Inkoon Elisaaren kaunis tammimetsä

Kauniit heinäkuiset aamut ovat täynnä lupauksia. Lupauksia suurista ja pienistä seikkailuista, joiden kohtaamisen uusi käyttämätön päivä mahdollistaa. Tänään investoidaan vihreään hyvinvointiin, ja mennään hakemaan päivän viherannos Inkoosta.  Mennään katsomaan minkälainen on kuuluisa Elisaaren tammimetsä.

Olen hulluna tammiin. Erityisen innoissani olen tammimetsiköistä. Suomessa tammihullun on harvinaisen helppo pysyä rauhallisena, tammimetsikköjä kun ei ihan joka paikassa kohtaa.

Inkoon Elisaaren tammimetsä on yksi Suomen suurimmista luonnonvaraisista tammistoista. Se rauhoitettiin luonnonsuojelualueeksi vuonna 1994. Perusteellisimmin tammimetsään pääsee tutustumaan kiertämällä luontopolun.

Lossikyytiä ja soutuveneilyä

Lossimatkailuakin Elisaaren retkellä pääsee kokeilemaan, sillä Barösundintie päättyy lossilaituriin. Barösundin salmi ylitetään lossilla. Lossimatkan jälkeen runsaasti pölisevä ja nimismiehenkiharainen pikkutie päättyy pieneen parkkipaikkaan. Se on täynnä, ja ilmeisesti muutenkin varattu saarelaisille. Palaamme vähän matkaa tietä takaisin, isommalla parkkipaikalla on tilaa, ja mikä parasta, puolivarjossa. Heitämme päiväreput selkiimme, ja lähdemme innokkaiden koiriemme kanssa kohti laituria. Mietimme mitä teemme, ellei yhtään soutuvenettä olekaan laiturissa. Odotamme kai.

Odottaa ei kuitenkaan tarvitse, sillä laiturissa on monta venettä. Laskeudumme laiturilta yhteen niistä, ja suuresti venettä keikuttamatta saamme koirammekin kyytiin.

Soutumatka on lyhyt ja aurinkoinen, soudan veneen kaislikon läpi kiinni laituriin.

Ohitamme vauhdikkaasti Elisaaren kesäkahvilan terassin, ja siellä jo olevat pari koiraa, ja suuntaamme vasemmalle kohti luontopolun viitoitusta. Luomusämpylöiden maistaminen jää harmiksemme seuraavaan kertaan.

Pienen hiekkaisen tienpätkän jälkeen polku nousee ylös rinteeseen, aivan hirsirakenteisen Tammiston vuokrahuvilan vierestä.

Elisaaren tammimetsän luontopolku

Suojeltu tammimetsä nielaisee meidät kuin huomaamatta. Kurkistan taakseni, voisin yhtä hyvin olla matkalla kohti Sormusten Herran Kontua. Tämähän on kuin Hobittilan maisemaa!

Vaikka on jo heinäkuun ensimmäinen viikko, komeiden tammien latvustot hohtavat kaunista, tuoretta vihreää. Lempiväriäni. Armeliaan varjon tarjoavien latvusten alle on pakko pysähtyä ja kuvata.

Suomen talvi voi pahimmillaan etelässä ollaan pitkä, pimeä ja vähäluminen, mutta Suomen kesä on lumoava. Erityisen lumoava on kaunis kesäpäivä tällaisessa rehevässä lehtimetsässä. Tänään ollaan juuri oikeassa paikassa, juuri oikeaan aikaan.

Elisaaren suojellussa tammimetsässä polveileva luontopolku on 2,3 kilometriä pitkä. Maasto sinällään on helppo, korkeuserot ovat vaatimattomia. Vähän matkaa polku kulkee kalliolla, joka voisi olla märkänä liukas. Leijonanosa reitistä kulkee pitkospuita ja hyvää maapohjaista polkua.

Reitillä on myös levähdyspaikka, ja jopa laavu. Me jätimme tällä kertaa käymättä laavulla, sillä se oli hiukan polulta sivussa, ja sinne päästäksemme olisimme joutuneet kahlaamaan pitkässä heinikossa.

Olen vetänyt jalkaani seikkailukengät. Kevyet ja ohutpohjaiset paljasjalkakengät, joiden kanssa kävellessä unohtaa ettei olekaan retkellä paljain jaloin. Kengät ovat monen mielestä rumat, mutta siitä viis. Nämä ovat ihanat.

Elisaaressa laidunnetaan, ja siksi aidat halkovat monessa paikassa maisemaa. Jotta luontopolun kiertäminen sujuisi helposti, on aitojen ylitystä avustamaan rakennettu puisia porrassiltoja. Laidunaidan ylitykset portaikkoja pitkin jännittävät.

Etenkään aikuiselle ihmiselle aidan yli leiskauttaminen porrassiltojen avulla ei ole juttu eikä mikään, mutta jännitämme kiipeilemiseen tottumattomien koiriemme suorituksia. Astinlaudat ovat kapeita, ja mikäli tassu lipeäisi, voisi koira pahimmassa tapauksessa loukata koipensa. Molemmat seuralaisemme osoittautuvat kuitenkin melko taitaviksi kiipeilijöiksi, eikä vahinkoja satu, vaikka ylityksiä on useita.

Useassa kohdassa polku halkoo rantaniittyjä. Reitti kulkee puusaarekkeelta toiselle. Pienet puiden verhoamat saarekkeet ovat joskus olleet saaria, ja nykyiset niityt veden peitossa. Niinpä polunkiertäjä taivaltaa välillä lehtimetsän armeliaassa varjossa – ja välillä paahtavan kuumalla rantaniityllä.

Suurin yllätys ensimmäistä kertaa polkua kiertävälle on se, että polku ei missään edes sivua vettä. Päivä on paahteinen, ja reissukoiramme olisivat mielellään kastautuneet.  Rantaviiva on joka paikassa kaukana. Kolmesataa vuotta sitten, ennen nyt näkyvissä olevaa maankohoamista, olisimme kaikki saaneet uida saarekkeesta toiseen. Ehkä tämä on kuitenkin parempi näin. Uitetaan koirat sitten venerannassa ennen autolle paluuta.

Kahdella jalalla kulkevalle luonnonystävälle reitti on helppo ja maisemat kauniita. 

Elisaaren vehreä ja lehtevä rehevyys on havumetsien kävijälle elämys.

Kuin retki toiseen maailmaan. Inkoon Hobittilaan.

∞

Lisätietoja ja linkkejä:

Elisaaren kahvila- ja ravintolapalveluista löydät tietoa täältä.

Mikäli haluat viettää Elisaaren vehreydessä hiukan pidempään, voit vuokrata täältä mökin tai puolikkaan, tai yöpyä leirintäalueella. Myös trendikkäässä jurtassa yöpymistä on tarjolla. Lue lisää majoitusmahdollisuuksista täältä.

Elisaari on myös veneilijöiden keskuudessa suosittu retkisatama. Normivedenkorkeuden vallitessa saareen pääsee jopa kahden metrin syväyksellä, ja venepaikkoja on lähes 100. Lue lisää satamasta täältä.

Huomioithan että Elisaari on roskaton saari. Jokainen kuljettaa itse omat roskansa mantereen puolen kierrätyspisteeseen.

Pari viikkoa tämän visiittimme jälkeen sähkönsiirtoyhtiö Caruna raivasi helikopterista roikkuneella terällä suojellussa tammimetsikössä kulkeneen sähkölinjan ympäristöä puita pirstoen, ja pelästytti samalla saarella maisemanhoitotöissä laiduntaneen luomukarjan kotiinnoutokuntoon. Linkki Ylen juttuun löytyy täältä. Helikopterin karski vierailu saattoi jättää maisemaan paikoitellen rujot arvet.

∞

Ethän käytä tämän artikkelin kuvia luvatta?

Copyright © 2018 Johanna Suomela. All rights reserved.

Kiitos ruudun sille puolelle että luit!

Tykkäämistaloutta ja seurantamahdollisuuksia:

Facebook | Instagram | Twitter | Blogit