Kunniavelka

Empaattisella ajatuksella on valtava voima. Se nostaa ihokarvat pystyyn ja kirvoittaa kyyneleet silmiin.

Maailma ympärillä pysähtyy hetkeksi, ja mielen täyttää yksi ainoa ajatus. Kunniavelka.

Luin Helsingin Sanomista Minttu-Maaria Partasen kirjoittaman artikkelin ”Uskollinen sotakaveri” ihokarvat pystyssä ja kyyneleet silmissä.

Jutussa kerrotaan, kuinka hevosalan järjestöt veivät osana Suomen 100-vuotisjuhlallisuuksia suomenhevosia vapaaehtoisvoimin ilahduttamaan ilostuttamisen tarpeessa olevia. Tällä kertaa Kaunialan sairaalan yli yhdeksänkymmentävuotiaita sotaveteraaneja, jotka taistelivat sodassa rinnan hevosten kanssa. ”Hevonen on ihmisen paras kaveri. Luotettava ja uskollinen”, sanoo suomenhevosen Kaunialan sairaalan pihamaalla tavatessaan Joel Vesalainen.

Harva meistä muistaa, että kymmeniätuhansia suomenhevosia palveli rintamalla.

Ennen talvisotaa Puolustusvoimat otti pakolla ”heiniinsä” maatöissä palvelleita hevosia, sillä armeijalla oli omia hevosia alle 5.000.

Sekä talvi- että jatkosodassa suomalaisten sotilaiden rinnalla palveli yli 60.000 hevosta. Joka neljäs hevonen otettiin palvelukseen, kantakirjayksilöt ja varsat jätettiin kotitalleihinsa. Sotaan otetuista neljäsosa kuoli.

Tarkempia lukuja voit lukea Suomen hevosurheilumuseon sivulta tästä linkistä.

Hevonen on pakeneva saaliseläin. Rauhallisista maatöistä kranaattituleen joutuneista hevosista jotkut sekosivat, jotkut kuolivat sydämen pettämiseen.

Moni kuitenkin sinnitteli kurjissa olosuhteissa sotilaiden rinnalla, ja teki sen mitä siltä odotettiin.

Moni hevonen haavoittui sodassa, osa palasi kotiin aliravittuna ja väsyneenä. Korvansa menettänyt hevonen on kuvattu Uhtualla 1942. Kuva Erkki Kiviranta SA-kuva.

∞

Hesarin jutussa Hevosurheilumuseon museomestari Juha Erola kertoo että hänen isoisänsä sai syvän sotatrauman hevosten kohtaloita todistaessaan:

”Vaari kertoi, kuinka kuunteli iltaisin nälkäisten ja pelokkaiden hevosten yninää. Erään kerran hän irrotti puomista hevosta, jonka ympäriltä kaikki muut hevoset olivat kuolleet kranaatin osumaan. Hevonen seisoi silmät kiinni, ja odotti vain kuolemaa. Se ei pystynyt edes liikuttamaan jalkojaan.

Talvisodassa Puolustusvoimat ei voinut tarjota hevosille tarvittavia varusteita, tai edes rehua. Suomalaiset keräsivät hevosille yli 20.000 loimea.

Syksyllä 1941 hevosten ruokinta vaikeutui entisestään. Heinää ei ollut, joten eläimet söivät pettuleivässä käytettyä männynkaarnaa, olkea ja sellua. Kun hevoset vetivät raskasta kuormastoa aamusta yöhön, osa kuoli nälkään.

Ajomiehet säälivät hevosiaan niin paljon, että antoivat niille näkkileipäannoksistaan.”

Erolan isoisä päätyi hyvittämään työhevosilleen sotavuosia koko loppuelämänsä.

”Toivoisin, että myös me nykyihmiset muistaisimme sen velan, joka meiltä suomenhevosille jäi.

Että kun otamme eläimiä, pitäisimme niistä hyvän huolen”, Erola muistuttaa.

Tänään juhlimme 102-vuotiasta Suomea.

Itsenäisyytemme ei säilynyt ilmaiseksi. Sen mittaamattoman kalliin hinnan maksoi jokainen rintamalla palvellut sotilas, sotakoira ja sodassa palvellut hevonen.

Tänään liputamme siniristilipulla kaikkien veteraanien ja sodissa kaatuneiden ja kärsineiden muistoksi. Myös koirien ja hevosten.

Hyvää itsenäisyyspäivää, Suomi!

Kiitos veteraanit!

❤

Pidetään hyvää huolta eläimistämme, niillä on vain meidät.

∞

Siteeraamani Minttu-Maaria Partasen Helsingin sanomien kirjoituksen Kiripassi-suomenhevosen ja sotaveteraanien kohtaamisesta voit lukea kokonaisuudessaan tästä linkistä, mikäli sinulla on lukuoikeus.

Riitta-Marja Leinosen artikkeli ”Hevosen ja ihmisen kumppanuus sota-aikana” antaa paljon lisätietoa ja löytyy tästä linkistä.

Ylen elävän arkiston juttu ”Suomenhevonen sodassa ja rauhassa” löytyy tästä.

Suomenhevosten sotakuvat SA-kuva-arkisto.

Artikkelikuva Ulla-Maija Aaltonen