Kuitian kartano toimii rakkaudesta lajiin

”Sata vuotta toisen maailmansodan loppumisen jälkeen maapallo ei enää ollut paikka, jossa voisi asua miljardeja ihmisiä. Vuonna 2045 maapallolla ei ollut mehiläisiä.”

Norjalaisen Maja Lunden palkitussa romaanissa ”Mehiläisten historia”, kerrotaan ajasta mehiläisten katoamisen jälkeen. Kiinalaiset työläiset tasapainoilevat hedelmäsadon eteen puissa pienten höyhensivellinten ja siitepölyämpäreiden kanssa. Saastuttamisen edelläkävijämaasta on tullut käsin pölyttämisen edelläkävijämaa.

Tuonkaltainen dystopia on vielä estettävissä. Pienilläkin teoilla on vaikutusta. Jokainen ele, joka edesauttaa luonnon monimuotoisuuden säilymistä, on mehiläisten lennonvarmistusta, teko tulevaisuudelle.

Kuitian harmaakivilinna

Lajikartoitusta Qvidjassa

Varsinais-Suomen Paraisilla, Suomen vanhimmassa kartanossa Qvidjassa –  eli Kuitiassa – tehdään vähän suurempia tekoja tulevaisuutemme hyväksi. Kuten esimerkiksi BioBlitz-lajikartoitustapahtuma. Kesäkuun lopulla, 29.6. kartano avasi ovensa yleisölle – ja lähes neljällekymmenelle sirdavidattenboroughn suomalaisversiolle – oman alansa huippuluonnontutkijalle. Tarkoituksena on 24 tunnin aikana kartoittaa kartanon 850 hehtaarin alueelta mahdollisimman monta eliölajia. Tartun Facebookin tarjoilemaan tilaisuuteen empimättä. Yleisöäkin paikalle päästetään ennakkoilmoittautumalla 300. Haluan ehdottomasti olla yksi heistä.

Kukapa luonnosta ja ympäristöstä kiinnostunut ei haluaisi? Qvidja luonnehtii missiotaan omalla sivustollaan näin:

Qvidja on Parai­silla sijaitseva kokei­lutila hiiltä sito­valle, Itämeri-ystävälliselle ja ravin­teita kier­rät­tä­välle ruoan­tuo­tan­nolle. Kaikki Qvidjassa tehdään luonnon moni­muo­toi­suutta ja hiilen­si­dontaa silmällä pitäen. Urakassa auttavat hevoset, ylämaan­karja ja lampaat.

Kuitian harmaakivilinnaKartanon omistajat Saara Kankaanrinta ja Ilkka Herlin ovat avanneet lajikartoitustapahtuman jo kello 12.00. Ehdin paikalle palkkatöiden jälkeen vasta iltakuuden jälkeen. Suurin humu ja väenpaljous on jo laantunut, mutta linnanpihalla risteilee edelleen innokasta yleisöä.

Alkuillan viimeinen lajikartoitusryhmä on juuri lähtenyt maastoon. Onneksi on Inka, kartanon ympäristönhoitaja, joka ystävällisesti lupaa opastetun kierroksen kartanon maille.

Kuitian kappeli

Qvidjan kappeli

Ensimmäiseksi huomioni kiinnittyy pieneen rakennukseen harmaakivilinnan toisessa päädyssä. Se on kartanon oma kappeli. Sisäänkäynnin yläpuolella on haalea Johanneksen evankeliumin jae 14:1 ”Edra hjärtan vare icke oroliga. Tron på Gud; tron ock på mig.”

Astun hiljaa ja kunnioittaen arvokkuutta huokuvaan pikkusaliin.

Kuitian kappeli

Kappelina tämä pieni rakennus on palvellut vasta 1930-luvulta lähtien. Sitä ennen tässä toimi sepän paja ahjoineen. Mutta alkujaan tässä toimi kartanon panimo . Rakennus on mainittu jo Qvidjan ensim­mäi­sessä tunne­tussa rakennusinven­toin­nissa vuodelta 1683. Tilan silloinen omistaja raken­nutti sen pani­moksi, jollaisena se toimi ainakin 1750-luvulle. Harvalla panimolla tuohon aikaan oli käytössään yhtä käytännöllinen kylmäsäilytyspaikka kuin täällä. Ikioma hiidenkirnu muutaman askeleen päässä ulko-ovesta!

Länsi-Turunmaan suoma­lainen seura­kunta järjestää toisinaan kappe­lissa messuja. Pikkuruisen kappelin penkit on aikoinaan veistetty kartanon omasta puutavarasta,  ja niille mahtuu hyvin istumaan muutama kymmenen henkilöä.

Kuitian harmaakivilinnan pääty

Kuitian harmaakivilinnaMatkamme jatkuu kappelin vieritse mäeltä alas. Ihmettelemme valtavia, maisemaa hallitsevia saarnipuita. Inka kertoo kyyhkyjen pesivän niissä innokkaasti, vaikka tuuheampia ja paremmin suojaa tarjoavia puitakin olisi tarjolla.

Villaterapeutteja rapsutusetäisyydellä

Emme pääse kauas kappelilta, kun joudumme rapsutuspuuhiin. Etenkin lajikartoituspäivän lapsivieraita ajatellen on tien varteen aidattu pieni lammaslaidun. Tänään täällä on tarjolla villaterapiaa. Runsaslukuisia vieraita ihastuttaa muutama suomenlampaan uuhi karitsoineen, joista yhdet ovat neloset. Viitosetkin on täällä nähty!

Kuitian suomenlampaat

Kuitian karitsa_20170629_19_05_17_ProLapset nauttivat uteliaiden pikkukaritsojen seurasta aitauksen sisäpuolella. Eikä näitä voi eläinrakas aikuinenkaan vastustaa!

Täällä eläinten merkitys monimuotoisuuden ja tilan toimivuuden vuoksi ymmärretään. Ymmärretään myös se, että eläinten on voitava hyvin. Niiden elämän laadun on oltava korkea, ja niiden on saatava elää lajityypillistä elämää. Qvidjalaisten mielestä lihansyöntiä ei tarvitse kokonaan lopettaa, mutta sitä on vähennettävä hurjasti.

Vähemmän mutta parempaa, ja harvemmin.

”Qvidjassa eläinten hyvin­vointi on keskeinen arvo. Raken­nusten suun­nittelu, laitumien malli, laumakoko ja pienetkin yksi­tyis­kohdat eläinten arjessa pyritään tekemään parhaan ymmär­ryksen mukai­sesti. Mieles­tämme eläi­millä on oikeus laji­tyy­pil­liseen, stres­sit­tömään ja luon­non­mu­kaiseen elämään. Eläinten puit­teiden ja hoidon on oltava sen mukaista.”

Tavoitteena mahdollisimman laaja elonkirjo

Lampaiden hitaan ohituksen jälkeen ihmettelemme hiekkatien varressa punaisen nauhan suojeluksessa olevia kasveja, joista jotkut uhanalaisuusluokitukseltaan silmällä pidettäviä. Qvidjassa esiintyy mm. valkolehdokkia, sikoangervoa, keltamataraa, mäkitervakkoa, syylälinnunhernettä ja kartioakankaalia.

Täällä monimuotoisuutta vaalitaan pienilläkin asioilla, joilla voi olla yllättävän iso vaikutus eliöstöön. Esimerkiksi perhosten elämää edesautetaan sillä, että tienpientareet niitetään vasta elo-syyskuun vaihteessa, jokunen viikko tavanomaista myöhemmin. -Jotta täällä viihtyvillä apolloperhosilla,  ja isolla kirjolla muita erilaisia lentäviä siivekkäitä, olisi loppukesälläkin kukkia joissa lounastaa.

Harvinaisista lajeista puhutaan paljon, mutta luonnossa kuitenkin jokaista arkisempaa ja yleisintäkin öttiäistä tarvitaan.

Jokaisella möngertäjällä on oma tärkeä roolinsa luonnon tasapainossa.

Kuitian tammihakaEntisaikaan meri lainehti lähellä kartanoa, nykyisin rantaan on matkaa kartanonpuistosta puolisen kilometriä. Kävelemme läpi kauniin tammihaan, jossa eläimet laiduntavat. Aurinko paistaa ja merivesi kimmeltää vehreässä mereen viettävässä rinteessä.

Tammihaan vieressä on Qvidjan oma, 1919 perustettu, kivillä pengerretty hautausmaa. Moni haaveilee viimeisestä leposijasta rakastamansa maiseman äärellä. Täällä se on toteutunut.

Ylämaankarja maisemanhoitotöissä

Rantalaitumella seistä pönöttää komeita kavereita maisemanhoitopuuhissa. Nämä hurmurit ovat ylämaankarjaa eli ”haikkuja”. Inka kertoo että näille sarvipäille kelpaa hyvin myös kosteikon järviruoko ja ne menevät mielellään veteenkin.

Viime kesänä veijarit tekivät omatoimisen kesäretken ja kelluivat kuminapeltoon. Uusitaankohan Kuitian kuminakellunta tänä vuonna?

Kuitian ylämaankarjaa kosteikolla

Kuitian ylämaankarjaa kosteikolla © Inka Virtanen

”Qvidjan iso kosteikko on vähän kuin ravinnepumppu”, Inka kertoo. ”Sinne kertyvät vedet suurehkolta peltopinta-alalta. Kosteikolla vesi virtaa hitaasti, jotta ravinteet ehtisivät laskeutua ennen purku-ojaa joka vie merta kohti. Runsaan ravinteisuuden takia ruo’on ja leveäosmankäämin kasvu on rehevää. Syödessään kosteikkokasveja ylämaankarja pulskistuu käytännössä valumaveden ravinteista.”

Naudoille raken­netaan parhaillaan luomukriteerit ylittävää pihattoa Qvidjan bioener­gia­lai­toksen lähei­syyteen. Valmistuvassa pihatossa naudat saavat elää vapaasti, ja ne pääsevät ympäri vuoden liik­kumaan omaan tahtiinsa. Luonnonlaitumilla ne laiduntavat niin kauan kuin ruokaa riittää, talvella laidunnuskauden loputtua naudat tullaan ruokkimaan pääasiassa Qvidjan omilla pelloilla tuotetulla nurmi­re­hulla. Paitsi että tämä on ympä­ris­töys­tä­väl­listä, se takaa myös korkea­laa­tuisen ja terveel­lisen lihan.

Jatkamme matkaa, suuntaamme kohti kosteikkoa.  Matkalla vastaamme kävelee haavi kädessään kenties maan kuuluisin hyönteisasiantuntija Juhani Itämies. Juhani esittelee putkiloon pyydystämäänsä hyönteistä, joka vaatii lähempää tutkimista. Onko siinä kenties entuudestaan tuntematon uusi laji? Juhani jatkaa matkaansa, niin mekin.

Kuitia lajikartoitus Juhani Itämies

Kuitian tammia

Kuitian orit

Kuitian orit_20170629_19_09_49_Pro

Qvidjan hevoset

Ohitamme nuoren orilauman laitumella. Eloisa ja korkeaenerginen joukko on kaunista katsottavaa.

Laitumen takana näkyy vilaukselta myös kartanon vanha navetta vuodelta 1860. Se restauroitiin täydellisesti pienintäkin yksityiskohtaa myöten, ja siitä tulee tammojen ja varsojen pihattotalli.  ”Koska hevonen on laumaeläin ja oles­kelee luon­tai­sesti poru­kassa, hevoset jaetaan tallissa ryhmä­kar­si­noihin, joista ne pääsevät liik­kumaan vapaasti tarhaan ja takaisin. Lanta hyödyn­netään Qvidjassa ener­giaksi ja lannoit­teeksi.”

Hevosten laidunnus kuuluu idylliseen kartanomaisemaan, täällä niiden laiduntaminen on myös osa ilmastonmuutosta vastaan taistelevaa hiilensidontaa.

Juhannuksen alla mediassa kerrottiin, että Suomen menestynein ravivalmentaja Pekka Korpi tuo siitoshevosensa Kuitian talliin, Korpi vuokraa tallin ja samalla hänen tammakannastaan puolet siirtyy Ilkka Herlinin omistukseen.

Päästösäästö-koeviljelmä

Qvidjan tilan pelloilla pyritään hiiltä sitovaan, biolo­giseen viljelyyn ja  torjunta-aineiden minimaaliseen käyttöön. Kosteikon vieressä sijaitsee koeala, jolla pyritään maan rakenteen parantamiseen, tavoitteena sen veden ja ravinteiden pidätyskyvyn parantaminen. Kun ravinteet pysyvät maassa, eivätkä valu ojiin ja sieltä edelleen vesistöihin, maatalouden aiheuttama ravinnekuormitus pienenee.

Eikä tämä olekaan mikä tahansa koeala! Tämä kenttäkoe on Suomen suurin orgaanisten lannoitteiden, maanparannusaineiden ja biostimulanttien kenttäkoe. Näillä neliöillä tutkitaan mm. Soilfood-yrityksen ja Luonnonvarakeskuksen kanssa, voidaanko maaperän kunnostusta nopeuttaa, ja miten biologiaa tuetaan parhaalla tavalla. Perusviljelyn jäljiltä maa on tiivistynyttä ja mikrobiaktiivisuus on matalalla.

Tavoitteena on monimuotoinen, biologinen viljely jossa ei tarvita keinolannoitteita eikä torjunta-aineita, vaan voima tulee maaperästä, kasvin ja mikrobien yhteistyöstä. Monipuolinen pelto maan päällä ja alla, tehokas sienijuuriston ja mikrobien toiminta, sekä jatkuva kasvipeite maksimoi yhteytyksen ja hiilensidonnan.

Tämän konkreettisen kokeiluhankkeen avulla kehitetään mahdollisimman päästötöntä ruuantuotantoa, ja sitä kautta parannetaan Itämeren tilaa ja hillitään ilmastonmuutosta.

Koepellon olosuhteita tarkkailee oma sääasema, ja ojissa on mittalaitteet jotka tutkivat veden koostumusta. Niinpä täällä tiedetään tarkkaan, kuinka paljon ravinteita pelloilta huuhtoutuu.

Kuitian koepellolla

Härkäpapua KuitiassaVehnää kasvavien koeruutujen ympärillä kasvaa härkäpapua. Kyllä, juuri sitä härkäpapua, jota kaikki nyt haluavat syödä, ja jota viljellään Suomessa jo enemmän kuin perunaa.

Kuitian linnuston lajikartoitusMatkamme jatkuu taas, kauempana tiellä kosteikkoa kiikaroi innokas linnustonkartoitusryhmä. Ryhmässä on lintuharrastajana mukana myös ministeri Kimmo Tiilikainen.

Nukkumalla tulevan yönsä makuupussissa ja heräämällä huomisaamuna tarkkailemaan lintuja kello 03, hän onkin erinomainen esimerkki siitä, että rakkaus luontoon lumoaa meidät kaikki, asemasta riippumatta.

Kuitian kosteikkoKävelemme kosteikon ohi, ja valitsemme reitin joka kulkee entisen työväenkylän läpi. Vanhat rakennukset ovat olleet huonossa kunnossa, ja niiden kunnostus on suuri ponnistus. Tärkeää kulttuuriympäristön vaalimista sekin.

Kuitian luonnonkukkia

Kuitian suomenlampaat laitumella

Unikkoja Kuitiassa

Kuitian pihattotalli

Qvidjan täydellisesti restauroitu pihattotalli

Kuitian kukkaistutuksia

Qvidjan harmaakivinen kartanolinna

Aurinkoinen hyvän sään maastokierroksemme on päättynyt, olemme taas linnanpihassa. Kuitian pihapiiriä hallitsee kuin yksinvaltiaana jyhkeä harmaakivinen 500-vuotias kartanolinna.

Linnaa on pidetty Suomen parhaiten säilyneenä varhaiskeskiaikaisena kivilinnana. Asuttuna päärakennuksena linnaa ei käytetty enää 1600-luvun lopun jälkeen, ja se rapistui tyhjillään. Onneksi linnan olemassaolo oikeutettiin kunnostamalla se 1700-luvun lopulla viljamakasiinikäyttöön. Ilman tuota vaihetta linna ei ehkä enää seisoisi mäellä meidän ja tulevien sukupolvien ilona.  Viljamakasiinina linna palveli aina 1900-luvun puoleen väliin asti. Nykyisin linna palvelee juhlakäytössä.

Nousen ulko-oven korkea-askelmaiset portaat ja teen aikamatkan keskiaikaan.

Kuitian harmaakivilinna

Kuitian harmaakivilinnan salin sisäänkäyntiMuistot onnistuneista metsästysretkistä, hirven sarvitrofeet, vahtivat sisääntuloaulaa.

Kuitian harmaakivilinnan sali

Kuitian harmaakivilinnan salin vaakunoita_20170629_20_03_26_Pro (2)Salin seiniä koristavat Kuitiassa vaikuttaneiden vaakunat.

Kiipeän yläkertaan, ihailen ikkunasyvennyksiä ja kiviseinien paksuutta. Tutkiskelen värikkäät vaakunat, ja ihmettelen seinän koristemaalauksen jäänteitä.

Koluan myös puhelimen videovalon avustuksella sivurakennuksen alakerrassa sijaitsevan linnan sysipimeän tyrmän. Kosten ja pimeän kellaritilan katossa kahleet roikkuvat edelleen käyttövalmiin oloisina, mutta kosteuden ruostuttamina.

 

Hieno kolmetuntinen Qvidjan tiluksilla lähenee loppuaan, kurkistan kuitenkin vielä sisään hirsirakenteiseen kartanoon.

Keltaisen päärakennuksen historia on ollut vaiherikas. Sitä on muutettu ja laajennettu moneen kertaan, useana vuosisatana. Nykyisin tässä sijaitsee Qvidjan toimisto. Täällä istuu myös tilanhoitaja Pekka Heikkinen, joka tuli Luonnonvarakeskukselta tänne Qvidjan bioenergiatoimintoja, tutkimusta ja tuotantoa, pyörittämään. Qvida Kraft osti vuoden 2016 lopulla Lukelta biometaanireaktorin haussa olevat patentit.

Qvidjan kartano

Vierailu päättyy ja ympyrä sulkeutuu. On aika palata mehiläisiin.

Musta mehiläinen

”Eurooppalainen tumma hunajamehiläinen Apis Mellifera Mellifera, joka tunnetaan yleisemmin nimellä pohjoismainen mehiläinen tai musta mehiläinen, on se mehiläisrotu, joka viimeisimmän jääkauden sulamisen jälkeen levittäytyi pohjoiseen. Se sopeutui pohjoisiin karuihin olosuhteisiin ja levittäytyi Isoon-Britanniaan sekä Ruotsin ja Norjan eteläosiin. Idässä se levisi Uralille asti.

Suomeen se tuotiin ensimmäisen kerran 1750-luvulla, mutta ensimmäiset mehiläiset kuolivat Suomen kylmiin talviin. Ensimmäinen henkiin jäänyt mehiläisyhteiskunta tuotiin Ruotsista 1777 olkipesässä Turkuun. Siitä alkoi Suomen mehiläishoito. Pohjoismaista mehiläistä vietiin 1800-luvun alussa Pohjois-Amerikkaan sekä Austraaliaan ja Uuteen-Seelantiin. 1850-luvulla se oli maailman laajimmalle levinnyt ja runsaslukuisin mehiläisrotu.

1800-luvun loppupuolella alettiiin siirtää myös muita mehiläisrotuja pohjoismaisen mehiläisen alueille, jolloin alkoi syntyä sekarotuisia mehiläisiä, joista tuli vähitellen niin vihaisia, ettei niiden kanssa voinut työskennellä. Vähitellen musta rotu korvattiin muilla roduilla ja se lähes hävisi 1960-luvulle mentäessä.”

Lainaus on mustia mehiläisiä Rymättylässä kasvattavan Tammirauman sivustolta.

Näiden uhanalaisten, alkuperäisrotuisten mustien mehiläisten pesiä on myös Qvidjassa, ja niitä hoidetaan luonnonmukaisin keinoin.

Qvidjassa tehdään kaikki mahdollinen sen eteen, että myös mehiläiset jatkaisivat lentoaan.

Kuitian harmaakivilinna kartanon ikkunasta

Kierros Qvidjan maisemissa on vaikuttava! Tunnustan että ensimmäisen kerran Kuitiaan pääsystä haaveillessani, silmissäni väikkyi harmaakivilinna.

Nyt, kaiken tämän nähtyäni pidän linnaa edelleen upeana. Suurimman vaikutuksen teki kuitenkin kaikki se, mitä tilalla tapahtuu, ja se miten tilaa hoidetaan.

Saara Kankaanrinnan ja Ilkka Herlinin jo tekemä työ puhuu puolestaan.

Saara Kankaanrinta ja Ilkka Herlin

Saara Kankaanrinta ja Ilkka Herlin © Qvidjan kuvapankki, kuvaaja Maija Astikainen

Suomen vanhimmasta kartanosta on jalostunut Suomen kehittynein maatila.

Qvidjassa edistetään uusiutuvien energialähteiden käyttöä, tutkitaan hiilensidontaa, vastustetaan ilmastonmuutosta, ja suojellaan Itämerta. Täällä vaalitaan kulttuurihistoriaa ja luonnon monimuotoisuutta, sekä edistetään eläinten hyvinvointia pienin ja suurin teoin.

– Sillä asia on juuri niin kuin qvidjalaisten paidoissa lukee: Luonnon monimuotoisuus on maailman tärkein juttu.

Rakkaudesta lajiin ❤

Qvidjan InkaKiitokset kaikille qvidjalaisille hienon lajikartoituspäivän järjestämisestä, ja siitä että avasitte ovenne myös yleisölle! Erityiskiitokset Inkalle opastuksesta, jonka aikana kuulemaani tietomäärää olen pureskellut iltakausia.

Vaikka yritin kertoa näkemästäni ja kuulemastani mahdollisimman kattavasti, suosittelen että lisätietoa kaivatessasi käyt kurkistamassa Qvidjan omat, tyylikkäät sivut, jotka löytyvät täältä.

Soilfoodin Päästösäästö-kokeesta voit lukea lisää täältä.

Uusiutuvan energian ratkaisuista löydät lisätietoja Qvidja Kraftin sivuilta.

Mielenkiintoinen artikkeli Saara Kankaanrinnasta ja Qvidjan tavoitteista löytyy myös Suomen ympäristökeskuksen Ympäristölehden julkaisusta.

Museoviraston sivulta löydät myös lisätietoa Qvidjan historiasta.

Qvidjan kartano järjesti Bioblitz -lajikartoitustapahtuman yhteistyössä Syken, Metsähallituksen, Saaristomeren biosfäärialueen, Varsinais-Suomen Elykeskuksen ja Turun yliopiston biodiversiteettiyksikön kanssa.

Monimuotoisuusterveisin Johanna ❤

If you are interested of the Medieval Castle and the modern and sustainable farm of Qvidja, please click this link. It opens to the site of Qvidja in English.

Ethän käytä tämän artikkelin kuvia luvatta?

Ylämaankarjakuvan kuvasi Inka Virtanen, Qvidjan kuvapankkiin kuvan Saara Kankaanrinnasta ja Ilkka Herlinistä kuvasi Maija Astikainen.

Copyright © 2017 Johanna Suomela. All rights reserved.

Kiitos ruudun sille puolelle että luit ❤

Tykkäämistaloutta ja seurantamahdollisuuksia:

Facebook | Instagram | Twitter | Blogit