Paparoan kansallispuisto – suuren valtameren ihmeitä ja Tasmaninmeren tyrskyjä

Turkoosin meren tyrskyt lyövät valkoisena vaahtona rantaan. Meren muotoilemien kalkkikivien kolot kätkevät sisäänsä ihmeellisiä aarteita. – Aarteita jollaisia en ole milloinkaan muulloin nähnyt. Tällainen voi merellinen kansallispuisto parhaimmillaan olla.

Täällä Uusi-Seelanti, Paparoan kansallispuisto. Olemme käyneet Uuden-Seelannin kiertomatkallamme vain muutamalla rannalla, sillä suuren valtameren vesi on hyytävän kylmää, ja merivirrat vaarallisen voimakkaita.

Uuden-Seelannnin eteläsaaren läntisellä rannalla sijaitseva Paparoan kansallispuisto tarjoilee suurelle yleisölle ahkerasti kaluttuja pannukakkukallioita. Me ajamme kaunista maisematietä numero SH 6 määrätietoisesti niiden ohi, ja valitsemme toisin.

Rantatien tilavalle parkkipaikkalevikkeelle sopii jopa pyörillä kulkeva loma-asumuksemme – möhköfanttimatkailuauto.

Jätämme renkaiden päällä kulkevan yksiömme parkkiin, ja suuntaamme kohti Truman Trackia. – Totta puhuakseni maisemat eivät olisi hullummat, vaikkei parkkipaikalta ottaisi askeltakaan. Matkailuautomme etuikkunasta aukeaa sielua lepuuttava vehreys.

Paparoan Truman Track – kiireisille pikatuulahdus suolaisia meren tyrskyjä

Tieltä alas kohti merta suunnatessa pökerryttävän vehreä sademetsä nielaisee reitin.

Linnut huiluilevat puissa. Polku on leveä ja tasainen, ei portaita eikä juurakkoja. Vielä.

Askel on kepeä, eikä seitsemänsadan metrin päässä edessä odottavasta merestä voi aistia vielä mitään.

Parasta Uuden-Seelannin luonnossa ovat juovuttavan runsas, silmiä hellivä vehreys, upeat saniaispuut, käsittämättömän monimuotoinen (ja huikean kaunisääninen!) linnusto, sekä paratiisimainen turvallisuus.

Myrkyllisiä eläimiä ei tarvitse täällä pelätä, ei vaikka sukeltaisi päätäpahkaa sankimpaan pusikkoon. – Sitä ei tietenkään suositella, jottei luontoon jää jälkiä. Näitä hyvin rakennettuja kävelyreittejä täällä onneksi riittää.

Helppokulkuinen kävelybaana päättyy tyrskyävän meren rantaan, rinteeseen pengerrettyyn portaikkoon. Olemme Paparoan kansallispuistossa, 35 neliökilometrin laajuisella Punakaikin meriluonnon suojelualueella.

Paparoassa ja Punakaikissa, kuten kaikilla muillakin Uuden-Seelannin luonnonsuojelualueilla, noudetaan luonnonystävän kultaisia sääntöjä, joista tärkein on ”Leave no trace” – Älä jätä jälkiä.

• Jätä vain jalanjälkesi
• Suunnittele retkesi etukäteen, ja varustaudu oikein
• Liiku ja leiriydy vain kestävällä ja turvallisella maalla
• Huolehdi vastuullisesti jätteistäsi
• Älä ota luonnosta mitään mukaasi
• Minimoi nuotion vaikutus taukopaikkojen luontoon
• Kunnioita villieläimiä ja maatilojen karjaa
• Käyttäydy huomaavaisesti muita ihmisiä kohtaan

Paparoan kansallispuistossa on monta hienoa patikkareittiä, pisin yhdensuuntainen peräti 27 kilometriä, lyhin on tämä minireitti jolla nyt olemme.

Tasmanin meren ihmeellinen luonto

Kiireisimmät voivat vetää katselutasalteella keuhkojensa kyllyydestä raikasta meri-ilmaa, ja palata takaisin autolleen. Me ohitamme vaarallisen voimakkaista aalloista varoittavan kyltin, ja laskeudumme portaat alas hiekkarannalle.

On laskuvesi, rantaan meno on melko turvallista.

Tasmanin meri on paljastanut aarteitaan maakravun tutkittavaksi.

Uuden-Seelannin ja Australian välillä aukeava, yli kahden miljoonan neliökilometrin laajuinen Tasmaninmeri nimettiin hollantilaisen merenkävijän Abel Tasmanin mukaan. Abel purjehti meren poikki vuonna 1642. Tutkimusmatkailijat tutkivat Uuden-Seelannin rannikoita vasta 1770-luvulla, kuuluisa James Cook eturintamassaan. Meidän tutkimusmatkamme on juuri alkanut.

Rannalla on muutama muukin, mutta tunnelma on seesteinen. Ensimmäisenä huomiomme vie rannalla odottava syvä ja leveä meren kaivertama luola.

Rannalle jalkautumalla ymmärtää meren voiman.

Voimakkaiden merivirtojen synnyttämät vahvat aallot muokkaavat edelleen kalkkikivikalloita.

Hyvällä tuurilla sinnikkäästi merelle kyttäämällä voisimme bongata pieniä pingviinejä ja delfiinejä, mutta me emme malta tiirailla taivaalta edes albatrosseja, suulia ja tiiroja.

Hyppelemme innostuneina pitäväpohjaisissa paljasjalkakengissämme kivillä ja lohkareilla kuin aikuisten puuhamaassa.

Melkein joka loikalla löytyy uutta ihmeteltävää.

Tällaisen meren rannalla en olekaan aiemmin ollut.

Kallioissa majailevat merirokkojen ja simpukoiden yhdyskunnat. Yhden lohkareen alla piilottelee kaunis oranssi meritähti, toisaalla lymyää varovainen rapu.

Rapu on tarkka turvavälistään. Se pakittaa hetkeäkään epäröimättä, kun yritän hivuttautua hissukseen lähemmäs.

Suuren valtameren pieniä ihmeitä tutkiessa ajantajuni hämärtyy.

En tiedä kuinka kauan tutkimusretkemme on kestänyt, kun ymmärrän, että matkan täytyy jatkua. Aurinkokin vetäytyy sopivasti pilveen, ja maisema synkkenee kun värit haalenevat.

Poislähtiessä teen läheistä tuttavuutta kalliosta irronneen lohkareen kanssa.

Painan kämmenen kalkkikivilohkareen poskea vasten. Tunne yllättää. Kiven pinta on sileää kuin silkki.

Paluupatikalla kohti rantatien parkkipaikkaa auringon lamppu syttyy. Mustan merinovillapaitani selkämystä kuumottaa, ja matkailuauto on sisältä kuin huonosti lämmitetty sauna.

Yritämme jatkaa matkaamme kohti pohjoista, rannikkoa sivuavaa tietä pitkin, mutta auringossa turkoosina välkkyvä vesi pakottaa pariin pysähdykseen.

Pingviinejä ja delfiinejä ei näy. Mutta maisema on silmiä hivelevän kaunis.

Kun Paparoan kansallispuisto ja Punakaikin meriluonnonsuojelualue jää taaksemme, huokaisen ääneen.

Maailma on ihmeellinen paikka.

Ja luonto on tämän ainutlaatuisen pallomme rikkauksista suurin.

Lisätietoja ja englanninkielisiä linkkejä:

• Truman Trackin ja Punakaikin alueen patikkareittien kuvaukset ja esitteen löydät täältä.
• Punakaikin meriluonnonsuojelualueesta voit lukea lisää täältä.
• Paparoan kansallispuiston sivut löydät täältä.

∞

Vuosikausia haaveilemani matka Uuteen-Seelantiin toteutui joulukuussa 2018. Matka alkoi Helsingistä Finnairin suoralla reittilennolla Singaporeen, ja Singaporesta muutaman päivän aikaerotasoituksen jälkeen Air New Zealandin suoralla reittilennolla Aucklandiin. Paluu takaisin samaa reittiä. Laskin matkan konetyyppikohtaiset hiilidioksidipäästöt luotettavalla www.atmosfair.de -päästölaskurilla, ja perusteellisen harkinnan jälkeen tein kompensaation Luonnonperintösäätiön suonsuojelukampanjaan. Uuden-Seelannin matkan kohokohdista – ja niistä yllätyksellisistä maisemaonnettomuuksistakin – voit lukea lisää tästä.

Nyt ei ole oikea aika matkustaa, mutta kaukaisista rannoista voi aina haaveilla, ja muistella koronaviruksetonta maailmaa. Covid-19 -pandemia on pudottanut polvilleen myös Uuden-Seelannin, ja kaikki kansallispuistot ja niiden reitit on suljettu taudin leviämisen vähentämiseksi.

∞

Ethän käytä tämän artikkelin kuvia luvatta?

Copyright © 2020 Johanna Suomela.

All rights reserved.

Kiitos että luit ❤

Tykkäämistaloutta ja seurantamahdollisuuksia:

Facebook | Instagram | Twitter | Blogit