Hortoilua Hardangerviddassa

 

Hardangervidda

Voihan Vidda. Joskus joutuu miettimään – onneksi hyvin harvoin – jonkun vähemmän onnistuneen reissun jälkeen, että miksi tuli ylipäätään lähdettyä?

Retken jälkeen ensin ketuttaa, sitten harmittaa ja lopulta enää naurattaa. Että miksi ihmeessä yhdeksi Norjan kansallispuistokohteeksemme valikoitui tuo tyly ja jumalan hylkäämä Hardangervidda?

Eidfjordin leirintäalueen ja asvalttitien numero seitsemän jäätyä taaksemme, avautuu edessämme pitkä pätkä hiekkatietä. Ensin kuitenkin pitää käydä pikkuruisessa kopissa sisällä maksamassa sisäänpääsytulli. Mitähän jännää tänään koemme kun siitä pitää oikein erikseen maksaa?

Pitkän hiekkatietaipaleen jälkeen tien päässä, pienen järven edessä, häämöttää parkkipaikka. Ennen pysäköintiä päätämme kuitenkin käydä tutkimassa minkälainen paikka on Trondsbu, askeettinen punainen tupa keskellä tuulentuivertamaa maisemaa.

Hardangervidda20150718144552

Kävelemme sisään talon kutsuvaan lämpöön.

Päätämme ottaa pikkupurtavaa ja kahvit, jotta jaksamme kävellä tulossa olevan, helpon kymmenen kilometrin päiväpatikoinnin.

Hardangervidda

Voisimme istuutua pieneen, pöydin ja tuolein kalustettuun ruokailuhuoneeseen, mutta mukavuusorientoituneina kivojen pikkuhetkien metsästäjinä valitsemme viihtyisämmän ”olohuoneen”.

Hardangervidda

Siellä suloista lämpöään jakaa valurautainen kamina, jonne paikan isäntä käy iloksemme  lisäämässä puita.

Hardangervidda

Kuulen kuinka tuuli vinkuu nurkissa. Ulkona pilvet roikkuvat matalalla.

Sää ei vaikuta lupaavalta, mutta kun tänne kerran on tultu, niin ei muuta kuin auto parkkiin ja kerrospukeutumaan.

Ulkona tuuli riepottaa, onneksi mukana on merinovillaa. Ei uskoisi että heinäkuu on yli puolivälin!

Hardangervidda

Tällä kertaa mukaamme pääsevät molemmat koiramme, myös lähes 12-vuotias koiravanhuksemme. Reitin pitäisi olla helppo – ja matkan lyhyt.

Kävelyreitin on määrä olla 5 kilometriä Stigstuville, ja toinen mokoma takaisin.

Hardangervidda

Vaellusura näkyy paikoin hyvin, paikoin on vaikea nähdä missä sen pitäsi kulkea.

Pieni punainen T-kirjain ei tahdo aina erottua.

Hardangervidda20150718163349

Lunta on vielä heinäkuun puolen välin jälkeen paikoin jäljellä.

Joudumme ylittämään muutaman pienen purosen, toisen pohjakivien päällä keikkuen, toisen astinkivien yli.

Ensimmäistä kertaa olen varustautunut vaellussäärystimillä, ja täällä ne ovatkin todella tarpeeseen. Ilman niitä – korkeavartisista vaelluskengistäni huolimatta – olisivat housunlahkeeni läpimärät. Maastossa on joka paikassa vettä. Runsaasti.

Hardangervidda20150718174718

Sen sijaan maaston väripilkut ovat harvassa. Vain muutamia sinnikkäästi kesään uskovia ylänkökasveja…

Hardangervidda20150718173345

…ja erehdyttävästi mureenan näköisiä kivipyramideja.

Maisema on askeettinen, ja sää muuttuu harmaammaksi hetki hetkeltä.

Vaikka kuinka yritämme tähystää määränpäätämme, emme näe sitä.

Mieheni väläyttelee jo ajatusta ympärikääntymisestä. -Sillä mikäli vesisade muuttuisi lumeksi – tai sankka sumu yllättäisi – olisi vaikeaa, ellei peräti mahdotonta, nähdä vaatimattomia kiviin maalattuja reittimerkintöjä.

Tunturiylängön tuuli riepottaa meitä. Erityisen voimakas ja väkivaltainen tuulenpuuska riistää kameran suojaksi ottamani muovipussin kädestäni, ja hetkessä se on sadan metrin päässä kivikossa. Sieltä se loistaa kuin ympäristörikos. Onpa vihdoin jotain mikä näkyy tässäkin maisemassa kauas! Onneksi mukana on noutava koira. Reipas Ronja käy käskystä hetkessä hakemassa pussin pois maisemaa rumentamasta.

Hardangervidda

Reitti on kivinen, ja siellä täällä on isoja lumen sulamisvesien muodostamia lammikoita, joihin huolettomasti mulahtamalla saa ainakin sukkansa kastumaan – tai jopa nilkkansa muljahtamaan.

Hardangervidda

Vihdoin tunnelin päässä – jossain kaukana – on meille ihmisillekin ”valoa näkyvissä”.

Avoimessa maastossa tuntuu kuitenkin siltä, että punainen turisthytte ei lähesty lainkaan.

Tuntuu jokseenkin myös siltä että matka olisi pidempi kuin ennakkotietojen perusteella odotimme.

Hardangervidda

Hardangervidda

Joudumme ylittämään muutaman pienen purosen, toisen pohjakivien päällä keikkuen, toisen astinkivien yli.

Onneksi vesi ei ole koirillemme mikään ongelma, niille ylitykset ovat silkkaa iloa.

Hardangervidda

Hardangervidda20150718164240

Hardangervidda

Ikuisuudelta tuntuneen lähestymisen jälkeen olemme vihdoin perillä. Istumme lopulta Stigstuvin pihalla koirinemme pienessä tihkusateessa ja piiskaavan kovassa tuulessa.

Syömme ulkona sisältä ostamamme voileivät. Istumme pöytäryhmässä ja katselemme, kuinka yksinäinen pikkupoika ajeluttaa pikkuautojaan ylänkötörmään rakentamassaan mielikuvitusmaisemassa.

Maisema tulosuuntaan näyttää yhtä harmaalta kuin pikkuautojen ajourat.

Mitä nopeammin lähdemme takaisin, sitä nopeammin tämä on ohi.

Hardangervidda

Hardangervidda

Tänä tihkusateisena ja harmaana päivänä Hardangervidda näyttää meille todellisen luonteensa.

On helppo uskoa, että hyvällä säällä Hargangervidda voi olla retkeilijän paratiisi.

Mutta tänään ei ole se päivä.

Koko retken aikana en näe ensimmäistäkään elävää neljällä jalalla kulkevaa nisäkästä, omia chesapeakelahdennoutajiamme lukuunottamatta. – Eikä sillä, että niitä kaksijalkaisiakaan olisi ollut liikkeellä ruuhkaksi asti.

Yhden kuolleen myyrän bongaan maastosta, ja villiporojen papanoita. Tässä yksitoikkoisessa maisemassa nekin tuntuvat mainitsemisen arvoisilta.

Edes yhtään lintua ei näy.

Minkä ihmeen takia me tänne tungimme?

Hardangervidda on Norjan suurin kansallispuisto – ja Euroopan suurin tunturiylänkö.

Nyt 8000 nelilökilometrin laajuinen, kilometrin korkeudessa sijaitseva tunturiylänkö on nähty ja käyty. Päinvastoin kuin monessa muussa kohteessa, Hardangerviddaan ei ainakaan ihan heti tee mieli mennä uudelleen. Melkeinpä voisi sanoa että p*sk* reissu, mutta tulipa tehtyä.

Niinpä riisuttuamme läpimärät varusteemme matkailuauton suihkukaappiin ja kuivattuamme koirat, väännämme lämmityksen päälle.

Syömme herkullisen illallisen ja nukahdamme tuulenpieksämällä tunturiylängöllä  lämpimään majoitukseemme kuin pienet kylläiset murmelit.

Innokas kalastaja olisi saanut tästä retkestä paljon enemmän irti, sillä vedet ovat kuulemma kalaisia – ja vesistöjä on paljon.

Tosin auringon pilkahtaessa seuraavana aamuna, tuo yksitoikkoinen, puuduttava ja tylsä maisema vilauttaa meille myös ystävällisempiä kasvojaan.

Hardangervidda

Hardangervidda

Jotunheimenin Besseggeniä suosittelen korkeanpaikankammovarauksin kaikille, jotka viihtyvät maastokengät jalassa, tätä en ehkä niinkään.

Tosin, mikäli haluaa olla ajatustensa kanssa kahden – ja karttaa kaikkia ylimääräisiä ärsykkeitä – on Hardangervidda siihen mitä mainioin paikka. Mutta minä taidan työntää mieluummin tikkuja kynsieni alle kuin lähden tuolle reitille uudelleen. Ainakin jos sää on harmaa ja sateinen. 

-Ja se matkakin oli SportsTrackerin mukaan luvattua pidempi, melkein 7 kilometriä suuntaansa. Aikaa sinne ja takaisin meni kolmisen tuntia.

Hardangervidda20150719080202

Norjan Hardangerviddan kansallispuistossa päiväpatikoitiin 18.7.2015

Ilahtuisin jos seuraisit retkiäni myös Facebookissa.

Kuviani löydät Instagramista ja Twitteristä.

Blogiani voit seurata myös Blogit.fi -palvelussa.

Ethän käytä kuviani ilman lupaani.

Copyright © 2016 Johanna Suomela. All rights reserved.