Oulankajoen kanoottimelonta – Kuusamon kesän huikein elämys

Mitä kokea Kuusamossa kesällä, sen jälkeen kun käytynä ovat iso ja pieni karhunkierros, jälkimmäinen useaan kertaan kaikkina vuodenaikoina ja kumpaankin suuntaan? Kysyessäni asiaa kavereiltani, yksi kohde nousi ylitse muiden.

Kaksi Kuusamon kuin omat taskunsa tuntevaa kaveria suositteli lämpimästi kanoottimelontaa Oulankajoella, välillä Kiutaköngäs Jäkälänmutka. Niinpä suuntasimme jännittyneinä Oulangan leirintäalueelle kesäkuun ensimmäisenä lauantaina, aikomuksenamme meloa alavirtaan 25 kilometriä Oulankajoen rauhallisia mutkia seuraillen.

Kanootti on varattu hyvissä ajoin Oulangan leirintäalueelta etukäteen sähköpostilla. Lysti maksaa varusteineen ja kuljetuksineen 35 euroa per nenä. Jännittää turkasesti, mitenhän tässä oikein tulee käymään, meille ensikertalaisille? Saako 35-kiloinen koira koko kanootin kumoon vesilinnun tai poron nähdessään, päädymmekö kaikki kolme Oulankajokeen kellumaan?

Oulankajoen melontaretki alkaa Oulangan leirintäalueelta

Ajamme Oulangan leirintäalueen parkkipaikalle, osoitteeseen Liikasenvaarantie 137. Liikasenvaarantie onkin muuttunut edukseen viime kokemasta. Hampaiden paikat melkein irrottanut nimismiehenkihara on vaihtunut tummanpuhuvaan, kiitoradansileään asvalttiin.

Oulangan leirintäalueella saamme Ari Seppäseltä laminoidun reittikartan, melontaliivit ja isot kuivasäkit, joihin tungemme päiväreppumme. Kanootit ja melat nostetaan kärryyn. Nousemme pikkubussiin yhdessä kahden muun pariskunnan kanssa, ja lähdemme ajaa rytyyttämään kanoottikärryn kanssa pientä hiekkatietä kohti lähtöpaikkaa.

Kiutakönkään alasuvannon vieressä kyytimme pysähtyy. Kanootit lasketaan kyydistä, ja varusteet lastataan kanootteihin. Meille on varattu hiukan pidempi kanootti, jotta mukanamme retkeilevä reissukoira Jetsu mahtuu paremmin mukaan.

Oulankajoen melonnassa taukopaikoista ei reitillä tule olemaan pulaa. Kyltti lähtöpaikalla lupaa jokaiselle nautintoa etsivälle riittävästi palveluita eväiden nautintaan.

Ari kiskaisee kanootit tottuneesti liikkeelle alamäkeen, ja pian kaikki kolme ovat vesirajassa meitä melojia odottamassa.

Rannalla saamme ohjeistuksen miten kanootissa ollaan ja edetään. Melontaliivi pidetään päällä vesillä ollessa, seisomaan ei nousta (sanopa se koiralle!), ja kanootissa ollaan mahdollisimman matalana, pehva kiinni penkissä.

Helposti kanootti ei kuulemma kaadu, mutta aina joskus joku saa sen kaatumaan. Opimme että akanvirta on joen kulkusuunnan vastainen virtaus, paluuvirtaus, joka voi esiiintyä isojen kivien tuntumassa ja voimakkaan virran reunalla. Kovin montaa kiveä ei reitillämme pitäisi olla, ja vesikin on näin kesäkuun alussa vielä melko korkealla.

Päädyn lähtöjännityksessäni tunkemaan myös kamerani kuivapussiin. Entuudestaan siellä onkin jo päiväreppu, jossa on mukana kuiva vaatekerta.

Näen sieluni silmin miten kanoottimme on kumollaan heti Kiutakönkään runsasvetisessä ja kohisevassa suvannossa, joten tuleepa sitten pienempi vahinko…

Kanootit vesille Kiutakönkään kumuun

Oulankajoki kutsuu. Nousen kanoottiin, kuljen matalana kuten on ohjeistettu. Istun eteen, sillä painavampi meloo aina takana. Koira istutetaan keskelle.

Puristan jännittyneenä melaa rystyset valkoisina, kun kanootti irtoaa rannasta. Kiutakönkään mahtavan putouksen kumu täyttää tajunnan.  Alajuoksu kohisee kovaa lähtöpaikalla, virran voima muodostaa pyörteileviä kuplia veden pintaan. Lähtösuvannolla on voimakas virta, jonka kyytiin meidän pitää päästä niin, ettemme päädy virtaan poikkiteloin.

Melomme rivakasti, ja pääsemme sujuvasti keskelle virtausta. Ja vielä oikein päin. Jihuu! Ensimmäinen tulikoe on selvitetty!

Vesi liplattaa kanootin kylkiin, voimakas virta kuljettaa meitä eteenpäin. Ei tarvitse kuin pitää kanootti oikein päin virran vietävänä, ja kiertää tarpeeksi kaukaa mahdolliset jokeen kellahtaneet puut.

Poikittain ajautuminen tässä virtauksessa lisäisi merkittävästi nurinmenon mahdollisuutta.

Oulankajoen melonta vie vaivattomasti keskelle kauneinta kansallispuistoa

Alkuun eteenpäin päästäkseen ei tarvitse tehdä juuri mitään. Teemme vedon silloin, toisen tällöin – vain pysyäksemme parhaassa ”kelluntalinjassa”.

Oulankajoella on aikaa kuunnella taivaallisen kaunista linnunlaulua, katsella rentukoiden hohtavaa keltaisuutta, ja ylväinä pylväinä rannoilla seisovia kynttiläkuusia. Maisema vaihtuu hiljalleen koko ajan. Kerrankin on aikaa havainnoida ympäröivää metsää, ja kesään heräävää luontoa.

Hiljalleen veden pintaa pitkin lipuessa vesilinnut päästävät lähelle…

…ja yksinäinen rantavallin ruohokaistaletta ahneesti hotoava porokaan ei koe kanoottiamme uhaksi.

Odotetusti metsästyslinjainen labradorimme ei malta pysyä istumassa, vaan nousee hajujen houkuttelemana seisomaan.

Koira kääntää kuononsa hajujen suuntaan, ja ihmettelee kai sekin: Miten me tässä liikumme äänettömästi kuin varjot yössä, ja kaikki tämä mittaamaton kauneus aukeaa ihan vieressämme?

Meneillään on elämämme vaivattomin ja elämyksellisin luontokokemus.

Olemme keskellä Oulankajokimaisemaa, kansallispuistomaisemissa.

Ympäröivä maisema on kuin kauneimmasta postikortista.

Painava rinkka ei pureudu kiinni lantioon, eikä tossu lipsu tai maastokenkä purista.

Tämän kokeakseen ei tarvitse olla maratonkunnossa, riittää että mela pysyy kädessä, ja pääsee kanoottiin ja pois.

Tämän helpommalla ei Kuusamon kauneimpiin maisemiin pääse missään, millään muulla tavalla.

Meitä kovempaa melova pariskunta ohittaa meidät. Näen ainutkertaisen kauniin valokuvaustilaisuuden koittaneen. Asetan melan keulaan, ja kaivan kännykän reisitaskusta.

Saan hienon kuvan, mutta Näkki rankaisee heti tarkkaavaisuuden herpaantumisesta. TUMPS! Kanootti pässähtää kenties koko matkalla ainoaan tarjolla olevaan pintakiveen. (näkyy muuten alla olevan kuvan oikeassa reunassa)

No niin. Olen varma että nyt kaadutaan, ja komeasti. Valokuvaushimostani rangaistaan.

Vaan eipä me kaadutakaan. Pidetään vaan painopiste matalalla. Perämies riisuu kenkänsä, nousee varoen kivelle, tuuppaa varovasti kanootin kiveltä, ja nousee hallitusti kyytiin. HUH, miten HUH. Ja taas jatkuu matka.

Merenojan laavulle emme tänään rantaudu. Merenoja on reitillä viiden kilometrin kohdalla, ja siellä näkyy jo olevan enemmänkin porukkaa. Niinpä päätämme ottaa ensipysähdyksen vasta Nurmisaarella.

Karhunkierrokselta katselin vyörytörmän reunalta kaihoisasti vaeltajalle saavuttamatonta Nurmisaaren nuotiokehää, ja toivoin että joskus vielä tuonnekin pääsen. Mennäänpä sinne siis nyt.

Nurmisaari – ensikosketus Oulankajoen satumaisiin hiekkarantoihin

Oulankajoen melontaretken ensimmäinen taukopaikkamme on Nurmisaaressa, Karhunkierroksen kävijöille tuttua Ansakämppää vastapäätä. Matkaa on lähtöpisteestä kertynyt kahdeksan kilometriä.

Eka rantautuminen jännittää, mutta sujuu paremmin kuin meiltä ensikertalaisilta voisi odottaa. Karautamme vauhdilla hiekkarantaan, nousen kanootista ja vedän kulkupelin rantaan. Ja minkälaiseen! Meitä vastassa on mitä upottavin hienohiekkainen biitsi!

Merenojan laavulla tapaamme pariskunnan, jota kuvatessani päsähdimme kenties Oulankajoen tämänhetkisen vedenkorkeuden ainoalle kivelle. (Eräänlainen saavutus sekin!) Saamme tapahtuneesta ansaitusti palautetta.

Melojamies kertoilee nuotiolla muista Suomen jokien melontakokemuksistaan, joita tuntuu olevan paljon. Niinpä ei tule mieleenkään kyseenalaistaa hänen arviotaan, kun hän arvelee tämän Oulankajoen alajuoksun olevan Suomen kaunein melontareitti. 

Oulankajoki liikkuu ja muuttuu meanderoimalla

Vastapäiseltä vyörytörmältä kuuluu ääntä, joka muistuttaa erehdyttävästi palavaa tulta. Mutta tuli se ei ole.

Tarkemmin katsoessa huomaa, kuinka pienet kivet vierivät hiekkatörmää alas, aikaansaaden erikoisen äänen.

Oulankajoki on elävä organismi, joka elää vuodenkierron mukana.

Oulankajoen jokainen kevättulva asettelee joen hiekkasärkät ja dyynit hiukan erilaiseen asentoon kuin edellinen. Niinpä Oulankajoki ei ole ”been there done that” -kohde, vaan Oulankajoen kyky muovata itseään alituiseen tekee siitä joka vuosi hiukan erilaisen. Vaikka Oulankajoen meloisi joka kesä, se on aina vähän erilainen.

Oulankajoessa ja muutamissa muissa pohjoisen joissa elää voimakkaana jokikaareilun – meanderoinnin – ilmiö. Joen voimakas virtaus syö ulkokaarretta irrottaen siitä hiekkaa joka kasautuu sisäkaarteeseen. Hiljalleen joen uoma kaartuu, joki alkaa meanderoida. Jos tulvavesi hakeutuu uuteen uomaan leikaten kulkunsa sisäkaarteen hiekkasärkän poikki, syntyy makkarajärviä, joista ei ole enää vesiyhteyttä emäjokeen.

Nurmisaaren jälkeen joen virtaus rauhoittuu

Saatuamme eväämme syötyä on lyhyen biotauon jälkeen aika jatkaa matkaa. Kanoottiin nousu jännittää taas vähän, mutta lähtö sujuu yhtä jouhevasti kuin rantautuminenkin.

Kovin pitkään ei tarvitse edetä, kun matalalla roikkuvat pilvet ripauttavat muutaman virkistävän kesäpisaran vettä niskaamme.

Nurmisaaren jälkeen Oulankajoen meanderointi jyrkkenee. Mitä jyrkemmät kurvit, sen rauhallisemmaksi tasoittuu virtaus ja kanoottimme vauhti.

Hetken päästä joen pinta tasoittuu lähes peiliksi, tarjoten taivaallisen kauniita heijastuksia hyvässä yhteistyössä pilvihattaroiden kanssa.

Oulankajoen äänimaisema on paratiisimainen

Nurmisaaren virkistävän evästauon jälkeen meillä on hyvä rytmi päällä. Ruisleipä ja peurannakki siivittävät matkamme.

Milloin en himoitse kuvia rikkumattomasta heijastuksesta, tai tallenna mainiolla BirdNET-sovelluksella linnunlaulua, silloin melotaan.

Sirkkapuron laavu tuntuu tulevan liian nopeasti Nurmisaaren jälkeen, vaikka välimatkaa onkin kahdeksan kilometriä. Niinpä jatkamme rantautumatta ohi. Taivaalle hiljalleen kasautuvat, kevyttä kesäsadetta enteilevät pilvet kannustavat nekin eteenpäin.

Lintujen äänet tunnistava sovellus tunnistaa jokilaaksosta lähes varmasti laulurastaan ja rautiaisen korvia hivelevän kauniit laulukuviot.

Linnut laulavat, äänimaisema on taivaallisen kaunis.

Paratiisimainen.

Oulankajoella on vain luonto ja sen äänet, ilman ihmisen aiheuttamaa melua.

Satunnainen kanoottikoiran kaulapannan kilahdus maadoittaa mielen vallitsevaan todellisuuteen.

Nimeämätön huikea yksityisranta – joku Oulankajoen lukemattomista kaarteista

Katselemme kanootista aikamme toinen toistaan huikeamman näköisiä joen kasaamia hiekkasärkkiä ja -dyynejä.

Aikamme vastustelemme hiekkarantapysähdystä, kunnes päätämme nousta hetkeksi hiekalle tassuttelemaan. Voi miten hienoja ovatkaan nämä rannat! Aivan hiekkasärkän lopusta löytyy korkea dyyni, joka on kuin verkon läpi siilattu, ja tasaiseksi lanattu. Koko pitkän talven kengissä nöyrtyneet jalat nauttivat paljaina silkinpehmeän hiekan hellästä kosketuksesta. Hiekka on puhdasta. Ei roskia, ei edes maapallon suurinta roskavitsausta, tupakan tumppeja.

Hiekkarannalla ei ole ketään muita.

Mieleen hiipii ajatus pidemmästä viipymästä tällä hienolla joella. Jospa seuraavalla kerralla jakaisi retken kahdelle päivälle, ja vuokraisi yöksi Aitaniityn saunallisen vuokratuvan?

Tämä reitti on niin kaunis ja elämyksentäyteinen, että tätä matkaa pitäisi hidastaa.

Ottaa kaikki irti tästä kauneudesta.

Painaa mieleen jokainen dyyni, jokainen uuden kaarteen takaa aukeava joenvarsimaisema.

Alaniemen laavu on hyvä paikka tilata paluukyyti

Pysähdymme Alaniemen laavulle viimeiselle tauolle. Seuraavana edessä onkin päätepysäkki.

Rantautuminen alkaa sujua rutiinilla, vaikka tällä kertaa pikkukivet rahisevat kanootin pohjaan kirskuen.

Nautimme loput eväät, ja teen pienen kuvauskävelyn kivirannalla. Alkaa jo harmittaa, että tämä retki loppuu.

Jossain alaviistottain Alaniemen laavua vastapäätä olisi hieno joen uomasta erilleen kuroutunut makkarajärvi. Vaan eipä niitä ole täältä joen tasalta helppo havaita.

Ollapa nyt mukana se mökillä pölyttyvä drooni!

Samalla kyydillä kanssamme melomaan tullut pariskunta lipuu ohi. Vaihdamme vauhdissa pari sanaa, ja sovimme että soitan Oulangan leirintäalueelle ja tilaan paluukyydin.

Alaniemen laavulta on matkaa Jäkälämutkaan enää neljä kilometriä, joten kyyti on hyvä olla tiedossa reilun puolen tunnin kuluttua.

Meitä kyytiä tarvitsevia pariskuntia onkin jäljellä vain kaksi, sillä kolmas kanssamme samaan aikaan Kiutakönkään suvannosta liikkeelle lähtenyt meni yöksi Aitaniittyyn, ja sai jo Oulangan leirintäalueelta lähtiessä vuokratuvan avaimet. Ai että kun olisi itse hoksannut ajoissa saman mahdollisuuden!

Reitille voisi toki jäädä yöksi myös vaikka Ansaniityn autiotupaan, tai omaan telttaan tai riippumattoon luvallisille paikoille laavupaikoille.

Saapuminen Jäkälämutkaan

Saadessamme Jäkälamutkan kyltin näköpiiriimme alkaa sataa ripottaa. Onneksi maali on jo melkein näkyvissä! Kiristämme tahtia, uskon että vauhtimme alkaa muistuttaa jo ihan kunnollista melontaa.

Jäkälämutkan löytäminen – ja siihen mainostettuun pieneen kaislikkoiseen aukkoon osuminen – jännittää. Emme haluaisi päätyä Venäjän puolelle. – Sieltä kun voisi saada koko lailla toisenlaisen kyydin kuin mikä on sovittu saapuvaksi Jäkälamutkaan.

Jäkälämutkan kyltti on kuitenkin onneksemme varsin kookas. Ellei sitä joen penkereeltä bongaa, on vakavasti syytä harkita käyntiä optikolla.

Ilman kylttiä kapean uoman erottaminen olisikin haastavaa, mutta onneksi kyltti ohjaa oikeaan koloon. Näin kesän alussa uoma erottuu vielä hyvin, mutta loppukesästä kaislikko nielaissee aukosta leijonan osan.

Jäkälämutkan päätepysäkki antaa itsestään alkukesän sateessa hivenen alakuloisen vaikutelman. Täällä ei enää ollakaan Oulangan kansallispuistossa.

Kevyestä kastumisestamme ja pilveen vetäytyneestä taivaasta huolimatta olemme kuitenkin enemmän kuin tyytyväisiä elämykselliseen melontapäivään.

Odotimme paljon, mutta kaikki odotuksemme ylittyivät.

Jos etsit Kuusamosta sellaista elämystä, jossa ei tarvitse väistellä vastaantulijoita, tule Oulankajoelle melomaan.

Muista ottaa mukaan vaihtovaatteet kaatumisen (tai rankkasateen) varalle, simmarit kesäkuumalla, ja ehdottomasti hyvät ja runsaat eväät.

Ja eläväisestä koirakaverista huolimatta kanootti ei ollut edes vähällä kaatua, joten suosittelemme tätä hyvillä mielin myös koirakaverin kanssa koettavaksi.

Älä pidä kiirettä, anna Oulankajoen kuljettaa.

Nauti hiljaisuuden maisemista, ja puhtaasta Kuusamon luonnosta ❤ 

∞

Lisätietoja ja linkkejä:

Kiitos ja kumarrus Maarit Eriksson ja Heikki Ketola tämän upean elämyksen suosittelusta! Tämän melontaretken pitäisi ehdottomasti kuulua jokaisen Kuusamon ystävän elämyspatteristoon.

Oulankajoen alajuoksun melontareitti sopii perheille ja aloitteleville melojille, sillä pieniä nivoja lukuun ottamatta sen varrella ei ole koskia. Reitti päättyy Jäkälämutkaan, jonka suvannossa on kanootinnostopaikka. Merkkiköysi estää rajavyöhykkeelle menemisen. 

Kuljettavissa kesä-lokakuussa, sulan veden aikaan, ohjeellinen aika 5-7 tuntia.
Soveltuu aloitteleville melojille ja perheille.
Vaativuus: helppo.

Oulangan melontareitit ja Oulangan melontaoppaan Luontoon.fi -sivustolta löydät täältä.

Arto Takalampi on melonut Oulankajoen jo toistakymmentä kertaa. Hänen asiantuntevan artikkelinsa löydät täältä.

Käytimme rauhallistahtiseen etenemiseen taukoineen aikaa noin kuusi tuntia.

∞

Ethän käytä tämän artikkelin kuvia ilman lupaa?

Copyright  2021 Johanna Suomela

All rights reserved.

Kiitos että luit 

Tykkäämistaloutta ja seuraamismahdollisuuksia:

Facebook  Ι  Instagram  Ι  Twitter  Ι  Blogit