Ruissalon vihreä paratiisi

TurunYliopistonKasvitieteellinenPuutarha

Luontoäiti tarjoilee ihmiselämän kauneimmat elämykset. Luonto rauhoittaa levottoman mielen ja lievittää stressaantunutta kehoa. Jo 20 minuutin oleskelu vihreässä ympäristössä helpottaa ihmislapsen oloa. Verenpaine ja sydämen syke laskevat, jopa veren koostumus paranee. Sairauksia vastaan taistelevien valkosolujen määrä lisääntyy, ja stressihormoni kortisolin pitoisuus vähenee.

Positiiviset vaikutukset serveeraa niin erämaa, lähimetsä kuin pieni kaupunkipuistokin. Tällä kertaa haen oman viherannokseni Turun Ruissalosta, yliopiston kasvitieteellisestä puutarhasta.

TurunYliopistonKasvitieteellinenPuutarha

TurunYliopistonKasvitieteellinenPuutarha

Ilta on jo pitkällä, aurinko suunnittelee painumista mailleen. Kasvihuoneiden ovet ovat tältä päivältä jo sulkeutuneet.  Keskityn hyvällä syyllä nauttimaan ulkopuutarhasta.

Pienet kukat kurottelevat auringon viime säteisiin. Aurinko kultaa uljaiden, vanhojen tammien latvukset.

TurunYliopistonKasvitieteellinenPuutarha

TurunYliopistonKasvitieteellinenPuutarha

Pionimäen myöhäiset lajikkeet hohtavat ilta-auringossa.

Tyylikkäästi harmaantunut leidi istuu penkillä seesteisenä, kirjaansa keskittyneenä.

TurunYliopistonKasvitieteellinenPuutarha

TurunYliopistonKasvitieteellinenPuutarha

TurunYliopistonKasvitieteellinenPuutarha

Itämainen lampi lyhtyineen, siltoineen ja tomerine naishahmoineen pysäyttää kulkuni pitkäksi ajaksi. Katselen heijastuksia monista kulmista, haltioidun pienen vihreän paratiisin runsaudesta. Vallitsevasta rauhasta.

TurunYliopistonKasvitieteellinenPuutarha

TurunYliopistonKasvitieteellinenPuutarha

Kun puutarha on kierretty takimmaista luonnonmukaista niittyä myöten, olen tyytyväinen että tulin. – Vaikka kasvihuoneet jäivät tällä kertaa näkemättä.

Tämä puutarha pääsee siihen ”vihreää kirjaan”, johon kirjataan ylös ne paikat, jotka ovat toisenkin käynnin arvoisia.

Ruissalon kasvitieteellinen puutarha on visiitin arvoinen vihreä paratiisi. 

Ja mikä parasta, huonommallakin säällä nähtävää riittää. Sisätiloissa on vielä muutaman viikon ajan, 15.9. asti, näyttely mehiläisistä ja muista elämällemme elintärkeistä pölyttäjistä.

Lisäksi täällä on juuri alkanut vuoden 2016 luontokuvakilpailun parhaimpien kuvien näyttely. Kaikkiaan 13.000 luontokuvasta on valittu näyttelyyn 40. Nähtävillä on myös Jukka-Pekka Paanasen upea kuva ”Kiiruna maailman laidalla”.

Upeat luontokuvat ovat näytillä Ruissalossa 24.9. asti. Sen jälkeen näyttely jatkaa Kuusamoon. Luontokuvanäyttelyyn on vapaa pääsy. Näyttelytila on avoinna joka päivä klo 10.00-17.00.

TurunYliopistonKasvitieteellinenPuutarha_20170723_19_05_12_Pro

Aukioloajat

Ulkopuutarhan portit ovat avoinna maanantaista sunnuntaihin klo 8–20. Kasvihuoneet ja kahvio ovat avoinna joka päivä klo 10–17.

Kasvihuoneista pitää poistua klo 17:ään mennessä. Ovi sulkeutuu klo 16.50.
>> Tarkista juhlapäivien poikkeukselliset aukioloajat

Pääsymaksut kasvihuoneisiin

Aikuiset 6 €
Eläkeläiset, opiskelijat ja alle 19-vuotiaat 4 €
Perhelippu (kaksi aikuista ja perheen lapset) 15 €
Kausikortti (voimassa vuoden) 30 €
Alle 7-vuotiaat ilmaiseksi

Ulkopuutarhaan on vapaa pääsy. Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha sijaitsee osoitteessa Ruissalon puistotie 215, 20100 Turku.

Puutarhan kartan voit ladata tästä.

Jos haluat tietää lisää luonnon hyvinvointivaikutuksista, Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran esitteen luonnon hyvinvointivaikutuksista voi ladata täältä.

Lisää tietoa ja kuvia puutarhasta ja myös sisältä kasvihuoneista löydät ”Parasta lähteä nyt” -blogista.

Ethän käytä tämän artikkelin kuvia luvatta?

Copyright © 2017 Johanna Suomela. All rights reserved.

Kiitos ruudun sille puolelle että luit!

Tykkäämistaloutta ja seurantamahdollisuuksia:

Facebook | Instagram | Twitter | Blogit