Autolla Jäämerelle – 2. päivä

Norja Porsangerfjord

Ensimmäinen 860 kilometrin ajopäivä Pienen karhunkierroksen sadepatikointeineen tiristi mehut, ja kaiken irrotettavissa olevan energian meistä Jäämeren valloittajista. Ja takana on vasta yksi neljäsosa kokonaismatkasta.

Tänään, toisena päivänä on suunnitelmiemme mukaan määrä päästä Nordkappiin. Näemmekö keskiyön auringon?

Basecamp Oulangan erämainen aamu

Takana on yö erämaahotellin sileissä lakanoissa. Heräämme Basecamp Oulangassa kello seitsemän. Väsymys nukutti hyvin pienessä naapurihuoneen aikaansaamassa metelissäkin, mutta huoneessa oli turhan lämmin. Varsinkin parvella oli kuulemma ollut hektiset oltavat. Raikkaasta ilmasta pitävinä kaipasimme molemmat hyttysverkkoa kylppärin pikkuikkunaan, nyt se pidettiin itikkojen pelossa kiinni. – Vaikka olemme muuten vantteraa maatiaisrotua, ja suhteellisen allergiatonta sukua, saamme hyttysten pistoista tolkuttoman isoja paukamia, joiden helvetillinen kutina vaivaa monta päivää.

Syömme respan ystävällisesti jo eilisiltana toimittamat aamiaissetit ennen liikkeelle lähtöämme. Kananmunia, piirakkaa ja ruisleipää kaikilla herkuilla. Kahvia ja mehua olisi ollut tarjolla omiin termareihin ja juomapulloihin, mutta eihän meillä ole sellaisia mukana. Aamiainen olisi tarjolla päärakennuksella vasta kello 9, ja me aiomme olla silloin jo liikkeellä, nokka kohti Jäämerta.

Kun tavarat on pakattu autoon, suuntaan vielä alas rantaan. Haluan nähdä mitä kaikkea täällä olisi ollut tarjolla. jos aikaa olisi ollut tarjonnasta nauttimiseen.

Basecamp Oulanka

Basecampin rantasauna

Basecamp Oulanka_20170713_07_48_14

Suopursu kukkii vielä

Alhaalla rannassa on iso rakennus. Siellä on ainakin tilauksesta lämpiävä savusauna, ja tavallinen sauna taitaa olla samassa rakennuksessa. Saunomista vähän mietimme eilen Pienen karhunkierroksen päätteeksi, mutta olimme lopulta niin väsyneitä, että pelkästään oman huoneen suihkuun raahautuminen oli eräänlainen saavutus sinänsä.

Pitkospuut vievät Ala-Juumajärven hienohiekkaiseen rantaan, jossa isot kumiveneet odottavat seikkailunnälkäisiä rohkelikkoja koskenlaskuun.

Eilinen sade on nostanut suomaisen rantakaistaleen veden korkealle. Vesi purskahtelee askelteni tahdissa pitkospuiden väleistä. Juuri nyt ei kannata livetä polulta.

Basecamp Oulanka

Poroja Juumantiellä

Starttaamme Basecampin pihalta matkaan kello 8.05. Kymmenen minuuttia myöhemmin tapaamme ensimmäiset vastaantulijat Juumantiellä.

Alamme jo tottua autossa istumiseen, ajamme parin tunnin vuoroissa. Onneksi me molemmat pidämme ajamisesta, vuorot venyvät kuin puolivahingossa pidemmiksi. Ei tunnu mielekkäältä pysähtyä keskellä suoria selkosia. Pysähdyspaikka saisi mieluiten olla jollain lailla luonnonkaunis, jossa voisi ottaa muutaman virkistävän, ja kaikesta istumisesta nyykähtänyttä verenkiertoa elvyttävän askeleen.

Lyhyitä kahvitaukoja pidetään, ensimmäinen tekninen kahvipysähdys Kemijärvellä Tuulenpesassä, että saan silmäni kunnolla auki. Seuraava Pelkosenniemellä, Andy McCoyn patsaan vieressä.

Ilmakkiaapa kutsuu

Sodankylän jälkeen tie on hyvä ja suora. Ollakseni rehellinen, sellainen se on ollut jo hyvän aikaa. Aika monta sataa kilometriä. Yhtäkkiä havahdumme molemmat siihen, että aivan tien vieressä kulkevat pitkospuut. Hyvin lyhyen ja nopean päätöksentekokaavion jälkeen päädymme vaihtoehtoon B. Paikka näyttää niin upealta, että käännytään ympäri.

Tarkistan taustapeilistä ettei kukaan ole liian lähellä takana ja välittömässä vaarassa kopsahtaa takahutlaariin, laitan vilkun päälle ja painan jarrua. Samaan aikaan loivassa kurvissa vastaamme tulee toista ohittava auto. Samalla kaistalla. En tiedä mitä olisi tapahtunut jos meillä olisi ollut se sallittu maksiminopeus mittarissa. Soiden fanitus on taitaa olla terveellistä.

Pysäköimme ja jalkaudumme. Taivas ripauttaa muutaman sadepisaran. Olemme Ilmakkiaavan soidensuojelualueella. Muutaman sadan metrin mittainen pitkospuureitti houkuttelee Ilmakkijärven lintutornille. Sinne siis.

Ilmakkiaapa

Ilmakkiaapa

Ilmakkiaapa

Ilmakkiaapa

Ilmakkiaapa

Suomaisemaa lintutornista

Olemme lintutornissa alle kymmenessä minuutissa. Mutta paluumatkaan meneekin sitten kauemmin…

Aapasoita ei ole arkipäivän reiteilleni erityisemmin osunut, ne ovat olleet harvinaisimpia ulkoilumaastojani. Ehkä juuri siksi ne kiehtovat – niin että saamme pitkospuulenkkiin aikaa kulumaan kaikenkaikkiaan parikymmentä minuuttia.

Suon tunnelma on seesteinen, ainuttakaan itikkaa ei pörrää ympärillämme. Ainoat merkit hyönteismaailman olemassaolosta ovat lukuisat muurahaispesät pitkosten läheisyydessä. Muita ihmisiäkään ei enää näy. Järjestelmäkameraansa sadepisaroilta varjellut ulkomaalainen matkailijakin lähti sateen pelottamana autolleen aikaa sitten.

Ilmakkiaapa

Ilmakkiaapa

Ilmakkiaapa

Ilmakkiaapa

Ilmakkiaapa

Ilmakkiaapa

 

Ilmakkiaapa

Ilmakkiaapa

Ilmakkiaapa_20170713_12_09_33.jpg

Jos joskus ajelet näillä main, 35 kilometriä Sodankylästä pohjoisen suuntaan kannattaa painaa jarrua. Muutenkin kuin niiden väärällä kaistalla vastaan tulevien ohittajien vuoksi.

Ilmakkiaapa on suoparatiisi, joka rauhoittaa liikenteessä ylivirittyneen mielen.

Matka jatkuu virkistynein mielin ja vetreytynein jaloin. Ajetaan ohi Tankavaaran ja Kaunispään huipulle vievän tienristeyksen. ”Mennään sitten tulomatkalla kun on enemmän aikaa”.

Tauko Ivalon Karhunpesäkivellä

25 kilometriä Ivalon jälkeen jarrutamme Myössäjärven kohdalla, Karhunpesäkiven kohdalla. Janne muistaa käyneensä täällä vanhempiemme kanssa joskus lapsena, olleensa ison kiven sisällä jota kutsuttiin karhun pesäksi. Sinne on mentävä!

Kahvila-matkamuistomyymälässä on tarjolla kaikenlaista, ja paljon. Takajaloilleen täytetty, parhaat päivänsä nähnyt liikehtivä karhu soittaa musiikkia sisuksistaan. Täällä on matkalaisille tarjolla leipää ja sirkushuveja. Ylärinteeseen johtavat portaat kuitenkin kutsuvat kiipeämään luonnon rauhaan.

Karhunpesäkivi

Kaatuneita keloja ja siirtolohkareita

Ylärinteeseen johtavat virheettömät, vankat, leveät ja helppokulkuiset portaat. Sikäli kun nyt portaat koskaan helppokulkuisia ovat. Ei lainkaan lahonneita tai katkenneita lautoja – kuten Pienellä karhunkierroksella eilen näimme. Monessa paikassa on leveitä levähdyspaikkoja penkkeineen.

Kuka ikinä nämä portaat onkaan rakennuttanut, kustannuksissa ei ole säästellyt!

Karhunpesäkivi portaat

Hyväkuntoinen portaikko kutsuu kiipeämään

Komeassa rinteessä on monta sataa metriä loistokuntoista portaikkoa, naavan peittämien havupuiden ja siirtolohkareiden keskellä. Ensimmäinen etappi portaiden varrella on Karhunpesäkivi. Sisään kannattaa todellakin kontata, siellä mahtuu isokin mies seisomaan. Kivi on Suomen suurin tafoni eli rapautumisonkalo, joka on syntynyt sisuksen pehmeämmän kiviaineksen rapautuessa vähitellen veden ja lämpötilan vaihteluiden seurauksena.  Omat salamalla otetut kuvamme sisätiloista eivät ole julkaisukelpoisia, mutta tämän linkin kautta löytyy Inarin matkailusivuston video, joka vie sinut kirjaimellisesti kiven sisään. Pää pilvissä -blogista löytyy myös paljon hyviä kuvia.

Wikipedia ja sinne taltioitu tarina kertovat kiven nimen olevan peräisin siitä, kun lumimyrskyssä eksynyt lappalainen oli mennyt luolaan suojaan ja nukahtanut sinne. Herättyään mies huomasi, että samassa luolassa oli talviuntaan viettävä karhu. Karhu ei onneksi herännyt, ja mies pääsi poistumaan ehjin nahoin luolasta myrskyn laannuttua.

Karhunpesäkiven luona viitoitus mainostaa 300 metrin päässä odottavaa Inarijärvinäkymää. Niinpä me jatkamme kiipeämistä vielä eteenpäin, onhan se maisema nähtävä.

Karhunpesäkivi

Näkymä portaiden loppupäästä kohti kaukana siintävää Inarijärveä

Karhunpesäkivi

Kaunista metsämaisemaa portaikon ympärillä

Olipa taas virkistävä taukopaikka. Nyt jaksaa taas istua autossa.

Karhunpesäkivi

Vähän kolmen jälkeen käännymme kohti Kaarasjokea ja Nordkappia. Kaarasjoelle Suomen ja Norjan rajalle on 87 kilometriä, Nordkappiin vielä parahultaiset 343.

Kauhea Kaamasen tie

Pian kääntymisen jälkeen meidät yllättää massiivinen tietyö. Joudumme odottamaan pitkään, ja kun pääsemme ajamaan eteenpäin on tie hidaskulkuinen, monttu seuraa toistaan. Isot kaivinkoneet tekevät töitään, ja raskaat maansiirtokuorma-autot katkaisevat liikenteen virran vähän väliä. Kun tietyöhelvetti on vihdoin ohitettu, olemme molemmat samaa mieltä siitä että ”Tätä kautta ei kyllä tulla takaisin”. Eli hyvästi Kaunispään huippu ja Tankavaara. Joskus toiste sitten.

Pian tien varren kyltti kertoo Kevo Geavvun luonnonpuistosta. Asvalttitie on edelleen viivasuora, mutta luonto ympärillä on kaunis. Pian aivan tien vieressä kimmeltää kristallinkirkas puro. Pysähdymme.

Kevo

Kevo_20170713_16_16_03

Käymme Suomen puolella Karigasniemellä vielä täyttämässä energiajuomavarastot ja auton tankin. Sitten ajamme Inarijoen ja valtakunnan rajan yli Norjan puolelle.

Ihana Norja

Kovin pitkään ei Norjan puolella tarvitse ajaa kun maisema alkaa muuttua. Siluettiin nousee vuoria, joilla voi erottaa vielä vähän lunta siellä täällä.

Autolla Norjaan

Norjalaisia lampaitaOn alkuilta. Lampaat märehtivät tyytyväisinä laitumellaan. En vielä oikein miellä takana olevan vesistön olevan Jäämerta, sitähän sanotaan vuonoksi. Se on Porsangerfjord.

Norja_20170713_18_36_01_Pro

Porojakin nähdään, mutta ne eivät ole kiinnostuneet poseeraamisesta, ottavat ritolat.

Jäätävän kaunis Jäämeri

Täydellisen valokuvaushepulin saan hetken päästä. Saavumme ihan oikeasti mereltä näyttävän sinisen veden ääreen, ja valo tulee juuri oikeasta kulmasta. Auringon valo! Riemunkiljahdukseni jälkeen sopivaa pysähtysmispaikkaa ei heti löydy. Kun auto vihdoin pysähtyy, on rantaviivan suhde valon suuntaan jo muuttunut. Jalkaudun rantaan ja kävelen tulosuuntaan.

Hei tämä on nyt se Jäämeri! Tämän takia tänne on ajettu rapiat 1600 kilometriä! Eikä se näytä ollenkaan hullummalta.

On kaunista, on pittoreskiä – ja vesi on kylmää ja rannoilla ei ole sille huuhtoutuneen levän lisäksi mitään muuta.

Ei roskia, ei ensimmäistäkään. 

Autolla Jäämerelle

Norja Porsangerfjord

Norja Porsangerfjord

Norja Porsangerfjord

Norja PorsangerfjordKymmenminuuttisen valokuvaussession jälkeen matka jatkuu. Valo muuttuu, aurinko katoaa pilviverhon taakse. Kiitos luontoäiti, että annoit tuon lyhyen hetken jumalaisen kauniin valon! Reissun parhaat kuvat on kenties saatu. Jäämereltä ❤

Norja Porsangerfjord

Norja PorsangerfjordAlkaa sataa tihuttaa, pilvet roikkuvat matalalla. Tämä ei taida luvata hyvää Nordkappin maisemien ihailua ajatellen?

Autolla jäämerelle

Kun viimeinenkin, lähes seitsemänkilometrinen, meren alittava tunneli on ajettu, alkaa näkyväisyys heiketä. Hyväkuntoinen, mutkitteleva ja kapea tie nousee ylöspäin. Pian näkyväisyyttä juuri ole, sumu tihenee.  Hirmu kiva. Enpä olisi mitään halunnut nähdäkään, etenkään mitään keskiyön aurinkoa. Yliarvostettua.

Lonkeronvärinen Nordkapp

Aurinko on noussut täällä viimeksi 13. toukokuuta, ja se laskee vasta heinäkuun 31. päivänä. Tuona aikana ei tule edes hämärä – edes hernerokkasumussa. Kaamos rokottaa sitten oikein kunnolla. Kun aurinko laskee marraskuun 21. päivä, se nousee seuraavan kerran vasta tammikuun 21. päivä.

Kun lopulta lähellä iltakymmentä pääsemme Nordkappin vierailijakeskuksen rahastusluukulle, näkyväisyys on enää muutamia kymmeniä metrejä. Mutta niin kai se täällä pohjoisessa, meren rannalla usein on? Vai onko? Jonoa lipunostoon ei kymmenen aikoihin illalla enää ole, ruuhka-aikoina lippu kannattaisi hankkia etukäteen jonotuksen välttämiseksi. Täällä vierailee vuosittain 200.000 turistia. Osa tulee omin voimin, rohkeimmat jopa kävellen ja fillarilla! Läheiseen Honningsvågin kaupunkiin rantautuvia Hurtigrutenin risteilymatkustajia tuodaan tänne bussilasteittain. Fillarilla ajo seitsemänkilometrisessä tunnelissa on varmasti aika karmivaa – vaikka pyörässä olisi Pohjoiskalotin parhaat valot.

Autolla Nordkappiin

Autolla Nordkappiin

Autolla Nordkappiin

Aurolla Nordkappiin

Tänään parkkipaikalta ei näe edes vierailijakeskusta. Onneksi noin kolmenkymmenen euron hintainen tiketti sisältää pääsyn myös sinne.

-Jos tällä kelillä tänne saapuisi, eikä näkisi mitään muuta kuin sumua, voi olla ettei itku olisi kaukana.

Nordkapphallen

Vierailijakeskus Nordkapphallenissa on ravintola, kahvila, baari, maailman pohjoisin postitoimisto, pikkuinen kappeli, näyttely Nordkappin historiasta, matkamuistomyymälä ja leffaesitys joka näyttää miltä tämä pohjoinen kolkka näyttää neljänä vuodenaikana. Paikka on tyylikäs ja viihtyisä, elämyksellinen. Tulee tunne että emme ole tulleet tänne turhaan, vaikka emme maisemia näekään.

Nordkapphallen historiaa

Käymme palelemassa kalliolla kylmässä sumussa, 307 metriä merenpinnan yläpuolella, ja tutustumme näyttelyihin. Syömme illallisen ravintolassa, josta pitäisi kuvauksen mukaan olla upeat näkymät merelle. Tänään näkyy pelkkää lonkeronväristä sumuseinämää.

Autossa meillä on mukana teltta, untuvamakuupussit ja -alustat, mutta jotenkin ajatus yöpymisestä tällä vihamielisen oloisella kylmällä kallionlaella ei juuri nyt houkuta. Ja sitä paitsi, mitä jos jäämme tänne, ja huomenna sumuinen sää jatkuu? Lippu on voimassa 24 tuntia, mutta aikataulu painaa. Päätämme lähteä takaisin tulosuuntaan.

Lähden ajamaan hissukseen alaspäin. Repsikka nukahtaa, päätän pysähtyä aina kun tekee mieli kuvata. Suunnitelmani on muuten briljantti, mutta valoa on keskiyön auringosta huolimatta sumussa niukalti. Alaspäin ajaessa sumu onneksi hälvenee.

Autolla Norjaan MagerøyaJonkunlaista näkyvyyttä on jo, Honningsvågin kaupunki näkyy!

Magerøya Norja

Norja_20170713_23_55_35Magerøyan saari jää pian taaksemme, sillä sillan jälkeen vastassamme onkin Nordkapp-tunneli.

Nordkapp_20170713_23_59_41_Pro

Matkantekomme kuitenkin tyssää tunnelin suulle. Siellä tehdään huoltotöitä, ja sisään päästetään autoja vain yhteen suuntaan kerrallaan, ja nekin ”nolla-auton” johdattamina. Odotusajan ei pitäisi ylittää kahtakymmentä minuuttia. Se jää nähtäväksi.

Jäämeren retken toinen matkapäivämme päättyy tähän, kello on 23.59. 

Tämä on autoretkemme toinen osa suunnatessamme kohti Norjan Nordkappia ja takaisin.

Ensimmäisen päivän matkanteosta voit lukea täältä.

Jatkoa seuraa pian.

Basecamp - Nordkapp

Ethän käytä tämän artikkelin kuvia luvatta?

Copyright © 2017 Johanna Suomela. All rights reserved.

Kiitos ruudun sille puolelle että luit!

Tykkäämistaloutta ja seurantamahdollisuuksia:

Facebook | Instagram | Twitter | Blogit