.

Varmuuden vakuudeksi kuvaan reitin alussa sijaitsevan karttakuvan mukaani, ja lähdemme kiertämään reittiä suositeltuun kulkusuuntaan, vastapäivään.

Saamme heti reitille lähdettyämme todistaa veden voimaa.

Tulvavesi on runnellut Korojoen ylittävän sillan niin, ettei se selviydy enää jatkoon. Silta on rankasti kenallaan, eikä sovellu enää edes meille seikkailuhenkisille retkeilijöille.

Korouomassa on jouduttu katkaisemaan myös reitti Koivukönkään putouksen suuntaan. Majavat ovat rellestäneet reitin varrella, ja laajentaneet joen pieneksi järveksi. Mutta se heille sallittakoon.

Aivan liian usein meiltä retkeilijöiltä unohtuu, miksi luonnonsuojelualueet ja kansallispuistot on perustettu. Niitä ei ole perustettu meidän retkeilijöiden iloksi, vaan luonnon suojelemiseksi. Menemällä luontoon menemme eläinten kotiin, jossa me olemme vain vieraina.

Majavaperheen rymsteeratessa Korouoman jokivarren reitin ihmiselle kulkukelvottomaksi, tai Päijänteen kansallispuiston Kelventeen mäyrien poimiessa yöllä suihinsa retkeilijöiden eväät, ei meidän siitä pidä pahastua.

Siirtykäämme toiselle reitille, ja ottakaamme opiksi miten eväitä ei pidä luonnossa yöllä säilyttää.

Melko pian ohitamme Korojoen toisella puolella sijaitsevan, viihtyisän näköisen entisen varaustuvan, Piippukodan. Mikä harmi että se on todettu huonokuntoiseksi, ja poistettu toistaiseksi retkeilykäytöstä. Muuten tämä olisi kerrassaan herkullisen seikkailullinen yöpymispaikka Korouoman retkelle!

Ruskan värit hohtavat pilvisestä päivästä huolimatta. Korojoen rantapenkereen pihlaja on pukeutunut parhaimpiinsa.

Ruskan värit maisemassa lämmittävät sielua. 

Pitää vain muistaa pysähtyä kaikkein kauneimpien värien äärelle – ja vetää syvään henkeen puhdasta luonnonsuojelualueen ilmaa.

Maisemassa kiemurtava Korojoki tarjoaa myös kaunista katseltavaa.

Maisemia katsellessa ja syvään hengitellessä on kuitenkin syytä pysyä skarppina. Paikoin pieni harha-askel polulta johtaisi päistikkaa joenuomaan. Yhdessä sisäkurvissa minulle meinaa käydä niin. Edelläni hihnassa kulkeva vetovoimainen ja eteenpäinpyrkivä käyttölinjainen labradorini nykäisee juuri kriittisellä hetkellä. Huh.

Piippukallion Pihaus erkanee Korojoesta melko pian.

Polku nousee metsään, ja erityisen naavainen polun varren kuusi vaatii päästä kuvaan. Ja kyllähän minä noin komean naavaparran ikuistan enemmän kuin mielelläni!

Korouoman Piippukallion Pihauksen nousureitti tarjoilee kauniita maisemia

Piippukallion Pihaus -reitti lähtee nousemaan ylöspäin entistä hevosmetsureiden reittiä. Nousureitti on leveä ja turvallinen, onhan siinä aikoinaan kai kulkenut suomenhevosen vetämä tukkireki.

Välillä rotkolaakson polkua noustessa tule outo tunne kuin patikoisi matalammilla sveitsiläisillä polulla. Syytä en osaa sanoittaa, mutta tunne on vahva.

Nousussa pitää muistaa katsoa aina välillä myös alaspäin.

Samalla voi tasaannuttaa hengitystä ja rauhoittaa nousevaa sykettä. (puuh!)

Reitti yllättää kesken nousun: honkien välistä pilkottaa yhtäkkiä komea näkymä oikealle Korojoen laaksoon.

Vastapäisen rinteen haavat loistavat syysväreissään, jostain kuuluu putoavan veden kohinaa.

Istumme pitkään paikallamme maisemaa ihaillen. Taas tulee mieleen, että olispa nyt se Herra Aurinkokin täällä. Mutta ilman häntäkin syksyiseen asuunsa pukeutunut metsä on pakahduttavan kaunis.

Mistään ei kuulu ihmistoiminnan ääniä.

Näköalapaikan jälkeen reitti sukeltaa hevostieltä metsään. Vihreitä maalimerkkejä – ja jopa aiempia sinisiä kreppinauhoja, näkyy paljon.

Olo tuntuu turvalliselta, vaikka karttaa ei alueesta mukana nyt olekaan. Päivärepusta löytyy toki se kompassi, ensiapupakkaus, retkimuonaa ja virtapankki.

Piippukallion Pihaus tarjoilee ainakin sateiden jälkeen koirakavereille runsaasti juomapaikkoja. Purojen ylityksiä reitillä tulee peräti kolme, kaikki tukevia pitkoksia pitkin.

Piippuvaaran luonto saa noutajakoiran tärreilleen

Piippuvaara on kauniin kuntan peitossa, ruskan värit alkavat näkyä jo.

Riistaviettinen koirani haluaisi erkaantua hajujen perässä polulta, onkohan täällä ollut kanalintuja taapertamassa? Luonnonsuojelualueilla ja kansallispuistossa kaikenlaiset koirat on pidettävä aina hihnassa. Luonnoneläimelle koiraeläin – minkä kokoinen ja kuinka kiltti tahansa – on aina uhka, ja etenkin poikas- ja pesintäaikaan voi saada aikaan vahinkoa tahtomattaan.

Piippuvaaralta reitti nousee kalliota pitkin Piippukalliolle

Piippuvaaralta reitti nousee pienelle kalliokummulle.

Hetken luulen jo kadottaneeni reitin valokuvauspuuhieni takia – kunnes bongaan kallioon maalatut reittimerkit. Vihreät merkit voivat siis sijaita puiden lisäksi myös maassa!

Reitti löytyy, ja taas huomaamme ajautuneemme upean maiseman ääreen!

Eteneminen on hidasta, sekä valokuvaus että syvät huokaukset näköalapaikoilla ottavat aikaa. Mutta sitähän meillä on. Lähdimme tänne nauttimaan ruskamaisemista ja upouudesta reitistä, vailla aikataulupaineita.

Meillä on aikaa pysähtyä jokaisen kauniin näköalan ääreen.

Ehdimme ihailla vänkyräkoivun keltaisuutta, ja varpujen syvää punaa. 

Ihmettelemme kivien muotoja, ja pysähdymme yllättävän vesilämpäreen ääreen koiranjuomatauolle.

Ja kaikki ne tuoksut ja äänet, jotka vain terävämmillä aisteilla varustettu retkikaverini havainnoi.

Niitä on paljon!

Piippukallion laavu saa sijainnistaan viisi tähteä

Lähestymme Piippukallion laavua, ja ensimmäisenä ohitamme kelohirsihyyskän. Tässäpä on komea retkeilijän palvelupiste – omassa maisemassaan, kuten hyvä ystäväni sanoisi.

Tänä pilvisenä päivänä voin vain kuvitella minkälaista täällä olisi yöpyä. Tulistella laavulla maistuvia eväitä syöden, yön samettisen pimeyden laskeutuessa. Ja minkälaista olisi herätä nousevan auringon säteisiin. Aivan huikean elämyksellinen paikka!

Tapamme mukaan me emme kuitenkaan tulistele. Retkikoirakaverini söi omasta kalkkunanakkipaketistaan puolet jo ensimmäisen näköalan ääressä, ja autolla retken päätteeksi tarjoilen loput.

Lähdemme laskeutumaan kaatosateiden liukastamaa kalliota alas.

Kääntyessäni ottamaan kuvaa rinteestä näen ensimmäisen kanssaretkeilijän reitillä. Huikkaamme moikat, ja kehun hienoa uutta reittiä, ja jatkamme matkaa jyrkkään alarinteeseen.

Laskeutuminen on todella jyrkkä. Olen onnellinen että toteutin ennen ruskalomalle lähtöani pitkäaikaisen suunnitelmani. Ruuvasin muuten hyväkuntoisiin, mutta Vibram-pohjistaan kovettuneisiin, ja turkasen liukkaiksi käyneisiin maastokenkiini irtonastat! Nastoja työkalulla pohjiin ruuvatessa sain myös mojovan rakon työstettyä kämmeneeni, mutta hyvän asian puolesta kannattaa uhrautua! Parempi rakko kämmenessä, kuin pää kahtena kissankuppina!

Olen niin monet pannutukset maastokengillä liukkaissa paikoissa kokenut, että välttelen kaatumisia nykyisin kuin ruttoa. Olen kaatunut talvella kyljelleni olkapää ilkeästi rusahtaen, ja liukastunut kesällä Kökarin Kalenin kalliolla selälleni niin, että todennäköisesti vain selässäni ollut päiväreppu pelasti pahemmalta. Ja kerranhan tuli lenkkitossut jalassa maaliskuun lopun ensimmäisessä ja viimeisessä lumipyryssä murrettua nilkkakin kolmoissalkoviin päättyneessä pihaluiskailmalennossa.

Virheistään ihminen oppii. Kantapään – ja nilkan – kautta parhaiten.

Tiedämmehän, että kaatuminen on yleisin erikoissairaanhoitoa vaativa tapaturma. Välttelemällä kaatumista pysyn paitsi varmemmin hengissä ja patikointikunnossa, säästän myös yhteiskunnan varoja pysymällä pois erikoissairaanhoidon tapaturmajonoista. Kaatumiset ja putoamiset olivat myös Tilastokeskuksen kuolinsyytilastojen mukaan Suomen yleisin tapaturmaisen kuoleman aiheuttaja vuonna 2018, joten kovin kevytmielisesti ei pystyssä pysymiseen kannata suhtautua.

Varsinaiseen aiheeseen palatakseni, tätä laskeutumista ei kannata huvikseen uhmata huonoilla jalkineilla.

Onneksi alamäki madaltuu.

Komea lohkareikko Piippukallion kyljessä saa jopa vauhdikkaan retkikaverini pysähtymään.

Piippukallion Pihaus palaa Kanjonilaavulle

Alas tullessa metsä on komeaa. Sitä ihaillessa kävelemme kolmen polun risteykseen, joissa hoksaamme valita vihreällä merkatun reitin, sen joka vie oikealle polulle. Oikealle.

Kovin kauaa ei tarvitse sen jälkeen laskeutua, kun ollaankin taas Korojoen hiekkapenkereellä.

Ja siitä Kanjonilaavujen luona odottavalle sillalle onkin enää kivenheitto.

Laavulla on pariskunta koiransa kanssa, joille en voi olla ääneen kehumatta uutta reittiä. Olipa se hieno!

Tälle me annamme lämpimän suosituksen.

Kun kunto on kohdillaan ja kengissä pitävät pohjat, tulkaa ihmeessä katsomaan näitä upeita maisemia! 

Lisätietoja ja linkkejä:

Korouoman Piippukallion Pihaus on kuljettavissa reitin jyrkkyyden vuoksi vain sulan maan aikana.
Kulkuaika on 3-4 tuntia.
Vaativuus: Piippukallion Pihaus on erittäin vaativa reitti suurten korkeuserojen ja kivikkoisen ja juurakkoisen maaston vuoksi.

• Korouoman Piippukallion Pihaus -reittikuvauksen löydät täältä.
• Me käytimme Piippukallion Pihauksen kulkuun runsaine valokuvaustaukoineen aikaa kolme tuntia. Reitin kulun ja korkeuserot näet Garminin tallettamana täältä. Garmin mittasi koko reitin pituudeksi 6,3 kilometriä, jossa voi toki olla myös virhemarginaalia, sillä reitin viralliseksi pituudeksi kerrotaan viisi kilometriä.
• Retkikertomukseni Korouoman helpommasta Koronjää-reitistä löydät täältä.

∞

Ethän käytä tämän artikkelin kuvia ilman lupaa?

Copyright  2021 Johanna Suomela

All rights reserved.

Kiitos että luit 

Tykkäämistaloutta ja seuraamismahdollisuuksia:

Facebook  Ι  Instagram  Ι  Twitter  Ι  Blogit